Tiia ja Jiri ovat kulkeneet pitkän tien yhdessä. Kuva: Kaisa Sirén
Tiia ja Jiri ovat kulkeneet pitkän tien yhdessä. Kuva: Kaisa Sirén

Raskaus alulle, sitten asuntolaina ja moderni omakotitalo, jossa on isot ikkunat. Näin vähän päälle kaksikymppiset Tiia ja Jiri suunnittelivat elämäänsä. Sitten kaikki meni uusiksi. 

On sunnuntai, kello on puoli yksi yöllä. Tiia avaa varovasti vuokrakaksionsa ulko-oven, jotta kotona nukkuva mies ei heräisi. Hän ripustaa takin hiljaa naulakkoon, raahustaa kylpyhuoneeseen, työntää paistinrasvanhajuiset työvaatteet pesukoneeseen ja menee suihkuun.

Jalkoja särkee, työpäivä kokkina Oulun Fransmannissa on alkanut jo aamukymmeneltä, ja takana on 14 tuntia seisomista, pilkkomista, sekoittamista, annosten asettelua, tiskikoneen täyttämistä ja tyhjentämistä ja lattiakaivojen puhdistamista. Pankkitili on tänään karttunut lähes 500 eurolla, mutta väsymys on niin syvä, että juuri nyt siitä ei jaksa iloita.

Puolen tunnin pyykkiohjelma tuntuu kestävän ikuisuuden, mutta vielä pitää ripustaa vaatteet narulle, jotta ne ehtivät kuivua aamuvuoroon mennessä. Kun homma on hoidettu, Tiia painuu suoraan Jirin viereen sänkyyn ja nukahtaa silmänräpäyksessä.

Raskaus alulle, sitten asuntolaina ja moderni omakotitalo, jossa on isot ikkunat. Sen jälkeen kirkkohäät.

Näin vähän päälle kaksikymppiset Tiia ja Jiri suunnittelivat elämäänsä pari vuotta sitten. He eivät kuitenkaan tyytyneet pelkkään haaveiluun vaan alkoivat tavoitella unelmiaan määrätietoisesti. Niin määrätietoisesti, että eivät ehtineet missään vaiheessa pysähtyä miettimään, millaista elämää oikeasti halusivat elää ja millaista hintaa olisivat siitä valmiita maksamaan.

Lasta alettiin yrittää heti, kun Tiia sai kokkiopinnot päätökseen. Kaksi raskautta sai alkunsa, mutta molemmat päättyivät keskenmenoon.

”Tiia istui pöntöllä ja itki. Henkeä ahdisti ja tuntui, ettei hän pystyisi kertomaan Jirille asiasta mitään."

Ensimmäisellä kerralla Tiia istui pöntöllä ja itki. Henkeä ahdisti ja tuntui, ettei hän pystyisi kertomaan Jirille asiasta mitään. Vessan ulkopuolella itku tuli kuitenkin väkisin ulos. Jiri halasi ja itki. Keskenmenosta ei sen jälkeen juuri puhuttu.

Toinen keskenmeno tuli jouluaattona Jirin vanhempien luona. Tiia kuiskasi uutisen Jirin korvaan sohvalla. Kotimatkalla he juttelivat asiasta autossa melko ohimennen.

–Lakaisimme keskenmenot pois mielestä, Tiia sanoo.

Pettymykset oli helpointa hukuttaa työntekoon ja säästämiseen. Kummallakin oli vakituinen työ, Tiialla kokkina ja Jirillä rakennusmiehenä noin tunnin ajomatkan päässä Paavolassa.

Tiia piti tarkkaa kirjaa perheen menoista, jotta asuntosäästötilille kertyisi mahdollisimman paljon rahaa. Hääsäästötili oli erikseen.

Tiia paiski töitä neljässä eri S-ryhmän ravintolassa, ja päivistä tuli raskaita. 12 tunnin päivät olivat normaaleja, välillä oli 18 tunninkin päiviä. Säästöjä kertyi, mutta niin kertyi myös väsymystä ja stressiä.

Koska molemmat tekivät paljon töitä, yhteistä aikaa jäi vähän.

–Kun minä tulin töistä, Tiia oli usein jo lähtenyt, Jiri kertoo.

”Minulla oli pala kurkussa koko ajan. Olimme molemmat onnettomia.”

He riitelivät paljon, syyttivät toisiaan ja ajattelivat, että tällaista tämä on, normaali elämä.

–Minä halusin puhua tunteista, omistani ja Jirin. Jiri ei halunnut, ja minä syytin häntä puhumattomuudesta, Tiia sanoo.

Tiia halusi puhua myös siitä, miksi he riitelivät niin paljon. Jiri ei. Lopulta Tiia alkoi pelätä tilanteita, jolloin hän haluaisi jutella ja mies vain ahdistuisi ja kääntäisi selkänsä.

–Minulla oli pala kurkussa koko ajan. Olimme molemmat onnettomia.

Eräänä kevätpäivänä Tiialla on toiveikas olo: ehkä tänään Jiri haluaa puhua ja selvittää kaiken. Kun mies tiskaa keittiössä ja laittaa astioita koneesta kaappeihin, Tiia pyytää häntä pöydän ääreen juttelemaan. Jiri käväisee tuolilla, mutta nousee pian turhautuneena ja jatkaa pesukoneen tyhjentämistä.

Kun Jiri kääntää selkänsä, Tiialle tulee vahva tunne, että suhde on ohi. Jiri ei tulisi koskaan käymään asioita läpi hänen kanssaan, ja ennen pitkää Tiia saisi hermoromahduksen. Tajutessaan tämän Tiia sanoo sen, mitä molemmat ovat ajatelleet: ”Meidän pitää erota.”

Jiri jähmettyy paikalleen astia kädessä ja jää nojaamaan pää painuksissa keittiönpöytään. Myös Tiia on surullinen. Olo on silti myös helpottunut.

Kesän aikana Tiia ja Jiri eivät pitäneet yhteyttä. Tiia mietti asioita ja oivalsi, että eroon olivat vaikuttaneet paitsi kova työnteko myös keskenmenot, joita ei ollut käsitelty.

– Tajusin myös, että olin yrittänyt selvittää asioita väärällä tavalla. Huusin Jirille, että sinä et puhu ja minua ahdistaa, vaikka olisi ehkä pitänyt kysyä, miksi et halua puhua.

Tiia huomasi myös muistelevansa hetkiä, jolloin Jiri oli kohdellut häntä kauniisti. Kerran Tiia oli tullut kotiin raskaan työviikon jälkeen umpiväsyneenä ja hiukset takussa, koska hänellä ei ollut ollut moneen päivään aikaa huolehtia itsestään. Suihkun jälkeen hän vain kyyhötti sängyllä kasvot kiinni tyynyssä ja itki. Silloin Jiri tarttui harjaan ja harjasi hiuksia niin kauan, että takku selvisi.

Jirihän välitti hänestä, oli varmasti välittänyt koko ajan.

"Tajusin, etten pysty näkemään ketään muuta naista lasteni äitinä."

Tiia päätti ehdottaa yhteenpaluuta. Jiri ei lämmennyt ehdotukselle heti, mutta tarttui lopulta puhelimeen ja soitti Tiialle.

–Tajusin, etten pysty näkemään ketään muuta naista lasteni äitinä, Jiri sanoo.

Yhteenpalaamisen aluksi pöydälle nostettiin iso läjä selvittämättömiä asioita ja ne käytiin läpi yksi kerrallaan. Kun pöytä oli putsattu, suhteessa alkoi uusi, onnellinen jakso. Ilma tuntui kotona raikkaalta. Kummankin oli helppo hengittää.

Kun he päättivät taas yrittää lasta, Tiia tuli nopeasti raskaaksi. Vauvan menettäminen kuitenkin pelotti.

Töissä hän teki edelleen pitkiä päiviä, mutta pani rajan 12 tuntiin.

Kuudennen raskauskuukauden aikoihin Tiia ja Jiri lähtivät kohtalokkaalle kyläilyreissulle Tiian ystävän luo.

Ystävän luona Tiia kertoo innoissaan raskaudestaan ja siitä, että he säästävät Jirin kanssa rahaa omaan kotiin. Heidän unelmansa ovat täyttymässä.

–Ihanaa, teillähän on elämä melkein valmis! ystävä vastaa iloisesti.

Tokaisu on vilpitön, mutta se jää vaivaamaan. Haluavatko he tosiaan, että elämä olisi 22- ja 23-vuotiaina valmis?

Ystävän lause ei jätä Tiiaa rauhaan kahteen viikkoon. Hän on kuudennella kuulla raskaana ja tuntee jo vauvan satunnaiset potkut asetellessaan töissä hajamielisesti timjaminoksia annosten päälle. Tämäkö on todella sitä, mitä hän, mitä he elämältä haluavat. Ylipitkiä kiireisiä työpäiviä, läpsystä vaihtoa, 200 000 euron asuntovelka? Mitä tästä kaikesta tulisi lapsen kanssa?

Tiia päättää ottaa asian puheeksi heti samana iltana Jirin kanssa.

Jiri lajittelee lattialla sukkia, kun Tiia alkaa puhua. Jiri kääntyy Tiiaan päin, katsoo tätä silmät levällään ja sanoo miettineensä asiaa todella paljon. Ja tunteneensa ahdistusta kuten Tiiakin.

Kun Tiia lopulta päättää, etteivät he voi mitenkään sitoutua jättisuureen asuntovelkaan, Jiri sanoo olevansa samaa mieltä.

Kumpikin tuntee syvää helpotusta. He alkavat saman tien miettiä vaihtoehtoja.

Nyt kun he saattoivat unelmoida vapaasti, Jiri tiesi heti, mistä hän haaveili: rakennusinsinöörin opinnoista. Tiia taas halusi opiskella liiketaloutta ja ryhtyä yrittäjäksi.

Pian heillä oli uusi pitkän tähtäimen unelma: yhteinen rakennusalan yritys, jossa kumpikin saisi käyttää omia lahjojaan. Jiri vastaisi rakennusten suunnittelusta, Tiia markkinoinnista, asiakkaista ja yrityksen juoksevista asioista.

"Jos vertaa samanikäisiin opiskelijoihin, niin heillä menee viikonloput opiskelijabileissä ja me käymme laavulla paistamassa makkaraa. Kummat ovat maanantaina virkeämpiä?"

Tämän jälkeen asiat etenivät nopeasti. Jiri haki Lapin ammattikorkeakouluun Rovaniemelle rakennusinsinöörilinjalle ja pääsi sisään. Hän myi rakkaan Bemarinsa ja irtisanoutui töistään. Se ei ollut helppoa.

– Harmitti sanoa pomolle, että jätän työpaikan. Olin juuri saanut palkankorotuksenkin. Pomo vastasi, että voin halutessani tehdä töitä koulun ohella. En kehdannut kertoa, että olen myös muuttamassa toiselle paikkakunnalle.

Tiia kertoi työpaikallaan kaavailevansa muuttoa pohjoiseen. Pomon kanssa puhuttiin, että Tiia voisi ehkä jatkaa myöhemmin töitä Rovaniemellä.

Kauan odotettu Enni-vauva syntyi aurinkoisena kesäkuun päivänä Oulussa. Tiian pelko vauvan menettämisestä hälveni vasta, kun hän sai terveen lapsen syliinsä.

Syntymä oli niin suuri onni, että tulevaisuuden petaaminen jäi hetkeksi taka-alalle. Vanhemmat saattoivat vain ihastella sängyllä nukkuvaa vauvaa ja nauttia hetkestä.

– Ennen lasta meillä puuttui jokin sisältö elämästä. Enni on paikannut sen, Jiri sanoo.

Kun Enni oli kaksi kuukautta, perhe pakkasi tavaransa kahteen peräkärryyn ja muutti Oulusta reilun 160 kilometrin päähän Rovaniemelle.

Kun muuttolaatikot oli purettu, Tiia haki ammattikorkeakouluun. Liiketalouden opinnot alkoivat viime syksynä.

Nykyään Jiri opiskelee päivisin, ja Tiia hoitaa sillä aikaa Enniä. Iltaisin Tiia tekee opintoja verkossa. Silloin Jiri on Ennin kanssa.

Vauva ei ole hidastanut kummankaan opintoja, päinvastoin.

– Jos vertaa samanikäisiin opiskelijoihin, niin heillä menee viikonloput opiskelijabileissä ja me käymme laavulla paistamassa makkaraa. Kummat ovat maanantaina virkeämpiä? Meillä on varmasti enemmän energiaa opiskella, Tiia uskoo.

"Meillä oli kiire johonkin normaaliin, johon kuuluu lapsi, asuntolaina ja omakotitalo. Emme aluksi tajunneet, että lapsen saaminen ei velvoita niihin kaikkiin."

Tiia varautui henkisesti raskaaseen vuoteen, mutta kaikki on mennyt hyvin. Ennillä on onneksi hyvät unenlahjat.

Vaikka Tiiaa polttelisi välillä päivälläkin päästä kirjoittamaan esseetä liiketoiminnan osa-alueista tai tekemään taloushallinnon harjoitustehtävää, hän on päättänyt, ettei tee kouluhommia ennen kuin Jiri tulee kotiin. Sen sijaan hän käy rauhassa vaunulenkillä ja seurustelee Ennin kanssa.

Rovaniemeläisen kerrostalonparkkipaikalla hienon Bemarin tilalla on nyt vanha Ford, ja unelma isosta omakotitalosta on vaihtunut vuokrakaksioon. Rahaa tärkeämpää on yhteinen arki ja rakkaus.

– Aiemmin unelmamme eivät olleet mukavia haaveita. Oli kova kiire saada se oma talo. Meillä oli hirveät paineet, ja loimme ne itse, Tiia sanoo.

– Meillä oli kiire johonkin normaaliin, johon kuuluu lapsi, asuntolaina ja omakotitalo. Emme aluksi tajunneet, että lapsen saaminen ei velvoita niihin kaikkiin, Jiri lisää.

"Ennin syntymä teki meistä molemmista itsevarmempia."

Jiri antaa kunnian elämänmuutoksesta Tiialle.

– Tiia on meistä rohkeampi. Minä varmaan olisin vieläkin Oulussa, jos en olisi Tiian kanssa.

Tiia myöntää olevansa ylpeä siitä, että perhe uskalsi jättää tutut kuviot.

– Minulla ei ole yhtään ikävä entistä elämääni. Nyt saatamme vain istua sohvalla ja huokaista helpotuksesta, että onneksi emme jatkaneet entistä elämäämme emmekä ottaneet 200 000 euron lainaa. Olemme paljon onnellisempia nyt kun meillä on enemmän aikaa toisillemme.

Tiia uskoo, että rohkeus muutokseen kumpusi myös äidiksi kasvamisesta.

– Ennin syntymä teki meistä molemmista itsevarmempia. Muiden ihmisten mielipiteillä ei ole enää niin paljon väliä. Kaikkein tärkeintä meille on, että olemme hyviä vanhempia Ennille.