Sielu on väsynyt, hauras ja ollut jollakulla muulla pitkään lainassa. Juuri siltä minusta tuntuu, Anni Alatalo kirjoittaa.
Sielu on väsynyt, hauras ja ollut jollakulla muulla pitkään lainassa. Juuri siltä minusta tuntuu, Anni Alatalo kirjoittaa.

Joskus väsymys tuntuu siltä kuin sielu olisi ollut lainassa, kirjoittaa Anni Alatalo.

Olen elänyt lapsiperhearkea kohta 15 vuotta. Lasteni isosta ikäerosta johtuen ruuhkavuodet kestävät vielä seuraavatkin viisitoista vuotta – ja olen aivan puhki.

Väsymykseni ei ole vain univajetta, vaikka sitäkin kolmen lapsen äitinä löytyy: jatkuvat herätykset eivät ole enää vuosikausiin olleet poikkeus vaan normi. Jos kukaan ei herätä, heräilen silti. 

Tunnen myös toisenlaista väsymystä, henkistä uupumusta, raskasta painoa. Se saa sisimpäni huutamaan omaa aikaa, vaikka olisin juuri ollut lenkillä yksin. Se saa keskittymiseni harhailemaan, kun lapsi kertoo minulle omaa tärkeää asiaansa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ehkä se johtuu siitä, että en ole saanut vuosiin keskittyä vain itseeni. Jos tiedät tunteen, tiedät miten haave omasta ajasta voi tehdä uupuneeksi, katkeraksi ja näköalattomaksi. Haaveilen kuukaudesta mökillä, yksin. Haaveilen päivästä, jolloin voisin lukea vain kirjaa, yksin. Haaveilen isovanhemmista, jotka asuisivat niin kaukana, että lapset voisi viedä sinne ja jättää viikoksi lomailemaan heidän kanssaan. Se tekisi minulle hyvää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Elämänvaiheessa, joka pitää sisällään henkistä stressiä ja tunnekuormitusta, kuten esimerkiksi lapsiperheen ruuhkavuodet, sisimpämme saattaa vajota syvään lepotilaan, koska sielu on väsynyt. Se voi tuntua samalta kuin masennus, koska oireet ovat samankaltaisia, The Power of silence -sivusto kertoo.

Sielu on väsynyt, hauras ja ollut jollakulla muulla pitkään lainassa. Juuri siltä minusta tuntuu. Juuri nyt en välitä, että luin asian self help -sivustolta.

Vaikka haluaisin olla energinen, virkeä, positiivinen ja läsnä, en pysty siihen. Tunnen oloni ylikuormittuneeksi. Sielun väsymisteorian mukaan se johtuu siitä, että samaan tapaan kuin rikkinäinen luu kaipaa aikaa parantuakseen, myös sielu tarvitsee aikaa korjaantuakseen.

Tulinko siis juuri sanoneeksi, että lapset ovat rikkoneet sieluni? Ei, en tarkoittanut sitä.

Mutta jatkuvat keskeytykset ja oman ajan vähäisyys ovat jättäneet minuun jäljen. En halua, että se jälki on katkera. Silti jokin minussa on sijoiltaan. Se huutaa, että kaiva minuus esiin ja tee niitä asioita, joista itse tulet onnelliseksi.

Joo-joo, vastaan. Heti kun olen pyöräyttänyt lapselle eväät, kysellyt kokeeseen, kuunnellut kuinka ihana poni Lillan on, etsinyt kadonneet avaimet, peitellyt nukkumaan, leikkinyt hetken Turtlesilla, lohduttanut, ratkaissut riidan, laittanut ruuan, levittänyt pyykit, muistuttanut hammaspesusta, kuunnellut selitystä koulun pihalla tulleesta riidasta, sylitellyt, silittänyt, kaatanut maitoa...

The Mind Journal -sivusto listaa syitä, miksi sielu väsyy.

  1. Et ole rehellinen itsellesi, etkä osaa sanoa muille ei.
  2. Tunnet, että jotain puuttuu ja päiväsi täyttyvät asioista, jotka on pakko hoitaa.
  3. Elät menneisyydessä tai tulevaisuudessa, etkä keskity tähän hetkeen.
  4. Motivaatio tai tekemisen palo on hukassa.
  5. Otat osaa turhiin keskusteluihin tai juoruiluun, ja ympärilläsi on ihmisiä, jotka lisäävät taakkaasi.

Voin allekirjoittaa näistä lähes jokaisen. Moni meistä voi, eikä silti voi muuttaa omaa arkeaan yhtään helpommaksi.

Siksi kokosin oman viiden kohdan armahduslistani:

  1. Saat olla väsynyt, sanoa ettet jaksa kuunnella ja lukea sen sijaan hetken omassa rauhassa.
  2. Saat varata itsellesi yön yksin hotellissa, vaikka omatunto sanoisi mutku kiire, puoliso, lapset.
  3. Saat löytää oman harrastuksen ja pitää siitä kiinni. Välillä saa olla sinun vuorosi.
  4. Saat sanoa perheelle, että minä olen nyt hetken omissa ajatuksissani, pyytäkää toiselta vanhemmalta apua tai palataan asiaan vartin päästä.
  5. Saat sanoa olevasi väsynyt, eikä sitä pidä kenenkään vähätellä. Jos joku vähättelee, saat sanoa, että lopeta, et tiedä tunteistani mitään.
  6. Saat sanoa, ettei tämä lista auttanut ollenkaan, ja keksiä oman ratkaisun.

Ruuhkavuosilainen, anna sielusi levätä ja voitele sitä hiljaisuudella, tankotanssilla, ystävän naurulla, lempiasioillasi – mitä ikinä ne sitten ovatkaan. Äläkä kuuntele niitä, jotka sanovat, että vain laiskat tarvitsevat omaa aikaa. Tai jos niin on, niin laiskat ovat oikeassa. Me suorittajat emme vain halua uskoa sitä.

Vierailija

Ymmärrän sinällään tunteen ja kestoväsymyksen, minulla on viisi lasta eikä mitään tukiverkkoa, esim isovanhemmat eivät ole koskaan sekuntiakaan auttaneet eivätkä ole mitenkään elämässämme mukana muutenkaan. Eli se tunne on tuttu että yksin on pakko jaksaa, kaikki on pakko tehdä, kukaan muu ei auta eikä ota koppia vaikka olisit sairas tai väsynyt. (Sivuhuomautus: puoliso toki tekee osansa kyllä).
Mutta sieluteoria on mielestäni päinvastoin, sillä tällaisessa sielu vain vahvistuu! Koen suurta onnea ja kiitollisuutta ihanista lapsistani ja ehkä sielutasolla jopa eräänlaista riemua siitä että saan lempeästi opastaa, kasvattaa ja auttaa lapsiani elämässä eteenpäin. Että saan kasvattaa heitä lähimmäisenrakkauteen, empatiaan ja luonnon kunnioitukseen. Että san tarjota heille rakkautta, hellyyttä ja turvallisuutta, mistä itse aikanaan lapsena jäin paitsi.
Minulla on myös vaativa asiantuntijatyö, josta pidän kyllä, mutta ei siitä saa samanlaisia sielutason onnistumisen tunteita - vaikka toki ammatillisesti osaaminen ja kokemus lisääntyy.

Minulla se on siis ennemmin niinpäin että tämä maallinen temppeli eli keho joskus uupuu, rapistuu ja sitä kolottaa. Mutta sielu on kirkas, vahva ja tekee sitä mitä on tänne tullut tekemäänkin.

Kiitokset kirjoittajalle kuitenkin virkistävän erilaisesta näkökulmasta ruuhkavuosisymykseen!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla