Akselin unirytmi keikahti sekaisin puolivuotiaana. Vasta aika opetti pojan nukkumaan.

Eeva Hohti, 33, avasi silmänsä aamulla puoli seitsemältä. Jotain oli nyt hassusti. Lastenhuoneesta kuului ääniä, nelivuotias Matias ja hieman yli vuoden vanha Akseli siellä puuhailivat sängyissään lelujensa kanssa. Ei mitään hätää. Eeva tajusi havahtuneensa outoon tunteeseen: hän oli nukkunut koko yön kertaakaan heräämättä.

Eeva hipsi keittiöön laittamaan kahvinkeittimen päälle ja melkein hyräili. Olohuoneen sotku ei tuntunut missään. Hän jäi katsomaan lastenhuoneen ovelta pinnasängyssään istuvaa Akselia, joka mutristeli suutaan, jokelteli jotain vauvankielellään ja katsahti äitiään hymyillen. Ilon tunne tulvahti niin että melkein itketti – niin ihanat pojat hänellä.

Äkkiä Eeva oli onnellinen kaikesta. Hän oli elossa ja terve, ja hänellä oli mahtava perhe ja elämä. Tältäkö hänestä tuntuisi joka aamu, jos vain saisi nukkua kunnolla? Jaksaisi nauttia jokaisesta aamusta ja uudesta päivästä?

Mutta jo seuraavana yönä meno jatkui samaan malliin kuin oli jatkunut reilut puoli vuotta: Akseli herätti äitinsä yhdeltä yöllä. Sen jälkeen epätoivoisia nukuttamisyrityksiä kesti kello kolmeen, neljään asti. Nytkö taas valvotaan, Eevan sydän hakkasi. Pelotti, että tästä tulee jälleen pitkä yö.

Parin tunnin valveillaolon jälkeen alkoi kiukuttaa. Miksi juuri meille kävi näin? Päivisin niin hyväntuulinen Akseli tuntui öisin Dr. Jekyll ja Mr Hyde -tyyliseltä pikku hirviöltä,  jolla oli valta pitää vanhempiaan hereillä. Pahinta oli, ettei tilanteeseen ollut mitään naps-ratkaisua. Eeva ja poikien isä Tuomo Eerikäinen, 35, eivät voineet käsittää, mikä poikaa vaivasi. Miksi hän valvoi öisin useita tunteja?

– Maailmani oli yksi pimeä makuuhuone ja itkevä lapsi, jota yritettiin hyssytellä uneen. Lopulta otimme Akselin aina viereemme, ja hän jatkoi usein valvomistaan siinä. Kun näin verhojen raosta, että aamu alkaa sarastaa, Akseli viimein simahti, Eeva huokaisee.

Unirytmi keikahtaa ulkomaanmatkalla

Akseli – Eevan ja Tuomon toinen lapsi – nukkui elämänsä ensimmäiset neljä kuukautta kuin unelma. Vanhemmat muistivat vielä hyvin valvomiset isoveli Matiaksen kanssa, ja nyt he hyrisivät tyytyväisyydestä: tuli vauva, joka nukkuu ja antaa toistenkin perheessä nukkua.

Kaikki muuttui Berliinissä, jonne helsinkiläisperhe matkusti kuukaudeksi Tuomon vanhempainvapaalla. Eeva sai ruokamyrkytyksen ja sitkeän kampylobakteerin, joka pisti hänen suolistonsa sekaisin viikkokausiksi ja uhkasi tyssätä täysimetyksen.

Eeva soitti kaukopuheluja Suomeen. Neuvolasta hän sai ohjeen jatkaa sitkeästi imettämistä, kyllä maidontulo siitä elpyisi. Eeva jatkoi, mutta Akselin ruoka- ja unirytmi oli mennyttä. Poika ei huolinut pulloa eikä tuttia. Nälkäisenä hän ei myöskään nukkunut.

Berliinin-matkasta Eeva muistaa vessan kaakeleiden ohella lähinnä sen, että he yrittivät antaa Akselille korvikemaitoa lääkeruiskulla­ suuhun, jotta edes vähän ravintoa menisi vauvan vatsaan. Vauvalta ei löytynyt kampylobakteeria.

– Kiikutimme itkevää vauvaa sylissämme television ääressä ja toivoimme, että liikkuva kuva rauhoittaisi edes vähän. Siinä sitten tuijotettiin taivaskanavilta Paavo Pesusientä yöstä toiseen, Tuomo muistaa.

Hoitovuorossa joka toinen yö

Maidontulo elpyi kuten neuvolan terveydenhoitaja  oli ennustanutkin, mutta Akseli ei silti nukkunut. Kotona Suomessa puolivuotiaan vatsaa yritettiin täyttää maidon ohella iltapuurolla, mutta öinen kitinä vain jatkui. Kun Akseli oli kerran herännyt, häntä ei saanut takaisin unten maille millään keinoin. Mitään varsinaista syytä valvomiselle ei enää ollut. Akselilta tutkittiin korvat ja allergiat, terve poika. Kokeiltiin erilaisia maitotuotteita, ei hyötyä.

Eeva ja Tuomo alkoivat noudattaa työnjakoa: joka toinen yö jompikumpi valvoi Akselin kanssa, toinen vetäytyi Matiaksen huoneeseen tulpat korvissaan. Aamu, jolloin kumpikaan ei ollut valvonut,  oli harvinaista euforiaa.

– Hiljainen yö antoi hurjasti voimaa ja levollisuutta. Siksi ne hetket jäivät erityisesti mieleen, Eeva sanoo.

Akselin sänky siirrettiin Matiaksen huoneeseen, koska Eeva oli kuullut, että pieni etäisyys äidistä saattaisi auttaa lasta nukahtamaan helpommin uudestaan. Vanhemmat eivät myöskään heräisi jokaiseen äännähdykseen, ja vauvansa viesteille herkistynyt äiti saisi paremmin nukuttua. Isänsä nukuttamanakin Akseli heräsi, mutta nukahti hieman herkemmin uudestaan. Äidin kanssa kukkuminen kesti pidempään.

Silloinkin kun nukkui Matiaksen huoneessa, Eeva oli tietoinen Akselin valvomisesta. Se kuului seinän läpi ja stressasi. Eri huoneissa nukkumalla vanhemmat saivat silti kumpikin edes jonkinlaisen levon joka toinen yö.

Eevan mukaan oli pelastus, että käyrätorvea soittava Tuomo saattoi olla muusikontyöstään kotona vanhempain- ja hoitovapaalla ja pystyi osallistumaan yötalkoisiin. Yksin hän ei olisi jaksanut loputtomien öiden läpi.

– Joskus, kun oikein ketutti, herätin Tuomon, joka oli saanut nukkua alkuyön, ja hän sai jatkaa yövuoroa. Tuomo teki samoin minulle. Usein puhuimme valvomisesta aamulla. Riitaakin tuli herkästi. Rakentava keskustelu tuntuu väsyneenä olevan mahdotonta. Ihan raatoina emme tosin jaksaneet aina edes riidellä.

"Tuntui siltä, että aina oli yö"

Akselia itseään yökukkuminen ei juuri tuntunut häiritsevän. Päiväsaikaan hurmaava veitikka nautti elämästä kaikilla aisteillaan. Musiikin kuuntelu, värikkäiden kuvien katselu ja pehmoeläinten halaaminen olivat hänen mielipuuhiaan. Kaikille vastaantulijoille hän soi suloisen hymyn. Parin tunnin päiväunet poika veteli tyytyväisenä parvekkeella. Yöllä meno oli toista maata.

Jo esikoinen Matias oli valvottanut vanhempiaan, mutta eri tyylillä. Ennen kahta ikävuotta Matias ei nukkunut yhtään kokonaista yötä. Hän heräili usein, mutta nukahti pian uudestaan. Sekin oli raskasta. Akseli nukkui satunnaisesti koko yön, mutta valvotti aina herätessään useita tunteja. Sellainen syö ennen pitkää ihmisestä mehut. Yön valvonut on usein valmiiksi allapäin jo aamuisin, Eeva ja Tuomo miettivät.

– Tuntui siltä, että aina oli yö. Väsymys valvomiseen oli pääsyy siihen, että pojille tuli niin pitkä ikäero. Oli pakko toipua välillä, Tuomo tunnustaa.

Eevakaan ei osannut ennen lapsia aavistaa, miten julmalta pakkovalvominen voi tuntua.

– Synnytykset olivat lastenleikkiä verrattuna siihen horrortilaan. Ymmärrän nyt, miksi väkisin valveilla pitäminen oli kidutuskeino Aasiassa. Sitähän se juuri on.

Rutiinit pitivät elämän kasassa

Kun Matias aikoinaan alkoi­ nukkua yönsä kunnolla, Eeva ja Tuomo päättivät, että jos seuraavakin vauva valvottaa, hankitaan välillä lapsenvahti ja tehdään joskus jotain kivaa. Akselin unirytmi oli kuitenkin niin hukassa, ettei huvituksia jaksanut edes ajatella. Hoitajia olisi lähipiirissä ollut, mutta Eeva ja Tuomo arastelivat vaivata ketään itkevän lapsensa luokse.

Ystävät suosittelivat perhepetiä ja unikouluja, ja vähän kateellisena Eeva kuuntelikin heidän hyviä kokemuksiaan niistä. Hänen voimansa eivät riittäneet unikoulun kokeilemiseen. Lasten uniongelmia käsittelevät opaskirjatkin jäivät lukematta – väsymyksen takia. Lähes kaikki energia meni selviytymiseen päivä kerrallaan.

Sillä kyllähän me selvisimme, vahvojen rutiinien avulla, Eeva toteaa. Joka päivä toistuvat ruokailut, ulkoilut ja leikkihetket kannattelivat arkea ja pitivät elämän kasassa. Eeva tunsi silti syyllisyyttä siitä, ettei hän jaksanut olla sellainen äiti kuin olisi halunnut olla. Hän tiedosti voimakkaasti sen, että Akselin vauva-aikaa ei saisi koskaan enää takaisin. Ja mielestään turhan usein hän vastasi Matiaksen kysymyksiin hajamielisesti ”hienoa, kultaseni” kuulematta kuitenkaan oikeasti, mitä pojalla oli sanottavaa.

Myös Matiaksen uhmavaihe osui pahimman valvomiskierteen aikaan. Eeva uskoo, että lapsen uhmaa pahensi osaltaan vanhempien väsymys. Vaikka hän yritti ymmärtää uhmaikäistä poikaansa, silti hän välillä hermostui kiukutteluun.

– Tuntuu kurjalta, että purin turhautumistani lapseen, mutta pitkittynyt univelka tekee tuskin kenestäkään kärsivällistä vanhempaa.

Väsyneenä huumorin taso horjuu

Väsymys sai joskus myös hu­paisia piirteitä. Useammin kuin kerran tokkurainen Eeva kadotti kännykkänsä, joka löytyi milloin esikoisen vaatekaapista, milloin maitotölkkien takaa jääkaapista. Silloin tällöin hän unohti Matiaksen ulkoiluvälineitä leikkipuistoon. Kerran sinne jäi Matiaksen polkupyörä, joka sitten yön aikana varastettiin. Se ei kyllä naurattanut ketään.

Väsyneenä huumorin taso laski kummallakin vanhemmalla joskus nolostuttavan alas. Eeva ja Tuomo saattoivat nauraa kippurassa Matiaksen pissakakka-aiheisille vitseille. Samalla tematiikalla omin sanoin sanoitetusta satukirjasta irtosi runsaasti iloa koko perheelle. Välillä vanhemmat tanssivat ja ilveilivät hysterian rajoilla. Yhdessä pelleily ja nauraminen olivat mainio keino karkottaa pahaa mieltä.

Eeva jaksoi väsymyksensäkin keskellä iloita Akselin aurinkoisesta luonteesta. Iltatoimien yhteydessä hän kutitteli ja ihasteli hyväntuulista poikaa. Niinä hetkinä hän ajatteli, että olkoon väsymys vaikka kuinka raastavaa, meillä on kuitenkin ihana vauva.

Eevaa helpotti myös yhteydenpito kohtalotovereiden kanssa. Oli lohduttavaa kuulla, että ystävän vauva oli pitänyt tätä hereillä samaan aikaan yöstä kuin hänkin oli keinutellut unetonta lastaan. Hän ei ollutkaan ainoa, joka valvoo silloin, kun kaikki muut nukkuvat.

– Mietin usein öisin, kuinka hirveän moni muu äiti tai isä juuri tällä samalla hetkellä, valvoo lapsensa kanssa. Ajatus toi ihan aidosti lohtua.

Kun takana oli lähes vuosi valvomista, Eeva päätti, että ulkopuolinen apu olisi
tarpeen. Hän puhui asiasta neuvolassa, jossa suhtauduttiin perheen tilanteeseen vakavasti. Jo ”Nyt tuon valvomisen on loputtava” -lauseen kuuleminen helpotti.

Terveydenhoitaja järjesti Eevan ja Tuomon kotiin perhetyöntekijän, joka kädestä pitäen opetti vanhemmille tassuttelutekniikkaa, lempeää versiota unikoulusta. Akseli nukutettiin omaan sänkyynsä, jossa hänet yritettiin rauhoittaa uneen peppua taputtelemalla.

Ensimmäisen yön tassuttelun jälkeen Akseli nukkuikin hitusen paremmin, mutta sen jälkeen tilanne palasi taas ennalleen. Tunnelma oli kuitenkin muuttunut. Epätoivon sijasta Eeva alkoi uskoa, että kyllä tästä selvitään.

Mökkiloma osoittautui pelastukseksi

Ratkaiseva askel parempaan tapahtui kesälomalla. Eeva ja Tuomo matkustivat poikiensa kanssa heinäkuuksi mökille, jossa koko perhe nukkui lähekkäin samassa huoneessa. Seurasi jotain odottamatonta: Akseli nukkui matkasängyssään sikoisasti aamuun saakka koko loman ajan. Kotonakin hän alkoi nukkua selkeästi paremmin.

Vuoden ja neljän kuukauden iässä Akseli herää edelleen silloin tällöin. Se on hänen ikäisilleen normaalia. Ei Eevan ja Tuomon pitkää univelkaa tietenkään hetkessä kuitata, mutta tärkeintä on, että entinen kukkuja nukkuu nyt pääsääntöisesti öisin.

Eeva ja Tuomo arvailevat edelleen syytä Akselin univaikeuksille. Oliko se Berliinin-matkan sotkema ruokarytmi, eroahdistus, usein toistuva nuha vai oliko vauva vain tottunut valvomaan, se jäänee arvoitukseksi. Se, että unirytmi menee pitkäksi aikaa rikki, on usein monen tekijän summa. Pahin on kuitenkin takana ja painajainen ohitse. Siitä kumpikin vanhempi osaa olla äärettömän kiitollinen.

Eevalla on taas voimia jatkaa kesken jääneitä musiikkitieteen opintojaan, nauttia omasta ajasta ja aamuista, jolloin voi toiveikkaana suunnata ajatukset päivän tapahtumiin.

Jonakin päivänä lasten uniongelmat ovat enää kaukainen muisto.

Hän ja Tuomo neuvovat muita valvomisesta räytyneitä vanhempia hakemaan apua ennen kuin tilanne kärjistyy. Ja kokeilemaan rohkeasti unikouluja, vaikkei tassuttelu heidän kohdallaan toiminutkaan. Monet ovat löytäneet unikouluista helpotusta.

– Tehkää yhdessä jotain mukavaa, virkistäytykää ja pitäkää huolta parisuhteestanne, Eeva kehottaa.

– Me selvitään tästä yhdessä -asenne kannattelee väsymyksenkin keskellä.

Anne Rikama: Tilauksessa unihiekkaa 11/2013

Kuvat: Milka Alanen

Hyvä haalari pitää lämpimänä, ja sen sisällä pysyy kuivana niin lumi- kuin loskaleikeissä. 

Tulevan talven suosikkihaalareista löytyy värejä ja veikeitä eläimiä. 

Valitsimme 12 laadukasta ja tyylikästä haalaria. Ne eivät ole paremmuusjärjestyksessä.

Valitse kuva alta, niin pääset selaamaan lisätietoja. Voit myös kommentoida haalareita tai antaa niille tähtiä yhdestä viiteen. Mikä on sinusta kivoin haalari?

Saiko vauvasi tai taaperosi aikaan sievoisen sotkun tai kaamean kaaoksen? Ota kuva lopputuloksesta, lähetä se meille ja osallistu arvontaan!

Osa kuvista julkaistaan myös Vauva-lehden palstalla. Lähetä kuva mahdollisimman isona tiedostona, emme voi julkaista matalaresoluutioisia kuvia.

Kun lähetät kuvan viimeistään 10.11.2017, olet mukana arvonnassa, jossa voi voittaa Ainu Nokkamukin, BabyBjörn Soft Bib -ruokalapun ja Jordan-hammasharjan vauvoille. Arvomme kaksi settiä, ja yhden palkinnon arvo on noin 21 euroa.

Voittajiin otetaan yhteyttä sähköpostitse: tarkista, että käyttäjätiedoissasi on voimassa oleva sähköpostiosoite!

Lähettämällä kuvan annat luvan käyttää sitä Vauva-lehden aineistoissa. Lataa vain itse kuvaamiasi kuvia tai kuvia, joiden lataamiseen sinulla on kuvaajan lupa. Katso kuvahaasteiden tarkemmat ohjeet

Jos haluat kuvan mukaan lehden palstalle, kerro sisältö-kohdassa vauvan nimi ja ikä kuvaushetkellä.

Osallistuminen vaatii kirjautumisen.

Lukijasisällöt