Kun lapsi kasvaa ja selviää jo itsekseen, äidinkin on pakko. Mitä vanhemman pitäisi tehdä, kun lapsi irtautuu ja haikeus jää?

Syksyllä kymmenen vuotta sitten seisoin päiväkodin pihalla ensimmäisen kerran. Puristin poikani kättä ja söpötin lapselle, että ei tarvitse ollenkaan jännittää.

Taisin puhua lähinnä itselleni. Lapsi tarttui hoitotädin käteen, käänsi minulle selkänsä ja taapersi pois. Hän näytti pärjäävän erinomaisesti.

Minä puolestani sain vaivoin pidäteltyä itkun kulman taakse. Nipistelin itseäni ja toistelin: Lopeta, kaikki on hyvin. Älä ole aivan pöhkö. Olin samaan aikaan ylpeä reippaasta lapsestani, jolla oli kiire maailmaan. Toisaalta minuun sattui. Halusin omia lapseni kokonaan.

Nuorisopsykologi, psykoterapeutti Ilona Joutsamo lohduttaa minua. En ollut tarhan pihalla aivan sekaisin. Vaikka lapsen kehittymisen seuraaminen on palkitsevaa ja antoisaa, myös suru ja haikeus kuuluvat asiaan.

− Vanhempi rakastaa lastaan itsenäisenä ihmisenä, mutta myös itsensä jatkeena. Lapsen irtautuminen voi tuntua vanhemmasta samalta kuin joutuisi luopumaan osasta omaa itseään, Joutsamo sanoo.

Vanhemmalle voi olla tärkeää nähdä itsensä hyvänä vauvan rauhoittajana tai vaikka hauskana iltasatujen kertojana. Samalla hän saa mahdollisuuden tuntea itsensä tärkeäksi ja taitavaksi. Kun näitä äidin tai isän erityistaitoja ei enää kaivatakaan, vanhempi joutuu luopumaan myös itsetuntoa hivelevistä kokemuksista. Äidille lapsen itsenäistyminen voi olla vielä raskaampaa, sanotaan, sillä lapsi on myös fyysisesti ollut osa äitiään.

On ihanaa olla tarvittu

Oppituntini eivät olleet siinä. Avioerossa sovimme yhteishuoltajuudesta ja vuoroviikoista. Ensimmäiset viikot ilman viisivuotiastani olivat kuin painajaista. Minua itketti, oksetti ja pyörrytti. Itsesyytöksilläni ei ollut rajaa.

Kamalinta oli, että omaa aikaa tuntui olevan aivan liikaa. Tuntui, että kukaan ei tarvinnut minua.

− Pieni lapsi tarvitsee vanhempiaan lähes kaikessa. Vanhemmille tämä tarvitsevuus voi olla raskasta, koska se tarkoittaa ajoittain omista tarpeista luopumista. Kuitenkin tunne siitä, että sinua tarvitaan, on myös hyvin syvällisesti tyydyttävä kokemus, Joutsamo kertoo.

Sen sain huomata. Kun lapseni oli luonani, olin onnellinen. Vaikka poika oli isänsä luona joka toinen viikko, sain tuntea olevani edelleen tarpeellinen. Sain hoivata. Tein lapseni eteen paljon − ehkä liikaakin.

Psykoanalyytikko Erna Furmanin mukaan lapsi oppii taitoja vanhemmiltaan neljässä vaiheessa. Alussa vanhempi tekee asiat lapsen puolesta. Sitten lapsi tekee ja vanhempi auttaa. Tämän jälkeen lapsi toimii itsenäisesti, jolloin vanhempi kannustaa ja kehuu. Lopuksi taito on sisäistynyt siten, että lapsi voi toimia itsenäisesti tukea tarvitsematta.

Ymmärsin tämän kaiken. Sen, että vanhemmalla on tärkeä rooli taitojen opettajana ja sosiaalistajana. Opettamalla lapselleen eri asioita vanhempi kasvattaa lasta riippumattomammaksi ja itsenäisemmäksi.

Miksi olin kuitenkin vähän surullinen, kun poikani kymmenenvuotiaana lakkasi pyytämästä minua peittelemään itseään sänkyyn?

− Joka kerran, kun lapsi ottaa askeleen eteenpäin, vanhempi iloitsee, mutta tuntee usein olonsa myös haikeaksi. Lapsen kehitys muistuttaa ajan kulumisesta ja voi saada vanhemman tuntemaan itsensä tarpeettomaksi, Joutsamo sanoo.

Esiteini kertoo

Olen saanut esimakua jo teini-ikäisen vanhemmuudestakin. Jos haluan tehdä jotain yhdessä 12-vuotiaani kanssa, minun on se myös järjestettävä.

Ja myönnetään. Keinoni ovat olleet välillä aika kyseenalaisia. Olen luvannut pojalleni leffailtoja, popcorneja, pitsaa, karkkia, jäätelöä ja shoppailua, että saisin pitää hänet vieressäni − edes hetken. Television katsominen yhdessä on nykyään arvokasta. Silloin saan lapsen viereeni ja pääsen nuuhkimaan hänen hiuksiaan.

Mutta kun yritän saada häntä tutustumaan puutarhan ihmeelliseen maailmaan, hän katsoo minua kylmänviileästi ja sanoo: ”Äiti, kun mua ei kiinnosta.”

Lapsi on muodostanut oman mielipiteensä, ja se on vaatinut häneltä psyykkistä työtä. Aikuiselle, myös minulle, se tarkoittaa ajatukseen sopeutumista.

Sopeutuminen ei välttämättä ole helppoa, vaikka kuinka tietäisi taustat: Sen, että vanhempi pääsee tutustumaan lapsen omiin ajatuksiin erityisesti uhmaiässä, jolloin lapsi kokeilee ensimmäisen kerran rajojaan. Ja että murrosiässä lapsi tekee eroa vanhempiensa mielipiteisiin voidakseen luoda oman elämän.

− Näiden elämäntilanteiden riitaisuus ja vastakkainasettelu saattavat tutustuttaa vanhemmat melko primitiivisiinkin tunteisiin, Joutsamo sanoo.

Kasva äiti, kasva isä

Onneksi myös vanhempi kasvaa lapsen mukana. Nyt ymmärrän myös asian kääntöpuolen. Entä jos lapseni ei osaisikaan koskaan sanoa minulle vastaan? Ajatella, jos hän ei lähtisi kavereiden kanssa ulos vaan haluaisi aina kökkiä kanssani sisällä!

Joskus suru lapsen kehittymisestä on suurempaa kuin ilo. Silloin vaarana on, että itsenäistymisen sijaan vanhempi tukee lapsen passiivisuutta passaamalla ja paapomalla liikaa, tekemällä lapsen puolesta asioita, joihin lapsi kykenee jo itse.

Voi käydä niinkin, että vanhempi ei näe lapsen kehitystä ja itsenäistymistä lainkaan. Joskus lapsen kokeminen omana jatkeena korostuu, ja vanhemman on vaikea tukea lapsen kasvamista itsenäiseksi yksilöksi, Ilona Joutsamo sanoo.

− Vanhempi saattaa toivoa lapsen toteuttavan omia toteutumattomia unelmiaan, esimerkiksi uravalinnoissa. Vanhemmalla saattaa olla myös korostunut tarve siihen, että lapsi eläisi juuri hänen ajatustensa ja arvojensa mukaista elämää.

Hanki oma elämä

Jonakin iltana poikani on lähtenyt ulos läimäistyään oven kiinni nenäni edessä. Meillä on ollut riita tietokonepelistä. Poika on huutanut, ettei halua tehdä kanssani enää koskaan mitään.

Menen nettiin etsiäkseni jotakin kättä pidempää. Miten minun pitäisi suhtautua tähän tuoreeseen teiniin?

Päädyn Mannerheimin lastensuojeluliiton nettisivuille. Siellä sanotaan, että nuori muodostaa vanhempiinsa uudenlaista suhdetta. Hän tarvitsee vanhempiaan, mutta myös tilaa itsenäistyä. Vanhemman pitää osoittaa nuorelle, että tällä on lupa löytää oma polkunsa.

Nyökkäilen ja luen eteenpäin.

”Itsenäistymisestään huolimatta nuori kaipaa aikuisten hyväksyntää ja arvonantoa omille valinnoilleen ja mielipiteilleen. Kannustus ja kehu ovat hunajaa nuoren epävarmalle mielelle. Vaikka vanhemman kommentit eivät aina tunnu kiinnostavan, nuori arvostaa niitä. Hänen pitää saada tuntea, että hän on omana ainutlaatuisena itsenään tärkeä ja arvokas.”

Tämä käy järkeen. Irti päästäminen on välttämätöntä, vaikka tekisi kipeää. Samalla pitäisi pysyä lähellä, tukena. Silti, vaikka nuoren muuttuvan mielen mukana pysyminen joka käänteessä on vaikeaa. Välillä lapsi on tyytyväinen, yhtäkkiä aivan käärmeissään.

− Lohdullista on, että yleensä suhdetta lapseen ei rajunkaan itsenäistymisvaiheen aikana kuitenkaan menetetä. Läheinen suhde lapseen voi jatkua, vaikkakin erilaisena. Vanhempi voi uudella tavalla kiinnostua lapsestaan ja siitä, mitä hän nyt tässä vaiheessa elämäänsä ajattelee ja haluaa, Joutsamo sanoo.

Nuorisopsykologilla on neuvo myös vanhemmille.

− Vanhempaa auttaa lapsesta irtautumisessa se, että hänellä on omia tärkeitä ihmissuhteita, muitakin elämänsisältöjä ja päämääriä kuin vanhemmuus. Lapsi ja hänen kasvatuksensa ei saisi täyttää koko elämää.

Minä päätän, että juuri nyt on viimein aika löytää menetetty lenkkikunto ja ilmoittautua työväenopiston espanjan kurssille.

Ja vaikka lapsen pitää kodin ulkopuolella olla niin teiniä, ainakin minun nuoreni tulee vielä kainaloon mielellään ja kuuntelee kirjaa, jos luen. Vuosien aikana olemme siirtyneet kuvakirjoista Astrid Lindgrenin kautta nuorison kauhu- ja fantasiakirjoihin.

Olkoon seuraavaksi vuorossa vaikka Tappajahai. Niin kauan kuin lapseni on tässä ja kuuntelee, minähän luen.

Meidän Perhe 9/15

Vierailija

Teini-ikäisen äiti: Irti päästäminen on välttämätöntä, vaikka se tekee kipeää

Olen vastannut tähän jo monta kertaa: sinun tehtäväsi on antaa juuret ja siivet. Tuo irtautuminen on normaalia ja sinun pitää vain katsoa että se tapahtuu turvallisesti. Mitä enemmän annat "siimaa" sitä varmemmin lapsesi palaa jonain päivänä lähellesi ystävänäsi, mutta aikuisena sellaisena. Et ole menettämässä häntä mitenkään ellet nyt ahdistuksellasi ja peloillasi suututa ja karkota häntä lopullisesti. Sinulla on oma elämä elettävänä, nauti nyt siitä. 4.n äiti
Lue kommentti
Vierailija

Teini-ikäisen äiti: Irti päästäminen on välttämätöntä, vaikka se tekee kipeää

Minusta nämä ovat ihan hulluja juttuja. Nykyäiti on vienyt sen lapsen päiväkotiin suunnilleen siinä vaiheessa, kun lapsella on ikää 1,5 vuotta. Parisuhteen ylläpitämiseksi on tehty viikonloppureissuja ilman lasta ja mummola/kummila on lapselle melkein yhtä tuttu yöpymispaikka kuin oma koti. Mutta kun se lapsi on teini, herätään yhtäkkiä ihmettelemään, että sehän lähtee kohta. Miten se pärjää? Ehei, se lapsi lähti pärjäämään itsekseen jo silloin päivähoitoon mennessään ja oppiessaan, että...
Lue kommentti
”En osannut hoitaa vauvaa yhtään paremmin vain siksi, että minulla on tissit”, Essi sanoo. Kuva: Panu Pälviä

Essi Hellén haluaa opettaa tyttärelleen omien rajojen puolustamista. Ketään ei saa satuttaa eikä mihin tahansa suostua.

Siiri on puettu päiväkodin joulujuhlaa varten Marimekon punaiseen unikkomekkoon, äidin kirpparilöytöön. Äiti on vaihtanut farkut mustavalkoiseen, geometrisesti kuvioituun mekkoon. Mutta isä ei Siirin mielestä näytä vielä kovin juhlavalta, joten hän kysyy:

– Isi, minkä mekon sinä laitat?


Näyttelijä Essi Helléniä huvittaa, kun hän muistelee tilannetta. Samalla se vähän kirpaisee.

Tytär ei ole vielä oppinut ajattelemaan, että sukupuoli sanelee, mitä joku voi tehdä. Essi toivoo, ettei koskaan oppisikaan. Sillä kertaa Siirin isä, näyttelijä Mikko Virtanen lähti juhliin kuitenkin housuissa.

– Se oli ensimmäinen kerta, jolloin tapasimme monia Siirin päiväkotikavereiden perheitä, eikä Mikko halunnut antaa liian outoa ensivaikutelmaa. Niin tiukassa perinteinen ajattelu meissä aikuisissa istuu.

Seuraaviin juhliin Mikko on luvannut laittaa mekon.

”Oli ihanaa huomata, että olen edelleen kokonainen ihminen myös ilman lasta.”

Kotiovi kiinni. Essi hyppäsi autoon ja ajoi pianistin kanssa konserttipaikalle. Synnytyksestä oli kulunut kaksi ja puoli kuukautta.
Konserttitalon takahuoneeseen oli katettu esiintyjille kahvit. Essi viimeisteli meikin, kävi läpi laulujen järjestyksen ja vilkaisi vielä kerran kännykkää. Ei viestiä kotoa, kaikki siis hyvin.

Tom Waitsin laulujen esittäminen kahdestaan pianistin kanssa jännitti. Siirin jättäminen hoitoon ei. Mikko oli illan töissä teatterilla, mutta Mikon vanhemmat olivat tulleet hoitamaan lapsenlastaan.

Viimeisten aplodien jälkeen Essi kokosi tavaransa rivakasti, onnellisena. Lauluiltakiertueen järjestäminen oli älyllinen ja luova haaste, jota hän oli kaivannut.

– Oli ihanaa huomata, että olen edelleen kokonainen ihminen myös ilman vauvaa.

Sekin tuntui oikealta, että tytär sai alusta asti luoda läheiset ja luottavaiset välit kaikkiin isovanhempiinsa.

– Minulle on tärkeää, että saan olla muutakin kuin äiti. Ja isovanhemmille on tärkeää, että heihin luotetaan ja he saavat ottaa ison roolin Siirin elämässä.

”Olen isien asialla. Heiltä ei saa odottaa yhtään sen vähempää kuin äideiltä.”

Essi ja Mikko eivät puhuneet etukäteen, miten he vanhemmuuden jakaisivat. Ensimmäisestä sekunnista asti oli selvää, että he ovat samalla viivalla.

– Enhän minä osannut hoitaa vauvaa yhtään paremmin kuin Mikko vain siksi, että minulla on tissit ja pimppi.

Siiri ei ensimmäisinä viikkoina oppinut imuotetta, vaikka imetyksen eteen tehtiin kaikki mahdollinen. Siitä seurasi, että kumpi tahansa vanhemmista pystyi ruokkimaan vauvaa. Essin oli mahdollista lähteä varhain kuntosalille ja töihin. Se herätti ympäristössä välillä kummastusta. Mihin tuore äiti on vauvansa jättänyt?

– Se suututti Mikon puolesta. Mistä kukaan tiesi, vaikka hän olisi hoitanut Siiriä paremmin kuin minä, Essi sanoo.

– Olen isien asialla. Heiltä ei saa odottaa yhtään sen vähempää kuin äideiltä. Se on isien oikeus ja velvollisuus.

”Ymmärrän, miksi moni äiti pitää kiinni ykkösvanhemman paikasta.”

Äiti pois! Haluun isin! On Essin nukutusvuoro, mutta kaksivuotias huutaa kasvot punaisina sängyssä. Lopulta tyttö pyytää päästä rauhoittumaan isin viereen olohuoneen sohvalle.

Essi on iloinen ja ylpeä siitä, että tyttärellä ja puolisolla on erityisen läheinen suhde. Silti näitä hetkiä ei ole helppo ottaa vastaan.

 – Ymmärrän, miksi moni äiti pitää kiinni ykkösvanhemman paikasta. On ihanaa olla se kaikkein tärkein.

Joskus Essi miettii jo valmiiksi lannistuneena, millainen show mahtaa olla luvassa, kun on hänen nukutusvuoronsa. Tasapuolisuuden vuoksi vuoroista pidetään silti kiinni.

Ihan kaikesta ei jaksa vääntää. Viimeksi päivällisellä Siiri vaati, että isin pitää kaataa maito. Essi myöntyi, vaikka maitopurkki oli hänellä jo kädessä.

– Vanhemmuuteen kuuluu, että pitää olla isompi ihminen kuin oikeasti onkaan.

”Haluan usein tehdä toisin kuin muut. Ehkä siksikin tahdoin äidiksi jo nuorena”, Essi sanoo. Kuva: Panu Pälviä
”Haluan usein tehdä toisin kuin muut. Ehkä siksikin tahdoin äidiksi jo nuorena”, Essi sanoo. Kuva: Panu Pälviä

Mä vaan haluaisin vauvan. Yhteen aikaan lause livahti Essin suusta aina, kun joku ystävistä kysyi, mitä kuuluu. Hän oli 24-vuotias ja valmistunut juuri Teatterikorkeakoulusta. Myös silloin oli kyse siitä, miten sukupuoli rajoittaa valintoja.

Jos nuori naisnäyttelijä jää äitiyslomalle ennen kuin on ehtinyt saada nimeä, miten käy uran? Essillä oli tiedossa rooli elokuvassa, kunhan rahoitus vain saadaan kuntoon. Teen ensin sen leffan, sitten saan vauvan, hän ajatteli.

Sitten hän kuuli, että eräs tuttava oli raskaana, ja kimmastui.

Epäreilua! Miksi hän saa nyt jo vauvan ja minä en? Mitä oikein odotan?

– Totesin, että jos jään odottamaan jotain tiettyjä rooleja, saan odottaa lopun ikääni.

Kun päätös oli tehty, vauva sai alkunsa nopeasti. Kyseinen elokuva ei koskaan saanut rahoitusta.

Essi sen sijaan on äitiysloman jälkeen kilpaillut tv-sarja Putouksessa kahdella kaudella ja näytellyt kolmessa elokuvassa.

– Olisi ehkä ollut minulle kasvattavaa, jos en olisi tullut raskaaksi niin helposti. Olisin saanut harjoitella vähän kärsivällisyyttä, Essi miettii nyt.

”Synnytys on onnistunut, jos sen päätteeksi äiti ja vauva ovat elossa.”

Kasvattava osuus tuli myöhemmin. Siirin odotusaikana Essi ja Mikko asuivat töiden takia Kokkolassa. Essi esitti vaativaa pääroolia kolmen tunnin musiikkiteatteriesityksessä, vaikka oli raskauden takia jaksamisensa rajoilla. Hän sairastaa ykköstyypin diabetesta, ja huono verensokeritaso alkuraskaudessa voi altistaa sikiön kehityshäiriöille. Loppuraskaudesta riskinä taas on, että sikiö kasvaa liian isoksi.

– Näin jälkikäteen tuntuu hulluudelta, että tein fyysisesti niin kuormittavaa työtä raskausaikana, vaikka pelissä oli lapsemme hyvinvointi. Se oli sekoitus kunnianhimoa ja velvollisuudentuntoa. En halunnut jättää työyhteisöä pulaan. Onneksi kuitenkin saimme terveen lapsen.

Säntillisenä ihmisenä Essi oli laatinut synnytyssuunnitelman, johon kuului lääkkeetön alatiesynnytys. Mutta kuukautta ennen laskettua aikaa Essillä todettiin raskausmyrkytys, ja synnytys pitikin käynnistää.

Sitä käynnistettiin neljä päivää. Supistukset sattuivat, mutta kohdunsuu ei auennut. Kun Essi neljännen tuskaisen päivän iltana kärrättiin leikkaussaliin ja Siiri vihdoin syntyi, Essi oli pelkästään onnellinen ja kiitollinen: Syntyi elävä vauva!

– Sektioon päätyminen ei tuntunut epäonnistumiselta, vaikka etukäteen olin niin pelännyt. Synnytys on onnistunut, jos sen päätteeksi äiti ja vauva ovat elossa.

”Heiluttelin helistintä ja luin loruja niin perkeleesti. Jälkikäteen ajateltuna se tuntuu mielipuoliselta.”

Äitiysloman piti olla mahtavaa aikaa. Ei se ollut. Essi ei tuntenut keskipohjalaisesta pikkukaupungista muita kuin työkaverit.
Oli kaksi kahvilaa, joista toiseen oli vaikea päästä vaunujen kanssa. Valtaosan ajasta Essi oli kahdestaan vauvan kanssa ja odotti Mikkoa kotiin töistä.

Hän oli lukenut kasvatusoppaita ja tiesi varhaisen vuorovaikutuksen tärkeyden.

– En mielestäni voinut katsoa telkkaria, kun Siiri oli hereillä. Mutta mitä parikuisen pötkön kanssa voi tehdä? Heiluttelin helistintä ja luin loruja niin perkeleesti. Jälkikäteen ajateltuna se tuntuu mielipuoliselta. Kun vauva kerran oli tyytyväinen, miksen tehnyt mitä huvittaa?

Kuva: Panu Pälviä
Kuva: Panu Pälviä

Kun Kokkolan-pesti päättyi ja perhe palasi Helsinkiin, Essi olisi halunnut halata kaikkia kahviloita ja elokuvateattereita, Tokoinrantaa, Karhupuiston lippakioskia ja Kumpulan maauimalaa. Mikko jäi vuorostaan kotiin, kun Siiri oli yhdeksän kuukautta. Näyttelijäpariskunta on sopinut, että kumpikin heistä voi tehdä vuorotellen töitä hiukan enemmän. Nyt Siiri käy päiväkodissa.

– Hän meni hoitoon kaksivuotiaana, ja silloin jo tuntui, että on aika. Päiväkodissa opitaan toimimaan ryhmässä, tullaan yhteiskunnan jäseneksi.

Tietenkin Essin sydäntä puristi, kun hän ensimmäistä kertaa jätti Siirin ja seepraunilelun päiväkodin pihalle. Hän käveli kadunkulman taakse ennen kuin antoi kyynelten tulla. Silti hän tiesi, että tämä on oikea ratkaisu.

– Suututtaa, kun monet mustamaalaavat päiväkoteja ja äidit potevat syyllisyyttä siitä, että laittavat lapsen hoitoon. Älkää pissatko omaan puuroon, naiset! Päivähoitosysteemi on luotu sitä varten, että naiset saavat tehdä töitä. Siellä on koulutetut, lapsirakkaat ihmiset lapsia hoitamassa ja kasvattamassa.

Essi haluaa opettaa tyttärelleen omien rajojen puolustamista. Ketään ei saa satuttaa eikä mihin tahansa suostua.

Joululomalla Thaimaassa oli ihanan rentoa työteliään syksyn jälkeen. Essi vaihtoi Siirille paitaa rantaravintolassa, ja kaksivuotiaan pikku pömppömaha paljastui. Ohikulkeva tarjoilija taputti sitä ja vitsaili: Ei enempää jätskiä tälle tytölle.

– Onneksi se oli englanniksi! En halua, että Siiri ikinä kuulee tuollaisia kommentteja ulkonäöstään.

Essi itse kävi opiskeluaikoina lievän syömishäiriön rajoilla, kun kokeili, minkä verran voi lenkkeillä ja syödä pelkkää salaattia.

– Ajattelin olevani näyttelijäksi väärän näköinen ja kokoinen, että ilmehdin liikaa ja olen muutenkin vääränlainen. Siirille haluan näyttää tervettä esimerkkiä. En moiti omaa ulkonäköäni, enkä arvostele muiden vartaloita.

Sukupuolten tasa-arvon ja itseluottamuksen lisäksi Essi haluaa opettaa tyttärelleen omien rajojen puolustamista. Ketään ei saa satuttaa eikä mihin tahansa suostua.

– Siiri osaa jo sanoa napakasti: Tuo ei tunnu kivalta. Hänen ei tarvitse tulla syliin, jos juuri silloin ei siltä tunnu.

Juttu on julkaistu Meidän Perheessä 3/2016

Tässä on tilaa molemmille. Isosisko Amanda saa äidinmaitoa muutaman kerran päivässä, Noel aina halutessaan. Kuva: Satu Kemppainen

Kaksivuotias Amanda ja kahdeksankuinen Noel saavat molemmat äidinmaitoa. Tandemimetys on ollut Anna-äidille luonteva valinta.

Tissshh, toteaa Amanda, 2, kömpii äidin syliin ja painaa päänsä tämän kaula-aukkoon. Toisella rinnalla on jo asukas, kahdeksankuinen pikkuveli Noel.

Sisarukset hörppivät maitoa hetken tyytyväisinä, mutta alkavat pian kiskoa toisiaan hiuksista. Anna-äidin ei auta muu kuin pyytää Amandaa menemään isän kanssa piirtämään, jotta veli saa syödyksi.

– Ei laiteta tällä kertaa värikynää korvaan, Kalle-isä muistuttaa.

Vielä kuusi vuotta sitten Annan olisi ollut hankala kuvitella, että hän imettäisi vielä kahtakin lasta yhtä aikaa.

Ada-esikoisen imetystä vaikeutti lonkkaluksaation takia käytetty iso lonkkatyyny. Imetysasentoja oli vaikea löytää, ja kuukauden vanhana Ada siirtyi kokonaan korvikkeelle. Se oli Annalle pettymys.

– Itkin sitä pitkään. Ajattelin jopa, että jos joskus saisin lisää lapsia, en voisi imettää heitäkään – se olisi epäreilua Adaa kohtaan.


Kuka se siellä? Kalle-isä on löytänyt omat tapansa olla lastensa kanssa, vaikka maito tuleekin äidiltä.


Tällä olis nälkä. Myös Amandan lelut pitävät maidosta. Isä ja isosisko Ada ovat leikissä mukana.

Anna ja Adan isä erosivat, kun tyttö oli kahdeksankuinen. Neljä vuotta sitten Anna tapasi Kallen.

Kun pariskunta alkoi odottaa Amandaa, Anna halusi tehdä kaikkensa, jotta aiempi pettymys ei toistuisi. Imetys sujuikin jo ensi hetkistä. Ensimmäiset viikot Annasta tuntui, että vuorokaudessa oli vähemmän sellaisia tunteja, kun hän ei imettänyt. Se ei silti ahdistanut, päinvastoin. Suru esikoisen imetyksestä alkoi vaimeta.

– Adakin oli jonkin aikaa tosi kiinnostunut rinnoistani. Lypsin hänelle maitoa lasiin, ja kyllä Ada sen mielellään joi, mutta ei pyytänyt enää toiste lisää, Anna muistelee.

”Kielteiset tunteet ovat tandemimetyksessä tavallisia, mutta silti siitä tuli paha mieli.”

Jo puolen vuoden päästä Anna oli jälleen raskaana. Hänelle oli heti selvää, että hän haluaisi kokeilla, onnistuisiko tandemimetys eli kahden lapsen imetys yhtä aikaa. Neuvolakin kannusti Annaa jatkamaan voimiensa mukaan, koska kyseessä ei ollut riskiraskaus.

Annan vointi pysyi hyvänä läpi odotuksen, mutta hormonaalisista syistä maito väheni niin paljon, että Amandalle täytyi tarjota myös korviketta. Sinnikkäästi tyttö silti jaksoi tissillä käydä, ja synnytyksen jälkeen kärsivällisyys palkittiin.

– Amandan ilme oli aika autuas, kun hän maidonnousun jälkeen pääsi ensimmäistä kertaa rinnalle, Anna naurahtaa.

Kotona Anna huomasi, että isosisaruksen imetys herätti hänessä myös kielteisiä tunteita.

– Tuntui, että tarvitsen tilaa. Amanda ei antanut Noelin syödä rauhassa, vaan kiskoi veikalta tissiä suusta. Minua ärsytti, ja välillä tuli fyysistäkin pahoinvointia. Nämäkin tunteet ovat tandemimetyksessä tavallisia, mutta silti siitä tuli paha mieli.


Pikkuveljelle myös. ”Välillä, kun Amanda on rinnalla, hän saattaa alkaa kaivaa toista tissiä esiin Noelia varten”, Anna kertoo.

Kun vauva halusi maitoa lähes tauotta ja taaperokin toistakymmentä kertaa päivässä, alkoi Annan pinna pettää. Amandan imetystä oli pakko hiukan äidintahdistaa.

”Amanda saa usein kuulla, mitä noin iso tyttö tissillä tekee, vaikka hän on vielä kovin pieni.”

Anna koki myös helpommaksi, että lapset kävivät rinnalla pääosin eri aikaan. Näin Amandan imetys tuntui taas mukavalta, ja samalla tyttö sai kaipaamaansa omaa aikaa äidin kanssa.

– Nyt imetän Amandaa kolme, neljä kertaa päivässä. Hän saa itse päättää, koska haluaa lopettaa kokonaan.

THL:n mukaan noin kolmasosa suomalaisäideistä imettää vuoden tai pitempään. Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee vähintään kahden vuoden imetystä. Rintamaidon ravinteet ja muut terveyshyödyt eivät katoa mihinkään, vaikka imetys jatkuisi vuosia. Pitkä imetys myös esimerkiksi laskee äidin rintasyöpäriskiä. Silti taaperoimetys herättää ennakkoluuloja.

– Nykyään Amanda saa usein kuulla, mitä noin iso tyttö tissillä tekee, vaikka hän on vielä kovin pieni.