Akselin unirytmi keikahti sekaisin puolivuotiaana. Vasta aika opetti pojan nukkumaan.

Eeva Hohti, 33, avasi silmänsä aamulla puoli seitsemältä. Jotain oli nyt hassusti. Lastenhuoneesta kuului ääniä, nelivuotias Matias ja hieman yli vuoden vanha Akseli siellä puuhailivat sängyissään lelujensa kanssa. Ei mitään hätää. Eeva tajusi havahtuneensa outoon tunteeseen: hän oli nukkunut koko yön kertaakaan heräämättä.

Eeva hipsi keittiöön laittamaan kahvinkeittimen päälle ja melkein hyräili. Olohuoneen sotku ei tuntunut missään. Hän jäi katsomaan lastenhuoneen ovelta pinnasängyssään istuvaa Akselia, joka mutristeli suutaan, jokelteli jotain vauvankielellään ja katsahti äitiään hymyillen. Ilon tunne tulvahti niin että melkein itketti – niin ihanat pojat hänellä.

Äkkiä Eeva oli onnellinen kaikesta. Hän oli elossa ja terve, ja hänellä oli mahtava perhe ja elämä. Tältäkö hänestä tuntuisi joka aamu, jos vain saisi nukkua kunnolla? Jaksaisi nauttia jokaisesta aamusta ja uudesta päivästä?

Mutta jo seuraavana yönä meno jatkui samaan malliin kuin oli jatkunut reilut puoli vuotta: Akseli herätti äitinsä yhdeltä yöllä. Sen jälkeen epätoivoisia nukuttamisyrityksiä kesti kello kolmeen, neljään asti. Nytkö taas valvotaan, Eevan sydän hakkasi. Pelotti, että tästä tulee jälleen pitkä yö.

Parin tunnin valveillaolon jälkeen alkoi kiukuttaa. Miksi juuri meille kävi näin? Päivisin niin hyväntuulinen Akseli tuntui öisin Dr. Jekyll ja Mr Hyde -tyyliseltä pikku hirviöltä,  jolla oli valta pitää vanhempiaan hereillä. Pahinta oli, ettei tilanteeseen ollut mitään naps-ratkaisua. Eeva ja poikien isä Tuomo Eerikäinen, 35, eivät voineet käsittää, mikä poikaa vaivasi. Miksi hän valvoi öisin useita tunteja?

– Maailmani oli yksi pimeä makuuhuone ja itkevä lapsi, jota yritettiin hyssytellä uneen. Lopulta otimme Akselin aina viereemme, ja hän jatkoi usein valvomistaan siinä. Kun näin verhojen raosta, että aamu alkaa sarastaa, Akseli viimein simahti, Eeva huokaisee.

Unirytmi keikahtaa ulkomaanmatkalla

Akseli – Eevan ja Tuomon toinen lapsi – nukkui elämänsä ensimmäiset neljä kuukautta kuin unelma. Vanhemmat muistivat vielä hyvin valvomiset isoveli Matiaksen kanssa, ja nyt he hyrisivät tyytyväisyydestä: tuli vauva, joka nukkuu ja antaa toistenkin perheessä nukkua.

Kaikki muuttui Berliinissä, jonne helsinkiläisperhe matkusti kuukaudeksi Tuomon vanhempainvapaalla. Eeva sai ruokamyrkytyksen ja sitkeän kampylobakteerin, joka pisti hänen suolistonsa sekaisin viikkokausiksi ja uhkasi tyssätä täysimetyksen.

Eeva soitti kaukopuheluja Suomeen. Neuvolasta hän sai ohjeen jatkaa sitkeästi imettämistä, kyllä maidontulo siitä elpyisi. Eeva jatkoi, mutta Akselin ruoka- ja unirytmi oli mennyttä. Poika ei huolinut pulloa eikä tuttia. Nälkäisenä hän ei myöskään nukkunut.

Berliinin-matkasta Eeva muistaa vessan kaakeleiden ohella lähinnä sen, että he yrittivät antaa Akselille korvikemaitoa lääkeruiskulla­ suuhun, jotta edes vähän ravintoa menisi vauvan vatsaan. Vauvalta ei löytynyt kampylobakteeria.

– Kiikutimme itkevää vauvaa sylissämme television ääressä ja toivoimme, että liikkuva kuva rauhoittaisi edes vähän. Siinä sitten tuijotettiin taivaskanavilta Paavo Pesusientä yöstä toiseen, Tuomo muistaa.

Hoitovuorossa joka toinen yö

Maidontulo elpyi kuten neuvolan terveydenhoitaja  oli ennustanutkin, mutta Akseli ei silti nukkunut. Kotona Suomessa puolivuotiaan vatsaa yritettiin täyttää maidon ohella iltapuurolla, mutta öinen kitinä vain jatkui. Kun Akseli oli kerran herännyt, häntä ei saanut takaisin unten maille millään keinoin. Mitään varsinaista syytä valvomiselle ei enää ollut. Akselilta tutkittiin korvat ja allergiat, terve poika. Kokeiltiin erilaisia maitotuotteita, ei hyötyä.

Eeva ja Tuomo alkoivat noudattaa työnjakoa: joka toinen yö jompikumpi valvoi Akselin kanssa, toinen vetäytyi Matiaksen huoneeseen tulpat korvissaan. Aamu, jolloin kumpikaan ei ollut valvonut,  oli harvinaista euforiaa.

– Hiljainen yö antoi hurjasti voimaa ja levollisuutta. Siksi ne hetket jäivät erityisesti mieleen, Eeva sanoo.

Akselin sänky siirrettiin Matiaksen huoneeseen, koska Eeva oli kuullut, että pieni etäisyys äidistä saattaisi auttaa lasta nukahtamaan helpommin uudestaan. Vanhemmat eivät myöskään heräisi jokaiseen äännähdykseen, ja vauvansa viesteille herkistynyt äiti saisi paremmin nukuttua. Isänsä nukuttamanakin Akseli heräsi, mutta nukahti hieman herkemmin uudestaan. Äidin kanssa kukkuminen kesti pidempään.

Silloinkin kun nukkui Matiaksen huoneessa, Eeva oli tietoinen Akselin valvomisesta. Se kuului seinän läpi ja stressasi. Eri huoneissa nukkumalla vanhemmat saivat silti kumpikin edes jonkinlaisen levon joka toinen yö.

Eevan mukaan oli pelastus, että käyrätorvea soittava Tuomo saattoi olla muusikontyöstään kotona vanhempain- ja hoitovapaalla ja pystyi osallistumaan yötalkoisiin. Yksin hän ei olisi jaksanut loputtomien öiden läpi.

– Joskus, kun oikein ketutti, herätin Tuomon, joka oli saanut nukkua alkuyön, ja hän sai jatkaa yövuoroa. Tuomo teki samoin minulle. Usein puhuimme valvomisesta aamulla. Riitaakin tuli herkästi. Rakentava keskustelu tuntuu väsyneenä olevan mahdotonta. Ihan raatoina emme tosin jaksaneet aina edes riidellä.

"Tuntui siltä, että aina oli yö"

Akselia itseään yökukkuminen ei juuri tuntunut häiritsevän. Päiväsaikaan hurmaava veitikka nautti elämästä kaikilla aisteillaan. Musiikin kuuntelu, värikkäiden kuvien katselu ja pehmoeläinten halaaminen olivat hänen mielipuuhiaan. Kaikille vastaantulijoille hän soi suloisen hymyn. Parin tunnin päiväunet poika veteli tyytyväisenä parvekkeella. Yöllä meno oli toista maata.

Jo esikoinen Matias oli valvottanut vanhempiaan, mutta eri tyylillä. Ennen kahta ikävuotta Matias ei nukkunut yhtään kokonaista yötä. Hän heräili usein, mutta nukahti pian uudestaan. Sekin oli raskasta. Akseli nukkui satunnaisesti koko yön, mutta valvotti aina herätessään useita tunteja. Sellainen syö ennen pitkää ihmisestä mehut. Yön valvonut on usein valmiiksi allapäin jo aamuisin, Eeva ja Tuomo miettivät.

– Tuntui siltä, että aina oli yö. Väsymys valvomiseen oli pääsyy siihen, että pojille tuli niin pitkä ikäero. Oli pakko toipua välillä, Tuomo tunnustaa.

Eevakaan ei osannut ennen lapsia aavistaa, miten julmalta pakkovalvominen voi tuntua.

– Synnytykset olivat lastenleikkiä verrattuna siihen horrortilaan. Ymmärrän nyt, miksi väkisin valveilla pitäminen oli kidutuskeino Aasiassa. Sitähän se juuri on.

Rutiinit pitivät elämän kasassa

Kun Matias aikoinaan alkoi­ nukkua yönsä kunnolla, Eeva ja Tuomo päättivät, että jos seuraavakin vauva valvottaa, hankitaan välillä lapsenvahti ja tehdään joskus jotain kivaa. Akselin unirytmi oli kuitenkin niin hukassa, ettei huvituksia jaksanut edes ajatella. Hoitajia olisi lähipiirissä ollut, mutta Eeva ja Tuomo arastelivat vaivata ketään itkevän lapsensa luokse.

Ystävät suosittelivat perhepetiä ja unikouluja, ja vähän kateellisena Eeva kuuntelikin heidän hyviä kokemuksiaan niistä. Hänen voimansa eivät riittäneet unikoulun kokeilemiseen. Lasten uniongelmia käsittelevät opaskirjatkin jäivät lukematta – väsymyksen takia. Lähes kaikki energia meni selviytymiseen päivä kerrallaan.

Sillä kyllähän me selvisimme, vahvojen rutiinien avulla, Eeva toteaa. Joka päivä toistuvat ruokailut, ulkoilut ja leikkihetket kannattelivat arkea ja pitivät elämän kasassa. Eeva tunsi silti syyllisyyttä siitä, ettei hän jaksanut olla sellainen äiti kuin olisi halunnut olla. Hän tiedosti voimakkaasti sen, että Akselin vauva-aikaa ei saisi koskaan enää takaisin. Ja mielestään turhan usein hän vastasi Matiaksen kysymyksiin hajamielisesti ”hienoa, kultaseni” kuulematta kuitenkaan oikeasti, mitä pojalla oli sanottavaa.

Myös Matiaksen uhmavaihe osui pahimman valvomiskierteen aikaan. Eeva uskoo, että lapsen uhmaa pahensi osaltaan vanhempien väsymys. Vaikka hän yritti ymmärtää uhmaikäistä poikaansa, silti hän välillä hermostui kiukutteluun.

– Tuntuu kurjalta, että purin turhautumistani lapseen, mutta pitkittynyt univelka tekee tuskin kenestäkään kärsivällistä vanhempaa.

Väsyneenä huumorin taso horjuu

Väsymys sai joskus myös hu­paisia piirteitä. Useammin kuin kerran tokkurainen Eeva kadotti kännykkänsä, joka löytyi milloin esikoisen vaatekaapista, milloin maitotölkkien takaa jääkaapista. Silloin tällöin hän unohti Matiaksen ulkoiluvälineitä leikkipuistoon. Kerran sinne jäi Matiaksen polkupyörä, joka sitten yön aikana varastettiin. Se ei kyllä naurattanut ketään.

Väsyneenä huumorin taso laski kummallakin vanhemmalla joskus nolostuttavan alas. Eeva ja Tuomo saattoivat nauraa kippurassa Matiaksen pissakakka-aiheisille vitseille. Samalla tematiikalla omin sanoin sanoitetusta satukirjasta irtosi runsaasti iloa koko perheelle. Välillä vanhemmat tanssivat ja ilveilivät hysterian rajoilla. Yhdessä pelleily ja nauraminen olivat mainio keino karkottaa pahaa mieltä.

Eeva jaksoi väsymyksensäkin keskellä iloita Akselin aurinkoisesta luonteesta. Iltatoimien yhteydessä hän kutitteli ja ihasteli hyväntuulista poikaa. Niinä hetkinä hän ajatteli, että olkoon väsymys vaikka kuinka raastavaa, meillä on kuitenkin ihana vauva.

Eevaa helpotti myös yhteydenpito kohtalotovereiden kanssa. Oli lohduttavaa kuulla, että ystävän vauva oli pitänyt tätä hereillä samaan aikaan yöstä kuin hänkin oli keinutellut unetonta lastaan. Hän ei ollutkaan ainoa, joka valvoo silloin, kun kaikki muut nukkuvat.

– Mietin usein öisin, kuinka hirveän moni muu äiti tai isä juuri tällä samalla hetkellä, valvoo lapsensa kanssa. Ajatus toi ihan aidosti lohtua.

Kun takana oli lähes vuosi valvomista, Eeva päätti, että ulkopuolinen apu olisi
tarpeen. Hän puhui asiasta neuvolassa, jossa suhtauduttiin perheen tilanteeseen vakavasti. Jo ”Nyt tuon valvomisen on loputtava” -lauseen kuuleminen helpotti.

Terveydenhoitaja järjesti Eevan ja Tuomon kotiin perhetyöntekijän, joka kädestä pitäen opetti vanhemmille tassuttelutekniikkaa, lempeää versiota unikoulusta. Akseli nukutettiin omaan sänkyynsä, jossa hänet yritettiin rauhoittaa uneen peppua taputtelemalla.

Ensimmäisen yön tassuttelun jälkeen Akseli nukkuikin hitusen paremmin, mutta sen jälkeen tilanne palasi taas ennalleen. Tunnelma oli kuitenkin muuttunut. Epätoivon sijasta Eeva alkoi uskoa, että kyllä tästä selvitään.

Mökkiloma osoittautui pelastukseksi

Ratkaiseva askel parempaan tapahtui kesälomalla. Eeva ja Tuomo matkustivat poikiensa kanssa heinäkuuksi mökille, jossa koko perhe nukkui lähekkäin samassa huoneessa. Seurasi jotain odottamatonta: Akseli nukkui matkasängyssään sikoisasti aamuun saakka koko loman ajan. Kotonakin hän alkoi nukkua selkeästi paremmin.

Vuoden ja neljän kuukauden iässä Akseli herää edelleen silloin tällöin. Se on hänen ikäisilleen normaalia. Ei Eevan ja Tuomon pitkää univelkaa tietenkään hetkessä kuitata, mutta tärkeintä on, että entinen kukkuja nukkuu nyt pääsääntöisesti öisin.

Eeva ja Tuomo arvailevat edelleen syytä Akselin univaikeuksille. Oliko se Berliinin-matkan sotkema ruokarytmi, eroahdistus, usein toistuva nuha vai oliko vauva vain tottunut valvomaan, se jäänee arvoitukseksi. Se, että unirytmi menee pitkäksi aikaa rikki, on usein monen tekijän summa. Pahin on kuitenkin takana ja painajainen ohitse. Siitä kumpikin vanhempi osaa olla äärettömän kiitollinen.

Eevalla on taas voimia jatkaa kesken jääneitä musiikkitieteen opintojaan, nauttia omasta ajasta ja aamuista, jolloin voi toiveikkaana suunnata ajatukset päivän tapahtumiin.

Jonakin päivänä lasten uniongelmat ovat enää kaukainen muisto.

Hän ja Tuomo neuvovat muita valvomisesta räytyneitä vanhempia hakemaan apua ennen kuin tilanne kärjistyy. Ja kokeilemaan rohkeasti unikouluja, vaikkei tassuttelu heidän kohdallaan toiminutkaan. Monet ovat löytäneet unikouluista helpotusta.

– Tehkää yhdessä jotain mukavaa, virkistäytykää ja pitäkää huolta parisuhteestanne, Eeva kehottaa.

– Me selvitään tästä yhdessä -asenne kannattelee väsymyksenkin keskellä.

Anne Rikama: Tilauksessa unihiekkaa 11/2013

Kuvat: Milka Alanen

Lämpimänä pysymisen salaisuus on kerroksissa ja oikeissa materiaaleissa. Viisi nyrkkisääntöä helpottavat uloslähtöä.

1. Kerroksia sään mukaan

Touhuava taapero tuottaa liikkuessaan lämpöä, joten liikaakaan ei pitäisi päälle topata. Useat ohuet kerrokset lämmittävät paremmin kuin yksi paksu, sillä kerrosten väliin jää ilmaa. Kerroksia on myös tarvittaessa helppo riisua pois.

Ihoa vasten kannattaa pukea esimerkiksi merinovillaa, joka lämmittää ja siirtää kosteutta. Puuvilla taas on pakkasella ihoa vasten kylmä. Välikerrokseksi sopivat fleece, college ja villa, ja päällysvaatteet suojaavat tuulelta ja tuiskulta.

Puuvilla on pakkasella ihoa vasten kylmä.

2. Ei turhaa kasvunvaraa

Isoissa kengissä lapsen on kömpelö liikkua, ja liian isoilla rukkasilla on hankala tarttua leluihin, mikä vie ulkoilusta ilon ja liikkeen. Paikallaan nököttävä taapero palelee helposti. Myöskään liian pieni vaate ei lämmitä, sillä alle ei mahdu lisäkerroksia.

3. Kunnon kengät

Hyvissä talvikengissä on paksu pohja ja vuori, ja niihin mahtuu tarvittaessa ohut villasukka. Tarpeeksi tilavassa kengässä myös ilma eristää lämpöä.

Paikallaan nököttävä taapero palelee helposti.

4. Sukilla on väliä

Pienenkin lapsen jalka hikoilee, joten helposti kostuva puuvilla on pakkasella huono vaihtoehto.

Jalat pysyvät parhaiten lämpiminä sekoitemateriaalista, merinovillasta tai villasta valmistetuissa sukissa. Jarrusukkia ei kannata jättää jalkaan ulkoillessa, sillä sukka ei liu’u normaalisti kenkään ja varpaat jäävät kippuraan.

5. Päätä ei saa paleltaa

Pään kautta lämpöä poistuu tehokkaasti, ja lapsilla pään osuus kehosta on suhteellisesti suurempi kuin aikuisilla. Hattu on sopivan lämmin, jos lapsen niska on ulkoillessa lämmin. 

Villapipo pitää lämmön ja siirtää kosteutta iholta. Kypärähatun plussa on, että se pitää kasvot, kaulan ja niskan lämpimänä. Toppahattu taas on tarpeen kovimmilla pakkasilla.

Villapipo pitää lämmön ja siirtää kosteutta iholta.

Paljon liikkuvalle lapselle riittää ohuempi hattu kuin taaperolle, joka ei liiku paljoakaan. Jos lapsi ensin hikoilee tukkansa märäksi liian paksussa päähineessä, paikallaan ollessa kylmä tulee nopeasti.

+ pieni materiaalisanasto

  • Merinovilla – Kuidut ovat pidempiä ja ohuempia kuin normaalin villan. Merinovilla siirtää kosteutta iholta paremmin kuin keinokuidut eikä hengittävänä hiosta sisälläkään.
  • Silkkivilla – Yhdistelmä merinovillaa ja luonnonsilkkiä. Ohuesta ja hengittävästä silkkivillasta valmistetaan esimerkiksi mukavan tuntuisia aluskerrastoja.
  • Goretex – Ohut polytetrafluorieteenikalvo, jonka ansiosta vaate tai jalkine pitää vettä ja tuulta mutta hengittää. Goretex kestää kovaakin kulutusta.
  • Primaloft – Kevyt ja pehmeä keinokuitu, joka hylkii vettä ja pitää tuulta sekä haihduttaa kosteutta iholta. Käytetään esimerkiksi sukissa, kerrastoissa ja käsineissä.
  • Thinsulate – Materiaali, joka sitoo tehokkaasti ilmamolekyylejä kehon ja ulkoilman välille ja eristää näin lämpöä. Myös thinsulate kestää kosteutta ja hengittää. 

Nappaa talteen myös talvipukeutusmisopas joulukuun 2017 Vauva-lehdestä!

Vierailija

Tuulee ja tuivertaa – 5 ohjetta taaperon talvipukeutumiseen

Vierailija kirjoitti: No huhhuh. Enpä ole koskaan huomannut, että sukkahousut tai aluspaita tuntuisivat kylmiltä päällä! Muutenkaan moni, kuten minä, ei pysty pitämään mitään villaa suoraan ihoa vasten. En siis neuvoisi laittamaan villaa iholle ennen kuin tietää, pystyykö oma lapsi villaa ollenkaan pitämään päällään. Merinovilla ei kutita.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Wuaaah! Silikonisiveltimellä saa hienoja kuvioita sekä paperiin että äidin paitaan. Kuva: Riina Peuhu
Wuaaah! Silikonisiveltimellä saa hienoja kuvioita sekä paperiin että äidin paitaan. Kuva: Riina Peuhu

Värikylpy on Aaro-vauvan ensimmäinen harrastus. Seuraavaksi hän suuntaa jumppaan ja muskariin, äiti Piia kertoo.

Taideaterian päälle kuuluu pieni röyhtäisy. Yhdeksänkuisen Aaron suupielet ovat puolukkajauhosta punaiset. Taito Pirkanmaan ohjaaja Elisa Nyman kehottaa tunnustelemaan, katselemaan ja kuuntelemaan, mutta osa aineksista päätyy tässä porukassa myös suuhun.

Tänään vauvojen värikylvyn teemavärinä on punainen. Aaro on levittänyt papereille lämmintä mannakiisseliä ja kylmää mustikkasosetta, kuunnellut linssien rapinaa lattialle ja tunnustellut ilmavaa organzaa.

Pojan peppu on kirkkaan vaaleanpunainen kiisselin päällä liukumisesta. Vieressä kaveri Veini, yhdeksän kuukautta, katsoo kiinnostuneena Aaron suupieliä.

– Hän selvästi ajattelee, että mitä Aaro syö, ja ennen kaikkea, että mistäs minullekin saataisiin, Veinin äiti Henna nauraa.

Aaron ja Veinin äidit kuvailevat lapsiaan sosiaalisiksi vauvoiksi, joiden kanssa on helppo lähteä mihin tahansa. Kuva: Riina Peuhu
Aaron ja Veinin äidit kuvailevat lapsiaan sosiaalisiksi vauvoiksi, joiden kanssa on helppo lähteä mihin tahansa. Kuva: Riina Peuhu

Aaro tarttuu silikonisutiin ja laittaa sen välillä paperiin, välillä suuhun. Silikoni tuntuu mukavalta ikeniä vasten.

– Tiesin jo heti Aaron ollessa pieni, että haluan hänen kanssaan värikylpyyn. On hauska kokeilla vauvan kanssa erilaisia juttuja. Käymme yhdessä myös jumpassa, ja pian aloitamme muskarin, Piia-äiti kertoo.

Piia ei tahdo liikaa ohjata Aaron mieltymyksiä. Hän toivoo voivansa tarjota lapselle monenlaista tekemistä ja antaa lapsen sitten päättää itse, mihin hän syventyy.

”Vuorovaikutusta syntyy, kun pensseli lipsahtaa paperilta kaverin paidan etumukseen.”

Piia sanoo yllättyneensä siitä, kuinka moneen aistiin värikylpy vetoaa.

– En osannut odottaa, että täällä vauva pääsee kokeileman erilaisia tekstuureja ja kokee myös esimerkiksi aineiden lämpötilan vaihteluita kuumasta kylmään.

Piia ei ajattele, että värikylvyssä olisi kyse taiteesta tai taideharrastuksesta. Ryhmässä touhuaa vauvoja nelikuisista yksivuotiaiksi, joten ei tässä vielä picassoja lähdetä jäljentämään.

Elisa Nyman sanookin, että värikylvyn painopiste on vanhemman ja vauvan välisen vuorovaikutuksen tukemisessa. Vuorovaikutusta syntyy myös vauvojen välillä.

– Vauvasta on jännittävää tarkkailla, mitä toinen vauva tekee. Vuorovaikututusta syntyy myös, kun pensseli lipsahtaa paperilta kaverin paidan etumukseen, Elisa sanoo.

Yksi päämäärä on ohjata lasta havaitsemaan, että hän pystyy itse tuottamaan jälkeä, kuten vaikkapa punaisen kämmenen kuvan paperille.

– Aikuisen on tärkeä sanallistaa, että nyt sinä teit tämän. Vanhemman kanssa vauva opettelee kommunikointia ja vastavuoroisuutta tekemällä havaintoja ja jakamalla niitä. Vauva oppii nopeasti, että vanhempikin innostuu, kun hän tuottaa jäljen paperiin, Elisa kertoo.

Kiisseliä tulossa! Maalaamisen välissä Aaro kipuaa mielellään äidin syliin. Siksi molemmat vaihtavat vaatteet värikylvyn jälkeen. Kuva: Riina Peuhu
Kiisseliä tulossa! Maalaamisen välissä Aaro kipuaa mielellään äidin syliin. Siksi molemmat vaihtavat vaatteet värikylvyn jälkeen. Kuva: Riina Peuhu

Aiempien kertojen teemavärit ovat olleet sininen ja vihreä. Piia ja Henna kertovat, että sekä Aaro että Veini tuntuivat innostuneemmilta niistä kuin nyt punaisesta.

”Veini oli vihreällä kerralla ihan liekeissä. Hän innostui erityisesti tillistä!”

– Voiko olla, että olemme huomaamattamme jo ohjanneet lapset siihen, että vihreä ja sininen ovat poikien värejä, Piia pohtii.

– Veini oli vihreällä kerralla ihan liekeissä. Hän innostui erityisesti tillistä! Nyt oli enemmän lattialla lastan imeskelyä, Henna jatkaa.

Värikylvyn jälkeen suurin osa sekä äideistä että vauvoista on myös oikean kylvyn tarpeessa. Onneksi vaihtovaatteet ovat mukana.

Piia myöntää, että värikylvyssä syntyvä sotku on kivaa, kun ei tarvitse itse olla siivoamassa sitä. Omassa olohuoneessa vastaavat kokeilut vähän kiristäisivät.

– Toisaalta Aaro sormiruokailee, joten keittiö näyttää joka tapauksessa välillä aika samalta kuin värikylpyhuone, Piia toteaa.

Juttu on julkaistu Vauva-lehdessä 10/2017.