Äitiyden haasteet voi joskus olla helpompaa tunnustaa somessa kuin kasvokkain. Kuvitus: Jenni Väre
Äitiyden haasteet voi joskus olla helpompaa tunnustaa somessa kuin kasvokkain. Kuvitus: Jenni Väre

Sari Kontra löysi pikkulapsiarjen pyörityksessä monet neuvot ja niksit sosiaalisesta mediasta.

Istun imettämässä viisiviikkoista poikaani neljättä tuntia putkeen. Sohvannurkkaan on painunut kuoppa, sillä esikoiseni rintamaratonit kestävät poikkeuksetta useita tunteja. Aamukahvini on kiertänyt mikron kautta jo kaksi kertaa, ja kello on jo pitkälti yli puolenpäivän.

Epätoivo hiipii pyjamani sisään. Voiko olla normaalia, että vauva on kiinni rinnassa koko päivän? Eikö se saa tarpeeksi maitoa?

Selkää ja takapuolta kolottaa, mutta en uskalla nousta, sillä vauva on juuri vaipunut ruokailurupeamansa seitsemänteentoista unihorrokseen. Mitä neuvolassa sanottiinkaan imuotteesta? Ehkä poikani ei osaa imeä oikein ja on siksi näin nälkäinen. Katson ymmyrkäisenä pientä myttyä, joka roikkuu kiinni minussa, ja huoli valtaa mieleni.

Nappaan kännykän ja surffaan imetysaiheiseen keskusteluryhmään. Aloin seurata keskusteluja jo raskausaikana, vaikka silloin ne tuntuivat vierailta. Nyt ryhmässä puhutaan minun elämästäni. Mistä tiedän, riittääkö maito? Miten ne tiheän imun kaudet nyt menivätkään? Kuka muu imettää juuri nyt?

Ketjuun postatuissa kuvissa näkyy äitejä, joiden edellisestä suihkusta on yhtä kauan kuin minullakin.

Jokainen kysymys on kerännyt lukuisia kommentteja. Kyllä, vastasyntynyt syö tuntikausia. Se on ihan normaalia! Äidit tsemppaavat toisiaan omilta sohviltaan. Ketjuun postatuissa kuvissa näkyy äitejä, joiden edellisestä suihkusta on yhtä kauan kuin minullakin.

Huojentuneena nuuhkaisen syvään uneen vaipuneen poikani päälakea. Otan lokoisamman asennon niin fyysisessä kuin henkisessä imetyskuopassani. Näin on hyvä.

Sosiaalisesta mediasta on tullut keskeinen vertaistuen tarjoaja vanhemmille viimeisten kymmenen vuoden aikana, vahvistaa kulttuurihistorioitsija Suvi-Sadetta Kaarakainen. Hän tutkii digitaalista kulttuuria Turun yliopistossa.

Tämä on tietysti luontevaa, käytimmehän me kolmekymppiset somea jo ennen lastemme syntymää. Tuntuu kaukaiselta ajatukselta, että vielä parikymmentä vuotta sitten äidit ja isät perustivat sähköpostiryhmiä saadakseen tietoa ja tukea hampaiden puhkeamisesta tai uhmaraivareista.

Netin keskusteluryhmissä saan varauksetonta tukea, josta tulee hyvä mieli. Tunnen, että olen oikeassa enkä outo.

Oman vauvavuoteni aikana saan somesta ennen kaikkea luottoa omiin valintoihini. Käy jopa niin, että ventovieraat ihmiset auttavat minua seisomaan omien arvojeni takana. Imetän lapsentahtisesti ja nukumme perhepedissä, ja joudun perustelemaan tätä lähipiirissäni useille ihmisille. Netin keskusteluryhmissä sen sijaan saan varauksetonta tukea, josta tulee hyvä mieli. Tunnen, että olen oikeassa enkä outo.

Toisaalta huomaan nopeasti keskustelupalstojen ansat. Kun joku tekee toisin kuin minä, esimerkiksi siirtää lapsensa nukkumaan pinnasänkyyn tai jopa omaan huoneeseen vain muutaman kuukauden ikäisenä, muutun varsinkin äitiyteni ensikuukausina hetkessä epävarmaksi. Pitäisikö minunkin? Olenko minä hyvä äiti?

Maailmaan – ja someen – mahtuu lukemattomia tapoja olla hyvä äiti.
Maailmaan – ja someen – mahtuu lukemattomia tapoja olla hyvä äiti.

Kaarakainen ymmärtää suorituspaineeni. Netin keskustelut ja kuvat piirtävät omalta osaltaan hyvän vanhemmuuden kriteereitä. Esimerkiksi tietyt vaatekuosit ja vaunumerkit, jopa pipon trendikäs tupsu, kielivät sosiaalisesta statuksesta vanhempana.

Nettikeskustelut ovat usein hyvin tunnepitoisia. Kaarakainen tunnistaa ilmiön: vanhemmuuteen liittyvissä asioissa totuuksia halutaan nähdä erityisesti sellaisissa asioissa, jotka koetaan itselle oikeiksi ja tärkeiksi. Sosiaalinen media on erityisen oivallinen väline vahvistamaan juuri oman vanhemmuuden kuplaa.

– Hyvin harva asia on kuitenkaan absoluuttisesti vain siten, miten joku sen somessa esittää. Mielipiteet ja niiden pohjalta tehdyt ratkaisut on tunteellisimmissakin tilanteissa tärkeä suodattaa. Maailmaan mahtuu lukemattomia erilaisia tapoja olla äiti.

Vanhemmuuteen liittyvissä asioissa totuuksia halutaan nähdä erityisesti sellaisissa asioissa, jotka koetaan itselle oikeiksi ja tärkeiksi.

Onneksi netistä löytää aina myös ne samanmieliset vanhemmat. Etsiydyn itse hyvällä omallatunnolla sellaisten äitien virtuaaliseen kahvitteluseuraan, jossa vaatteiden merkkiä tärkeämpää on , että lapsi saa ryömiä ja remuta asuissaan rauhassa.

Erityisen riemuissani olen löytäessäni somekirppareilta laadukkaita, arkeamme helpottavia tavaroita. Kudottu ja sopivan pehmeäksi käytetty kantoliina osoittautuu todelliseksi helmeksi flunssaista lasta hoitaessa.

Some pelastaa myös yllättävissä tilanteissa. Neljän kuukauden ikäisenä poikani herää yöllä huutamaan sydäntä särkevästi. Pomppaamme mieheni kanssa molemmat sängystä ja olemme hädissämme unissaan raivoavan lapsen kanssa. Mies pitelee huutavaa lasta samalla, kun etsin netistä tietoa vauvaikäisen yöraivareista.

Päädyn muutaman hakusanan kautta tuttuun someryhmään. Selaan toisten äitien linkittämiä asiantuntija-artikkeleita ja ymmärrän näidenkin karmeankuuloisten univaikeuksien kuuluvan aivojen kehitykseen. Tämän täytyy olla kauhukohtaus.

Mies pitelee huutavaa lasta samalla, kun etsin netistä tietoa vauvaikäisen yöraivareista.

Pyry? Pihka? Ehkä Puro? Oma vauvani nukkuu päiväuniaan, ja eläydyn ideoimaan luontoaiheisia nimiä tulevalle lapselle, jonka perhettä en edes tunne. Minusta on hauskaa, että perheet ovat valmiita pohtimaan tällaisiakin asioita ventovieraiden kanssa. Onpa kaunis nimi! Tuota en ole kuullutkaan!

Seuraan pinoutuvia ehdotuksia innokkaasti parittaessani samalla hajamielisenä sukkia. Muutakin tekemistä piisaisi, mutta juuri tällä hetkellä tämä on äärimmäisen rentouttavaa.

Laitan yleensä kännykän tai tabletin sivuun poikani herätessä. Jos eksyn surffailemaan lapseni makaillessa vieressä leikkimatolla, syyllisyys iskee saman tien.

Mitä sanoivatkaan tutkimukset somevanhempien taaperoiden puheviivästymistä? En varsinkaan halua, että kukaan näkee minua kännykkääni uppoutuneena vauvan seurassa, ja vältän siksi somettamista julkisilla paikoilla lapsen ollessa valveilla.

Kaarakainen onneksi rauhoittelee muistuttamalla, että loppujen lopuksi netissä viipyily on aika arkipäiväinen asia, jonka määriin voi itse vaikuttaa.

– Toki vanhemman ja lapsen vuorovaikutus voi häiriintyä liiallisesta netissä roikkumisesta, mutta sosiaalinen media itsessään ei aiheuta mitään yksin. Jos vuorovaikutus häiriintyy, taustalla on muutakin, Kaarakainen painottaa.

Jos eksyn surffailemaan lapseni makaillessa vieressä leikkimatolla, syyllisyys iskee saman tien.

Helpottaa kummasti, kun ynnäilen, kuinka monta tuntia vuorokaudesta kuitenkin olen todella läsnä lapselleni. Usein kotona ollessa saattaa mennä tunteja, etten edes tiedä, missä puhelimeni on.

Sometuttavien vertaistuki saa aivan uuden merkityksen esikoiseni yksivuotispäivän korvilla. Olen ehtinyt iloita uudesta raskaudesta pari viikkoa, kun se todetaan kohdunulkoiseksi.

Surussani löydän ruudun takaa saman kokeneet naiset. Kukaan ei vähättele fyysisiä tuskiani, henkisestä kivusta puhumattakaan. Tosielämässä tyydyn kuittaamaan epäonnisen raskauteni olleen vain solumöykky ilman mahdollisuuksia kehittyä vauvaksi. Pettymyksen tuska ja keskeytyneen raskauden suru ovat kuitenkin paljon kovempia kuin annan muiden ymmärtää.

Somessa minun ei tarvitse selitellä haavettamme lasten pienestä ikäerosta. Viivähdän keskusteluryhmässä vain hetken aikaa, eikä tuskani sillä täysin poistu, mutta ainakin tiedän, etten sure yksin.

Kukaan ei vähättele fyysisiä tuskiani, henkisestä kivusta puhumattakaan.

Muutamia viikkoja myöhemmin herään eräänä yötä saamatta heti uudelleen unta. Mies ja poika nukkuvat toistensa kyljissä kaksi- ja puoli metriä leveän sänkymme toisessa päässä. Vaihdan muutaman kerran asentoa, mutta unen viipyessä nappaan puhelimen ja etsiydyn tuttuihin keskusteluryhmiin.

Profiilikuviltaan ja nimiltään tutut äidit tsemppaavat toisiaan vain joitain minuutteja aiemmin päivittyneissä keskusteluissa. Aiheet vaihtelevat arkisista lempivaatteiden kutistumisista syvällisempiin ja raskaampiin, kuten parisuhdepulmiin tai läheisen sairastumiseen. Surffaan muutamia minuutteja, lähettelen muutamat peukutukset sekä virtuaalisydämet ennen kuin suljen puhelimen.

Jokaisella meillä on omat haasteemme. Onneksi some valvoo.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Helsinkiläisen Arposen perheeseen kuuluu kolme lasta. Kuvassa 7-vuotias Runo. Kuva: Anna Huovinen
Helsinkiläisen Arposen perheeseen kuuluu kolme lasta. Kuvassa 7-vuotias Runo. Kuva: Anna Huovinen

Bloggari Tiina Arponen vinkkaa maistuvat herkut leppoisiin kesäpäiviin. 

Pidät käsitöihin keskittyvää Muita ihania -blogia. Millainen ruuanlaittaja olet?

”Teen melko tavallisia arkiruokia. Suurin toiveeni on, että tekemäni ruoka maistuisi kaikille kolmelle lapselleni. Joskus innostun kokkaamaan pitkän kaavan mukaan. Silloin leivon sämpylöitä ja valmistan pihvit sekä salaatit itse alusta alkaen. Sanoisin, että olen hyvä ruuanlaittaja, mutta en aina erityisen innostunut, joten kalapuikot ovat välillä ihan ok.”

Grillikausi on alkanut. Mitkä ovat teidän perheenne kesäsuosikkeja?

”Makkara ja maissi tietysti ovat lasten lemppareita. Itse tykkään valmistaa siihen seuraksi jotain hyvää lihaa, ananasta, sieniä sekä muhkean salaatin. Kun pöydässä on paljon kaikkea, ollaan täydellisen grilliaterian ytimessä.”

Asutte kerrostalossa, jonka sisäpihalta löytyy asukkaiden yhteinen grillipaikka. Mitä siellä yleensä valmistuu? 

”Kesäisin grillaamme pihallamme harva se ilta. Useimmiten paistamme makkaraa, hodareita ja erilaisia vartaita, mutta viime kesänä innostuimme myös pyöräyttämään pizzoja naapureiden kanssa.”

Grillatut maissit

Kuva: Anna Huovinen
Kuva: Anna Huovinen

Maissi on kesäpöydän klassikko. Kokeile maustaa maissi majoneesilla, ja saat siihen uutta twistiä. Ohjeen löydät täältä.

Tortillaveneet

Kuva: Anna Huovinen
Kuva: Anna Huovinen

Tortillaveneistä saat helposti varioitua kasvis- ja lihaversion. Tästä löydät ohjeen hauskoihin kesäherkkuihin.

Jäätelö ja paahdetut mansikat

Kuva: Anna Huovinen
Kuva: Anna Huovinen

Helppo herkku syntyy ilman jäätelökonetta. Voit tarjoilla jäätelön lisukkeena mansikoita, mutta myös muut marjat käyvät. Kurkkaa resepti täältä!

Juttu on julkaistu kesäkuun Meidän Perheessä.

Mökkiolosuhteet tekevät immuunipuolustusjärjestelmälle hyvää.

Tampereen yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan jo kahden viikon altistus erilaisille maaperästä löytyville mikrobeille voi parantaa ihmisen vastustuskykyä. Kun keho saa torjuttavakseen monipuolisesti luonnon tavallisia ja vaarattomia bakteereja, se pysyy ikään kuin hereillä ja osaa erottaa ihmiselle oikeasti haitalliset bakteerit. 

– Jos elimistö ei saa riittävästi mikrobialtistusta, immuunipuolustusjärjestelmän kyky kontrolloida ylilyöntejä heikkenee, Tampereen yliopiston professori Heikki Hyöty kertoo. 

Esimerkiksi kaupungissa asuva lapsi ei välttämättä altistu arjessa riittävästi luonnon omille bakteereille, jolloin seurauksena voi olla erilaisia allergioita tai  suolistosairauksia.

Tutkimuksessa koehenkilöiden käsiin hierottiin päivittäin metsäisiä maa-aineksia.

Tutkimuksessa oli mukana kaupungissa asuvia koehenkilöitä, joiden käsiin hierottiin päivittäin metsäisiä maa-aineita. Sen jälkeen kädet pestiin vain vedellä. Tutkimuksessa selvisi, että kahden viikon jakson jälkeen koehenkilöiden mikrobisto oli monipuolisempi kuin ennen testiä.

Jo aiemmin on ollut tiedossa, että maaseutumaisessa ympäristössä asuvilla lapsilla on vähemmän atooppista ihottumaa kuin kaupunkilaislapsilla. Hyviä bakteereja ja mikrobeja löytyy erityisesti metsästä.

Joten kesän mökkireissulla voi relata rauhassa: jos lapsi möyrii mullassa eikä pese heti perään käsiään, se on ihan okei. Hän kasvattaa huomaamattaan vastustuskykyään.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.