Tunteiden sanoittaminen kuulostaa ehkä muotitermiltä, mutta tutkimusten mukaan se todella toimii. Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Tunteiden sanoittaminen kuulostaa ehkä muotitermiltä, mutta tutkimusten mukaan se todella toimii. Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Tunteiden ymmärtäminen on tärkeä mielenterveystaito. Siksi aivan pienellekin vauvalle kannattaa sanoittaa tunteita.

Ennen ehkä ajateltiin, ettei pienen vauvan päässä paljon tapahdu – tärkeintä, että käärö saa maitoa, kuivan vaipan ja unta. Nykyisin tiedetään, että myös vauvan ajattelu ja tunteet kehittyvät voimakkaasti aivan vastasyntyneestä asti. Tunnetaitojen perusta rakentuu arkisessa lämpimässä vuorovaikutuksessa vauvan ja vanhempien välillä.

– Lapselle kannattaa puhua tunteista ihan pienestä vauvasta alkaen, sanoo Suomen Mielenterveysseuran projektikoordinaattori Susanna Kosonen, joka on perehtynyt lasten mielenterveyden edistämiseen esimerkiksi neuvoloissa ja päiväkodeissa.

Tunnetaidot vahvistavat lapsen pärjäämisen tunnetta.

Omien ja toisten tunteiden ymmärtäminen on tärkeä mielenterveystaito. Kun oppii tunnistamaan tunteitaan ja niiden ilmenemistä kehossa, niitä on myös helpompi säädellä. Säätely ei tarkoita tunteiden tukahduttamisesta, vaan sitä, että niiden kanssa tulee arjessa toimeen.

– Tunnetaidot vahvistavat lapsen pärjäämisen tunnetta: uskoa siihen, että kaikenlaisten tunteiden kanssa voi selvitä, Kosonen sanoo.

Sanoittaminen toimii

Pikkulapsen elämä on melkoista olotilojen vuoristorataa. Yhtenä hetkenä tulee itku, kohta jo naurattaa. Väsy yllättää tai vatsaa kipristää. Ja kun ei millään ylety kiinnostavaan leluun, kiukuttaa.

Tunnekasvatuksen ydin on siinä, että aikuinen sanoittaa lapselle niin konkreettisia tuntemuksia, kuten kuumaa tai kylmää, kuin vaikkapa pelon, mielihyvän tai rakkauden tunteita. Pienissä hoivahetkissä vanhempi virittäytyy tulkitsemaan lapsen vaihtuvia mielentiloja.

Vauvaa pestessä tai vaippaa vaihtaessa aikuinen juttelee myötätuntoisesti: Tuliko kylmä, kun riisuttiin vaatteet pois. No nyt on kuiva vaippa päällä ja paljon mukavampi olla. Sinä taisit vähän säikähtää sitä ääntä, kun ovi kävi.

Pienelle vauvalle äänensävyt, ilmeet, kosketukset ja myötätuntoinen läsnäolo ovat yhtä tärkeitä kuin sanat. Sanoillakin on silti merkitystä.

Vaikka vauva ei itse vielä puhu, varhainen tunnepuhe tutkitusti vaikuttaa.

– Jo pienelle lapselle jutellessa kannattaa käyttää mahdollisimman rikasta tunnesanastoa, Kosonen sanoo.

Vaikka vauva ei itse vielä puhu, varhainen tunnepuhe tutkitusti vaikuttaa. Vanhempien runsas mielentiloja kuvaavien sanojen käyttö vauvavaiheessa näkyy siinä, miten hyvin lapset pärjäävät leikki-ikäisinä toisten ajatusten ymmärtämistä vaativissa tehtävissä. Tunnepuhetta taaperoina kuulleet lapset osaavat kuusivuotiaina osoittaa empatiaa ikätovereitaan paremmin.

Kestätkö kurjia tunteita?

Kun perheeseen syntyy vauva, vanhempi joutuu pohtimaan uudella tavalla, miten tulee toimeen tunteiden kanssa, niin omiensa kuin lapsen.

Pieni vauva ei itke kiukutellakseen, vaan itkulle on aina jokin syy. Vaikka sen ymmärtäisikin, vauvan huuto voi käydä väsyneen vanhemman hermoille.

Viimeistään arki uhmaikäisen kanssa nostaa pintaan vaikeita tunteita. Kun pettynyt lapsi raivoaa, aikuinenkin helposti ärsyyntyy ja hermostuu.

Moni on tottunut jo lapsena luokittelemaan tunteet hyviin ja pahoihin: esimerkiksi, että on kilttiä olla kiukuttelematta. Silloin voi olla vaikea hyväksyä sekä lapsen että omia vihan tunteita.

Lapsi tarvitsee turvallisen aikuisen, jolle uskaltaa rähistä ilman hylätyksi tulemisen pelkoa.

– Aikuisen tehtävä on luoda ympäristö, jossa on turvallista kokea kaikenlaisia tunteita. Lasta ei saisi jättää tunteen kanssa yksin – oli se sitten naurua ja iloa tai surua ja harmitusta, Kosonen sanoo.

Lapsi tarvitsee turvallisen aikuisen, jolle uskaltaa rähistä ilman hylätyksi tulemisen pelkoa. Aikuisen ei silti tarvitse säikähtää negatiivisia tunteitaan, joita lapsen kanssa herää. Kaikkia tunteita saa tuntea, mutta niiden vallassa ei saa tehdä itselle tai toisille vahinkoa.

Arvaa, yritä edes!

Mistä ihmeestä vanhempi voi tietää, mitä vauva milloinkin itkee? Entä jos tulkitseekin ihan pieleen?

Vaikka voimme myötäelää toisen iloa ja surua, tunteet ovat aina yksilöllisiä. Niille on monenlaisia ilmauksia ja sanoja. Kehossakin ne tuntuvat kaikilla vähän eri tavalla. Kaikkea ei tarvitse eikä pidäkään tietää valmiiksi, kun tutustuu uuteen pieneen ihmiseen.

Myötätunto ja halu ymmärtää lapsen oloa välittyvät kyllä.

– Tärkeintä on olla utelias lapsen äärellä ja arvailla: Tämä tyyppi lähettää nyt tällaisen signaalin. Mistähän voisi olla kyse, Kosonen sanoo.

On siis turha murehtia, löytääkö varmasti oikean tunnesanan kuvaamaan lapsen kokemusta. Tärkeintä on nimetä monenlaisia tunteita ja tarjota eri vaihtoehtoja. Myötätunto ja halu ymmärtää lapsen oloa välittyvät kyllä.

Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän hän oppii myös mallista. Voiko itkun antaa tulla, kun surettaa? Miten perheessä ilmaistaan hellyyttä? Näytänkö vanhempana, miten se sykähdyttää, kun pienet kädet tarttuvat kaulasta kiinni?

Sekin on tärkeää näyttää, että tunteet tulevat ja menevät. Vaikka suututtaisi, elämä jatkuu, tilanne korjataan ja mennään eteenpäin.

Sano se sävelin

Taide ja tarinat ovat hieno tapa tutustua tunteisiin. Vauvalle kannattaakin lukea satuja alusta asti. Yhteisissä lukuhetkissä on arvokasta jo se, että rauhoitutaan lähekkäin yhteisen elämyksen äärelle.

Kososella on kokemusta myös taidekorttien käyttämisestä jopa alle yksivuotiaiden tunnekasvatuksessa. Jo taaperoiden kommentit kuvista ilmentävät myötätuntoa: onkohan pupulla nälkä, pitäisikö sille syöttää porkkanaa niin sille tulisi hyvä mieli?

– Kuva tai musiikki voi yhdistää myös silloin, jos vaikkapa verbaalisesti lahjakkailla vanhemmilla onkin lapsi, jolle ei ole yhtä luontaista ilmaista itseään sanoin, Kosonen sanoo.

Syli on maailman paras paikka tunteille.

Taiteen äärellä voi myös vain ihmetellä. Herääviä tunteita ei tarvitse väkisin pukea sanoiksi – joskus niiden kokeminen yhdessä riittää. Lapsen kanssa voi vaikka tanssia sylikkäin musiikin tahtiin ja nauttia liikkeen tunteesta.

– Sylihän on maailman paras paikka tunteille.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kalapuikoista tulee minulle vieläkin mieleen äitiysvapaa. Niiden äärellä käytiin monta tärkeää keskustelua.

Pian siellä. Tuon kalapuikkoja!

Ystävän viesti pelastaa päivän. Minä ja vauva saamme seuraa.

Äitiysvapaalla on päiviä, jolloin kaikki tuntuu kepeältä. Vaunukoppaan mahtuu tämä kaikki uusi ja ihana, ja päiväkahvi maistuu poikkeukselliselta vapaudelta. Sitten on niitä päiviä, jolloin väsymys harmauttaa mielen, ja koko maailma kutistuu kahvikuppiakin pienemmäksi.

Äitiystävälle voi avata oven yöpuvussa, ilman että on siivonnut tai laittanut ripsiväriä.

On helppo sanoa, mikä äitiystävässä on kullan­arvoista: hän tietää tunteen. Hänelle voi avata oven yöpuvussa, ilman että on siivonnut tai laittanut ripsiväriä. Hän selättää ihan samaa sekamelskaa ja valvottuja öitä.

Toisilla on hätäkahvit, minulla ja ystävälläni oli kalapuikot. Hänen pakastimestaan niitä löytyi aina, minä puolestani taioin lautasille lisukkeet. Keittiönpöydässä jaoimme vauvojen vaiheet, puimme parisuhteen senhetkistä tolaa ja pohdimme, mitä töihin paluu toisi tullessaan.

Näinä iltapäivinä kello ei pysähtynyt kuten niin usein kaksin vauvan kanssa.

Samanlaista mahdollisuutta istahtaa alas, kysyä ja kuunnella, löytää harvoin, kun koko kaveripiiri tempoilee ruuhkavuosissaan.

Kotona ollessa moni asia tuntuu arkisemmalta kuin onkaan. Jälkeenpäin kaipaan montaa asiaa, kuten sitä, että oli aikaa pitää yhteyttä ystäviin. Tiesin tarkalleen, mitä heille kuului.

Samanlaista mahdollisuutta istahtaa alas, kysyä ja kuunnella, löytää harvoin, kun koko kaveripiiri tempoilee ruuhkavuosissaan. Käyttöä olisi jopa niille hitaasti kuluville tunneille.

Kirjoitus on Vauva-lehden 8/2018 pääkirjoitus.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Vuonna 2014 Meidän Perhe -lehden haastattelussa Maria kertoi, ettei lasten saaminen ollut hänelle ja muusikko Reino Nordinille lainkaan itsestäänselvää.  Kuva: Päivi Ristell
Vuonna 2014 Meidän Perhe -lehden haastattelussa Maria kertoi, ettei lasten saaminen ollut hänelle ja muusikko Reino Nordinille lainkaan itsestäänselvää. Kuva: Päivi Ristell

Kuten kahden aiemmankin lapsen kohdalla, myös nyt arkkitehti ja bloggaaja Maria Nordin aloitti vauvan kanssa vessahätäviestinnän eli vvv:n heti synnytyksen jälkeen.

 – Vessahätäviestinnän periaatteen mukaan vauva on tietoinen kehon toiminnasta jo heti synnyttyään. Tavoite ei ole vaipattomuus, vaan kommunikointi vauvan kanssa.

Marian ja hänen aviomiehensä, muusikko Reino Nordin saivat kolmannen lapsensa noin viikko sitten. Vastasyntyneelä on kulunut koko tähänastisen elämänsä aikana vasta kolme vaippaa, koska sille on tarvetta vain kun poistutaan kotoa. Muuten vauva saa olla ilman vaippaa. Häntä pissitetään lavuaariin tai sitä varten kodista löytyville alustoille.

– Tai vaikka teekuppiin kuten tänä aamuna, Maria naurahtaa.

Vessahätäviestinnässä vanhempi oppii tunnistamaan vauvastaan merkit hädästä kuten vaikkapa vauvan pieni kiljahdus, suun suipistus tai epämukava olo. Sen lisäksi käytetään hyväksi ajoitusta.

– Ja tärkeää on luottaa myös vanhemman intuitioon. Pitää antautua järjen ohi tunteelle ja vaistolle, Maria kertoo.

”Minulle vvv ei ole vaivalloista, vaan vähensi stressiä, koska ymmärrän vauvan viestejä.”

Maria kertoo, että vvv tukee varhaista vuorovaikutusta, ja sen on puolestaan todettu tuovan hyötyä hyvinvoinnille ja terveydelle koko elämän ajan. Maria on tehnyt myös Vaipaton vauva -verkkokurssin aiheesta.

– Minulle vvv ei ole vaivalloista, vaan vähensi stressiä, koska ymmärrän vauvan viestejä. Kaikki vauvani ovat itkeneet tavanomaista vähemmän ja olleet hyvin tyytyväisiä. Uskon että tämä liittyy siihen, että vauvat ovat tulleet ymmärretyiksi. 

Ja sitten, kesken haastattelun, vauvalle tuleekin hätä, ja Maria juttelee vauvalle hellästi: Onko pisuhätä? Pisu tuli nyt, noin just hienosti. Hyvä pisu.

Vierailija

Maria Nordin: ”Vessahätäviestintä on kommunikointia vauvan kanssa”

Vierailija kirjoitti: Tuo on ihan pimeä. Ei kannata ottaa kuuleviin korviinsa näitä absurdeja kasvatusmenetelmiä. Ihan normaali kasvatusmenetelmä ennen kuin teollisuus alkoi tuottaa vaippaa. Ei ole mitään erikoista tai ihmeellistä tässä. Sinä voisit vähän matkustella ja harrastaa vaikka kirjallisuutta jos maailmakuvasi laajenisi sieltä omasta navasta.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.