Nyt keulii. ”Kanojen kanssa homma lähti niin sanotusti lapasesta. Me ajattelimme heti, että näitä on pakko saada lisää”, Johanna nauraa. Kuva: Juha Salminen
Nyt keulii. ”Kanojen kanssa homma lähti niin sanotusti lapasesta. Me ajattelimme heti, että näitä on pakko saada lisää”, Johanna nauraa. Kuva: Juha Salminen

Oma kanala oli vuosia Johannan unelma. Vauvavuosi sai hänet rohkaistumaan.

Johanna Simola katseli ulos auton ikkunasta auringonpaisteeseen ja oli innoissaan. Parin päivän päästä olisi juhannus. Takakontissa koiran kuljetushäkissä kaakatti kuusi kanaa, ja takapenkillä Matilda, yhdeksän kuukautta, kuunteli niiden mekastusta.

– Olin haaveillut omista kanoista ja munista siitä asti, kun aloimme rakentaa taloa yhdeksän vuotta sitten, Johanna kertoo.

Koskaan ei kuitenkaan tuntunut olevan aikaa selvittää, mitä kanalan perustaminen vaatii.

Viimein syksyllä 2014 Matilda syntyi. Koliikki itketti öisin ensimmäisten kuukausien ajan. Päivisin tyttö kuroi univelkaa ja nukkui pitkiä päiväunia. Johanna taas ei saanut unta.

– Pyörittelin viikkotolkulla peukaloita. Lopulta päätin, ettei minun ole pakko katsella vieressä, kun vauva nukkuu. Yhtä hyvin voin ottaa selvää kanaloista.


Samassa rytmissä. Illan tullen Johanna sammuttaa valot ja toivottaa linnuille hyvää yötä. Kuva: Juha Salminen

 


Korskea kiekuja. Cheekin mukaan nimetyn kukon sulkapeite on reteän pöyheä. Kuva: Juha Salminen

Johanna ja Risto alkoivat rakentaa kanalaa, kun Matilda oli puolivuotias. Vauva veteli sikeitä vaunuissa rakennustyömaan vieressä.

Kolmessa vuodessa parvi on kasvanut 20 kanaan. Kanalassa kuopsuttaa silkkikanoja ja maatiaisia. Kun Matilda oppi kävelemään, hänkin pääsi mukaan hoitamaan lintuja.

– Vaikka Matilda on muuten eläväinen, hän osaa olla eläinten seurassa rauhallinen. Matilda on oppinut kanojen kanssa vastuuntuntoa. Hän ymmärtää, että linnut tarvitsevat huolenpitoa.

Kanat ovat osoittautuneet ystävällisiksi ja oppivaisiksi, ja niiden pehmeitä sulkia on ihana silitellä. Ja mikä parasta: ne munivat!

Parhaina viikkoina tulee 70–80 munaa. Kaikki kuluu. Osa menee perheen seitsemän koiran suuhun. Iso osa munista uppoaa taikinaan, sillä Johanna rakastaa leipomista. Hänen käsissään syntyy hujauksessa juustokakkuja sekä pullaa.

Matildakin tietää, mistä parhaat munat tulevat. Hän pystyy erottamaan kaupan kananmunan ja oman kanalan tuotteen maun perusteella.

– Omien kanojen keltuainen on kauniin kirkkaan oranssi. Se johtuu varmaan lintujen ruokavaliosta. Olemme myös huomanneet, että ihmiset, jotka ovat normaalisti allergisia kananmunalle, eivät saakaan oireita kotikanalamme munista, Johanna kertoo.

Hän valmistaa kanoille terveellistä kotiruokaa: riisiä, makaronia ja kaurapuuroa. Lisäksi linnut saavat nokkia vihanneksia, hedelmiä ja luomukauraa.


Munat taikinaan. Johanna leipoi ensimmäisen sokerikakkunsa kaksivuotiaana äitinsä avustamana. Nyt hän on opettanut Matildaa leipomaan. Kuva: Juha Salminen

Erikoiskanoille perhe on antanut nimet, koska ne erottaa toisistaan helposti. Jättikanat tunnetaan nimillä Lumi, Hulda ja Inkku. Reteästi kulkeva kukko on nimetty Jareksi Cheekin mukaan.

– Kanat saavat hyvälle tuulelle, kun lapsiarki painaa päälle, Johanna hymyilee.

Johanna on leikannut kanalta liian pitkiä kynsiä, lyhentänyt epämuodostunutta nokkaa ja soveltanut kipeään kanaan jäsenkorjaajan osaamistaan. Hoitaminen on lisännyt uskoa omiin kykyihin.

– Ennen Matildan syntymää minua pelotti jäädä kotiin. Mietin, miten rahat riittävät, ja millaista vauvan kanssa on. Mutta vauvan syntymä antoikin rohkeutta. Tunsin, että elämä kantaa, ja nyt on oikea aika tarttua unelmiin, Johanna sanoo.

Johanna aikoo olla kotona, kunnes perheen kuopus, Niklas, täyttää kolme.

Perheenlisäystäkin on odotettavissa. Kun kanalassa on nyt myös kukko, saadaan parveen ensi syksynä tipuja.