Onko ongelmatonta sukua olemassakaan?

Onko ongelmatonta sukua olemassakaan? Miltei kaikissa perheissä kiistellään jostain ja pidetään toisen sukua pikkuisen outona.

Ongelma nro 1: ”Appiukko on ääliö”

Usein miniä tai vävy tuntee, ettei häntä ole hyväksytty puolison perheen jäseneksi. Hän kokee olevansa ulkopuolinen puolison suvun keskellä. Vahvinta ulkopuolisuuden tunne on useimmiten uusperheessä, jossa uusi miniä on ottanut rakkaan ja tutun miniän paikan.

Suomalaisille suvuille on tyypillistä, ettei niiden sisällä osata keskustella ja kuunnella. Suvut eivät aina ota miniöitä ja vävyjä tarpeeksi vahvasti osaksi perhettä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vaikka ulkopuolisuus, etäisyys ja jopa suora torjunta puolison suvun puolelta tuntuvat pahalta, varo joutumasta negatiivisuuden kierteeseen. Luo appiukkoon sellainen suhde kuin häneen voi luoda, äläkä vaivaa päätäsi sen enempää. Kun asioita pyörittelee mielessään, ne suurenevat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ongelma nro 2: ”Olet tunnevammainen, kun et pidä yhteyttä sukulaisiisi!”

Jokaisella suvulla on oma tarinansa ja omat kirjoittamattomat sääntönsä. Yhdessä suvussa raivoisa riitely voi olla arkea, kun toisessa suvussa ei uskalleta riidellä mistään. Puoliso saattaa pitää yhteyttä vanhempiinsa joka päivä, toinen taas ei soittele vanhemmilleen vuosikymmeneen.

Sukua ei voi valita. Vaikka etäisyyden ottaminen omaan lapsuudenperheeseen on surullista, se voi joskus olla terveellinen ratkaisu. 

Tiivis perhe ei aina ole pelkästään hyvä asia. Joskus se kertoo sitomisesta. Liian tiiviissä perheessä vanhemmat eivät ole päästäneet irti aikuisesta lapsestaan - eikä aikuinen lapsi ole halunnut päästää irti heistä.

Kun perheyhteys on liian tiivis, aikuiselle lapselle on tärkeämpää olla arvokas ja hyödyllinen vanhemmilleen kuin omalle kumppanilleen ja perustamalleen perheelle.

Ensimmäinen askel on myöntää ongelma ja haluta muutosta. Apua on hyvä hakea myös ammattiauttajilta, jos kotikonstit eivät riitä.

Ongelma nro 3: "Kaikki on miniän vika"

Jokaisella perheellä on omat sääntönsä ja käyttäytymiskaavansa, jotka periytyvät herkästi sukupolvelta toiselle. Rakastumisen huumassa ei useinkaan mietitä, että parisuhteen mukana seuraa aina myös suku - riippumatta siitä, pidetäänkö sukulaisiin tiiviisti yhteyttä vai ei. Puoliso on perinyt monet käyttäytymismallinsa vanhemmiltaan.

Tutkimuksissa on todettu, että parhaiten sujuvat sellaiset parisuhteet, joissa kumppaneiden lapsuudenperheiden arvomaailmat ja taustat ovat samansuuntaiset.

Jos lapsuudenkodin vahingoittavat mallit hiertävät suhdetta ja perhe-elämää, molempien täytyisi olla valmiita tiedostamaan omat heikkoutensa ja purkamaan huonoja malleja. Silloin voidaan ryhtyä rakentamaan aivan omaa, meidän perhedynamiikkaa, joka pohjautuu yhdessä valittuihin arvoihin.

Ongelma nro 4: ”Äitisi passauttaa ja haukkuu”

Joskus vanhemmat käyttävät siekailematonta valtaa suhteessa aikuisiin lapsiinsa. Vanhempi saattaa esimerkiksi vaatia rahaa ja kalliita lahjoja lapsiltaan. Tyypillisempää on, että vanhempi vaatii aikuista lasta tekemään hänelle töitä ja palveluksia kysymättä lainkaan, sopiiko se lapsen perheen aikatauluihin ja sen hetkiseen tilanteeseen.
Vanhemmille saa ja pitääkin asettaa terveet rajat. Ikääntyvistä vanhemmista täytyy toki kantaa huolta, mutta vanhemmat eivät saisi mennä oman perhe-elämän ja parisuhteen edelle.

Valitettavan tuttua on myös se, että lapsenlapset saavat kuulla mummon haukkuvan äitiä tai isää. Sellaiselle tuhoavalle käytökselle kannattaa ehdottomasti laittaa stoppi. Jos isovanhempi haluaa luoda suhteen lapsenlapsiinsa, minimiedellytys on, että hän puhuu lapsille heidän vanhemmistaan asiallisesti ja arvostavasti.

Ongelma nro 5: ”Olet tuollainen, koska sinulla on niin kaheli suku”

Eiköhän jokaisessa pitkässä parisuhteessa haukuta jossain vaiheessa puolison suku lyttyyn. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tärkeisiin ja rakkaisiin ihmisiin kohdistuva iva ja vihamielisyys viiltävät syvältä ja kipeästi.

Puolison sukulaisista kannattaa vitsailla lempeästi ja kunnioittavasti, olivat he millaisia tahansa. Myös omia tunteita kannattaa tutkailla: Inhoanko heitä siksi, etten ole saanut heistä uutta perhettä, jonka olisin halunnut saada? Kritisoinko heitä, koska en ole saanut heiltä niin paljon arvostusta ja hyväksyntää kuin olisin kaivannut?

Joskus täytyy vain tyytyä olosuhteisiin ja todeta, että ainakaan juuri nyt puolison suku ei pysty antamaan minulle tämän enempää. Puolison suku ei muutu arvostelulla tai kantamalla kaunaa. Kannattaa myös muistaa, että suvulla saattaa olla omat kovat ja raskaat vaiheensa, jotka ovat jättäneet jälkensä sen jäseniin. Kukin voi muuttaa ainoastaan omaa asennoitumistaan sekä oman perheensä dynamiikkaa ja arvomaailmaa.

Asiantuntijana perheneuvoja, tietokirjailija Kirsti Ijäs.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla