Tiia ja Jiri ovat kulkeneet pitkän tien yhdessä. Kuva: Kaisa Sirén
Tiia ja Jiri ovat kulkeneet pitkän tien yhdessä. Kuva: Kaisa Sirén

Raskaus alulle, sitten asuntolaina ja moderni omakotitalo, jossa on isot ikkunat. Näin vähän päälle kaksikymppiset Tiia ja Jiri suunnittelivat elämäänsä. Sitten kaikki meni uusiksi. 

On sunnuntai, kello on puoli yksi yöllä. Tiia avaa varovasti vuokrakaksionsa ulko-oven, jotta kotona nukkuva mies ei heräisi. Hän ripustaa takin hiljaa naulakkoon, raahustaa kylpyhuoneeseen, työntää paistinrasvanhajuiset työvaatteet pesukoneeseen ja menee suihkuun.

Jalkoja särkee, työpäivä kokkina Oulun Fransmannissa on alkanut jo aamukymmeneltä, ja takana on 14 tuntia seisomista, pilkkomista, sekoittamista, annosten asettelua, tiskikoneen täyttämistä ja tyhjentämistä ja lattiakaivojen puhdistamista. Pankkitili on tänään karttunut lähes 500 eurolla, mutta väsymys on niin syvä, että juuri nyt siitä ei jaksa iloita.

Puolen tunnin pyykkiohjelma tuntuu kestävän ikuisuuden, mutta vielä pitää ripustaa vaatteet narulle, jotta ne ehtivät kuivua aamuvuoroon mennessä. Kun homma on hoidettu, Tiia painuu suoraan Jirin viereen sänkyyn ja nukahtaa silmänräpäyksessä.

Raskaus alulle, sitten asuntolaina ja moderni omakotitalo, jossa on isot ikkunat. Sen jälkeen kirkkohäät.

Näin vähän päälle kaksikymppiset Tiia ja Jiri suunnittelivat elämäänsä pari vuotta sitten. He eivät kuitenkaan tyytyneet pelkkään haaveiluun vaan alkoivat tavoitella unelmiaan määrätietoisesti. Niin määrätietoisesti, että eivät ehtineet missään vaiheessa pysähtyä miettimään, millaista elämää oikeasti halusivat elää ja millaista hintaa olisivat siitä valmiita maksamaan.

Lasta alettiin yrittää heti, kun Tiia sai kokkiopinnot päätökseen. Kaksi raskautta sai alkunsa, mutta molemmat päättyivät keskenmenoon.

”Tiia istui pöntöllä ja itki. Henkeä ahdisti ja tuntui, ettei hän pystyisi kertomaan Jirille asiasta mitään."

Ensimmäisellä kerralla Tiia istui pöntöllä ja itki. Henkeä ahdisti ja tuntui, ettei hän pystyisi kertomaan Jirille asiasta mitään. Vessan ulkopuolella itku tuli kuitenkin väkisin ulos. Jiri halasi ja itki. Keskenmenosta ei sen jälkeen juuri puhuttu.

Toinen keskenmeno tuli jouluaattona Jirin vanhempien luona. Tiia kuiskasi uutisen Jirin korvaan sohvalla. Kotimatkalla he juttelivat asiasta autossa melko ohimennen.

–Lakaisimme keskenmenot pois mielestä, Tiia sanoo.

Pettymykset oli helpointa hukuttaa työntekoon ja säästämiseen. Kummallakin oli vakituinen työ, Tiialla kokkina ja Jirillä rakennusmiehenä noin tunnin ajomatkan päässä Paavolassa.

Tiia piti tarkkaa kirjaa perheen menoista, jotta asuntosäästötilille kertyisi mahdollisimman paljon rahaa. Hääsäästötili oli erikseen.

Tiia paiski töitä neljässä eri S-ryhmän ravintolassa, ja päivistä tuli raskaita. 12 tunnin päivät olivat normaaleja, välillä oli 18 tunninkin päiviä. Säästöjä kertyi, mutta niin kertyi myös väsymystä ja stressiä.

Koska molemmat tekivät paljon töitä, yhteistä aikaa jäi vähän.

–Kun minä tulin töistä, Tiia oli usein jo lähtenyt, Jiri kertoo.

”Minulla oli pala kurkussa koko ajan. Olimme molemmat onnettomia.”

He riitelivät paljon, syyttivät toisiaan ja ajattelivat, että tällaista tämä on, normaali elämä.

–Minä halusin puhua tunteista, omistani ja Jirin. Jiri ei halunnut, ja minä syytin häntä puhumattomuudesta, Tiia sanoo.

Tiia halusi puhua myös siitä, miksi he riitelivät niin paljon. Jiri ei. Lopulta Tiia alkoi pelätä tilanteita, jolloin hän haluaisi jutella ja mies vain ahdistuisi ja kääntäisi selkänsä.

–Minulla oli pala kurkussa koko ajan. Olimme molemmat onnettomia.

Eräänä kevätpäivänä Tiialla on toiveikas olo: ehkä tänään Jiri haluaa puhua ja selvittää kaiken. Kun mies tiskaa keittiössä ja laittaa astioita koneesta kaappeihin, Tiia pyytää häntä pöydän ääreen juttelemaan. Jiri käväisee tuolilla, mutta nousee pian turhautuneena ja jatkaa pesukoneen tyhjentämistä.

Kun Jiri kääntää selkänsä, Tiialle tulee vahva tunne, että suhde on ohi. Jiri ei tulisi koskaan käymään asioita läpi hänen kanssaan, ja ennen pitkää Tiia saisi hermoromahduksen. Tajutessaan tämän Tiia sanoo sen, mitä molemmat ovat ajatelleet: ”Meidän pitää erota.”

Jiri jähmettyy paikalleen astia kädessä ja jää nojaamaan pää painuksissa keittiönpöytään. Myös Tiia on surullinen. Olo on silti myös helpottunut.

Kesän aikana Tiia ja Jiri eivät pitäneet yhteyttä. Tiia mietti asioita ja oivalsi, että eroon olivat vaikuttaneet paitsi kova työnteko myös keskenmenot, joita ei ollut käsitelty.

– Tajusin myös, että olin yrittänyt selvittää asioita väärällä tavalla. Huusin Jirille, että sinä et puhu ja minua ahdistaa, vaikka olisi ehkä pitänyt kysyä, miksi et halua puhua.

Tiia huomasi myös muistelevansa hetkiä, jolloin Jiri oli kohdellut häntä kauniisti. Kerran Tiia oli tullut kotiin raskaan työviikon jälkeen umpiväsyneenä ja hiukset takussa, koska hänellä ei ollut ollut moneen päivään aikaa huolehtia itsestään. Suihkun jälkeen hän vain kyyhötti sängyllä kasvot kiinni tyynyssä ja itki. Silloin Jiri tarttui harjaan ja harjasi hiuksia niin kauan, että takku selvisi.

Jirihän välitti hänestä, oli varmasti välittänyt koko ajan.

"Tajusin, etten pysty näkemään ketään muuta naista lasteni äitinä."

Tiia päätti ehdottaa yhteenpaluuta. Jiri ei lämmennyt ehdotukselle heti, mutta tarttui lopulta puhelimeen ja soitti Tiialle.

–Tajusin, etten pysty näkemään ketään muuta naista lasteni äitinä, Jiri sanoo.

Yhteenpalaamisen aluksi pöydälle nostettiin iso läjä selvittämättömiä asioita ja ne käytiin läpi yksi kerrallaan. Kun pöytä oli putsattu, suhteessa alkoi uusi, onnellinen jakso. Ilma tuntui kotona raikkaalta. Kummankin oli helppo hengittää.

Kun he päättivät taas yrittää lasta, Tiia tuli nopeasti raskaaksi. Vauvan menettäminen kuitenkin pelotti.

Töissä hän teki edelleen pitkiä päiviä, mutta pani rajan 12 tuntiin.

Kuudennen raskauskuukauden aikoihin Tiia ja Jiri lähtivät kohtalokkaalle kyläilyreissulle Tiian ystävän luo.

Ystävän luona Tiia kertoo innoissaan raskaudestaan ja siitä, että he säästävät Jirin kanssa rahaa omaan kotiin. Heidän unelmansa ovat täyttymässä.

–Ihanaa, teillähän on elämä melkein valmis! ystävä vastaa iloisesti.

Tokaisu on vilpitön, mutta se jää vaivaamaan. Haluavatko he tosiaan, että elämä olisi 22- ja 23-vuotiaina valmis?

Ystävän lause ei jätä Tiiaa rauhaan kahteen viikkoon. Hän on kuudennella kuulla raskaana ja tuntee jo vauvan satunnaiset potkut asetellessaan töissä hajamielisesti timjaminoksia annosten päälle. Tämäkö on todella sitä, mitä hän, mitä he elämältä haluavat. Ylipitkiä kiireisiä työpäiviä, läpsystä vaihtoa, 200 000 euron asuntovelka? Mitä tästä kaikesta tulisi lapsen kanssa?

Tiia päättää ottaa asian puheeksi heti samana iltana Jirin kanssa.

Jiri lajittelee lattialla sukkia, kun Tiia alkaa puhua. Jiri kääntyy Tiiaan päin, katsoo tätä silmät levällään ja sanoo miettineensä asiaa todella paljon. Ja tunteneensa ahdistusta kuten Tiiakin.

Kun Tiia lopulta päättää, etteivät he voi mitenkään sitoutua jättisuureen asuntovelkaan, Jiri sanoo olevansa samaa mieltä.

Kumpikin tuntee syvää helpotusta. He alkavat saman tien miettiä vaihtoehtoja.

Nyt kun he saattoivat unelmoida vapaasti, Jiri tiesi heti, mistä hän haaveili: rakennusinsinöörin opinnoista. Tiia taas halusi opiskella liiketaloutta ja ryhtyä yrittäjäksi.

Pian heillä oli uusi pitkän tähtäimen unelma: yhteinen rakennusalan yritys, jossa kumpikin saisi käyttää omia lahjojaan. Jiri vastaisi rakennusten suunnittelusta, Tiia markkinoinnista, asiakkaista ja yrityksen juoksevista asioista.

"Jos vertaa samanikäisiin opiskelijoihin, niin heillä menee viikonloput opiskelijabileissä ja me käymme laavulla paistamassa makkaraa. Kummat ovat maanantaina virkeämpiä?"

Tämän jälkeen asiat etenivät nopeasti. Jiri haki Lapin ammattikorkeakouluun Rovaniemelle rakennusinsinöörilinjalle ja pääsi sisään. Hän myi rakkaan Bemarinsa ja irtisanoutui töistään. Se ei ollut helppoa.

– Harmitti sanoa pomolle, että jätän työpaikan. Olin juuri saanut palkankorotuksenkin. Pomo vastasi, että voin halutessani tehdä töitä koulun ohella. En kehdannut kertoa, että olen myös muuttamassa toiselle paikkakunnalle.

Tiia kertoi työpaikallaan kaavailevansa muuttoa pohjoiseen. Pomon kanssa puhuttiin, että Tiia voisi ehkä jatkaa myöhemmin töitä Rovaniemellä.

Kauan odotettu Enni-vauva syntyi aurinkoisena kesäkuun päivänä Oulussa. Tiian pelko vauvan menettämisestä hälveni vasta, kun hän sai terveen lapsen syliinsä.

Syntymä oli niin suuri onni, että tulevaisuuden petaaminen jäi hetkeksi taka-alalle. Vanhemmat saattoivat vain ihastella sängyllä nukkuvaa vauvaa ja nauttia hetkestä.

– Ennen lasta meillä puuttui jokin sisältö elämästä. Enni on paikannut sen, Jiri sanoo.

Kun Enni oli kaksi kuukautta, perhe pakkasi tavaransa kahteen peräkärryyn ja muutti Oulusta reilun 160 kilometrin päähän Rovaniemelle.

Kun muuttolaatikot oli purettu, Tiia haki ammattikorkeakouluun. Liiketalouden opinnot alkoivat viime syksynä.

Nykyään Jiri opiskelee päivisin, ja Tiia hoitaa sillä aikaa Enniä. Iltaisin Tiia tekee opintoja verkossa. Silloin Jiri on Ennin kanssa.

Vauva ei ole hidastanut kummankaan opintoja, päinvastoin.

– Jos vertaa samanikäisiin opiskelijoihin, niin heillä menee viikonloput opiskelijabileissä ja me käymme laavulla paistamassa makkaraa. Kummat ovat maanantaina virkeämpiä? Meillä on varmasti enemmän energiaa opiskella, Tiia uskoo.

"Meillä oli kiire johonkin normaaliin, johon kuuluu lapsi, asuntolaina ja omakotitalo. Emme aluksi tajunneet, että lapsen saaminen ei velvoita niihin kaikkiin."

Tiia varautui henkisesti raskaaseen vuoteen, mutta kaikki on mennyt hyvin. Ennillä on onneksi hyvät unenlahjat.

Vaikka Tiiaa polttelisi välillä päivälläkin päästä kirjoittamaan esseetä liiketoiminnan osa-alueista tai tekemään taloushallinnon harjoitustehtävää, hän on päättänyt, ettei tee kouluhommia ennen kuin Jiri tulee kotiin. Sen sijaan hän käy rauhassa vaunulenkillä ja seurustelee Ennin kanssa.

Rovaniemeläisen kerrostalonparkkipaikalla hienon Bemarin tilalla on nyt vanha Ford, ja unelma isosta omakotitalosta on vaihtunut vuokrakaksioon. Rahaa tärkeämpää on yhteinen arki ja rakkaus.

– Aiemmin unelmamme eivät olleet mukavia haaveita. Oli kova kiire saada se oma talo. Meillä oli hirveät paineet, ja loimme ne itse, Tiia sanoo.

– Meillä oli kiire johonkin normaaliin, johon kuuluu lapsi, asuntolaina ja omakotitalo. Emme aluksi tajunneet, että lapsen saaminen ei velvoita niihin kaikkiin, Jiri lisää.

"Ennin syntymä teki meistä molemmista itsevarmempia."

Jiri antaa kunnian elämänmuutoksesta Tiialle.

– Tiia on meistä rohkeampi. Minä varmaan olisin vieläkin Oulussa, jos en olisi Tiian kanssa.

Tiia myöntää olevansa ylpeä siitä, että perhe uskalsi jättää tutut kuviot.

– Minulla ei ole yhtään ikävä entistä elämääni. Nyt saatamme vain istua sohvalla ja huokaista helpotuksesta, että onneksi emme jatkaneet entistä elämäämme emmekä ottaneet 200 000 euron lainaa. Olemme paljon onnellisempia nyt kun meillä on enemmän aikaa toisillemme.

Tiia uskoo, että rohkeus muutokseen kumpusi myös äidiksi kasvamisesta.

– Ennin syntymä teki meistä molemmista itsevarmempia. Muiden ihmisten mielipiteillä ei ole enää niin paljon väliä. Kaikkein tärkeintä meille on, että olemme hyviä vanhempia Ennille.

Johanna ja Kristo viettävät parisuhdeaikaa käytännössä öisin. Ennen kaksosten syntymää pariskunta matkusti kerran vuodessa Lontooseen teatterimatkalle, mutta nyttemmin tapa on ollut tauolla. Kuva: Heli Blåfield
Johanna ja Kristo viettävät parisuhdeaikaa käytännössä öisin. Ennen kaksosten syntymää pariskunta matkusti kerran vuodessa Lontooseen teatterimatkalle, mutta nyttemmin tapa on ollut tauolla. Kuva: Heli Blåfield

4-vuotiaat kaksoset ja 10-vuotias esikoinen, opinnot, monta pätkätyötä. Olkoon vain kalenterissa ahdasta, pannaan sopimaan, näyttelijäpariskunta kertoo arjestaan.

Päiväkodista on tullut viesti, että nelivuotiaan kumpparit koossa 26 ovat hukassa.

Näyttelijä Johanna Kokko availee eteiskaappeja perheen paritalokodissa Espoossa. Vaatepussukoista löytyy kolmet saappaat kokoa 25 sekä kahdet kokoa 28. Kaikki ovat jääneet aikaa sitten pieniksi perheen 10-vuotiaalta esikoiselta, jonka kamppeita Johanna on säästänyt pikkuveljille, nelivuotiaille kaksosille.

Tänäänkään Johannalla ei ole aikaa käydä tavaroita läpi enempää, vaan hän survoo pussukat takaisin kaappeihin. Näyttelijäpuoliso Kristo Salminen on lähtenyt aamulla bussilla kuvauksiin, josta hän jatkaa suoraan Kansallisteatterin iltanäytökseen.

Johannan on ehdittävä päivän aikana harjoitella Mamma Mia! -musikaalin vuorosanoja ja tehdä tuottajaopintojen lopputyötään. Illaksi hänkin lähtee teatterille, mutta sitä ennen on annettavaa välipalaa koulusta tulevalle esikoiselle, haettava kaksoset päivähoidosta ja ruokittava koko kolmikko ennen kuin hoitaja tulee päästämään äidinkin töihin. Sähköinen kalenteri piippaa tiheään.

”Näyttelijällä raskaus ei sovi mihinkään työtilanteeseen.”

Tavallista työpäivää tässä perheessä on vaikea määritellä. Teatterin työpäivän ensimmäinen osa on keskellä päivää. Toinen alkaa illalla puoli seitsemältä, ja joskus aikataulut selviävät vasta edellisenä iltana. Jos molemmat vanhemmat ovat kiinni teatteriesityksissä, työaikojen välissä ehtii juuri hakea lapset ja laittaa ruuan. Sitten on lähdettävä takaisin.

Johannasta hoitajien ja työaikojen järjestely on vain positiivinen ongelma, sillä se tarkoittaa, että töitä riittää. Freelancerina perhevapaiden sovittaminen ei ole ollut hänellekään helppoa.

– Ensimmäisen lapsen jälkeen jouduin vakuuttelemaan, että olen valmis töihin. Kaksosten jälkeen tilanne oli vielä vaikeampi. Moni ajatteli, että sillähän on ne kaksoset, palaako se kotoa enää koskaan mihinkään. Osa toppuutteli, että ole vain vielä kotona, vaikka olin valmis palaamaan töihin. Se turhautti.

Johanna on ollut lasten kanssa niin paljon, että ei tunne huonoa omatuntoa työmenoista.

– Uskon, että olen paljon parempi äiti, kun saan toteuttaa omaa intohimoani ja työtäni. Vaikka kyllä tasaisin ajoin mielessä käy, että monessa työssä pääsisi helpommalla. Tämä on kuitenkin meidän elämäntapamme.

”Ennen lasten syntymää kävin läpi käytännön asioita kätilönä työskennelleen äitini kanssa. Muuten olen pohtinut äitiyttäni hyvin vähän”, Johanna kertoo. Kuva: Heli Blåfield
”Ennen lasten syntymää kävin läpi käytännön asioita kätilönä työskennelleen äitini kanssa. Muuten olen pohtinut äitiyttäni hyvin vähän”, Johanna kertoo. Kuva: Heli Blåfield

Säätämiseen pariskunta tottui jo seurusteluaikana.

Johanna ja Kristo tapasivat vuonna 2003 yhteisen ystävän huvilalla. Johanna asui ja näytteli tuolloin Tampereella, Kristo Helsingissä. Mun tyyppi, ajatteli Johanna heti.

Kun Johanna alkoi odottaa vuonna 2007 syntynyttä esikoispoikaa, pari vuokrasi yhteisen kodin Helsingistä. Johannalle muutto tarkoitti luopumista varmasta työstä, kiinnityksestä Tampereen Työväen Teatterissa.

Kun esikoinen oli kuuden, kaksoset ilmoittivat tulostaan. Se oli Johannalle sokki. Tuttavaperheen kaksosten ansiosta se arki oli tullut tutuksi.

”Johannan ansiosta kaikki pyörii meillä kotona.”

Johanna tiesi kaksosraskauden riskit, mutta talouskin huoletti: Auto täytyisi vaihtaa isompaan. Kaksi pinnasänkyä ei mahtuisi vanhempien makuuhuoneeseen, joten koti pitäisi laittaa myyntiin viimeistään, kun kaksoset eivät mahtuisi enää nukkumaan äitiyspakkauksen laatikoissa.

Totta oli sekin, että näyttelijällä raskaus ei sovi oikein mihinkään työtilanteeseen.

– Sitten se vain pannaan sopimaan, Johanna sanoo.

– Odotusaikana vierailin Armi-näytelmässä, jonka yhdessä kohdassa näyttelin Diorin mallinukkea, ja esitys esitykseltä nappeja piti avata useampia. Jossain esityksessä yleisöstä kuului huuto: hirveä maha!

Kaksoset syntyivät neljä viikkoa etuajassa. Samassa rytäkässä esikoisella alkoi ensimmäinen luokka, ja Kriston piti palata kahden viikon isyyslomaan jälkeen töihin.

– En muista ensimmäisestä vuodesta juuri muuta kuin että syötin vauvoja koko ajan. Kun Kristo oli kotona, jaoimme vauvat, molemmille omat, mutta yksin ollessa kädet eivät aina tahtoneet riittää. Kun toinen oli vaarassa kierähtää hoitopöydältä maahan ja toinen järsi lattialla johtoa, piti järkeillä, että kumman nappaan ensin.

Tuplavauva-arki on nyt vaihtunut tuplauhmaikään. Se tarkoittaa sitä, että kotona riittää ääntä. Tänä aamuna kaksosten autoleikki on kuitenkin alkanut mukavasti sovussa.

– Huomaan, että kun molemmat ovat tyytyväisiä leluihinsa ja kokevat olevansa sillä tavoin tasa-arvoisia, homma toimii, Johanna sanoo.

– Korotan ääntä, kun tuntuu, että leikki menee tappeluksi ja yleiseksi huudoksi. Välillä kyllä tuntuu, että koko ajan joku lapsista itkee.

Kaksosten synnyttyä Johanna kantoi huolta esikoisesta, joka jäi helposti pikkuveljiä vähemmälle huomiolle. Siksi molemmat vanhemmat ovat tietoisesti yrittäneet järjestää hänelle kahdenkeskisiä hetkiä. Usein Kristo ottaa isoveljen vierelleen sohvalle, ja kaksikko pelaa yhdessä Fifaa.

Sellaiset hetket ovat molemmille tärkeitä.

4- ja 10vuotiaat veljekset leikkivät jo paljon keskenään. Kuva: Heli Blåfield
4- ja 10vuotiaat veljekset leikkivät jo paljon keskenään. Kuva: Heli Blåfield

Kun arjessa on paljon liikkuvia osia, tarvitaan järjestelmällisyyttä. Johannalla perheen projektipäällikkyys on hyvin hanskassa. Sen tietää puoliso Kristokin.

– Kyllä meillä kaikki pyörii Johannan kautta, hän sanoo.

– Tässä elämäntilanteessa minusta tuntuu usein siltä, että vaikka tekisin kotona mitä, ei ikinä tule valmista. Saan kyllä tarvittaessa raavittua lasten tavarat kasaan, mutta välillä minulla on hukassa roinaa omiltakin jäljiltä.

Kristo asui koko nuoruutensa Kruunuhaassa Helsingin ytimessä ja on kuuluisan Salmisen taiteilijasuvun poika. Isä Esko Salminen ja äiti Heidi Krohn ovat näyttelijöitä. Myös isän nykyinen vaimo Aino Seppo sekä Kriston siskot Kreeta ja Sonja ovat ammattinäyttelijöitä.

Johanna taas on kotoisin Nakkilasta, Porin läheltä. Äiti työskenteli kätilönä, eikä suvussa ole Johannan lisäksi yhtään näyttelijää.

Erilaisista lähtökohdista huolimatta parilla ei ole ollut isoja näkemyseroja kasvatuksesta.

– Vaikkapa peliajoista juttelemme illalla aina ensin kahdestaan ennen kuin kerromme niistä lapselle. Kristo sopii usein työjuttuja boheemimmin ja ilmoittaa sitten minulle, että ai niin, hänellä onkin ylihuomenna kuvaukset. Minä sovin juttuja enemmän lasten ehdoilla, Johanna kertoo.

– Vaikka arkemme kuulostaa kaaottiselta, olen hyvä aikatauluttaja ja perillä siitä, mitä meillä tapahtuu. Olen meistä hitusen järjestelmällisempi.

Kristolla on ollut arkeen yksi toive. Koska hän joutui olemaan nuorena paljon yksin vanhempien työn takia, hän on toivonut, että heillä työt järjestetään niin, etteivät molemmat vanhemmat ole poissa samaan aikaan.

– Huono puoli on se, että sitten kun toinen vanhemmista on kotona, ei ole rahaa tehdä asioita. Kun molemmat ovat töissä, ei ole aikaa. Se on ikuinen paradoksi. Myös rutiineita lasten kanssa on vaikea luoda, kun työpäivät ovat eri pituisia, Kristo kertoo.

– Vaikka Kristo on aina kotona ollessa hoitanut vaipanvaihdot ja kauppareissut, olen ollut lasten kanssa enemmän, ja he purkavat minuun myös enemmän kiukkua, Johanna sanoo.

”Perheen hyvinvointi lähtee vanhemmista. Ei mikään pari kestäisi arkea ilman rakkautta.”

Sunnuntai on harvinainen päivä, sillä koko perhe on vapaalla. Silloin ulkoillaan yhdessä lähipuistoissa ja Suvisaaristossa, pyykätään ja kyläillään isovanhempien tai kavereiden luona. Myös lasten harrastukset täytyy ajoittaa sunnuntaille. Muina päivinä
niihin ei ole aikaa kuskata.

Vaikka koko lähipiiri on täynnä näyttelijöitä, Kristo ja Johanna eivät ole mainostaneet tätä pojilleen, päinvastoin. Esikoinen sai tietää työstä vasta hiljattain.

– Hän on kiinnostunut näyttelijäntyöstä, mutta me emme ole siitä kovin innoissamme. Ainakaan lapsitähteydessä ei ole mitään kovin tavoittelemisen arvoista. Toivomme pojille ihan normaalia, turvallista lapsuutta.

Yksi konsti tavalliseen arkeen on se, että vanhempien työajoista huolimatta poikien rytmi on sama kuin kavereillakin. Se onnistuu kolmen vakituisen hoitajan ansiosta, ja on siksi hintansa arvoista.

Poikia käy hoitamassa myös Johannan äiti, joka muutti äskettäin lähelle perhettä.

– Äidistä on ollut suuri apu. Emme kuitenkaan halua kuormittaa samoja ihmisiä liikaa. Kriston äiti on jo esimerkiksi sen verran iäkäs, että hänen luonaan käymme kylässä muuten, Johanna sanoo.

Parisuhdeaikaa Johannalla ja Kristolla on käytännössä öisin. Näytösiltoina he ehtivät kotiin puoli yksitoista. Hoitaja lähtee kotiin, ja Johanna laittelee pojille seuraavan päivän vaatteet valmiiksi. Kristo paistaa pihvit. Sillä aikaa Johanna lösähtää sohvalle ja nauttii hiljaisuudesta.

Yhdessä käydään läpi perusjuttuja: mitä koulussa ja päiväkodissa on tapahtunut, mitä huomenna pitäisi muistaa.

Esikoisen syntymän jälkeen Johanna ja Kristo matkustivat kerran vuodessa Lontooseen katsomaan teatteria. Kaksosten syntymän jälkeen tapa on ollut tauolla.

– Ei yhteisen ajan puute ole aiheuttanut meillä mitään kriisejä, Johanna sanoo.

– En usko, että mikään pari kestäisi arkea ilman rakkautta. Perheen hyvinvointi lähtee vanhemmista ja heidän suhteestaan.

Nyt Johanna ja Kristo haaveilevat esikoisen kanssa koko perheen lomamatkasta lämpimään. Johanna odottaa aikaa, jolloin melutaso talossa laskisi ja hän ehtisi koko köörin kanssa yhtä aikaa uimahalliin.

Ja se vaaterumbakin olisi hyvä saada järjestykseen. Pussukat odottavat edelleen eteisen kaapissa.

–Olympialaisten aikaan pojat halusivat hiihtää, ja muistin, että olin hankkinut rivin eri kokoisia suksia. Silloin kaikki lapset pääsivät ladulle, Johanna kertoo.

Siellä kaksoset heittäytyivät vatsalleen lumeen. "Missä meidän pussut ovat?" he huusivat.

Aa, siis ampumahiihtäjiä, Johannaa nauratti.

Perhe:

Näyttelijäpariskunta Johanna Kokko, 41 ja Kristo Salminen, 45, asuu Espoossa 10-vuotiaan esikoispoikansa sekä 4-vuotiaiden kaksospoikien kanssa.

Tuottajaksi opiskeleva Johanna nähdään Mamma Mia! -musikaalin yhdessä pääosassa. Kristo on mukana Kansallisteatterin Julia ja Romeo -näytelmässä ja jää kesällä virkavapaalle.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Erityisesti EU:n ulkopuolisiin verkkokauppoihin voi olla vaikea saada yhteys, jos lelu osoittautuu vialliseksi tai vaaralliseksi. 

Jos jokin lelu verkkokaupan valikoimassa näyttää epäilyttävältä, Anja Merenkivi, klikkaa sen taatusti ostoskoriinsa. Myös ruokaostoksilla marketissa kassalle saattaa päätyä lelu, jota hän haluaa tarkastella lähemmin.

– Vapaa-ajalla tosin yritän kiertää leluosastot kaukaa, Tukesin ylitarkastajana työskentelevä Merenkivi naurahtaa.

Hän valvoo työssään sitä, että Suomessa myytävät lastentarvikkeet ja lelut täyttävät niille asetetut turvallisuusvaatimukset.

– Olen se, joka synttärivieraanakin huomauttaa, ettei 1–2-vuotiaan kuulu saada lahjaksi lelua, joka on kielletty alle 3-vuotiaalta. Ikärajoitus perustuu tuotteen turvalliseen käyttöön. Lelussa voi olla esimerkiksi irtoavia osia, joihin pieni, suullaan maailmaan vielä tutustuva lapsi saattaa tukehtua.

Leluja ja lastenhoitotarvikkeita myydään yhä enemmän verkossa. Ostopäätöstä puntaroivalle vanhemmalle Merenkivi antaa kaksi neuvoa: selvitä, voiko valmistaja tai myyjä todentaa tuotteen turvallisuuden, ja saatko verkkokauppaan tarvittaessa yhteyden, jos haluat esimerkiksi reklamoida ostoksestasi.

– On hyvä huomata, ettei fi-pääte osoitteessa automaattisesti tarkoita, että verkkokauppa on suomalainen.

Erityisen harkitseva kannattaa Merenkiven mukaan olla silloin, kun tilaa EU:n ulkopuolisista verkkokaupoista. Myyjään voi olla hankala saada jälkikäteen yhteyttä, vaikka tuote olisi virheellinen tai jopa vaarallinen.

Tukes on mukana usean eri viraston ja muun tahon kanssa syksyllä lanseerattavassa verkkokauppakampanjassa, jossa testataan halpaverkkokaupoista tilattuja leluja ja lastenhoitotarvikeita. 

Kun ostat lelun verkosta, tarkista että

  • lelusta löytyy CE-merkintä. Se kertoo, että valmistaja vakuuttaa lelun täyttävän sitä koskevat EU:n lelusäännösten vaatimukset.
  • mukana on käyttöohjeet ja turvallisen käytön kannalta tarpeelliset varoitukset suomeksi ja ruotsiksi. Näiden puuttuminen voi viitata siihen, ettei myyjä ole muutoinkaan huolehtinut velvoitteistaan ja tuotteen turvallisuudesta.
  • tuote soveltuu tarkoitukseensa. Esimerkiksi pehmolelun olisi hyvä  tulee olla vähintään pintapestävä.
  • hinta on kohtuullinen. Jos hinta on epäilyttävän halpa muihin vastaaviin leluihin verrattuna, valmistuksessa on saatettu tinkiä turvallisuudesta.
  • verkkokaupalla on asiakaspalvelu, johon saat yhteyden, jos haluat esimerkiksi reklamoida ostoksestasi. Varsinkin jos verkkokauppa on itsellesi uusi, kannattaa tutustua muiden asiakkaiden kokemuksiin palvelusta ja tuotteista.

Anja Merenkivi tiedottaa lelujen ja lastentarvikkeiden turvallisuuteen liittyvistä asioista Facebookissa: Anja Merenkivi Tukes Lastenturvallisuus

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.