Lastentautien erikoislääkärin Tiina Tuomelan mukaan refluksitautia esiintyy eri asteisena noin 7 prosentilla vauvoista. Sairaus raastaa koko perhettä. Kuva: iStockphoto
Lastentautien erikoislääkärin Tiina Tuomelan mukaan refluksitautia esiintyy eri asteisena noin 7 prosentilla vauvoista. Sairaus raastaa koko perhettä. Kuva: iStockphoto

Refluksitauti voi olla rakenteellinen tai sen taustalta voi löytyä allergia. Molemmissa tapauksissa siihen löytyy hoito. 

Vauvat vain itkevät. Sen vastauksen moni uupunut vanhempi edelleen saa, vaikka myöhemmin paljastuu, että tuskaisen arjen taustalla on refluksitauti.

Refluksitaudin hoito ei ole Suomessa tasalaatuista, sanoo lastentautien erikoislääkäri Tiina Tuomela. Hänen mukaansa on edelleen olemassa koulukuntaeroja siitä, millaisia oireita pitää hoitaa. Siksi sairautta hoidetaan niin vaihtelevasti.

– Lääkärien keskuudessa ja neuvoloissa on vieläkin paljon tietämättömyyttä sekä pelkoja lääkkeiden käytöstä. Siitäkin kiistellään, onko refluksitautia ylipäätään olemassa vai onko kyse normaalista pulauttelusta. Refluksitauti aiheuttaa kuitenkin selkeitä haittaavia oireita.

Vauvan tuskaisuus on hälytysmerkki

Ensin käsitteet selviksi:

Refluksi on kaikille vauvoille normaali juttu, joka tarkoittaa pulauttelua eli ruuan takaisinvirtausta maitoaterian jälkeen. Normaali refluksi ei tuota vauvalle kipua.

Refluksitauti on rakenteellinen pulma, jossa mahalaukun ja ruokatorven välinen lihas on niin löysä, että mahalaukun hapan sisältö pääsee nousemaan ruokatorveen. Tämä aiheuttaa vauvalle hankalia oireita kuten kipuja ja tulehdusta ruokatorvessa.

Myös ruoka-aineallergia voi aiheuttaa kivuliasta refluksia. Refluksitaudin tavoin allerginen refluksi voi johtaa oksenteluun ja jopa hengityskatkoihin.

Silent refluksi on refluksitaudin muoto, jossa lapsi ei oksenna. Sen sijaan hän voi nikotella paljon ja taivuttaa selkäänsä kaarelle. Mahalaukun hapan sisältö nousee  ruokatorveen, mutta lapsi nielee sen takaisin. Se voi olla lapselle hyvin kivuliasta.

Tiina Tuomelan mukaan kipuitku on tärkein refluksitaudin hälytysmerkki.

– Vauvan kuuluu itkeä. Ei kuitenkaan ole normaalia, että hän itkee melkein koko ajan ja on kipeän oloinen. Kivuton vauva ei herää jatkuvasti itkemään, Tuomela sanoo.

Lääkäriin kannattaa siis hakeutua, jos

  • vauva itkee käytännössä koko ajan
  • vauva nukkuu vain pienissä pätkissä tai ainoastaan pystyasennossa
  • vauva oksentaa kaaressa usein
  • vauva oksentaa, ja hänen painonsa ei nouse tai
  • vauva saa hengityskatkoksia.

– Vauva voi oksentaa kaaressa silloin tällöin, kun vatsaan osuu painetta esimerkiksi kantaessa, mutta jos kaarimaisia oksennuksia tulee säännöllisesti, se ei ole normaalia. Refluksitaudin lisäksi kaarimainen oksentaminen voi liittyä mahaportin ahtaumaan, joka sekin täytyy hoitaa, Tiina Tuomela jatkaa.

”Refluksitauti on yksi merkittävimmistä hengityskatkosten syistä pienillä vauvoilla.”

Kaikki refluksitaudista kärsivät vauvat eivät oksenna ja kasvavatkin normaalisti. Silent refluksissa oireena on tuskaisuus: vauvat nielevät vatsalaukusta nousevaa oksennusta, joka ärsyttää ruokatorvea.

– Refluksitauti on yksi merkittävimmistä hengityskatkosten syistä pienillä vauvoilla. Silloin hapan neste kurkussa supistaa kurkunpäätä ja sulkee hengitystiet. Näissä tapauksissa täytyy toimia heti, sillä vanhemmat eivät muuten uskalla nukkua, Tuomela sanoo.

Oirekuvaus kertoo eniten

Vauvojen refluksitautia tutkitaan pH-mittauksilla sekä tarvittaessa tähystämällä. Tiina Tuomelan mukaan mittauskeinot eivät ole aina tarkkoja. Hän painottaa vanhempien kokemuksen merkitystä.

– Joskus hoitohenkilökunnalla voi olla ajatus, että kun taudista ei ole saatavilla numeerista tietoa tai tutkimustulosta, sitä ei voi hoitaa. Refluksitaudin toteamisessa absoluuttista mittaria ei ole. Siksi esitiedot eli vanhempien kuunteleminen on hirveän tärkeää. Lääkärin pitää luottaa perheen kertomaan.

Jos oireet viittaavat refluksitautiin, Tiina Tuomela rohkaisee hoitokokeiluun. Oireiden perusteella hän päättelee, tehdäänkö se lääkkeillä vai onko kyseessä allergian aiheuttama refluksi, jolloin hoitona on ruokavalio.

”Vauvoilla plaseboefektiä ei tule, joten lääkkeiden teho kertoo paljon.”

– 2–4 viikon hoitokokeilu ei tee mitään vahinkoa lapselle, mutta voi todella auttaa. Vauvoilla plaseboefektiä ei tule, joten lääkkeen teho kertoo paljon.

Refluksitaudin todennäköisyyttä voidaan toki myös mitata. Se tehdään pH-mittauksella, jossa pujotetaan ohut silikoniletku vauvan ruokatorveen. Letkun laittaminen voi tuntua vauvasta kurjalta, mutta paikoillaan ollessaan se ei häiritse. Letku yhdistyy rekisteröintilaitteeseen, joka mittaa happonousujen määrää ja pituutta vuorokauden ajan. Tutkimukselle ei ole ikärajaa.

– Mittauksen huono puoli on se, että se mittaa vain alle 4 pH:n happamuutta. Joskus lapselle voi osua juuri siihen hyvä päivä. Voi käydä niin, että lääkäri toteaa, ettei teillä voi missään tapauksessa olla refluksitautia, koska tulos kertoo näin. Kehittyneempi pH-mittaus tehdään impedanssimittalaitteella, joka on tarkempi, muttei täydellinen sekään, Tuomela kertoo.

Tarvittaessa vauvaa voidaan tutkia myös tähystyksessä, jossa selvitetään ruokatorven tulehdusastetta, mahalaukun rakenteita sekä sitä, miten löysä ruokatorven ja vatsalaukun välinen sulkijalihas on. Tähystyksessä otetaan koepaloja, jolloin voidaan todeta myös harvinaisempia refluksitaudin muotoja.

Imetysdieetti voi olla tarpeen 

Lievissä tapauksissa refluksitauti helpottuu, kun vauva nukkuu pää kohoasennossa, hänet röyhtäytetään hyvin ja hän nauttii maitoateriansa maidonsakeuttajan kera. Sakeuttajaa voi antaa pumpatun tai korvikemaidon seassa tai pieninä annoksina veteen sekoitettuna ennen imetystä.

Allergiataustaiseen refluksiin auttaa ruokavalio. Tiina Tuomelan mukaan imettävän äidin dieetti on välillä ehdottomasti tarpeen.

Refluksitautiin on kuitenkin saatavilla myös lääkkeitä.

– Joillekin vauvoille auttaa lääke, joka tekee vaahtoa vatsalaukun sulkijalihaksen suulle, jotta hapan neste ei pääsisi nousemaan ruokatorven puolelle. Lisäksi on saatavilla happosalpaajia ja protonipumpun estäjiä, jotka auttavat yleensä aina, mutta joilla saattaa olla sivuvaikutuksia. Niiden vuoksi jatkuva seuranta on tärkeää.

”Hyvä seuranta tekee lääkkeiden käytöstä turvallista.”

Happosalpaajia voi antaa kaksi kuukautta täyttäneelle vauvalle, jonka paino on yli viisi kiloa. Lääkkeet voivat aiheuttaa joillekin vauvoille infektioherkkyyttä, kun vatsan hapot eivät enää tuhoa bakteereja samalla tavalla kuin ilman lääkitystä. Samoin lääke voi vaikuttaa ruoka-aineiden imeytymiseen.

– Hyvä seuranta tekee lääkkeiden käytöstä kuitenkin turvallista. Ravintoaineiden imeytymistä voi mitata säännöllisesti verikokeilla. Omista potilaistani olen todennut, että lääkkeitä saavilla lapsilla esimerkiksi vatsatauteja ei ole käytännössä yhtään enempää kuin lapsilla, jotka eivät ole säännöllisellä lääkityksellä, Tiina Tuomela sanoo.

'''

Kipuitku on refluksitaudin tärkein oire – kurjaan sairauteen löytyy apua

Jess, tämän artikkelin olisin kaivannut 5vuotta sitten. Lääkäreille kun oli todella vaikea uskoa minun selityksiä. Onneksi monen lääkärin jälkeen löysin yhden lääkärin joka ymmärsi ja suositteli kokeilemaan lääkitystä. Moni lääkäri suositteli vain minulle lepoa. Tiesin, ettei yksi hyvin nukuttu yö ratkaise tätä ongelmaa. Lääkityksen saatua lapsi alkoi pikku hiljaa nukkumaan pitempiä pätkiä. Allergioita löytyi taustalta ja niitten myötä lääkitys myös purettiin ajan kanssa.
Lue kommentti
Kolmen pojan äiti

Kipuitku on refluksitaudin tärkein oire – kurjaan sairauteen löytyy apua

Kiitos kerrankin hyvästä ja informatiivisesta artikkelista refluksista. Kaikkien neuvolan tätien tulisi lukea nämä selkeät kuvaukset oireista. Itselläni oli keskimmäisellä pojalla allerginen refluksi joka todettiin vasta kun poika joutui ensiapuun kun hänelle annettiin korviketta neuvolan neuvosta että jos sillä nukkuisi. Toisin kävi ja hyvä ettei kuollut siitä määrästä. Maitotestauksessa sieti maitoa 0,5ml ja testi lopetettiin koska nokkosihottuma levisi kasvoihin heti. Minun poikani oksensi...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Teemusta, 22, vauvan syntymä tuntui yhtä aikaa hienolta, oudolta ja pelottavalta. Lue myös puolison näkemys tilanteesta.

”Kun Jenna joutui raskauden puolivälissä Helsinkiin sairaalaan, lähihoitajaopintojeni teoriaosuutta oli jäljellä enää pari viikkoa. Mietin, että mitähän tässä on tapahtumassa.

Jouduin keskeyttämään opinnot, mutta se jäi nopeasti mielestä.

Asuin Jennan sairaala-ajan hänen kaverinsa luona Vantaalla. En ollut ikinä ajanut autoa Helsingissä mutta nyt ravasin kaupunkien väliä aamuin illoin. Iltaisin tuntui hirveältä jättää Jenna yksin sairaalaan. Olisin halunnut pystyä kertomaan, kauanko tätä jatkuu.

Kun lääkäri totesi, ettei lapsi välttämättä selviä sektiosta tai ajasta sen jälkeen, pelkäsin eniten sitä, että menetän synnytyksessä molemmat, sekä lapsen että Jennan.

Näin Noonan ensimmäisen kerran, kun työnsin häntä keskoskaapissa kohti teho-osastoa. Kaapissa näin vilauksen pikku otuksesta, joka oli kääritty folioon. Folion raosta katsoivat pienet silmät. Oli vaikea tajuta, että noin pieni oli oikea ihminen.

Oli helpotus, kun Jenna viikon kuluttua pääsi pois sairaalasta ja muutimme Ronald McDonald -taloon sairaalan lähelle. Sain olla koko ajan Jennan kanssa.

Kaapissa näin vilauksen pikku otuksesta, joka oli kääritty folioon. Folion raosta katsoivat pienet silmät.

Minun oli vaikea hyväksyä, että Noonaa hoitivat muut kuin me. Ajattelin, että tärkein tehtäväni oli pitää Jennasta huolta: tuoda ruokaa ja puhua rauhallisia. Että Noona selviää kyllä.

Välillä tuntui, että olin todella yksin, sillä en puhunut omista tunteistani kenellekään.

Kaiken keskellä yritin ymmärtää, että meillä ylipäätään on lapsi. En ollut pitänyt sylissä edes tavallisen kokoista vastasyntynyttä ja nyt sain ensikosketukseni lapsiin voipaketin kokoisen vauvan kanssa.

Pelkäsimme joka päivä, että Noonan tilassa tulisi takapakkia.

Kun Noona muutti sairaalasta kotiin, aloin vihdoin uskoa, että tässä on todella meidän oma lapsemme. Olin kuitenkin ollut niin intensiivisesti Jennan tukena, että en ollut ajatellut ollenkaan omaa hyvinvointiani.

Varasin ajan psykiatriselle hoitajalle ja kävin juttelemassa. Puhuimme siitä, miltä lapsen saaminen oli minusta tuntunut: hienolta, oudolta, pelottavalta. Kaikki oli tapahtunut liian äkkiä, eivätkä ajatukseni olleet pysyneet mukana.

Kotona vielä ensimmäiset puolitoista vuotta menivät Noonan pienten kilojen kanssa taistellessa. Kun Noona tuli kipeäksi, hän lopetti syömisen. Hän oli sairaalassa ainakin kymmenen kertaa. Onneksi olimme tottuneet siihen ja osasin luottaa, että sairaalassa Noonalla on hyvä olla.

Kaikki oli tapahtunut liian äkkiä, eivätkä ajatukseni olleet pysyneet mukana.

Noona ottaa edelleen päivittäin lääkettä kroonisen keuhkotaudin vuoksi. Toiset lääkkeet ovat aina mukana siltä varalta, että Noona juoksee ulkona liian lujaa ja saa hengitysvaikeuksia.

Nyt kaikki tuntuu kuitenkin tasapainoiselta. Jatkuva pelko on vaihtunut siihen, että huomaan, kuinka Noona kasvaa päivä päivältä

Parasta on saada seurata hänen 3-vuotiaan mielikuvitustaan. Kun Noona etsii keittiön pöydän alla näkymättömiä hiiriä, on turvallinen olo.”

Jenna, 28, tunsi itsensä ensimmäistä kertaa äidiksi, kun hän sai vauvan paitansa alle kenguruhoitoon. Lue myös puolison näkemys tilanteesta.

”Raskausviikolla 29 jouduin kiireelliseen sektioon. Ennen leikkausta hoitajat kertoivat, että saisimme nähdä tyttäremme Noonan heti leikkauksen jälkeen. Emme kuitenkaan ehtineet, kun Noona vietiin jo pois. Taisin silloin sanoa Teemulle, että Noona ei ole hengissä.

Heräämössä näin kuvan vauvastamme, joka painoi alle 900 grammaa. Noona makasi keskoskaapissa eikä näyttänyt tavalliselta vauvalta. Oli outoa, että hänestä lähti piuhoja ja letkuja joka suuntaan.

Pääsin katsomaan Noonaa teho-osastolle vasta seuraavana päivänä. Kun näin hänet, en osannut ajatella, että siinä oli minun lapseni.

Kiintyminen oli vaikeaa, sillä pelko menetyksestä oli niin iso. Kun hoitaja sanoi, että saisimme laittaa kädet Noonan kaappiin, en uskaltanut koskea. Pelkäsin, että vauva hajoaa. Tuntui pahalta liikkua sairaalan yleisissä tiloissa, sillä muilla oli lapsi mukanaan, mutta minulla ja Teemulla ei.

Kiintyminen oli vaikeaa, sillä pelko menetyksestä oli niin iso.

Ensimmäistä kertaa tunsin itseni äidiksi, kun sain Noonan muutaman päivän ikäisenä paitani alle kenguruhoitoon. Vaikka Noona oli pelottavan pieni, hänen lämpönsä tuntui hyvältä rintaani vasten. Viimein hän oli lähelläni.

Myöhemmin Noona siirrettiin lähelle kotiamme Lappeenrannan sairaalaan, jossa häntä hoidettiin vielä kaksi kuukautta. Oli oudon ihanaa totutella siihen, että myös minä ja Teemu saimme vaihtaa Noonan vaipat ja hoitaa häntä.

Pelottavinakin hetkinä auttoi, että saimme kysyä Noonan voinnista milloin vain, vaikka keskellä yötä. Hoitajat osasivat aina vastata.

Kolmen kuukauden ikäisenä Noona pääsi muuttamaan kotiin, ja alkoi totuttelu tavallisempaan lapsiperheen arkeen. Olimme oppineet sairaalassa tietyn päivärytmin: maitoa kolmen tunnin välein. Se rauhoitti minua kotonakin. Tiesin, mitä piti tehdä.

Myöhemmin arkeen taaperon kanssa on liittynyt paljon kinaa ja uhmaa, ja minun on ollut vaikea hyväksyä omia negativiisiakin tunteitani. Hetken aikaa ajattelin, ettei Noonan uhmaikä voi enää pahentua, ja sitten se paheni taas.

Noona koettelee rajojaan jatkuvasti, ja kun hän ei kaupassa osaa päättää, istuisiko rattaiden kyydissä vai kävelisikö, alkaa huuto ja raivoaminen. Niissä tilanteissa tuntuu, etten saisi itse kiukustua ollenkaan. Huomaan ajattelevani, että pitäisi olla vain iloinen, että lapsi on tässä. Vaikka eihän se ihan niinkään mene.

Olen iloinen, että pysyimme pahimpina aikoina Teemun kanssa samalla puolella.

Tiedostan kyllä, että kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja ja normaaleja ja että minun ei pitäisi tuntea niistä syyllisyyttä. Mutta kun Noonan elämä on ollut niin pienestä kiinni, syyllistän itseäni todella herkästi.

Kun nyt mietin Noonan ensimmäisiä kuukausia, olen iloinen, että pysyimme pahimpina aikoina Teemun kanssa samalla puolella. Pelottavissakaan tilanteissa emme riidelleet keskenämme.

Luulen, että Teemu yritti pitää minua kasassa, vaikka oli itsekin todella väsynyt. Kun minua itketti, Teemu muisti aina sanoa, ettei Noona voisi olla paremmassa hoidossa. Olen hänelle kiitollinen. Kovin moni parikymppinen ei pystyisi samaan.”