Astan suvun naiset neljästä sukupolvesta kertovat, millaisissa tilanteissa oman äidin tuki on tärkein.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Asta on hyväntuulinen ja iloinen tyttö. Herättyään unilta hän hymyilee ja juttelee.

 

Ketjun viides

”Asta on hyväntuulinen ja iloinen tyttö. Herättyään unilta hän hymyilee ja juttelee. Astalla on myös kova oma tahto, ja hän on vilkas ja nopea liikkeissään. Asta ehtii hetkessä kissanruokakuppien luokse.

Astalla on suuri rakastava perhe äidin ja isän lisäksi: paljon tätejä ja enoja ja isovanhempia sekä kummeja. Asta elää monikulttuurisessa kaksikielisessä perheessä, jossa äiti on suomalainen ja isä Intian nepali. Kotona näkyvät vahvasti molemmat kulttuurit niin musiikissa, ruuanlaitossa kuin sisustuksessakin.

Asta rakastaa syömistä ja on sormiruokaillut puolen vuoden iästä lähtien. Lempiruokia ovat nektariini, päärynä ja parsakaali. Pinsettiote on kovassa harjoittelussa. Asta tykkää seurata ruuanlaittoa kantorepusta.”

Astan äiti Jeli

”Suhteeni äitiini on vain syventynyt Astan myötä, ja tunnen kuuluvani elämän kiertokulkuun.”

 

Äiti on luottamushenkilö

”On hienoa, että Astalla on elämässään isoisoäiti ja isoisoisoäiti ja että he pääsevät tapaamaan Astan. Kun miettii isoisoäitiäni ja hänen lapsuuttaan yli 90 vuotta sitten, ero Astan elämään on suuri. Silti heillä on vahva side. Toivon, että Asta oppii tuntemaan mummon ja tummun, sillä he ovat esikuviani.

Äidiksi tulo on herättänyt ajatuksia siitä, millaista omalla äidilläni on ollut minun kanssani. Suhteeni äitiini on vain syventynyt Astan myötä, ja tunnen kuuluvani elämän kiertokulkuun. Asta tuo minulle suurta iloa ja onnea jokaiseen päivään ja opettaa minua elämään tässä hetkessä.

Oli hyvä, että äitini Kaisa oli mukana synnytyksessä. Olin niin pahoinvoiva, että en pystynyt puhumaan, ja mieheni Sandeep oli siinä tilanteessa paniikissa. Intialaisena miehenä hänestä oli normaalia ja toivottavaa, että äitinikin oli mukana.

Äidiltäni haluan siirtää omaan äitiyteeni läsnäolon ja empatian, tavan osoittaa rakkautta. Sen, että aina saa itkeä ja nauraa, halailla ja pussailla. Läheisyyttä ei voi olla liikaa. Sellaista asiaa ei ole, josta en voisi puhua äidin kanssa. Äiti on luottamushenkilö.

Myös mummoni kanssa olemme todella läheisiä. Olen hänen ensimmäinen lapsenlapsensa, ja hän oli synnytyksessäni mukana. Vietin hänen kanssaan paljon aikaa pienenä. Niistä ajoista muistan läsnäolon: silloin ei ollut kiireen tai stressin poikastakaan. Tunnen sen aina, kun tapaamme. Mummon seurassa on rento ja hyvä olla.”

Jeli Widenoja-Tamang, 27, sosionomiopiskelija

”Meitä kaikkia yhdistää se, että oma perhe on tärkeä ja että pidämme toisistamme huolta.”

 

Synnytys lähensi äitiäni ja tytärtäni

”Meitä kaikkia yhdistää se, että oma perhe on tärkeä ja että pidämme toisistamme huolta.

Tulin 18-vuotiaana yllättäen raskaaksi. Minulle oli heti selvää, että pidän lapsen. Äidilleni Ullalle raskaus oli sokki. Puhuimme kaiken läpi yhden illan aikana ja päätimme, että asuisin vauvan ensimmäisen vuoden vanhempieni kanssa. Sen illan jälkeen Ulla on ollut aina tukenani.

Kun isoäitini, tummu, tuli kylään, meillä oli viskilasi valmiina. Kerroin, että minulla on iloinen uutinen: olen raskaana. Tyrkkäsin viskin tummulle, hän kiskaisi sen ja onnitteli.

Ulla oli mukana tyttäreni Jelin syntymässä. Se on meidän yhteinen synnytyskokemuksemme. Se lähensi Ullaa ja tytärtäni, ja Jeli onkin aina ollut Ullalle erityisen tärkeä.

Olen yrittänyt pitää välimme Jelin kanssa avoimina. Myös negatiiviset tunteet saa näyttää; lapsi saa kiukutella ja olla huonolla tuulella. Teininäkin Jeli pystyi aina kertomaan minulle asioistaan.

Nyt olen iloisesti ja ylpeästi mummo. Haluan ottaa tummusta mallia isoäitiydessä. Asta on virkeä ja tarkkaavainen tyttö. Jos en näe häntä jonain päivänä, minun tulee häntä hirveä ikävä.

Tiedän, että Jeli suhtautuu äitiyteen vakavasti. Hän on lukenut paljon lapsen kehityksestä ja haluaa tehdä kaiken oikein. Olen oppinut Jeliltä esimerkiksi sormiruokailusta.”

Kaisa Widenoja-Oladapo, 46, dramaturgi ja koulunkäyntiavustaja, viisi lasta

”Asumme äitini kanssa samassa talossa, minä kuudennessa ja hän kolmannessa kerroksessa. Olemme tekemisissä melkein päivittäin.”

On minun aikani huolehtia äidistä

”Kun menin naimisiin, ilmoitin, että lapsia ei sitten tehdä. Mies oli että joo joo, kyllä se muuttaa mielensä. Eikä mennyt monta vuotta, kun tuli fiilis, että haluan lapsen.

Kaisan raskaus 18-vuotiaana oli aluksi järkytys, koska hän oli niin nuori. Mutta olen kiitollinen siitä, että sain olla hänen synnytyksessään mukana. Koin sen suurena luottamuksenosoituksena. Jelin isähän ei ollut kuvioissa mukana.

Jeli oli meillä paljon, koska Kaisa opiskeli. Jeli ei ollut vielä koulussakaan, kun hän matkusti yksin junalla Jyväskylästä Helsinkiin ja saattoi jopa vaihtaa junaa. Jeli on aina ollut tomera.

Jelin tytär Asta on aivan ihana ja oikea touhutiina, näkee että hänellä on hyvä olla. Haluaisin olla enemmän mukana Astan elämässä kuin mitä pystyn eri kaupungista käsin. Mutta onneksi meillä on tämä nykytekniikka, ja Jeli lähettää usein videoita Astasta.

Tällä hetkellä oma roolini on olla vanhenevan äitini tytär. Asumme samassa talossa, minä kuudennessa ja hän kolmannessa kerroksessa. Olemme tekemisissä melkein päivittäin. Muut tulevat ihan omillaan toimeen.

Tiedän, että semmoista hätää ei tule, ettenkö saisi apua Kaisalta tai Jeliltä. Luotan kumpaankin kuin pukki suuriin sarviinsa. Ehdottomasti, aina.”

Ulla Kinnunen, 72, eläkeläinen, kaksi lasta

”Tuntuu ihanalta olla isoisoisoäiti. Minulla on yksitoista lastenlasta.”

Nykyään osataan näyttää rakkaus

”Tuntuu ihanalta olla isoisoisoäiti. Minulla on yksitoista lastenlasta. Tämä intialais-suomalainen sulotar, Asta, on viidettä polvea. Voisi jo tämmöisessä laumassa olla kaikenlaista, niin on hyvä, että on muutakin kuin suomalaista verta. Minun nuoruudessani Pohjanmaalla oli hyvä, jos ojan takaa tuotiin miniä taloon.

Esikoistyttäreni Ulla syntyi kotona, omassa kammarissa. Kunnan kätilö oli apuna ja sanoi, että rouva tämä on täällä poikittain. Ulla on ollut semmoinen konstikas alusta saakka.

Nyt minulla on turvallinen olo, kun Ulla asuu samassa rapussa. Hänhän ilmoitti heti, että kahden viikon välein otetaan pyykkitupa, siinä menee kahden akan pyykki samalla kuin yhdenkin.

Kun Ulla sai Kaisan, sehän oli aivan ihanaa ja hämmästyttävää. Ja minä mietin, että mikäs minusta nyt tulee. Olen Pohjanmaalta, minusta tuli siis tummu.

Kaisa oli pienenä aina minun kanssani saunassa, ja meillä oli saunalaulut. Nyt kun Kaisa tulee käymään, hän tekee pakastimen täyteen ruokaa. Hän on meidän perheen ruuanlaittaja. Ja minäkin olen oppinut pitämään kasvisruuasta.

Kaisa ja Jeli ovat paljon parempia äitejä kuin meidän ikäpolvemme. On ihanaa katsoa, kun he ovat niin tietoisia ja osaavat olla lapsen ehdoilla. Rakkaus uskalletaan näyttää paremmin kuin ennen. Sen kerran, kun muistan käteni panna ristiin, niin kyllä minä tuolle tuolla ylhäällä sanon, että kiitos lapsista, jotka ovat niin ihania ja terveitä.”

Lea Partanen, 92, eläkeläinen, kaksi lasta

Teksti
Kuvat
Heli Blåfield ja Anna Huovinen