Elokuu tuo katukuvaan taas joukoittain pieniä reppuselkäisiä koululaisia. Tämä tuo liikenteeseen omat haasteensa, ja autoilijoilta ja motoristeilta vaaditaankin kärsivällisyyttä ja tarkkaavaisuutta. Myös lapsiperheissä kannattaa yhdessä keskustella siitä, kuinka liikenteessä käyttäydytään ja vältetään mahdolliset vaaratilanteet.

Elokuu tuo katukuvaan reppuselkäiset koululaiset. Tämä tuo liikenteeseen omat haasteensa, ja autoilijoilta ja motoristeilta vaaditaankin kärsivällisyyttä ja tarkkaavaisuutta.

Liikenneonnettomuudet ovat suurin yksittäinen lasten tapaturmaisten kuolemantapausten aiheuttaja.  Poliisin mukaan viime vuosina on liikenteessä kuollut noin 30 ja loukkaantunut vajaa tuhat alle 15 -vuotiasta lasta vuosittain. Monet loukkaantumistapauksista eivät edes päädy tilastoihin, koska vain poliisin tietoon tulleet lasten liikenneonnettomuudet raportoidaan virallisissa tilastoissa.

Lapsia voidaan suojella liikenteen vaaroilta huolehtimalla turvalaitteiden, kuten pyöräilykypärän käytöstä, antamalla liikennekasvatusta sekä valistamalla myös muita tielläliikkujia lasten erityispiirteistä liikenteessä.

Lapsia liikenteessä – hidasta!

Lapsi käyttäytyy liikenteessä impulsiivisesti, ja huomio voi nopeasti kiinnittyä johonkin aivan muuhun kuin liikenteeseen. Lapsella ei myöskään ole kokemusta liikenteen vaaroista, eikä hän vielä osaa arvioida oikein lähestyvän auton nopeutta tai etäisyyttä. Lisäksi lapsen pieni koko ja aikuista kapeampi näkökenttä vaikeuttaa liikennetilanteiden hahmottamista ja mahdollisten vaaranpaikkojen havaitsemista.

Pyörällä liikkuvan lapsen liikkeet voivat olla vielä äkkinäisempiä ja havaintojen tekeminen satulasta kovassa nopeudessa on lapselle erittäin hankalaa. Liikennetermejä ja symboleita lapsi ei useimmiten vielä ymmärrä, ja lisäksi lapsi luottaa liian usein autoilevan aikuisen mahdollisuuksiin hidastaa tai pysähtyä.

Useimmiten vakavat onnettomuudet sattuvat lapsille katua tai tietä ylitettäessä. Erityisen tarkkana autoilijan tai motoristin kannattaa olla tilanteissa, joissa näkyvyys jalkakäytävälle on syystä tai toisesta estynyt. Etenkin pysäköityjen autojen ja suojateiden kanssa tulee olla tarkkana: Lapsi luottaa helposti suojatiehen turvallisena tienylityspaikkana ja siihen, että autoilija pysähtyy aina suojatietä ennen. Jos suojatietä ennen on parkkeerattu autoja, näkyvyys jalkakäytävän puolelle estyy. Lapsi voi vaikkapa nähdä kaverinsa ja rynnätä äkkiarvaamatta auton eteen, ja tällöin hidastaminen on myöhäistä. Pyörällä liikkuvan lapsen nopeus on vielä suurempi. Ole siis tarkkaavainen suojateiden ja muidenkin tienylityspaikkojen kanssa.

Tärkeintä on alentaa nopeutta. Useimmiten koulujen ja päiväkotien kohdalla nopeusrajoitukset ovat taajamanopeutta alempia. Tämän lisäksi kannattaa hiljentää silloin, kun edessä siintää suojatie.

Työmatkareitiksi kannattaa valita, jos mahdollista, jokin muu kuin sellainen, joka kulkee koulun tai päiväkodin ohitse. Mikäli muuta reittiä ei ole, kannattaa suosittujen koulumatkareittien varsilla noudattaa erityistä tarkkaavaisuutta.

Lapsi oppii mallista

Lapsen oma käytös on tietenkin hänen turvallisuuteensa eniten vaikuttava tekijä, ja mallin liikennekäyttäytymiseen lapsi oppii vanhemmiltaan. Aikuisella onkin keskeinen rooli lapsen liikenneriskien tunnistamisessa.

Aikuisen kannattaa kiinnittää huomiota koulureitin suunnitteluun. Jos reittivaihtoehtoja on useampia, tulee valita se, jossa tienylityspaikkoja on mahdollisimman vähän. Ekaluokkalaisen koulureitti kannattaakin käydä yhdessä läpi hyvissä ajoin ennen ensimmäistä koulupäivää. Reitti kannattaa jopa kävellä yhdessä muutaman kerran, jotta lapsi varmasti muistaa kaikki reitin tarkkaavaisuutta vaativat vaaranpaikat.

Varmista, että lapsi tietää, kuinka liikennevaloissa toimitaan. Korosta, että punaisen valon palaessa ei lähdetä ylittämään tietä, vaikka kaverit jo huiskuttaisivatkin toisella puolella katua. Myös oikea ja vasen menevät pienellä lapsella helposti sekaisin. Käytä neuvoessasi mahdollisimman helppoja ohjeita, jotka lapsi varmasti ymmärtää. Käytä apuna esimerkiksi Liikenneturvan Turvapupu-sivustoa.

Muistuta, ettei liikenne ole leikkipaikka. Palloleikit ja hipat tulee säästää koulun pihalle. Korosta lapselle, ettei hän saa lähteä toilailemaan liikenteessä, vaikka kaverit saisivatkin typeriä päähänpistoja.

Hanki lapselle tarvittavat turvavälineet. Jos lapsi on kyllin vanha kulkemaan kouluun pyörällä, tee selväksi, että pyöräilykypärä pysyy päässä aina, kun lapsi kiipeää fillarin selkään. Käy myös tarkasti läpi pyöräilyyn liittyvät liikenneohjeet ja harjoittele pyöräilemistä lapsen kanssa aktiivisesti.
Syksyn tullen varmista lapsen näkyvyys heijastimin ja vaatteisiin ommeltavin heijastinnauhoin.

Asuinalueet pyritään pääasiallisesti suunnittelemaan niin, että ne olisivat lapsille turvallisia liikkua. On kuitenkin täysin mahdollista, että ympäristöstä löytyy täysin älyttömältä tuntuvia liikenneratkaisuja ja vaaranpaikkoja. Jo rakennettujakin alueita voidaan parantaa lasten turvallisuuden kannalta. Oma aktiivisuus kannattaa: Epäkohtien tai puutteiden osalta kannattaa ottaa yhteyttä kunnan tekniseen toimeen.

Lue lisää:

Turvapupu – Liikenneturvan oma sivusto pienille lapsille

Suomen Poliisi – Koululaiset liikenteessä

Liikenneturva – Liikennekasvatusmateriaalia eri ikäisille ja opettajille

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Toisenlaiset äidit Livillä ja Ruudussa tiistaisin klo 21. Kuva Niki Strbian

Jos vanhemmalla on haavoja omissa varhaisissa ihmissuhteissaan, voivat kasvatuksen työkalut loppua kesken.

Muun muassa geneettinen perimä, varhainen kiintymysmalli ja elämänkokemukset vaikuttavat ihmisen psyykkiseen kehitykseen. Jos ihminen jää tavalla tai toisella toistuvasti yksin selviytymään lapsuuden haasteista ilman asianmukaista tukea, tuottaa se usein selkeitä pulmia tunteiden säätelyssä ja vuorovaikutuksessa.

Entä miten heijastuuu vanhemmuuteen se, jos elämä on tarjoillut vuoren tai jopa vuoriston kokoisia vaikeuksia näissä asioissa?

Kun vanhempana pitäisi tarjota lapselle lohtua tämän kitistessä barbin kengän katoamisesta, aikuisen sisällä saattaakin herätä äkkiarvaamatta se pieni, ymmärrystä vaille jäänyt lapsi, joka alkaa kiljua ja raivota. Moni vanhempi ihmettelee jälkikäteen: ”En voi uskoa, että tuo juuri pääsi ulos suustani!” 

Aikuisen sisällä herää ymmärrystä vaille jäänyt lapsi, joka alkaa kiljua ja raivota.

Osa vanhemmista ryhtyy omien vaikeiden kokemustensa valossa ylisuojelevaksi, mistä voi seurata vaikeuksia asettaa lapselle riittäviä rajoja. Tilanne on lapselle turvaton, ja sitä kompensoidakseen hän ottaa yhä enemmän pomon roolia itselleen. Allikossa ollaan!

Melkoisia uhkakuvia, sillä onhan meillä kaikilla vanhemmaksi tullessamme takanaan lapsuus ja rimpsu elettyä elämää – yleensä rosoista tai rosoisempaa. Miten siitä sitten voi selvitä? Vai tarkoittaako epävakaa elämänhistoria tuomiota?

Hyviä uutisia! Aivot säilyvät muovautumiskykyisinä läpi elämän. Vuorovaikutusmallit voivat muuttua. Erityisen lohdullista on, että ihmisen psyykkistä eheyttä eivät sinänsä määrittele vaikeatkaan elämäntapahtumat, vaan hänen kykynsä käsitellä niitä. 

Ihmisen psyykkistä eheyttä eivät määrittele vaikeatkaan elämäntapahtumat, vaan hänen kykynsä käsitellä niitä. 

Oman elämän tietoinen tarkastelu ja pohdinta – ”making sense of your life” – lisää itseymmärrystä. Sitä kautta ihminen kasvaa ja kehittyy, ja on helpompi tunnistaa tunteet ja ajatukset, jotka vaikuttavat omaan käytökseen. Esimerkiksi sen, miksi barbinkenkäepisodit saattavat joskus syöstä aikuisen pois tolaltaan.

Lapsen mieli kehittyy vastavuoroisuuden ja huolenpidon kokemuksissa. Kun vanhempi eläytyy ja tavoittaa lapsen käyttäytymisen taustalla vaikuttavia tarpeita ja mielentiloja, kokee lapsi tulevansa ymmärretyksi. Hän ei jää yksin hankalienkaan tunteiden kanssa. Näin siirretään mielenterveyttä seuraavalle sukupolvelle.

Historia ei ole tuomio. Oman taustan ja mielen käsittelemisestä ja ymmärtämisestä seuraa hyvää vanhemmuutta, hyviä ihmissuhteita ja hyvinvointia.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kolme hellyttävää tapaa lievittää lapsen ikävää. 

”En haluu päiväkotiin! Haluan äitin!”, huutaa kuopus, kun avaamme päiväkodin oven aamuisin. llalla lapsi kuiskaa, että hänellä on jo nyt ikävä meitä vanhempia. Päiväkodissa unikaverina mukana oleva haukku-hauva kyllä lohduttaa, mutta ei korvaa äitiä. Millä helpottaisin lapseni ikävää?

Päiväkodin täti keksii keinon: Tuokaa mukananne valokuva perheestä. Kuopus voi katsella sitä, kun ikävä muuttuu itkuksi. Itse keksin antaa haukku-hauvan kaulaan huivini, joka tuoksuu minulle, ja toivon mukaan siksi lohduttaa.

Ystäväperheen äiti kehottaa valitsemaan pienen sileän kiven – suukon. Vanhempi antaa suukko-kivelle päiväkotipäivän alussa pusun (tai kuiskaa kivelle ”rakastan sinua”), ja sitten kivi sujautetaan lapsen taskuun. Tiukan paikan tullen pieni kämmen voi käpertyä äidin tai isän suukon ympärille.

Tiukan paikan tullen pieni kämmen voi käpertyä äidin tai isän suukon ympärille.

Törmään netissä vielä kolmanteen kikkaan. Amerikkalainen Louise Mallet keksi piirtää pienet sydämet poikansa ja itsensä kämmeniin. Sydämiä hän nimittää ”halinappulaksi”. Kun sydämestä painaa, saa toinen sydämen omistaja etähalin.

– Latasimme sydämet matkalla kouluun pitämällä toisiamme kädestä. Kun hain pojan iltapäivällä hoidosta, hän kertoi iloisesti, että minulta saamansa halit olivat helpottaneet ikävää. Lapsi kertoi painaneensa sydäntä pitkään, kun häntä oli koulupäivän aikana itkettänyt. Vastasin hänelle, että ”se oli varmasti se pitkä, ihana hali, jonka tunsin”, Louise kirjoittaa.

Ikävää helpottavan kikan ei tarvitse olla monimutkainen. Se voi olla samanlainen ranneke, hiuspinni tai pieni pehmoeläin, josta lapsi ja vanhempi muistavat toisensa päivän aikana. Se voi olla aina tiettyyn kohtaan annettu pusu tai silitys, jota koskettamalla lapsi saa yhteyden vanhempaansa tai voimalause, jota lapsi voi ajatella, kun ikävä yllättää. Tärkeintä on, että kikan avulla lapsi tuntee olonsa rakastetuksi ja turvalliseksi.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.