Kuva: Panu Pälviä
Kuva: Panu Pälviä

Vanhempien potemaan syyllisyyteen ja riittämättömyyteen on yksinkertainen lääke.

Kuopus alkoi parantua kuumesta. ”Varmaan siks, kun te ootte hoitaneet mua niin hyvin”, hän sanoi.

Nauratti vähän – eiköhän se flunssavirus parantunut ihan omia aikojaan – mutta lämmitti yllättävän paljon. Voisiko tämän lausunnon printata kunniakirjaksi seinälle kultakehyksiin? Katsoisin sitä kaikkina niinä hetkinä, kun haluaisin vetää itseni huono äiti -tunnelmissa viemäristä alas.

Riittämättömyyden, syyllisyyden ja epäonnistumisen tunteet ovat tuttuja kaikille vanhemmille. Ne ovat myös yleisimmät aiheet, joista vanhemmat ottavat yhteyttä MLL:n Vanhempainpuhelimeen ja nettipalveluihin. Viime vuonna yhteydenottoja oli ennätysmäärä, ja yhteydenottajista harva oli ikinä saanut hyvää palautetta vanhemmuudestaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mutta olen toiveikas! Ihan viime kuukausina olen kuullut useamman vanhemman kertovan ilahduttavista kohtaamisista tuntemattomien kanssa. Sain luvan kertoa yhden niistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Puhuit niin kauniisti lapsillesi.”

Perhe oli pienellä lomareissulla ja istui hotellin aamupalalla. Viimeksi edellisenä iltana äiti oli sättinyt itseään mielessään: miksi pitää olla tällainen kaoottinen säheltäjä, sietämätön tyyppi.

Kun äiti nousi hakeakseen lisää syötävää, mies naapuripöydässä sanoi: ”Ei ollut tarkoitus kuunnella teidän juttuja, mutta en voinut olla kuulematta. Puhuit niin kauniisti lapsillesi. Jaksoit vastailla niin perusteellisesti ja rauhassa kysymyksiin. Tuli hyvä mieli.”

Myös äidille tuli hyvä mieli, ja minulle, kun kuulin tarinan. Me aikuiset olemme sitkeästi harjoitelleet myönteisen palautteen antamista lapsille eri tavalla kuin menneinä vuosikymmeninä on ollut tapana. Jospa vähitellen opimme kehumaan myös vanhempia silloin, kun siihen on aihetta.

Usein on.

 

Vierailija

Mulle on myös kerran junassa sanottu, että puhun lapsilleni ihailtavan kauniisti ja ohjaan ja vastailen kärsivällisesti. Oltiin 6,5 h junamatkalla viikon loman päätteeksi ja rima oli lähinnä sillä tasolla että jos en itse itke ennen Jyväskylää niin olen voittaja. Tuosta jäi tosi hyvä mieli ja se oli yllättävän vahvistava kommentti, siitä lähtien on ollut kiva palauttaa aina reissuun lähtiessä mieleen että minä osaan ja pystyn muuhunkin kuin hermostuneeseen mäkättämiseen. Samoin päiväkodin palaute että (sanavarastosta ja keskustelutaidoista) "huomaa että lasten kanssa keskustellaan paljon" sai röyhistämään sisäisesti rintaa ja antoi kummasti kärsivällisyyttä taas seuraavan konekiväärikysymyskohtauksen kanssa kun tuntui että sillä on merkitystä.

Vierailija

Sopiiko, että näin tuntemattomana sanoisin viereisestä pöydästä, että voisitko vähän katsoa lastesi perään, että eivät olisi koko ajan muiden kiusana. Ei, sitä ei saa sanoa, vaikka viereisen pöydän lapsi tulisi pyyhkimään suklaamuroiset kätensä takkiisi. Miksi muilta hyväksytään pelkkä kannustus, ei muita toimintaohjeita?

Sisältö jatkuu mainoksen alla