Kuva: Teemu Kuusimurto
Kuva: Teemu Kuusimurto

"Anni on ollut sisupussi alusta saakka. Pikkukeskosilla on pakko olla vahva tahto, muuten he eivät selviäisi", äiti Sanna kertoo.

Pienen pieni, hauras ja hämmästyttävän punainen. Maailman kaunein olento, muistelee helsinkiläinen Sanna, 32, sektiolla syntynyttä tytärtään. Vain 665 grammaa painava ja vähän yli 30-senttinen ihmisenalku oli hänelle ja puolisolle Mikolle, 33, suuri ihme. Pitkään toiveissa ollut esikoinen syntyi jo raskausviikolla 24+3.

Sannan raskaus sujui normaalisti viikolle­ 13 saakka. Sitten alkoi verenvuoto, jonka syyksi paljastui etinen istukka. Ultraäänitutkimuksessa huomattiin myös, ettei kohdussa ollut enää lapsivettä, mikä viittasi keskenmenoon.
Odotus oli niin alussa, että pelättiin, ettei vauva ollut pelastettavissa.

Kaikkien yllätykseksi raskaus ei mennytkään kesken, vaan lapsivettä alkoi jälleen muodostua. Tilanne rauhoittui viideksi viikoksi. Juuri kun Sanna ja Mikko uskalsivat huokaista helpotuksesta, verenvuoto alkoi uudestaan. Lopulta myös lapsivedet menivät viikolla 22, ja Sanna joutui Naistenklinikalle vuodelepoon.

”Pelästyin, kun lääkärit kertoivat, että tulehdus uhkaa vauvan terveyttä. 22-viikkoinen oli aivan liian pieni syntymään. Eihän sen ikäisiä edes hoideta! Juttelin vauvalle ja pyysin tätä sinnittelemään vielä kohdussa. Jokainen päivä oli taistelua aikaa vastaan.”

Viikolla 24 Sannalle nousi kuume ja tilanne oli niin paha, etteivät lääkärit nähneet muuta mahdollisuutta kuin sektion. Ennen leikkausta Sanna ehti onneksi saada kortisonipistoksia, jotka vahvistivat vauvan kehittymättömiä keuhkoja.

Hetki kerrallaan

Sannalle kerrottiin, että jos vauva olisi riittävän hyväkuntoinen, häntä näytettäisiin pikaisesti äidille ennen teho-osastolle kiidättämistä. Vanhemmat ehtivät häthätää sopia vauvan nimestä hätäkasteen varalta.

Leikkaus sujui nopeasti, ja kun pientä linnunpoikaa muistuttavaa tytärtä sitten vilautettiin Sannalle, hän ilahtui. Toivoa siis oli. Lääkärit kuitenkin varoittivat, ettei vauvalla olisi suuria mahdollisuuksia selvitä. Eloonjäämisen todennäköisyys oli 50 prosenttia ja vammautumisen riski suuri.

”Tyttö, jonka nimeksi olimme päättäneet antaa Anni, siirrettiin keskoskaappiin, ja sain ensimmäisen kerran koskettaa hänen pientä jalkaansa. Tilanne tuntui käsittämättömältä”, Mikko kertoo.

Sanna jäi heräämöön, kun tuore isä lähti saattamaan tytärtään vastasyntyneiden teho-osastolle. Seuraavana päivänä Sanna pääsi pyörätuolilla katsomaan vauvaansa.

”Hän oli suihkumyssyn sisällä keskoskaapissa kuin pienessä pesässä, silmät suljettuina. Iho oli ohut ja punainen verisuonten­ kuultaessa läpi. Pelkäsin tietysti hänen puolestaan­, mutta samalla uskoin, että hän selviäsi.”

Ensimmäiset tehohoitopäivät olivat kriittisiä. Kukaan ei osannut sanoa, miten vauva selviäisi. Sanna ja Mikko tiesivät, ettei auttanut kuin elää pieni hetki kerrallaan.

”Kun emme saaneet olla teho-osastolla­, soittelimme sinne vähän väliä. Uutiset pelottivat ennen jokaista puhelua”, Mikko muistaa.

Mieleen jäivät lääkärin sanat: ”Ei voi sanoa, että on ollut hyvä päivä ennen kuin päivä on ohitse.”

Kun eräs hoitaja kehotti Mikkoa nauttimaan hetkistä vauvansa kanssa, tämä ymmärsi, ettei aikaa välttämättä olisi paljon. Sannan mieleen jäivät lääkärin sanat: ”Ei voi sanoa, että on ollut hyvä päivä ennen kuin päivä on ohitse.”

Sanna oli itkuherkkä, vaikkei itkusta tahtonut tulla mitään kipeän sektiohaavan takia. Aika teho-osastolla oli aluksi raskasta­, mutta toisaalta Sanna tunsi helpotusta siitä, ettei voisi ainakaan omilla toimillaan aiheuttaa­ vauvalle mitään vahinkoa. Sitä hän oli jännittänyt synnytyksen käynnistymistä odotellessaan.

”Jotenkin pidin itseni kasassa, enkä itkenyt myöhemminkään Annin nähden.”

Läheisyys auttaa

Sanna näyttää muistona säilytettyä kangaspalaa. Pikkuruisen tytön peitoksi riitti aluksi nenäliinan kokoinen harso.

Sanna vietti kaiken mahdollisen ajan Annin vierellä. Hän olisi ollut vauvansa lähellä­ yötkin, jos se olisi ollut mahdollista.­ Mikko sai viikon sairaslomaa, ja sen päätyttyä hän kiirehti sairaalaan joka päivä töistä päästyään.

Hengityskoneessa olleelle Annille syötettiin alusta saakka Sannan lypsämää rintamai­toa nenämahaletkun kautta. Ruiskupumppu sääteli maidontulon vauhtia, sillä liian nopeasti annettu maito täyttää keskosen vatsan eikä keuhkoille jää tilaa toimia. Aluksi annokset olivat miniatyyrikokoa, millilitran tai kaksi.

”Kun Anni oli kuuden päivän ikäinen, vaihdoin keskoskaapissa ensimmäistä kertaa vaipan. Kenguruhoitoon paitani alle sain hänet 11 päivän ikäisenä. Samana päivänä hän aukaisi silmänsä ensimmäistä kertaa”, Sanna kertoo.

Annilla oli varhaisesta syntymästä johtuva hengitystä vaikeuttava BPD-keuhkosairaus­, ja hänen valtimotiehyensä oli avoin kuten pikkukeskosilla usein. Valtimotiehyt sulkeutui lääkityksen avulla ilman leikkausta­, samoin sydämen eteisten välisessä seinässä ollut aukko.

Pelottava takapakki oli verenmyrkytys kolmen viikon iässä, mutta siitä selvittiin onneksi kortisonin avulla. Pienen keskosen elämänlanka oli ohut, mutta hämmästyttävän vahva.

”Laitoimme kellon soimaan aikaisin aamulla, jotta pystyimme­ soittamaan sairaalaan ennen vuoronvaihtoa. Halusimme­ kuulla Annin voinnin yöhoitajalta. Välillä oli pakko soittaa myös keskellä yötä”, Mikko kertoo.

Sanna ja Mikko olivat Annin tukena verikokeissa ja kaikissa toimenpiteissä joissa vain saivat olla, pitivät häntä lähellä ja lohduttivat. Läheisyys auttaa keskosta kestämään kipua, mutta tukee myös hänen kehitystään, joka jatkuu äidin kohdun sijasta sairaalahoidossa usein kuukausia.

”Juttelin ja lauloin Annille paljon, kehtolauluista Tao-Taon tunnussäveleen, häntä kun kutsuttiin odotusaikana Tao-Taoksi­. Luimme hänelle satuja ja pidimme paljon kenguruhoidossa, jossa hän selvästi rauhoittui. Olen varma, että hän tunnisti ääneni ja tuoksuni”, Sanna sanoo.

Varhain syntyneet voivat viettää sairaalassa koko sen ajan, kun heidän aivojensa tärkeimmät verkostot kasvavat. Varhaisella­ vuorovaikutuksella on myönteisiä vaikutuksia niin aivojen kuin tunne-elämänkin kehitykseen. Läheisyys ja kosketus saavat vauvan tuntemaan olonsa turvalliseksi.

”Annin hapenotto parani aina kengu­ruhoidossa. Ja tuntui mahtavalta, kun pieni käsi kutitteli rintaa”, Mikko sanoo.

Sisukkaat minivauvat

Annin nopea kehitys hämmästytti paitsi vanhempia myös hoitavia lääkäreitä ja hoitajia. Esimerkiksi ruokailu sujui hyvin alusta­ lähtien eikä suoliston toiminnassa­ ollut ongelmia, mikä ei pikkukeskosten­ kohdalla ole aina selvää. Anni säästyi aivove­renvuodoilta, ja silmien verkkokalvon verisuoniston sairaus parani seurannassa.

Sitkeä vauva vieroittui hengityskoneesta­ asteittain, viiden viikon iässä kevyempään nasaalihengityskoneeseen ja sitten pelkkiin happiviiksiin. Sannan pumppaaman maidon lisäksi vauva sai keskosille tarkoitettuja­ ravintolisiä ja kasvoi vauhdilla.

Kilokakkua syötiin, kun Anni oli puolentoista kuukauden ikäinen.

Kilon juhlia päästiin viettämään puolentoista kuukauden iässä. Sanna, Mikko ja isovanhemmat saivat päivän kunniaksi sairaalan tarjoamaa kilokakkua. Annin maitoannosta voitiin samana päivänä korottaa, pikkumahaan upposi kerralla jo 29 milliä.

”Anni on ollut sisupussi alusta saakka. Pikkukeskosilla on pakko olla vahva tahto, muuten he eivät selviäisi. Joku teho-osaston vanhemmista kutsui keskosia sporttisiksi minivauvoiksi.­ Se on kuvaava ilmaus”, Sanna sanoo.

Kahden Lastenklinikalla vietetyn kuukauden jälkeen Anni siirrettiin jatkohoitoon Kätilöopistolle, jossa hän varttui vielä kuukauden. Siellä Sanna ja Mikko opettelivat keskosensa­ hoitoa toden teolla, ja pian vauva sai harjoitella maidon imemistä suoraan rinnasta­ ja tuttipullosta. Loput maidot valutettiin vielä nenämahaletkusta.

Kolme viikkoa ennen laskettua syntymäaikaansa Anni oli saanut painoa jo 2 300 grammaa, ja hän pääsi kotihoitoon. Annin ulkonäkö alkoi muistuttaa yhä enemmän normaaliin aikaan syntynyttä vauvaa. Lisähapesta luovuttiin juuri ennen kotiutusta.

”Kun tulimme sairaalasta kotiin, eräs naapureistamme kysyi, olemmeko adoptoineet lapsen. Hän ei ollut varhaisesta synnytyksestä johtuen huomannut raskauttani lainkaan”, Sanna kertoo.

Ristiäiset järjestettiin lasketun ajan paikkeilla. Nelikuisesta tytöstä tuli virallisesti­ Anni Aurora.

Keskosen ikä voidaan ilmaista kalenteri-iän tai keskosen korjatun eli nollaiän mukaan. Nollaikä lasketaan lasketun syntymäajan perusteella.

”Korjattuna syntymäpäivänä juhlimme kotona nollavuotissynttäreitä. Pöydässä oli tietysti kakku, jossa oli nollakynttilä.”

Kotiintuloa helpotti Sannan ja Mikon mukaan se, että vauvan tavat ja päivärytmi olivat tuttuja jo sairaalasta. Arki poikkesi normivauvan arjesta silti paljon. Annin hoidossa tarvittiin unen aikaista hengitystä valvovaa apneahälytintä, ravintolisiä ja lääkityksiä, ja rajoituksia oli infektioherkkyyden vuoksi paljon.

Kotiutumisen jälkeen sairaalan perhetyöntekijä kävi kotona pari kertaa opastamassa alkuun.

Sanna ja Mikko kiittävät Lastenklinikan K7-osaston hyvää hoitoa, vaikka tilat ovat toistaiseksi ahtaat ja vanhanaikaiset. Sairaala-ajoilta jäi elinikäisiä ystäviä. Huoli pikkukeskosten selviämisestä yhdistää vanhempia teho-osastolla.

”Tsemppasimme ja lohdutimme toisiamme, kun pelotti, ja iloitsimme yhdessä, kun naapurisängyn pikkuinen ponnisti takapakin jälkeen takaisin elämään.”

Keskoset, omanlaiset

Terve keskonen kasvaa ja kehittyy yleensä normaalisti korjatun aikataulunsa mukaan. Vauvan motorista kehitystä voi viivästyttää esimerkiksi BPD eli krooninen keuhkosairaus, koska lapsi ei sen vuoksi jaksa olla vatsallaan kuin lyhyitä aikoja.

Annikaan ei aluksi viihtynyt lainkaan mahallaan. Hänen kehityksensä jatkui ensimmäisen vuoden aikana kuitenkin johdonmukaisesti. Kävelemään hän oppi vuoden ja neljän kuukauden kalenteri-iässä eli vuoden ikäisenä korjattua ikää.

”Annin askeltamisessa oli alussa varvistelua ja ryhdissä yliojennusta, mikä on keskosille tavallista. Molemmat jäivät kuitenkin­ pois, kun tyttö oppi kunnolla liikkumaan.”

Noin 30 prosentilla pikkukeskosista todetaan viivästymää puheenkehi­tyksessä. Kuten Annikin, he oppivat paljon aiemmin ymmärtämään puhetta
kuin tuottamaan sitä itse.

”Tukiviittomisen aloitimme, koska Anni ymmärtää enemmän kuin pystyy kertomaan. Sanoja tulee muutamia, mutta peukalot viuhuvat, kun tyttö tahtoo maitoa.”

Keskosvauvan ja vanhempien hyvä vuorovaikutus on lapsen kehityksen kannalta keskeisen tärkeää. Jos vanhemmat osaavat lukea lastaan, he ymmärtävät hänen tarpeensa ja osaavat vastata niihin paremmin. Keskosen kehitystä ei voi eikä tule kiirehtiä, vaan vauvan pitää antaa oppia itse. Fyysistä kehitystä voidaan tukea fysioterapialla, mutta esimerkiksi kävelyä ei pidä erityisesti opettaa ennen kuin lapsi on itse valmis nousemaan ylös.

Annin kehitystä seurataan lukuisan asiantuntijajoukon voimin. Kaikki ennen 32. raskausviikkoa syntyneet käyvät kasvu- ja kehityskontrolleissa lastentautien poliklinikalla. Seurannan sisältö ja aikataulu riippuvat lapsen ennenaikaisuuden asteesta ja mahdollisista sairauksista.

Kaksivuotiasta, 12-kiloista Annia ei enää millään uskoisi keskoseksi. Enää ei nenäliina riitä peitoksi. Keskosuus ei kuitenkaan tarkoita vain pientä kokoa eikä siinä ole kyse ainoastaan varhaisista viikoista vaan siitä, että keskosilla on kaikki kesken, kun he syntyvät. ”Kaapissa kasvaneet” ovat omanlaisiaan­, eikä heitä pidä verrata normaaliaikaisiin vauvoihin.

Sanna uskoo, että Anni kasvaa keskosuudestaan ajan myötä, mutta kokemus vaikuttaa silti edelleen.

”Emme ole voineet liikkua Annin kanssa normaalin tapaan, koska hänellä on vieläkin suuri infektioriski. Keuhkosairauden vuoksi päiväkotiin ja vauvauinteihin ei ole ollut asiaa. Jos flunssa iskee, hänet on vietävä sairaalaan saamaan lisähappea.”

Infektioiden tarttumisessa kriittistä­ aikaa ovat ensimmäiset kuukaudet ja joillakin­ vuodet, mutta myöhemmin flunssat eivät ole yleensä sen hankalampia kuin muillakaan­ lapsilla. Vaikka BPD on krooninen sairaus, kasvun myötä useimmat keskoset toipuvat siitä hyvin. Pienellä osalle jää astman kaltaisia oireita, jotka lääkittyinä eivät häiritse normaalia elämää. Suurin osa keskosista voi harrastaa normaalisti esimerkiksi urheilua.

Anni, laululintu

Anni pörhältää määrätietoisesti keittiön kattilakaapille. Kun Sanna joutuu nappaamaan rämisevät kattilankannet pois, tyttö suuttuu, mutta alkaa jo pian laulella. Tuiki tuiki tähtösen sävel on ihan selvä.

”Vaikka Anni toistaiseksi laulaa enemmän kuin puhuu, hän yllättää meidät joka päivä oppiessaan uutta”, Sanna sanoo.

Hän odottaa perheen toista lasta raskausviikolla 36. Vaikuttaisi siltä, että Annin pikkuveli syntyy täysiaikaisena, vaikka tässäkin raskaudessa oli alkuvaiheessa ongelmia­.

”Anni käy silittelemässä ja suukottelemassa kasvavaa vatsaani päivittäin. Taannoin hän yllätti minut sanomalla vauva.”

Useimmista pikkukeskosista kasvaa terveitä ja reippaita taaperoita, eikä keskosuus yksinään aiheuta lapselle välttämättä suuria vaikeuksia. Keskosuuden komplikaatiot­ voivat tietenkin vaikuttaa ennusteeseen. Osa keskosista tarvitsee lääkitystä tai hoitoja ja terapiaa vuosien ajan.

Jotta kehitystä tukevaa tehohoitoa ja keskosten ennustetta voitaisiin edelleen parantaa, Helsingin yliopistossa ja Lastenklinikalla tutkitaan keskosten aivojen kehitystä ja häiriöiden syntymekanismeja. Aivojen selviytyminen syntymästä ja sairaala-ajasta kun määrittää pitkälti keskoslapsen elämää jatkossa.

”Pikkukeskosen saaminen on ollut rankka kokemus, mutta olemme myös oppineet matkan varrella uskomattoman paljon uutta. On jännittävää nähdä, kuinka erilaista on saada täysiaikainen vauva kotiin vain muutaman sairaalapäivän jälkeen.”

Vauva 2/2012

Kolme vuotta jutun kirjoittamisen jälkeen, marraskuussa 2015 Sanna Pitkänen kertoo tyttärestään näin: "Anni on jo reipas esikoululainen, joka tänään keskoslasten päivän kunniaksi halusi pukeutua violetin sävyisiin vaatteisiin. Hän on siis hyvin tietoinen omasta keskostaustastaan ja ylpeä siitä."

Lisätietoja aiheesta Keskosvanhempien yhdistys Kevyt

Saako lisää? Maitovaihe on lopulta lyhyt aika lapsen elämässä. Nyt  Nuutille maistuu moni muukin ruoka. Kuva: Satu Kemppainen

Sannan molemmat pojat ovat kasvaneet pääosin äidinmaidonkorvikkeella. Pulloruokinnassa harmittaa vain ympäristön asenne.

Kahdeksankuinen Nuutti imaisee viimeiset hörpyt maitopullosta ja jaksaa taistella vielä hetken nukkumattia vastaan. Äiti Sanna laskee hänet hellästi pinnasänkyyn.

Pullolle nukahtava vauva on tässä keittiössä tuttu näky. Myös Nuutin isoveli Hermanni, 3, kasvoi aikanaan pääosin äidinmaidonkorvikkeella.

– Hermanni painoi syntyessään vain 2190 grammaa. Hän ei jaksanut imeä rintaa kuin kymmenen minuuttia kerrallaan ja oli senkin jälkeen ihan hikinen, Sanna muistelee esikoisensa ensimmäisiä viikkoja.

Imetys-lisämaito-pumppausrumbassa kului tunti kerrallaan, kolmen tunnin välein, vuorokauden ympäri. Kaksi kuukautta Sanna jaksoi sitä pahimmillaan puolentoista tunnin yöunilla. Sitten voimat loppuivat, ja Hermanni siirtyi korvikkeelle.

Kun Nuutti syntyi, kaikki oli toisin. Poika oli alusta saakka rinnalla kuin ammattilainen.

– Olin ihan fiiliksissä, että jes, nyt tämä sujuu. Opetimme silti vauvan myös pullolle, jotta isäkin voisi osallistua hoitoon.

”Ehkä imetys olisi voinut jatkua, mutta olin siihen liian loppu.”

Nuutin kanssa imetys meni loistavasti kaksi kuukautta. Sitten koko perhe sairastui rajuun enterorokkoon.

– Rintani ja Nuutin kitalaki olivat täynnä kipeitä rakkuloita. Imetys oli tuskaa molemmille. Lopulta Nuutti ei huolinut rintamaitoa edes pullosta, korviketta kyllä. Ehkä hän yhdisti äidinmaidon maun kipuun.

Kun tauti oli selätetty, Sanna yritti käynnistää imetystä uudestaan, mutta maito oli ehtinyt vähentyä. Perhe oli vasta toipumassa, kaikki nukkuivat huonosti, ja kolmivuotias Hermannikin tarvitsi äidin huomiota.

– Ehkä imetys olisi voinut jatkua, jos olisin pystynyt istumaan sohvalla ja imettämään Nuuttia tuntikausia putkeen, mutta olin siihen liian loppu.


Ruoka-aika. Samuli-isän sylissä Nuutin on niin hyvä syödä, että siihen voi vaikka nukahtaa. Usein niin käykin.

Sannalle oli lopulta valtava helpotus, kun neuvolan terveydenhoitaja antoi ikään kuin luvan lopettaa.

– Menin poikien kanssa neuvolaan naama harmaana ja väsymystäni itkien. Ihana terveydenhoitajamme totesi myötätuntoisesti, että jos imetys ei tuntunut minulle ihan äärettömän tärkeältä, hänestä voisin kyllä lopettaa yrittämisen. Nuutti oli jo saanut maidostani paljon hyötyjä, ja oli tärkeää turvata minun jaksamiseni.

Niin Nuutistakin tuli pullopoika. Sannasta se ei lopulta tuntunut kovin pahalta. Hän oli jo nähnyt, kuinka täydellinen lapsi Hermannistakin oli korvikkeella kasvanut.

– Olen sellainen, etten jaksa jäädä vellomaan vaikeuksissa. Mieluummin yritän löytää ratkaisun ja mennä eteenpäin.

Pulloruokinnassa harmittaa oikeastaan vain ympäristön asenne. Jotkut kokevat oikeudekseen neuvoa asiassa, joka ei kuulu kellekään muulle kuin äidille itselleen.

”Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.”

– Kun vielä imetin Nuuttia, eräs tuttava näki vaunukopassa maitopullon ja ihmetteli suureen ääneen, miksen imetä poikaa kaikkialla. Minusta paikallisjunassa imettäminen oli turhan hankalaa. Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.

Oli Sannalle silti pettymys, kun Nuutin hyvin sujunut imetys päättyi niin yllättäen. Kerran hän purki asiaa ystävälleen, joka oli täysimettänyt vauvaansa. Tämä lohdutti, että ekaluokan opettaja ei näe, ketä lapsista on imetetty ja kuinka kauan.

– Kun lakkasin ahdistumasta imetyksestä ja väsyttämästä itseäni, saatoin käyttää energiani siihen, että olin ihan eri tavalla läsnä lapsilleni.

Tässä on tilaa molemmille. Isosisko Amanda saa äidinmaitoa muutaman kerran päivässä, Noel aina halutessaan. Kuva: Satu Kemppainen

Kaksivuotias Amanda ja kahdeksankuinen Noel saavat molemmat äidinmaitoa. Tandemimetys on ollut Anna-äidille luonteva valinta.

Tissshh, toteaa Amanda, 2, kömpii äidin syliin ja painaa päänsä tämän kaula-aukkoon. Toisella rinnalla on jo asukas, kahdeksankuinen pikkuveli Noel.

Sisarukset hörppivät maitoa hetken tyytyväisinä, mutta alkavat pian kiskoa toisiaan hiuksista. Anna-äidin ei auta muu kuin pyytää Amandaa menemään isän kanssa piirtämään, jotta veli saa syödyksi.

– Ei laiteta tällä kertaa värikynää korvaan, Kalle-isä muistuttaa.

Vielä kuusi vuotta sitten Annan olisi ollut hankala kuvitella, että hän imettäisi vielä kahtakin lasta yhtä aikaa.

Ada-esikoisen imetystä vaikeutti lonkkaluksaation takia käytetty iso lonkkatyyny. Imetysasentoja oli vaikea löytää, ja kuukauden vanhana Ada siirtyi kokonaan korvikkeelle. Se oli Annalle pettymys.

– Itkin sitä pitkään. Ajattelin jopa, että jos joskus saisin lisää lapsia, en voisi imettää heitäkään – se olisi epäreilua Adaa kohtaan.


Kuka se siellä? Kalle-isä on löytänyt omat tapansa olla lastensa kanssa, vaikka maito tuleekin äidiltä.


Tällä olis nälkä. Myös Amandan lelut pitävät maidosta. Isä ja isosisko Ada ovat leikissä mukana.

Anna ja Adan isä erosivat, kun tyttö oli kahdeksankuinen. Neljä vuotta sitten Anna tapasi Kallen.

Kun pariskunta alkoi odottaa Amandaa, Anna halusi tehdä kaikkensa, jotta aiempi pettymys ei toistuisi. Imetys sujuikin jo ensi hetkistä. Ensimmäiset viikot Annasta tuntui, että vuorokaudessa oli vähemmän sellaisia tunteja, kun hän ei imettänyt. Se ei silti ahdistanut, päinvastoin. Suru esikoisen imetyksestä alkoi vaimeta.

– Adakin oli jonkin aikaa tosi kiinnostunut rinnoistani. Lypsin hänelle maitoa lasiin, ja kyllä Ada sen mielellään joi, mutta ei pyytänyt enää toiste lisää, Anna muistelee.

”Kielteiset tunteet ovat tandemimetyksessä tavallisia, mutta silti siitä tuli paha mieli.”

Jo puolen vuoden päästä Anna oli jälleen raskaana. Hänelle oli heti selvää, että hän haluaisi kokeilla, onnistuisiko tandemimetys eli kahden lapsen imetys yhtä aikaa. Neuvolakin kannusti Annaa jatkamaan voimiensa mukaan, koska kyseessä ei ollut riskiraskaus.

Annan vointi pysyi hyvänä läpi odotuksen, mutta hormonaalisista syistä maito väheni niin paljon, että Amandalle täytyi tarjota myös korviketta. Sinnikkäästi tyttö silti jaksoi tissillä käydä, ja synnytyksen jälkeen kärsivällisyys palkittiin.

– Amandan ilme oli aika autuas, kun hän maidonnousun jälkeen pääsi ensimmäistä kertaa rinnalle, Anna naurahtaa.

Kotona Anna huomasi, että isosisaruksen imetys herätti hänessä myös kielteisiä tunteita.

– Tuntui, että tarvitsen tilaa. Amanda ei antanut Noelin syödä rauhassa, vaan kiskoi veikalta tissiä suusta. Minua ärsytti, ja välillä tuli fyysistäkin pahoinvointia. Nämäkin tunteet ovat tandemimetyksessä tavallisia, mutta silti siitä tuli paha mieli.


Pikkuveljelle myös. ”Välillä, kun Amanda on rinnalla, hän saattaa alkaa kaivaa toista tissiä esiin Noelia varten”, Anna kertoo.

Kun vauva halusi maitoa lähes tauotta ja taaperokin toistakymmentä kertaa päivässä, alkoi Annan pinna pettää. Amandan imetystä oli pakko hiukan äidintahdistaa.

”Amanda saa usein kuulla, mitä noin iso tyttö tissillä tekee, vaikka hän on vielä kovin pieni.”

Anna koki myös helpommaksi, että lapset kävivät rinnalla pääosin eri aikaan. Näin Amandan imetys tuntui taas mukavalta, ja samalla tyttö sai kaipaamaansa omaa aikaa äidin kanssa.

– Nyt imetän Amandaa kolme, neljä kertaa päivässä. Hän saa itse päättää, koska haluaa lopettaa kokonaan.

THL:n mukaan noin kolmasosa suomalaisäideistä imettää vuoden tai pitempään. Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee vähintään kahden vuoden imetystä. Rintamaidon ravinteet ja muut terveyshyödyt eivät katoa mihinkään, vaikka imetys jatkuisi vuosia. Pitkä imetys myös esimerkiksi laskee äidin rintasyöpäriskiä. Silti taaperoimetys herättää ennakkoluuloja.

– Nykyään Amanda saa usein kuulla, mitä noin iso tyttö tissillä tekee, vaikka hän on vielä kovin pieni.