Omat lapset ovat Meerille toteutunut unelma. (Kuva: Juha Salminen)
Omat lapset ovat Meerille toteutunut unelma. (Kuva: Juha Salminen)

Näkövammainen Meeri otti lainaa kangaspuihin, mutta käyttikin rahat hedelmöityshoitoihin.

Kunnon oksennustauti on ikävä vieras missä tahansa huushollissa, mutta erityisen hermoja koetteleva se on iskiessään Meerin perheeseen.

Kolmen lapsen sokea yksinhuoltajaäiti osaa suhtautua asiaan huumorilla, vaikka juuri muutama päivä sitten tilanteesta oli oikeasti leikki kaukana. Kuusivuotias Tuomas oksensi sängyn laidan yli jatkojohdon pistorasiaan.

– Kuulin suhahduksen ja sitten haisi sähkö. Säikähdin, että koko asunto syttyy tuleen. Soitin hätäkeskukseen ja kerroin, että täällä on yksi sokko ja kolme oksennustautista lasta, tulkaa auttamaan, Meeri kertoo.

Tapauksesta selvittiin onneksi säikähdyksellä. Vanhin lapsista, yhdeksänvuotias Lauri, varmisti hätäkeskukseen, ettei tulipalon vaaraa ollut. Siivoaminen olikin sitten oma operaationsa.

– Oksennus aina jännästi leviää joka paikkaan. Käsikopelolla on mukava tutkia, miten laajasti roiskeet ovat levinneet ja montako lelua on likaantunut.

Hartain haave lapsesta saakka

Keskosena syntynyt Meeri kärsi synnytyksessä happivajeesta, jonka seurauksena näköhermo vaurioitui ja Meeri sokeutui.

Jo pienenä tyttönä Meerin hartain toive oli tulla äidiksi. Seurakunnan kerhossa Meeri hoiti nukkeja ja toivoi pikkusiskoa, jota ei kuitenkaan tullut.

Kun Meeri teininä tuumasi hankkivansa lapsia viimeistään 24-vuotiaana, se oli hänen läheistensä mielestä itsestään selvä asia. Meeri perustaisi perheen ja hänestä tulisi äiti. Mutta ei elämä mennytkään niin.

– Opiskelin ensin hierojaksi ja kävin sitten hetken kankaankudontalinjaa, mutta en oikein innostunut siitä. Opiskelupiireistä löytyi treffikumppaneita, mutta ei sitä oikeaa.

Yhtenä iltana Ajankohtaisessa kakkosessa puhuttiin sinkuille tehtävistä hedelmöityshoidoista.

Kolmekymppinen Meeri muutti opiskelupaikkakunnaltaan Vantaalta takaisin kotipaikkakunnalleen Haminaan, jossa asuvat myös äiti ja mummo, jota Meeri halusi tavata useammin.

– Yhtenä iltana Ajankohtaisessa kakkosessa puhuttiin sinkuille tehtävistä hedelmöityshoidoista. Seuraavana päivänä soitin neuvolaan ja kysyin, tehdäänkö niitä kenelle vain.

”Ei poppanan kutominen ollut minun juttuni”

Yksin asuva sokea nainen ei kuitenkaan ollut kaikkien lääkäreiden mielestä sopiva äidiksi. Väestöliitossa vastaanotto oli nihkeä.

– Nätisti he yrittivät asian muotoilla, mutta viesti oli aika selvä. Heidän mielestään minun olisi pitänyt vain etsiä mies, joka sitten hoitaisi huushollinkin.

Tympeän vastaanoton jälkeen Meeri mietti adoptiota, mutta prosessi oli liian kallis ja sitä varten olisi täytynyt matkustaa kohdemaahan pitkäksi aikaa.

– Kenen kanssa minä olisin sinne lähtenyt?

Tulevan äidin teki mieli huutaa ilosta ja tanssia pitkin kaupan käytäviä.

Vihdoin Tampereelta löytyi yksityinen klinikka, joka suostui ottamaan Meerin asiakkaaksi. Se puhelu jäi mieleen ikuisiksi ajoiksi. Meeri oli ruokakaupassa, kun klinikalta soitettiin ja kerrottiin, että hoidot voidaan aloittaa. Tulevan äidin teki mieli huutaa ilosta ja tanssia pitkin kaupan käytäviä.

Tutkimukset, luovutetun sperman ja inseminaatiot Meeri maksoi lainalla, jonka hän oli aikaisemmin ottanut kangaspuiden hankkimista varten.

– Ei se poppanan kutominen muutenkaan oikein ollut minun juttuni.

Taksinkuljettaja tulkitsi raskaustestin

Kesällä 2007 Meerin arkeen syntyi uusi, mahanpohjaa kutkutteleva rutiini. Tuttu taksikuski Sanna käytti Meerin joka viikko ruokaostoksilla. Nyt kerran kuussa ostoslistalla oli myös raskaustesti.

Kauppareissun jälkeen Meeri teki testin, jonka Sanna tulkitsi. Neljännen inseminaation jälkeen tasan kahden viikon ja kahden päivän kuluttua tikkuun ilmestyi tuskin havaittavissa oleva haalea viiva. Seuraavalla viikolla Meeri halusi tehdä vielä toisen testin varmistaakseen raskauden.

– Sanna kertoi jälkeen päin, että toisella kertaa tumma punainen viiva alkoi piirtyä heti. Minulle hän paljasti tuloksen vasta ohjeessa neuvotun kahden minuutin testi-ajan jälkeen.

Synnytys käynnistettiin kahden viikon yliajan jälkeen, eikä Meeri koskaan unohda aamua, jona hän lähti kotoaan tietäen, että seuraavan kerran kun hän palaa, mikään ei ole niin kuin ennen.

Synnytyksestä Meeri muistaa kätilöiden puheet leikkaussaliin siirtymisestä, kun ponnistusvaihe ei edistynyt heidän mielestään riittävän nopeasti. Kun Lauri vihdoin syntyi sektiolla, Meeri sai hipaista vastasyntyneen jalkaa, ennen kuin vauva vietiin pestäväksi.

– Se fiilis oli jotain aivan uskomatonta.

”Nyt on pärjättävä, kun tähän on kerran ryhdytty”

Sairaalassa vietetyn viikon jälkeen hoitajat alkoivat puhua perhekodista ja tukiasunnosta. Meeri halusi kotiin siitäkin huolimatta, että imetys oli aluksi hankalaa, kun vauva ei saanut kunnon imuotetta.

Ennen laitokselle lähtöä Meeri oli laittanut vauvan tavarat valmiiksi omille paikoilleen ja tehnyt pakastimen täyteen ruokaa. Eteisessä odottivat rattaat, jotka hän oli käynyt ostamassa ystävän kanssa kirpputorilta.

– Mietin, että nyt on pärjättävä, kun tähän on kerran ryhdytty, Meeri muistelee.

Ensimmäisinä päivinä Meeri istui pitkät ajat keinutuolissa vauva rinnallaan. Hän silitteli tämän nukkaista päätä ja mietti, ettei mikään maailmassa ole niin hellyttävää.

Niinä hetkinä, kun vauva nukahti syliin ja päästi pienen uniynäyksen, Meeri mietti, kuinka ihanaa olisi nähdä vauvan kasvot.

Perhetyöntekijä kävi aluksi kaksi kertaa viikossa katsomassa, että Meerillä oli kaikki hyvin. Kun imetys alkoi sujua, Meeri istui tuntikausia äänikirjaa kuunnellen vauva rinnallaan. Kun vauva nukahti, hän ei uskaltanut liikahtaa, ettei tämä vain heräisi. Iltaisin sängyssä Meeri nuuskutteli vieressä tuhisevan vauvan tuoksua.

Kauppaan Meeri kulki aluksi lyhyttä tutumpaa reittiä, keppi toisessa kädessä, vaunuja perässä vetäen. Myöhemmin, kun liikkuminen rattaiden kanssa sujui jo rutiinilla, hän kiersi pidemmän lenkin metsän kautta. Meeri opetteli myös käyttämään kantoliinaa, jossa vauva oli kätevästi koko ajan lähellä. Yhdessä he kävivät mummilla kylässä, kävelyillä ja vauvauinnissa.

Vauvakuume on sitkeä tauti

Nyt lapsia on Kortteen perheessä kolme: esikoispoika Lauri, kuusivuotias Tuomas sekä kaksivuotias Pihla. Inseminaatiokertoja on kertynyt kymmeniä, sillä aina ei ole tärpännyt heti ensimmäisellä eikä toisellakaan kerralla.

Hoitoja on tehty useilla eri klinikoilla, sillä joissain paikoissa inseminaatioita ei olla epäonnistumisten jälkeen haluttu enää jatkaa. Silloin Meeri on etsinyt seuraavan klinikan.

Rahaa perheen perustamiseen on huvennut kymmeniä tuhansia euroja, mutta toisaalta Meeri ei ole koskaan viihtynyt ravintoloissa tai tuhlannut muotivaatteisiin. 

Vauvakuume on sitkeä tauti, ja Meeri myöntää haaveilevansa vielä yhdestä vauvasta. Todellisuudessa lapsiluku on nyt täynnä, sillä lopussa ovat sekä rahat että aika.

– Vaikka yhden tytön voisin Pihlalle vielä kaveriksi ottaa.

Hiljaisuus on huono merkki

Pihla pötköttää vielä päiväunilla, kun Lauri saapuu koulusta ja porhaltaa huoneeseensa hoitamaan läksyt pikavauhdilla. Kun ne on tehty, on lupa pelata tietokoneella.

"Joskus vähän hirvittää, kun en näe missä pojat viilettävät."

Illalla perhe on yleensä hetken yhdessä ulkona, tai Meeri puuhastelee Pihlan kanssa leikkikentällä ja pojat seikkailevat pihalla.

– Joskus vähän hirvittää, kun en näe missä pojat viilettävät. Vuodet ovat opettaneet hiljaisuuden tarkoittavan sitä, että jotain on tekeillä.

Pahaenteisen hiljaista oli esimerkiksi silloin, kun parivuotias Lauri mätti vaippoja vessanpöntön tukkeeksi tai kun konttaamaan oppinut Pihla maisteli vessaharjaa. Kerran pojat keksivät tunkea ilmalämpöpumpun säleikön täyteen keppejä.

Nykyään Meeri muistelee jo naureskellen keskimmäisen kuivaksi opettelua, kun Tuomas uhmakohtauksissaan pissasi minne huvitti.

Poikien ehtymättömästä energiasta kertoo myös Tuomaksen ja Laurin viime kesän lomareissu Meerin isän luona. Vauhdikkaat sankarit olivat saaneet vaarinkin pään sekaisin metkuillaan.

– Olihan se jotenkin lohdullista, että edes näkevä ei aina pääse perille, mistä veljesten nujakointi on saanut alkunsa, Meeri nauraa.

Meeri ei anna näkövamman rajoittaa elämäänsä liikaa. (Kuva: Juha Salminen)
Meeri ei anna näkövamman rajoittaa elämäänsä liikaa. (Kuva: Juha Salminen)

Lapset osaavat myös käyttää hyväkseen sitä, ettei äiti näe. Salaa sohvalla syödyn sämpylän paljastavat sattumalta käteen osuvat muruset tai se, että joku sisaruksista käräyttää sääntöjen rikkojan. Uusimpana metkuna Pihla on oppinut olemaan vastaamatta, kun Meeri kysyy missä tämä on.

– Meillä on Pihlan kanssa tapana ottaa päiväunien jälkeen palat suklaata ja nyt on sovittu, että suklaata ei saa, jos äidille ei vastata.

Pojat menettävät vastaavasti peliaikaa.

”En minä siksi lapsia tehnyt, että niitä voisi joku muu hoitaa”

Jos Meeri tarvitsee arjessa apua, näkevät silmät ja lisäkädet saa tarvittaessa kunnan perhetyöntekijältä.

Avustajan voi pyytää paikalle esimerkiksi silloin, kun Meerin on vietävä lapsi lääkäriin. Tai kun koko perhe lähtee yhdessä lempiharrastukseensa, uimaan. Vauvauinti yhden lapsen kanssa vielä onnistui, mutta Meerin on mahdotonta vahtia poikia ja uittaa Pihlaa samaan aikaan.

Kunnan sosiaalitoimesta käydään myös säännöllisesti tarkistamassa, että kotona on kaikki kunnossa.

– Lastensuojelun avohuolto on huolissaan siitä, että lapset eivät koe tarpeeksi katsekontaktia, Meeri kertoo.

Meerin mielestä huoli on turha, sillä lapset viettävät paljon aikaa myös näkevien kanssa. Lähellä asuva äiti ja naapurit sekä ystävät ovat Meerin tärkeä tukiverkosto.

Naapureiden luona kahvitellaan ja käydään yhdessä kävelyllä. Meerin vanhemmat auttavat lastenhoidossa esimerkiksi silloin, kun on Meerin vuoro pitää huolta itsestään ja käydä vaikkapa vesijuoksemassa. Oman mummonsa luona Meeri käy Pihlan kanssa joka viikko auttamassa kodinhoidossa.

Käsitys lapsen ja perheen parhaasta on joskus ollut Meerillä hiukan toisenlainen kuin yhteiskunnan edustajilla.

– Kun Lauri oli vauva, neuvolasta minua kehotettiin laittamaan hänet päiväkotiin jo kymmenenkuisena. Mutta enhän minä sitä varten ole lapsia tehnyt, että niitä voisi joku muu hoitaa.

Meeri käy Pihlan kanssa perhekerhossa kaksi kertaa viikossa. Sama käytäntö hänellä oli poikien kanssa aiemmin. Neljävuotiaana viikkorutiiniin lisätään luontokerho.

"Osaanhan minäkin sanoa, että siinä on pallo, vaikken sitä näekään."

Meerin omasta mielestä hänen sokeutensa ei ole vaikuttanut lasten saamiin virikkeisiin ja kehitykseen.

– Osaanhan minäkin sanoa, että siinä on pallo, vaikken sitä näekään.

Äiti on vahva kuin sonni

Joskus poikien kaverit ovat kyselleet, miksi Meeri ei näe. Silloin tämä on kertonut heille keskosvauvasta ja happivajeesta.

Kun lapset ovat kyselleet isästään, Meeri on yhtä totuudenmukaisesti kertonut, kuinka vauvansiemenet piti hakea muualta, kun omaa miestä ei löytynyt.

Pihlalle, Laurille ja Tuomakselle äidin sokeus on maailman luonnollisin asia.

Meeri muistaa erään kerran leikkipuistossa, kun mukana ollut mummi pyöritti lapsia rengaskarusellissa.

– Kun mummin voimat ehtyivät, pojat huusivat, että äiti jaksaa pyörittää. Vaikkei äiti näe, hän on vahva kuin sonni!

Johanna ja Kristo viettävät parisuhdeaikaa käytännössä öisin. Ennen kaksosten syntymää pariskunta matkusti kerran vuodessa Lontooseen teatterimatkalle, mutta nyttemmin tapa on ollut tauolla. Kuva: Heli Blåfield
Johanna ja Kristo viettävät parisuhdeaikaa käytännössä öisin. Ennen kaksosten syntymää pariskunta matkusti kerran vuodessa Lontooseen teatterimatkalle, mutta nyttemmin tapa on ollut tauolla. Kuva: Heli Blåfield

4-vuotiaat kaksoset ja 10-vuotias esikoinen, opinnot, monta pätkätyötä. Olkoon vain kalenterissa ahdasta, pannaan sopimaan, näyttelijäpariskunta kertoo arjestaan.

Päiväkodista on tullut viesti, että nelivuotiaan kumpparit koossa 26 ovat hukassa.

Näyttelijä Johanna Kokko availee eteiskaappeja perheen paritalokodissa Espoossa. Vaatepussukoista löytyy kolmet saappaat kokoa 25 sekä kahdet kokoa 28. Kaikki ovat jääneet aikaa sitten pieniksi perheen 10-vuotiaalta esikoiselta, jonka kamppeita Johanna on säästänyt pikkuveljille, nelivuotiaille kaksosille.

Tänäänkään Johannalla ei ole aikaa käydä tavaroita läpi enempää, vaan hän survoo pussukat takaisin kaappeihin. Näyttelijäpuoliso Kristo Salminen on lähtenyt aamulla bussilla kuvauksiin, josta hän jatkaa suoraan Kansallisteatterin iltanäytökseen.

Johannan on ehdittävä päivän aikana harjoitella Mamma Mia! -musikaalin vuorosanoja ja tehdä tuottajaopintojen lopputyötään. Illaksi hänkin lähtee teatterille, mutta sitä ennen on annettavaa välipalaa koulusta tulevalle esikoiselle, haettava kaksoset päivähoidosta ja ruokittava koko kolmikko ennen kuin hoitaja tulee päästämään äidinkin töihin. Sähköinen kalenteri piippaa tiheään.

”Näyttelijällä raskaus ei sovi mihinkään työtilanteeseen.”

Tavallista työpäivää tässä perheessä on vaikea määritellä. Teatterin työpäivän ensimmäinen osa on keskellä päivää. Toinen alkaa illalla puoli seitsemältä, ja joskus aikataulut selviävät vasta edellisenä iltana. Jos molemmat vanhemmat ovat kiinni teatteriesityksissä, työaikojen välissä ehtii juuri hakea lapset ja laittaa ruuan. Sitten on lähdettävä takaisin.

Johannasta hoitajien ja työaikojen järjestely on vain positiivinen ongelma, sillä se tarkoittaa, että töitä riittää. Freelancerina perhevapaiden sovittaminen ei ole ollut hänellekään helppoa.

– Ensimmäisen lapsen jälkeen jouduin vakuuttelemaan, että olen valmis töihin. Kaksosten jälkeen tilanne oli vielä vaikeampi. Moni ajatteli, että sillähän on ne kaksoset, palaako se kotoa enää koskaan mihinkään. Osa toppuutteli, että ole vain vielä kotona, vaikka olin valmis palaamaan töihin. Se turhautti.

Johanna on ollut lasten kanssa niin paljon, että ei tunne huonoa omatuntoa työmenoista.

– Uskon, että olen paljon parempi äiti, kun saan toteuttaa omaa intohimoani ja työtäni. Vaikka kyllä tasaisin ajoin mielessä käy, että monessa työssä pääsisi helpommalla. Tämä on kuitenkin meidän elämäntapamme.

”Ennen lasten syntymää kävin läpi käytännön asioita kätilönä työskennelleen äitini kanssa. Muuten olen pohtinut äitiyttäni hyvin vähän”, Johanna kertoo. Kuva: Heli Blåfield
”Ennen lasten syntymää kävin läpi käytännön asioita kätilönä työskennelleen äitini kanssa. Muuten olen pohtinut äitiyttäni hyvin vähän”, Johanna kertoo. Kuva: Heli Blåfield

Säätämiseen pariskunta tottui jo seurusteluaikana.

Johanna ja Kristo tapasivat vuonna 2003 yhteisen ystävän huvilalla. Johanna asui ja näytteli tuolloin Tampereella, Kristo Helsingissä. Mun tyyppi, ajatteli Johanna heti.

Kun Johanna alkoi odottaa vuonna 2007 syntynyttä esikoispoikaa, pari vuokrasi yhteisen kodin Helsingistä. Johannalle muutto tarkoitti luopumista varmasta työstä, kiinnityksestä Tampereen Työväen Teatterissa.

Kun esikoinen oli kuuden, kaksoset ilmoittivat tulostaan. Se oli Johannalle sokki. Tuttavaperheen kaksosten ansiosta se arki oli tullut tutuksi.

”Johannan ansiosta kaikki pyörii meillä kotona.”

Johanna tiesi kaksosraskauden riskit, mutta talouskin huoletti: Auto täytyisi vaihtaa isompaan. Kaksi pinnasänkyä ei mahtuisi vanhempien makuuhuoneeseen, joten koti pitäisi laittaa myyntiin viimeistään, kun kaksoset eivät mahtuisi enää nukkumaan äitiyspakkauksen laatikoissa.

Totta oli sekin, että näyttelijällä raskaus ei sovi oikein mihinkään työtilanteeseen.

– Sitten se vain pannaan sopimaan, Johanna sanoo.

– Odotusaikana vierailin Armi-näytelmässä, jonka yhdessä kohdassa näyttelin Diorin mallinukkea, ja esitys esitykseltä nappeja piti avata useampia. Jossain esityksessä yleisöstä kuului huuto: hirveä maha!

Kaksoset syntyivät neljä viikkoa etuajassa. Samassa rytäkässä esikoisella alkoi ensimmäinen luokka, ja Kriston piti palata kahden viikon isyyslomaan jälkeen töihin.

– En muista ensimmäisestä vuodesta juuri muuta kuin että syötin vauvoja koko ajan. Kun Kristo oli kotona, jaoimme vauvat, molemmille omat, mutta yksin ollessa kädet eivät aina tahtoneet riittää. Kun toinen oli vaarassa kierähtää hoitopöydältä maahan ja toinen järsi lattialla johtoa, piti järkeillä, että kumman nappaan ensin.

Tuplavauva-arki on nyt vaihtunut tuplauhmaikään. Se tarkoittaa sitä, että kotona riittää ääntä. Tänä aamuna kaksosten autoleikki on kuitenkin alkanut mukavasti sovussa.

– Huomaan, että kun molemmat ovat tyytyväisiä leluihinsa ja kokevat olevansa sillä tavoin tasa-arvoisia, homma toimii, Johanna sanoo.

– Korotan ääntä, kun tuntuu, että leikki menee tappeluksi ja yleiseksi huudoksi. Välillä kyllä tuntuu, että koko ajan joku lapsista itkee.

Kaksosten synnyttyä Johanna kantoi huolta esikoisesta, joka jäi helposti pikkuveljiä vähemmälle huomiolle. Siksi molemmat vanhemmat ovat tietoisesti yrittäneet järjestää hänelle kahdenkeskisiä hetkiä. Usein Kristo ottaa isoveljen vierelleen sohvalle, ja kaksikko pelaa yhdessä Fifaa.

Sellaiset hetket ovat molemmille tärkeitä.

4- ja 10vuotiaat veljekset leikkivät jo paljon keskenään. Kuva: Heli Blåfield
4- ja 10vuotiaat veljekset leikkivät jo paljon keskenään. Kuva: Heli Blåfield

Kun arjessa on paljon liikkuvia osia, tarvitaan järjestelmällisyyttä. Johannalla perheen projektipäällikkyys on hyvin hanskassa. Sen tietää puoliso Kristokin.

– Kyllä meillä kaikki pyörii Johannan kautta, hän sanoo.

– Tässä elämäntilanteessa minusta tuntuu usein siltä, että vaikka tekisin kotona mitä, ei ikinä tule valmista. Saan kyllä tarvittaessa raavittua lasten tavarat kasaan, mutta välillä minulla on hukassa roinaa omiltakin jäljiltä.

Kristo asui koko nuoruutensa Kruunuhaassa Helsingin ytimessä ja on kuuluisan Salmisen taiteilijasuvun poika. Isä Esko Salminen ja äiti Heidi Krohn ovat näyttelijöitä. Myös isän nykyinen vaimo Aino Seppo sekä Kriston siskot Kreeta ja Sonja ovat ammattinäyttelijöitä.

Johanna taas on kotoisin Nakkilasta, Porin läheltä. Äiti työskenteli kätilönä, eikä suvussa ole Johannan lisäksi yhtään näyttelijää.

Erilaisista lähtökohdista huolimatta parilla ei ole ollut isoja näkemyseroja kasvatuksesta.

– Vaikkapa peliajoista juttelemme illalla aina ensin kahdestaan ennen kuin kerromme niistä lapselle. Kristo sopii usein työjuttuja boheemimmin ja ilmoittaa sitten minulle, että ai niin, hänellä onkin ylihuomenna kuvaukset. Minä sovin juttuja enemmän lasten ehdoilla, Johanna kertoo.

– Vaikka arkemme kuulostaa kaaottiselta, olen hyvä aikatauluttaja ja perillä siitä, mitä meillä tapahtuu. Olen meistä hitusen järjestelmällisempi.

Kristolla on ollut arkeen yksi toive. Koska hän joutui olemaan nuorena paljon yksin vanhempien työn takia, hän on toivonut, että heillä työt järjestetään niin, etteivät molemmat vanhemmat ole poissa samaan aikaan.

– Huono puoli on se, että sitten kun toinen vanhemmista on kotona, ei ole rahaa tehdä asioita. Kun molemmat ovat töissä, ei ole aikaa. Se on ikuinen paradoksi. Myös rutiineita lasten kanssa on vaikea luoda, kun työpäivät ovat eri pituisia, Kristo kertoo.

– Vaikka Kristo on aina kotona ollessa hoitanut vaipanvaihdot ja kauppareissut, olen ollut lasten kanssa enemmän, ja he purkavat minuun myös enemmän kiukkua, Johanna sanoo.

”Perheen hyvinvointi lähtee vanhemmista. Ei mikään pari kestäisi arkea ilman rakkautta.”

Sunnuntai on harvinainen päivä, sillä koko perhe on vapaalla. Silloin ulkoillaan yhdessä lähipuistoissa ja Suvisaaristossa, pyykätään ja kyläillään isovanhempien tai kavereiden luona. Myös lasten harrastukset täytyy ajoittaa sunnuntaille. Muina päivinä
niihin ei ole aikaa kuskata.

Vaikka koko lähipiiri on täynnä näyttelijöitä, Kristo ja Johanna eivät ole mainostaneet tätä pojilleen, päinvastoin. Esikoinen sai tietää työstä vasta hiljattain.

– Hän on kiinnostunut näyttelijäntyöstä, mutta me emme ole siitä kovin innoissamme. Ainakaan lapsitähteydessä ei ole mitään kovin tavoittelemisen arvoista. Toivomme pojille ihan normaalia, turvallista lapsuutta.

Yksi konsti tavalliseen arkeen on se, että vanhempien työajoista huolimatta poikien rytmi on sama kuin kavereillakin. Se onnistuu kolmen vakituisen hoitajan ansiosta, ja on siksi hintansa arvoista.

Poikia käy hoitamassa myös Johannan äiti, joka muutti äskettäin lähelle perhettä.

– Äidistä on ollut suuri apu. Emme kuitenkaan halua kuormittaa samoja ihmisiä liikaa. Kriston äiti on jo esimerkiksi sen verran iäkäs, että hänen luonaan käymme kylässä muuten, Johanna sanoo.

Parisuhdeaikaa Johannalla ja Kristolla on käytännössä öisin. Näytösiltoina he ehtivät kotiin puoli yksitoista. Hoitaja lähtee kotiin, ja Johanna laittelee pojille seuraavan päivän vaatteet valmiiksi. Kristo paistaa pihvit. Sillä aikaa Johanna lösähtää sohvalle ja nauttii hiljaisuudesta.

Yhdessä käydään läpi perusjuttuja: mitä koulussa ja päiväkodissa on tapahtunut, mitä huomenna pitäisi muistaa.

Esikoisen syntymän jälkeen Johanna ja Kristo matkustivat kerran vuodessa Lontooseen katsomaan teatteria. Kaksosten syntymän jälkeen tapa on ollut tauolla.

– Ei yhteisen ajan puute ole aiheuttanut meillä mitään kriisejä, Johanna sanoo.

– En usko, että mikään pari kestäisi arkea ilman rakkautta. Perheen hyvinvointi lähtee vanhemmista ja heidän suhteestaan.

Nyt Johanna ja Kristo haaveilevat esikoisen kanssa koko perheen lomamatkasta lämpimään. Johanna odottaa aikaa, jolloin melutaso talossa laskisi ja hän ehtisi koko köörin kanssa yhtä aikaa uimahalliin.

Ja se vaaterumbakin olisi hyvä saada järjestykseen. Pussukat odottavat edelleen eteisen kaapissa.

–Olympialaisten aikaan pojat halusivat hiihtää, ja muistin, että olin hankkinut rivin eri kokoisia suksia. Silloin kaikki lapset pääsivät ladulle, Johanna kertoo.

Siellä kaksoset heittäytyivät vatsalleen lumeen. "Missä meidän pussut ovat?" he huusivat.

Aa, siis ampumahiihtäjiä, Johannaa nauratti.

Perhe:

Näyttelijäpariskunta Johanna Kokko, 41 ja Kristo Salminen, 45, asuu Espoossa 10-vuotiaan esikoispoikansa sekä 4-vuotiaiden kaksospoikien kanssa.

Tuottajaksi opiskeleva Johanna nähdään Mamma Mia! -musikaalin yhdessä pääosassa. Kristo on mukana Kansallisteatterin Julia ja Romeo -näytelmässä ja jää kesällä virkavapaalle.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Erityisesti EU:n ulkopuolisiin verkkokauppoihin voi olla vaikea saada yhteys, jos lelu osoittautuu vialliseksi tai vaaralliseksi. 

Jos jokin lelu verkkokaupan valikoimassa näyttää epäilyttävältä, Anja Merenkivi, klikkaa sen taatusti ostoskoriinsa. Myös ruokaostoksilla marketissa kassalle saattaa päätyä lelu, jota hän haluaa tarkastella lähemmin.

– Vapaa-ajalla tosin yritän kiertää leluosastot kaukaa, Tukesin ylitarkastajana työskentelevä Merenkivi naurahtaa.

Hän valvoo työssään sitä, että Suomessa myytävät lastentarvikkeet ja lelut täyttävät niille asetetut turvallisuusvaatimukset.

– Olen se, joka synttärivieraanakin huomauttaa, ettei 1–2-vuotiaan kuulu saada lahjaksi lelua, joka on kielletty alle 3-vuotiaalta. Ikärajoitus perustuu tuotteen turvalliseen käyttöön. Lelussa voi olla esimerkiksi irtoavia osia, joihin pieni, suullaan maailmaan vielä tutustuva lapsi saattaa tukehtua.

Leluja ja lastenhoitotarvikkeita myydään yhä enemmän verkossa. Ostopäätöstä puntaroivalle vanhemmalle Merenkivi antaa kaksi neuvoa: selvitä, voiko valmistaja tai myyjä todentaa tuotteen turvallisuuden, ja saatko verkkokauppaan tarvittaessa yhteyden, jos haluat esimerkiksi reklamoida ostoksestasi.

– On hyvä huomata, ettei fi-pääte osoitteessa automaattisesti tarkoita, että verkkokauppa on suomalainen.

Erityisen harkitseva kannattaa Merenkiven mukaan olla silloin, kun tilaa EU:n ulkopuolisista verkkokaupoista. Myyjään voi olla hankala saada jälkikäteen yhteyttä, vaikka tuote olisi virheellinen tai jopa vaarallinen.

Tukes on mukana usean eri viraston ja muun tahon kanssa syksyllä lanseerattavassa verkkokauppakampanjassa, jossa testataan halpaverkkokaupoista tilattuja leluja ja lastenhoitotarvikeita. 

Kun ostat lelun verkosta, tarkista että

  • lelusta löytyy CE-merkintä. Se kertoo, että valmistaja vakuuttaa lelun täyttävän sitä koskevat EU:n lelusäännösten vaatimukset.
  • mukana on käyttöohjeet ja turvallisen käytön kannalta tarpeelliset varoitukset suomeksi ja ruotsiksi. Näiden puuttuminen voi viitata siihen, ettei myyjä ole muutoinkaan huolehtinut velvoitteistaan ja tuotteen turvallisuudesta.
  • tuote soveltuu tarkoitukseensa. Esimerkiksi pehmolelun olisi hyvä  tulee olla vähintään pintapestävä.
  • hinta on kohtuullinen. Jos hinta on epäilyttävän halpa muihin vastaaviin leluihin verrattuna, valmistuksessa on saatettu tinkiä turvallisuudesta.
  • verkkokaupalla on asiakaspalvelu, johon saat yhteyden, jos haluat esimerkiksi reklamoida ostoksestasi. Varsinkin jos verkkokauppa on itsellesi uusi, kannattaa tutustua muiden asiakkaiden kokemuksiin palvelusta ja tuotteista.

Anja Merenkivi tiedottaa lelujen ja lastentarvikkeiden turvallisuuteen liittyvistä asioista Facebookissa: Anja Merenkivi Tukes Lastenturvallisuus

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.