Parasta kanssavanhemmuutta on poistaa häpeää ikäviltä tunteilta ja todeta, etteivät ne vähennä rakkautta lapsiin.

Kuluneen kuukauden aikana tapauksia on ollut monta. Ensin imetysvaikuttajaksi valittu Rita Niemi kertoi antaneensa vauvalleen korviketta. Sitten Vauva.fin Shitty is the new black -bloggaaja Sarianna Salo tunnusti, miten tilanteet vauvan kanssa ovat välillä ottaneet rankasti päähän. Viimeisimpänä Kolmistaan-blogia kirjoittava Karoliina Pentikäinen kertoi yöpyneensä puolisonsa kanssa kaksin hotellissa perheen kaksostyttöjen nimenantojuhlan jälkeen.

Kaikki kolme naista saivat somessa hyytävää palautetta. Huonoja vanhempia, kakaramaista kapinointia. Ei jaksa imettää edes ensimmäistä lastaan!  Miksi niitä lapsia pitää tehdä, jos niitä ei kestä? 

Lapsen saaminen nostaa totisesti kaikki tunteet pintaan. Muistan pakahtuneeni synnärillä, kun eksyin ajattelemaan maailman kärsiviä lapsia päivän ikäinen esikoinen sylissäni. Tunsin suoranaista inhoa korvikkeita kohtaan, niin tärkeältä täysimetys tuntui. Olin nopeasti etenemässä polulle, jolla ajattelin olevani ainoa oman lapseni asiantuntija, ja kuvittelin samojen valintojen pätevän kaikkiin muihinkin vastasyntyneisiin. Kuka nyt ei tahtoisi parasta mahdollista lapselleen! Vasta myöhemmin oivalsin, että kaikki nämä olivat vain minun valintojani, eivät hyvän vanhemmuuden yleisiä standardeja. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pienen lapsen kanssa unohtaa helposti itsensä. Se kuuluu osin asiaan, mutta täysin hukkaan ei kannata mennä. Se johtaa nopeasti väsymykseen ja kitkeriin tunteisiin ympäröivää maailmaa kohtaan – ja näkyy lopulta suhteessa lapseen. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mikä sitten on hyvää vanhemmuutta? Ainakin tämä:

On hyvän vanhemmuuden merkki, että etsii itselleen tukea ja hoivaa, kun tuntee sitä tarvitsevansa. Jo pelkästään hormonien heittelyt ja univaje nostavat mieleen kaikenlaisia tunteita ja hulluja ajatuksia. Omassa mielessä huolet voivat kasvaa suhteettoman suuriksi. Siksi keskusteluavun lähipiiristä tai terveydenhuollosta kannattaa. Ja jos avaudut toiselle, saatat saada vastauksen: ”Minä pohdin ihan samoja juttuja.”

Näitä viisaita ja armollisia sanoja lausivat psykologian tohtori ja varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutti Sanna Isosävi sekä naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Anna-Kaisa Poranen tässä Vauva-lehden jutussa.  

Hyvää vanhemmuutta on myöntää, ettei nyt pysty tai jaksa, ja ottaa vastaan apua. Hyvää vanhemmuutta on todeta, että välillä vituttaa, ja jatkaa sen jälkeen eteenpäin. Hyvää vanhemmuutta on pitää mahdollisuuksien mukaan huolta omasta unesta, vaalia omia tärkeitä juttuja, antaa toisen vanhemman tehdä osuutensa. Silloin jaksaa olla parhaiten läsnä pienelle ihmiselle.

Toisen tapojen lyttääminen ei vie mitään eteenpäin. Se tuskin saa häntä edes muuttamaan toimintaansa. Ulkopuolisten silmissä jatkuva vanhemmuuden valintojen arvostelu saa lapsiperhearjen näyttämään taistelukentältä, jolla kukaan ei voi voittaa. 

Parasta kanssavanhemmuutta on ymmärtää, että muut voivat tehdä toisin. Kysyä kuulumisia ja auttaa tuulettamaan päätä. Poistaa häpeää ikäviltä tunteilta ja todeta, että ne eivät vähennä rakkautta lapsiin. Täydellisiä vanhempia ei ole, riittävän hyviä on valtavasti.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla