Vanhemmuus ja lasten kanssa vietetty aika ei ole äitien yksinoikeus – eikä myöskään velvollisuus.
Vanhemmuus ja lasten kanssa vietetty aika ei ole äitien yksinoikeus – eikä myöskään velvollisuus.

Vastuu arjesta kannattaa jakaa tietoisesti. Se on ainoa tapa muuttaa asenteita – ja tehdä ruuhkavuosista molemmille vanhemmille paremmat. 

Olen lukenut hämmentyneenä kommentteja suunnitteilla olevasta perhevapaamallista. Moni nainen on sitä mieltä, että äidin pitää saada käyttää isompi osuus perhevapaista kuin isän. Ikään kuin naisella olisi tähän etuoikeus. 

Kommentit turhauttavat minua. Emmekö me naiset halua tehdä yhteiskunnasta tasa-arvoisempaa palkoiltaan ja asenteiltaan? Kun käsillä on viimein uudistus, joka olisi seuraava askel kohti reilumpaa yhteiskuntaa, moni nainen haluaa sanoa ei kiitos.

Näin tullaan samalla sanoneeksi ei kiitos tasa-arvoiselle vanhemmuudelle ja ei kiitos isän ja lapsen yhteisen, äidistä irrallisen, suhteen luomiselle. On nimittäin aivan eri asia seurata lapsen elämää iltaisin viidestä kahdeksaan kuin olla pienissä arkisissa kasvun hetkissä mukana aamusta asti. Kotivanhemman suhde lapseen on väkisinkin intensiivisempi ja syvempi, sillä hän tietää tarkalleen, minkä makuinen sose tänään maistui tai mikä oli leikkipuiston paras juttu. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

On tutkittu, että kun isä tekee oman osuutensa vanhempana, parisuhde paranee.

On muuten myös tutkittu, että kun isä tekee oman osuutensa vanhempana, parisuhde paranee. Puhumattakaan siitä, miten paljon miehet saavat isyydestä itselleen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suomen Ekonomien asiantuntija Kosti Hyyppä sanoo, että keskustelu perhevapaista tulisi avata jo silloin, kun vauvaa odotetaan. Itse ajattelen, että vieläkin aiemmin.

Usein pariskunnat miettivät, miten rahat riittävät lapsen kanssa, millaiset vaunut hankitaan tai millaiseen asuntoon pitää muuttaa. Puitteet ja tarvikkeet on mietitty, mutta entä lapsen suhde vanhempiin?

Vanhemmuus ja lasten kanssa vietetty aika ei ole äitien yksinoikeus – eikä myöskään velvollisuus.

Minulla ei ole kokemusta siitä, millaista on odottaa lasta yhdessä puolison kanssa. Oman kouluikäiseni hoidin raskausajasta lähtien yksin, koska toista aikuista ei ollut.

Olemme nykyisen kumppanini kanssa pohtineet, haluammeko yhteisiä lapsia vai emme. Ensimmäinen asia, josta keittiönpöydän ääressä keskustelimme, oli lapsen hoito: Mitä vanhemmuus on käytännössä? Miten lapsesta huolehditaan arjessa?

Eläessäni parisuhteessa elän valitsemani ihmisen kanssa yhteistä elämää. Kaikki asiat vuokra-asuntoa, lemmikkejä ja lapsia myöten ovat yhteisiä – molempien asia. Meillä kaikki jaetaan tasan siitäkin huolimatta, että kumppanini ei ole tyttäreni biologinen isä.

Joka toinen ilta minä peittelen lapsen, joka toinen ilta puolisoni. Käymme kumppanini kanssa vuorotellen omalla lomalla. Kun minä olen poissa, puolisoni pyörittää arjen lapseni kanssa. Joidenkin mielestä mieheni tekee paljon enemmän kuin moni biologinen isä. En voi käsittää: Miksi pariskunnat jakavat asiat niin epäreilusti?

Kävimme vastuukeskustelun puolisoni kanssa suhteen alkutaipaleella, ja minusta tuli heti paljon kivempi äiti ja kumppani.

Miksi kohtu tarkoittaa automaattisesti sitä, että jos meille tulisi mieheni kanssa yhteinen lapsi, minä hoitaisin lapseen liittyvät asiat ja mieheni sitten ne muut? Mitä muita hommia pikkulapsiarjessa on kuin lapsiin liittyviä?

Kyse on vastuun tietoisesta jakamisesta. Vastuu ei puolitu taianomaisesti, vaan keskustelemalla. Yhteiset pelisäännöt sopimalla. Kävimme tämän keskustelun puolisoni kanssa suhteen alkutaipaleella, ja minusta tuli heti paljon kivempi äiti ja kumppani. Onhan se nyt ihan eri asia toivottaa kumppanille hyvää reissua silloin, kun tämä hoitaa oman osansa arjesta. 

Ajatus siitä, että äiti on lapsen ensisijainen hoitaja istuu kuitenkin tiukassa. Asenteet vanhemmuutta kohtaan eivät ikinä muutu, jos me äiditkin ajattelemme lasten olevan vain naisten juttu. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä. Olipa harvinaisen tympeä teksti. Minulle tasa-arvoa ei ole se, että mies pannaan hosumaan tuttipullon kanssa vastentahtoisesti kotiin odottamaan sen mystisen vanhemmuussuhteen heräämistä. Kenenkään ei tulisi tehdä asioita vasten tahtoaan. Tasa-arvoa sen sijaan on, että halutessaan isä saa olla kotona leipomassa ja äiti luoda uraa, jos sen perhe katsoo heille sopivimmaksi tavaksi elää ja jakaa vanhemmuus.

Jos omasta lapsesta huolehtiminen on vastentahtoista, niin ei kannata niitä lapsia silloin edes hankkia.

Vierailija

Samaa mieltä. Olipa harvinaisen tympeä teksti. Minulle tasa-arvoa ei ole se, että mies pannaan hosumaan tuttipullon kanssa vastentahtoisesti kotiin odottamaan sen mystisen vanhemmuussuhteen heräämistä. Kenenkään ei tulisi tehdä asioita vasten tahtoaan. Tasa-arvoa sen sijaan on, että halutessaan isä saa olla kotona leipomassa ja äiti luoda uraa, jos sen perhe katsoo heille sopivimmaksi tavaksi elää ja jakaa vanhemmuus.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla