Elokuu tuo katukuvaan taas joukoittain pieniä reppuselkäisiä koululaisia. Tämä tuo liikenteeseen omat haasteensa, ja autoilijoilta ja motoristeilta vaaditaankin kärsivällisyyttä ja tarkkaavaisuutta. Myös lapsiperheissä kannattaa yhdessä keskustella siitä, kuinka liikenteessä käyttäydytään ja vältetään mahdolliset vaaratilanteet.

Elokuu tuo katukuvaan reppuselkäiset koululaiset. Tämä tuo liikenteeseen omat haasteensa, ja autoilijoilta ja motoristeilta vaaditaankin kärsivällisyyttä ja tarkkaavaisuutta.

Liikenneonnettomuudet ovat suurin yksittäinen lasten tapaturmaisten kuolemantapausten aiheuttaja.  Poliisin mukaan viime vuosina on liikenteessä kuollut noin 30 ja loukkaantunut vajaa tuhat alle 15 -vuotiasta lasta vuosittain. Monet loukkaantumistapauksista eivät edes päädy tilastoihin, koska vain poliisin tietoon tulleet lasten liikenneonnettomuudet raportoidaan virallisissa tilastoissa.

Lapsia voidaan suojella liikenteen vaaroilta huolehtimalla turvalaitteiden, kuten pyöräilykypärän käytöstä, antamalla liikennekasvatusta sekä valistamalla myös muita tielläliikkujia lasten erityispiirteistä liikenteessä.

Lapsia liikenteessä – hidasta!

Lapsi käyttäytyy liikenteessä impulsiivisesti, ja huomio voi nopeasti kiinnittyä johonkin aivan muuhun kuin liikenteeseen. Lapsella ei myöskään ole kokemusta liikenteen vaaroista, eikä hän vielä osaa arvioida oikein lähestyvän auton nopeutta tai etäisyyttä. Lisäksi lapsen pieni koko ja aikuista kapeampi näkökenttä vaikeuttaa liikennetilanteiden hahmottamista ja mahdollisten vaaranpaikkojen havaitsemista.

Pyörällä liikkuvan lapsen liikkeet voivat olla vielä äkkinäisempiä ja havaintojen tekeminen satulasta kovassa nopeudessa on lapselle erittäin hankalaa. Liikennetermejä ja symboleita lapsi ei useimmiten vielä ymmärrä, ja lisäksi lapsi luottaa liian usein autoilevan aikuisen mahdollisuuksiin hidastaa tai pysähtyä.

Useimmiten vakavat onnettomuudet sattuvat lapsille katua tai tietä ylitettäessä. Erityisen tarkkana autoilijan tai motoristin kannattaa olla tilanteissa, joissa näkyvyys jalkakäytävälle on syystä tai toisesta estynyt. Etenkin pysäköityjen autojen ja suojateiden kanssa tulee olla tarkkana: Lapsi luottaa helposti suojatiehen turvallisena tienylityspaikkana ja siihen, että autoilija pysähtyy aina suojatietä ennen. Jos suojatietä ennen on parkkeerattu autoja, näkyvyys jalkakäytävän puolelle estyy. Lapsi voi vaikkapa nähdä kaverinsa ja rynnätä äkkiarvaamatta auton eteen, ja tällöin hidastaminen on myöhäistä. Pyörällä liikkuvan lapsen nopeus on vielä suurempi. Ole siis tarkkaavainen suojateiden ja muidenkin tienylityspaikkojen kanssa.

Tärkeintä on alentaa nopeutta. Useimmiten koulujen ja päiväkotien kohdalla nopeusrajoitukset ovat taajamanopeutta alempia. Tämän lisäksi kannattaa hiljentää silloin, kun edessä siintää suojatie.

Työmatkareitiksi kannattaa valita, jos mahdollista, jokin muu kuin sellainen, joka kulkee koulun tai päiväkodin ohitse. Mikäli muuta reittiä ei ole, kannattaa suosittujen koulumatkareittien varsilla noudattaa erityistä tarkkaavaisuutta.

Lapsi oppii mallista

Lapsen oma käytös on tietenkin hänen turvallisuuteensa eniten vaikuttava tekijä, ja mallin liikennekäyttäytymiseen lapsi oppii vanhemmiltaan. Aikuisella onkin keskeinen rooli lapsen liikenneriskien tunnistamisessa.

Aikuisen kannattaa kiinnittää huomiota koulureitin suunnitteluun. Jos reittivaihtoehtoja on useampia, tulee valita se, jossa tienylityspaikkoja on mahdollisimman vähän. Ekaluokkalaisen koulureitti kannattaakin käydä yhdessä läpi hyvissä ajoin ennen ensimmäistä koulupäivää. Reitti kannattaa jopa kävellä yhdessä muutaman kerran, jotta lapsi varmasti muistaa kaikki reitin tarkkaavaisuutta vaativat vaaranpaikat.

Varmista, että lapsi tietää, kuinka liikennevaloissa toimitaan. Korosta, että punaisen valon palaessa ei lähdetä ylittämään tietä, vaikka kaverit jo huiskuttaisivatkin toisella puolella katua. Myös oikea ja vasen menevät pienellä lapsella helposti sekaisin. Käytä neuvoessasi mahdollisimman helppoja ohjeita, jotka lapsi varmasti ymmärtää. Käytä apuna esimerkiksi Liikenneturvan Turvapupu-sivustoa.

Muistuta, ettei liikenne ole leikkipaikka. Palloleikit ja hipat tulee säästää koulun pihalle. Korosta lapselle, ettei hän saa lähteä toilailemaan liikenteessä, vaikka kaverit saisivatkin typeriä päähänpistoja.

Hanki lapselle tarvittavat turvavälineet. Jos lapsi on kyllin vanha kulkemaan kouluun pyörällä, tee selväksi, että pyöräilykypärä pysyy päässä aina, kun lapsi kiipeää fillarin selkään. Käy myös tarkasti läpi pyöräilyyn liittyvät liikenneohjeet ja harjoittele pyöräilemistä lapsen kanssa aktiivisesti.
Syksyn tullen varmista lapsen näkyvyys heijastimin ja vaatteisiin ommeltavin heijastinnauhoin.

Asuinalueet pyritään pääasiallisesti suunnittelemaan niin, että ne olisivat lapsille turvallisia liikkua. On kuitenkin täysin mahdollista, että ympäristöstä löytyy täysin älyttömältä tuntuvia liikenneratkaisuja ja vaaranpaikkoja. Jo rakennettujakin alueita voidaan parantaa lasten turvallisuuden kannalta. Oma aktiivisuus kannattaa: Epäkohtien tai puutteiden osalta kannattaa ottaa yhteyttä kunnan tekniseen toimeen.

Lue lisää:

Turvapupu – Liikenneturvan oma sivusto pienille lapsille

Suomen Poliisi – Koululaiset liikenteessä

Liikenneturva – Liikennekasvatusmateriaalia eri ikäisille ja opettajille

Ninnin blogi käsittelee oman lapsen menettämisen surua ja siitä selviytymistä, mutta se on myös uusperhe-elämää ja sijaisvanhemmuutta. Kuva: Suvi Reijonen.
Ninnin blogi käsittelee oman lapsen menettämisen surua ja siitä selviytymistä, mutta se on myös uusperhe-elämää ja sijaisvanhemmuutta. Kuva: Suvi Reijonen.

Vauva.fin uusi blogi Terkuin Ninni kertoo arjesta sen jälkeen, kun pahin on tapahtunut. Kirjoittaja avaa lapsen kuolemaan liittyviä tunteita.

Terkuin Ninni -blogia kirjoittavan Ninni Laakkosen tarina on surullinen, mutta toivoa täynnä. Joensuulainen Ninni itse on iloisen räiskyvä, naurava nainen. Hän kertoo haluavansa ammentaa omista kokemuksistaan muille voimaa ja toivoa. Terkuin Ninni -blogin pohjavire on sen teemoista huolimatta positiivinen.

– Elämme uusperhe-elämää, jossa mukana pyörii tyttärieni lisäksi puolisoni Ismo, jolla on hankala invaliditeetti sekä viime syksynä porukkaan hypännyt lainalapsi. Keväällä 2015 saimme Ismon kanssa kehitysvammaisen ja hyvin sairaan pojan, Lemmyn. Hän menehtyi viime syksynä, kahden ja puolen vuoden iässä.

Lemmy syntyi muuttamaan maailmaa

Kun Lemmy syntyi, eivät Ninni ja Ismo odottaneet vammaista tai muuten erityistä lasta. Toisin kuitenkin kävi. Ensin Lemmyllä diagnosoitiin rakennepoikkeavuuksia, kehitysvamma ja spastisuutta sekä käden epämuodostuma – pikkukäsi. Myöhemmin listaa jatkettiin muilla vaikeilla sairauksilla.

Ninni ja Ismo olivat ensin shokissa. Vaikka asenne olisi kuinka positiivinen, vammaisen lapsen syntymä ja sitä seuranneet diagnoosit eivät ole helppoja asioita.

Omat tulevaisuuden suunnitelmat jäivät, ja Ninnistä tuli Lemmyn omaishoitaja. Arjessa oli paljon kysymyksiä vailla vastauksia: Miten hyväksyä oman lapsen vaikea vamma? Miten rutinoitua sairaala-arkeen, kuolemanpelkoon, jatkuviin huonoihin uutisiin ja vieraiden ihmisten suhtautumiseen? Miten selittää perheen isommille lapsille pikkuveljen vaikea, myöhemmin kuolemaan johtava sairaus?

Raha ei aina ole merkityksellistä, asenne on. Sen Lemmy Ninnille opetti.

Anna äidille päivän palkka, Ninni tapasi sanoa Lemmylle. Ja Lemmy hymyili. Se oli paras palkka, jonka Ninni omaishoitajan työstään sai.

– Muutahan omaishoitajan työstä ei juuri maksetakaan, Ninni nauraa.

Mutta piti pysyä positiivisena. Raha ei aina ole merkityksellistä, asenne on. Sen Lemmy Ninnille opetti. 

Joten Ninnin asenne oli rock. Se oli pieruhuumoria silloinkin, kun oli kaikkein vaikeinta. Edelleen se on tulevaisuuteen katsomista niinäkin hetkinä, kun tulevaisuutta ei tunnu enää olevan.

Ninni ja Ismo haluavat kertoa Lemmystä kaikille, tuoda erityisyyttä näkyväksi.

Lemmy oli puolitoistavuotias, kun lääkäri kertoi surullisen uutisen: kehitys oli taantunut, ja aivoissa todettiin rappeuttava sairaus. Pojan elämän pituudesta ei tiedetty mitään varmaa. Se saattoi olla mitä vain viikoista vuosiin.

Ninni ja Ismo haluavat kertoa Lemmystä kaikille, tuoda erityisyyttä näkyväksi. He halusivat sitä jo Lemmyn eläessä, ja haluavat edelleen. Siksi Ninni alkoi kirjoittaa blogia arjesta erityislapsen kanssa. Ninnille oli tärkeää saada sanoa ääneen, että erityisyys on rakasta, raskasta, jokaiselle omanlaistaan ja arkisen tavallista.

Nauran, vaikka suren

Joulukuussa Ninni siirtyi Lemmyn kuolemasta huolimatta kirjoittamaan blogiaan Vauva.fihin. Saako surusta kirjoittaa? Miten lasta saa tai pitää surra? Tuntevatko kaikki lapsensa menettäneet näin? Näitä Ninni pohtii blogissaan.

– Lemmy kosketti monia ihmisiä eläessään, muutti ajatuksia, mursi muureja, yhdisti ihmisiä. Lemmy muutti maailmaa paremmaksi. Olen luvannut jatkaa maailman muuttamista omalta osaltani.

– Kirjoitan jatkossakin avoimesti erilaisuudesta, tunteista, elämästä ja kuolemasta. Varsinkin oman lapsen kuolemasta. Se ei saa olla tabu. Jos uskalsin kohdata lapseni kuoleman, uskallan myös kohdata maailman, Ninni kirjoittaa blogissaan.

”Jos uskalsin kohdata lapseni kuoleman, uskallan myös kohdata maailman.”

Blogi saavutti Ninnin yllätykseksi heti suuren suosion. Ninni kertoo saavansa voimaa kirjoittamisesta ja vertaistukena toimimisesta. Vaikka hänen blogiaan on luettu jo nyt kymmeniä tuhansia kertoja, hän kokee kirjoittavansa ensisijaisesti itselleen. Ja sitten tietenkin sille toiselle äidille, jonka lapsi on ehkä syntynyt erityisenä. Ja hänellekin, jonka lapsi on menehtynyt, kuten Ninnin Lemmy. Ja vielä sille, joka ei tiedä erityislapsiarjesta tai lapsen kuolemasta mitään – hänen juuri tulisi tietää.

Blogi käsittelee lapsen menettämisen surua ja siitä selviytymistä, mutta myös uusperhe-elämää ja sijaisvanhemmuutta. Blogi on Ninnille paikka, jossa ajatukset ja tunteet saa kohdata ja kirjoittaa auki.

”Mie nauran melko paljon, itselleni ja sattumuksille, nauratan muita. Suren silti.”

Laakkosilla arki tuntuu kummallisen normaalilta, vaikka kaikki on muuttunut: Aamulla herätään ja tytöt lähtevät kouluun. Ninni on aloittanut sairaanhoitajaopinnot, ja Ismon selkäsairauden tutkimukset ja hoito etenevät. Tehdään ruokaa, katsotaan leffoja, harrastetaan yhdessä ja erikseen, nähdään ystäviä. Nauretaan. Ja itketään, koska Lemmyä on kaikilla ikävä.

– Mie nauran melko paljon, itselleni ja sattumuksille, nauratan muita. Suren silti. Ei suru ole mikään ydinpommi. Kyllä siitä selviää. Se kyllä ravistelee kovasti ja muuttaa arkea, mutta sen kanssa voi elää. Nämä ovat minun ajatuksiani. Jos sinusta tuntuu toiselta, se on aivan yhtä oikein. Mutta jos saan siirrettyä blogini kautta lohdun ja toivon pilkahdusta edes pikkiriikkisen, olen onnistunut, Ninni kirjoittaa.

Taapero ei rauhoittuisi millään unille tai herää yöllä vähän väliä? Kokeile näitä keinoja.

Kysyimme lukijoilta, miksi vauva tai taapero valvottaa, ja miten yöt rauhoittuvat parhaiten.

Raastavinta on, kun...

Vauva on jo jokusen kuukauden nukkunut hyvin mutta alkaa kuin puskista heräillä 30–60 minuutein välein läpi yön itkemään, seurustelemaan tai leikkimään.

Ryömimään oppimisen aikaan illat ja yöt olivat pahimmat. Poika ei olisi halunnut nukkua, vaan pyöri pinnasängyssään ja huusi suoraa huutoa. Sylissä oli hetken hiljaa, kunnes alkoi taas huutaa. Lattialle päästessään oli ensin tyytyväinen ja ryömi menemään mutta oli niin väsynyt, ettei pitkään jaksanut. Huuto oli välillä lohdutonta, välillä raivokasta. Pahimpana yönä nukahdimme vasta puoli kolmelta.

Vauva ei nukahda, ennen kuin on jokeltanut ja kiipeillyt äidin päällä puoli tuntia.

Kello kolmen jälkeen alkaa silmitön raivo, huuto ja itkeminen. Taapero huutaa hetken, ja juuri kun itse nukahdat, aloittaa raivon uudestaan. Lopulta on noustava aamuyöllä kello neljä aamutoimille.

Vanhemmat ovat rättiväsyneitä ja haluaisivat aikaisin nukkumaan, mutta vauva on pirteä kuin peipponen perhepedissä eikä nukahda tissille, ennen kuin on jokeltanut ja kiipeillyt äidin päällä puoli tuntia.

Tämä toimii! 7 hyvää keinoa

Tärkeintä (ja vaikeinta) on ollut psyykata itsensä rauhalliseksi, vaikka väsymys on tuntunut välillä ylitsepääsemättömältä. Usein äidin rauhallinen hengitys on saanut lapsenkin rauhoittumaan vatsan päälle.

Samat rutiinit joka ilta samassa järjestyksessä: iltapala, pesut, iltasatu, valot pois, rauhoittuminen. Kun valot sammuvat, seurustelu loppuu. Yöllä ei puhuta, ei sytytetä tarpeettomasti valoja tai oteta pois sängystä.

Yöllä mahdollisimman vähän virikkeitä, jos herää.

Illalla ei enää katsella telkkaria tai kuunnella musiikkia kovalla.

Illalla leikkiä, iltapala, kylpyyn tai suihkuun. Yövaatteet päälle, sitten hammaspesu ja iltatissi. Lapsi nukahtaa, kun aikuinen on vieressä, joskus hyräillään tai silitellään lapsen pyynnöstä. Yöllä mahdollisimman vähän virikkeitä, jos herää. Syliin ja viereen saa tulla.

Kunnon patja, eli hengittävä luonnonmateriaalista tehty lasten futon, joka ei hiosta ja kutita.

Joskus hyräillään tai silitellään lapsen pyynnöstä.

Paras tapa on ollut se, että olen siirtynyt lastenhuoneeseen patjalle nukkumaan huonon univaiheen ajaksi.

Unikoulu oli ainoa tapa. Jos 1-vuotias nykyisin herää yöllä, en mene huoneeseen edes käymään, ellei huuda ihan kurkku suorana. Siinä tapauksessa käydään rauhoittelemassa ja poistutaan huoneesta. Yleensä nukahtaa tunnin sisällä uudestaan.

Lähde: Vauvan kysely. Juttu on julkaistu Vauva-lehdessä 12/17.