Melissa on tarkka 2- ja 3-vuotiaiden tyttäriensä tyylistä eikä esimerkiksi halua vaatteita lahjaksi. Kuva: Heli Blåfield
Melissa on tarkka 2- ja 3-vuotiaiden tyttäriensä tyylistä eikä esimerkiksi halua vaatteita lahjaksi. Kuva: Heli Blåfield

Melissa, 21, ostaa lapsilleen vain kotimaisia merkkivaatteita. Lue myös puolison näkemys asiasta.

”Innostukseni lasten merkkivaatteisiin alkoi kaksi vuotta sitten Lapsimessuilla. Ihastuin muotimerkkien yksinkertaisiin leikkauksiin ja helposti yhdisteltäviin kuoseihin.

Hypistelin Gugguun hupparia, joka maksoi 68 euroa, ja ajattelin, että tällaisiin meillä ei ole varaa. Lähdin kotiin tuliaisina Molon takki ja Mini Rodinin housut.

Yhtäkkiä halusin vaatteen jokaisesta mallistosta.

Aloin seurata yhä tiiviimmin lastenvaatteiden ympärille syntyneitä Facebook-ryhmiä, joissa merkkivaatteita myytiin käytettyinä, jaettiin asukuvia ja keskusteltiin ihanimmista uutuuksista. Aloin käydä pop up -tapahtumissa, ja Vaasasta muuttaneena se oli myös kanava tutustua muihin äiteihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Aloin odottaa loppukesää kuten muutkin ryhmien äidit, sillä silloin markkinoille tulevat uudet mallistot. Yhtäkkiä halusin vaatteen jokaisesta mallistosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vaatteet olivat kauniita, ja käytössä huomasin, että ne olivat myös paljon laadukkaampia kuin ketjuliikkeen lastenvaatteet, joita olin aikaisemmin ostanut. Polvet pysyivät ehjinä, saumat pitivät, eivätkä värit haalistuneet pesussa.

Aluksi rahaa meni todella paljon. Muutamassa kuukaudessa ostin oman säästötilini tyhjäksi. Pelkästään yhdet ulkoiluhaalarit maksoivat sata euroa, ja minä halusin uusia koko esikoisemme vaatekaapin sisällön.

Vähän minua hirvitti, mutta kun pääsin myymään ensimmäisiä ostoksia edelleen, huomasin, kuinka helposti ja hyvään hintaan vaatteet sai myytyä. Keittiön työtaso muuttui postituspisteeksi, jossa oli vaaka, kuplamuovia, teippiä ja kirjekuoria.

Olen sanonut sukulaisille, että älkää tuoko lahjaksi vaatteita, ne jäävät vain käyttämättä.

Nautin, kun saan pukea lapset huolellisesti, niin että haalarit, pipo ja käsineet sointuvat yhteen. Haluan, että lapsilla on kivoja vaatteita, joita on helppo yhdistellä.

Olen lasten tyylistä niin tarkka, että olen sanonut sukulaisille, että älkää tuoko lahjaksi vaatteita, ne jäävät vain käyttämättä.

Myönnän kyllä, että joskus ostohaluni menevät älyttömyyksiin. Miehelleni Terolle olen vitsaillut omalla huumorillamme, että minun on kai myytävä toinen munuaiseni, että saan haluamani. Mutta oikeasti riittää, että suunnittelen ostokset hyvin.

Viime vuonna minulla oli Lapsimessuilla käytössä 700 euroa käytettyjen vaatteiden myynneistä. Messuilla taas on aina paljon hyviä tarjouksia, joista hankitut vaatteet voin myydä käytön jälkeen jopa pienellä voitolla eteenpäin.

Tyttöjen ensimmäiset kalliit talvipipot maksoivat 42 euroa kappale. Kun myin ne sopivasti ennen uuden malliston lanseerausta, sain niistä melkein alkuperäisen hinnan. Joskus pakettien postitus rasittaa, mutta kun rahat kilahtavat tilille se palkitsee; voin taas ostaa jotain uutta.

Joitain ihmisiä selvästi ärsyttää, että pienituloiset ostavat merkkivaatteita.

Ostan vain tarpeeseen, laadukasta ja mieluiten vain kotimaisia merkkejä. Yhden rajan Tero on minulle asettanut: en saa ostaa käytettyjä vaatteita kalliimmalla kuin niiden alkuperäinen hinta. Se on minulle ihan ok.

Joitain ihmisiä selvästi ärsyttää, että pienituloiset ostavat merkkivaatteita. Elämme kotihoidontuellani ja Teron varastotyöntekijän palkalla. Kun kerroin blogissani lasten Minna Parikan kengistä, sain arvostelua mammaryhmässä. Kengät oli ostettu 70 prosentin alennusmyynnistä, ja toiset sain lahjaksi.

En koskaan osta lastenvaatteita velaksi."

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla