Lapsen 9-vuotissynttäreille klassikkokakkuni sai päällyksen sokerimassasta. Kuva: Petti Jännäri
Lapsen 9-vuotissynttäreille klassikkokakkuni sai päällyksen sokerimassasta. Kuva: Petti Jännäri

Lapsen syntymäpäivä tulee joka vuosi ja siksi on hyvä hioa täytekakkurutiini kuntoon. Tällä helpolla reseptillä onnistut.

Otsikossa on paljon luvattu, mutta yhdeksän vuoden kakunleipomiskokemuksella uskallan näin sanoa. En ole muuten innokas leipuri, mutta tämän äitini ohjeista mukaillun täytekakun teen aina lasteni sukulaissynttäreille ja se on ollut joka kerta menestys. Kakun kuorrute ja koristeet vaihtelevat. Paras ja helpoin päällys on perinteinen kermavaahto. 

Kakusta riittää helposti vajaalle kahdelle kymmenelle. Sen taika on oikeissa marjoissa, runsaassa kermassa ja kosteassa pohjassa.

Jos et omista kiertoilmauunia, tee pohja puolikkaana, mutta kahteen kertaan. Itse paistan pohjat ja kokoan kakun maustumaan kaappiin juhlien aattona. Koristelen kakun juhlapäivänä. Kun leivot kakkua ensi kertaa, varaa aikaa ja iloista mieltä: seuraavalla kerralla menee jo rutiinilla. 

1. Pohjat

8 munaa
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl perunajauhoja
2 dl vehnäjauhoja

Vatkaa munat ja sokeri tiukaksi vaahdoksi. Tämä on se haastavin osuus: vaahdon on oltava hyvä.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi vaahdon joukkoon. Kääntele jauhoseos vaahtoon maltillisesti. Älä vatkaa. Jaa ja levitä taikina kahdelle leivinpaperilla vuoratulle pellille.

Paista pohjat kiertoilmauunissa noin 225 asteessa 6–8 minuuttia. Vahdi pohjia, ne kärähtävät helposti. Pohja on valmis, kun tökkäät sitä keskelle hammastikulla, eikä tikkuun jää taikinan jämiä. Irrota pohjat leivinpapereista, kun ne ovat jäähtyneet hieman.

Jos haluat tehdä pyöreän kakun, leikkaa kummastakin pohjasta pyörylä tarjoiluastiaa mallina käyttäen. Älä hukkaa ylijääviä pohjan osia. Niistä tulee kakun keskimmäinen kerros. Kakusta voi tehdä myös kaksi tai kolmikerroksisen neliön tai suorakaiteen.

2. Täytteet

muutama desi maitoa
vaniljasokeria
4–6 dl kermaa vaahdotettuna (makeuta sokerilla)
n. 500 g kotimaisia pakastemansikoita sulatettuna ja valutettuna
200 g mansikkahilloa
5 banaania
sokeria

Kaada mukiin pari desiä maitoa ja sekoita joukkoon teelusikallinen vaniljasokeria.

Sekoita mansikat sekä mansikkahillo ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää sokeria, jos sose ei ole makuusi tarpeeksi makea.

Pilko banaanit ja mössää ne haarukalla, lisää seokseen ruokalusikallinen sokeria, jos kaipaat lisää makeutta.

3. Kakun kasaaminen

Aseta ensimmäinen pohja tarjoiluastialle ja kostuta se sokerimaidolla. Se onnistuu helposti lusikan avulla. Tarkkaa maitomäärää on vaikea antaa, lisää maitoa siis pikku hiljaa. Kakku ei saa jäädä kuivaksi, mutta ei myöskään valua, sillä mansikat ja kerma tuovat lisäkosteutta.

Levitä pohjalle noin puolet mansikkasoseesta ja soseen päälle muutama desi kermavaahtoa. Tarkkaile täytteen määrää, se ei saisi valua ulos pohjalta.

Kokoa seuraavaksi toinen kerros pohjien jämäpaloista, kuin tekisit palapeliä. Kostuta toinen kerros ja levitä banaanisose. Laita taas muutama desi kermavaahtoa.

Nosta toinen pohjapyörylä päälle ja kostuta se. Levitä kerroksen päälle mansikkasosetta ja laita kakku tekeytymään jääkaappiin kuvun tai muovipussin alle.

4. Kuorrutus

Perinteisin, ja ehkä se kaikista paras, kuorrute on sokerilla makeutettu kermavaahto. Varaa kermaa 6-8 dl, riippuen käytätkö pursotinpussia vai siveletkö kermavaahdon rennosti vaikkapa nuolijalla, jolloin sitä kuluu vähemmän.

Jos haluat päällystää kakun marsipaani- tai sokerimassalla levitä vielä päällimmäiseksi muutama desi kermavaahtoa.

Voit myös kaulia marsipaanimassasta pyörylän kakun päälle ja siistiä kermavaahdolla reunat.

Jos haluat käyttää sokerimassaa tarvitset sitä 500 grammaa koko kakun peittämiseen. Kakusta tulee näyttävä (kuten kuvassa), erityisesti lapsista, mutta ei aivan niin herkullinen kuin muilla kuorrutteilla.

Kermavaahtoa, kakun täytteitä ja pohjan palasia jää usein yli. Niistä kokoan synttärisankarille kristallilasiin tiramisutyyppisen aamujälkkärin.

Lue myös:

Helppo tapa koristella lapsen synttärikakku

Yllättävä apuri pelastaa täytekakun leipojan

         
 

Lihapullat ja bataattiletut maistuvat isoille ja pienille. Jälkkäriksi on banaaninmakuisia köyhiä ritareita! Kuvat: Panu Pälviä

Kun vauva oppii syömään sormin, samoista aineksista ja samalla vaivalla syntyy lounas myös äidille tai isälle.

1. Lihapullat pienille ja isoille

noin 20 kpl

400 g naudan jauhelihaa (10 %)

1 dl kaurahiutaleita

1 (luomu)kananmuna

1 rkl tuoretta basilikaa tai

1 tl kuivattua basilikaa

1 rkl tuoretta lehtipersiljaa tai

1 tl kuivattua persiljaa

Aikuisten versioon:

suolaa

mustapippuria

paprikajauhetta

Tee näin:

1. Ota jauheliha ajoissa huoneenlämpöön. Sekoita sen joukkoon kaurahiutaleet, muna ja hienonnetut yrtit. Anna tekeytyä 10 minuuttia huoneenlämmössä. Pyöritä osa taikinasta kostutetuin käsin pieniksi pulliksi tai pötköiksi uunipellille leivinpaperin päälle.

2. Tee lopusta taikinasta aikuisten lihapullia. Lisää taikinaan suolaa, mustapippuria ja paprikajauhetta. Pyöritä aikuisten pullat pellille isommiksi tai eri muotoisiksi kuin vauvan pullat, että erotat versiot toisistaan. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

3. Jos kaurahiutaleet tuntuvat vauvalle liian karkeilta, voit jauhaa ne hienoksi tehosekoittimessa. Jos vauvasi on pieniruokainen, säilö osa hänen pullistaan pakastimeen.

2. Bataattiletut

8 lettua

1 bataatti

1-2 (luomu)kananmunaa

rypsiöljyä paistamiseen

Aikuisten versioon:

suolaa

ripaus chiliä

muskottipähkinää

Tee näin:

1. Kuori bataatti ja leikkaa se paloiksi. Keitä vähässä vedessä täysin kypsäksi. Kaada keitinvesi pois, soseuta bataatit sauvasekoittimella ja sekoita joukkoon muna. Munan voi tarvittaessa korvata yhdellä soseutetulla banaanilla.

2. Kuumenna tilkka öljyä pannulla. Lusikoi 2 ruokalusikallista bataattisosetta pannulle, muotoile pyöreäksi ja paista miedolla lämmöllä noin 7 minuuttia. Käännä ja jatka paistamista vielä 3–4 minuuttia. Jäähdytä ja tarjoa lihapullien kanssa. Tee lopusta taikinasta aikuisten versio lisäämällä siihen suolaa, hiukan chiliä ja muskottipähkinää.

3. Broileri-pastasalaatti

2 vauvan ja 4 aikuisten annosta

400 g (luomu)broilerin rintafilettä tai sisäfilettä

4 dl täysjyväkierrepastaa

½ parsakaali

1 avokado

¼ vesimelonia

pesto

½ ruukkua tuoretta basilikaa

½ ruukkua tuoretta persiljaa

1 dl rypsiöljyä

Aikuisten versioon:

parmesaaniraastetta

pinjansiemeniä

suolaa

mustapippuria

Tee näin: 

1. Ota broilerit ajoissa huoneenlämpöön. Paista öljytyllä pannulla kypsäksi. Laita aikuisten fileisiin ripaus suolaa ja mustapippuria. Jäähdytä ja leikkaa paksuhkoiksi viipaleiksi.

2. Keitä pasta täysin kypsäksi, valuta. Keitä parsakaalin kukinnot kypsiksi. Halkaise avokado, ota kivi pois ja viipaloi hedelmäliha. Leikkaa meloni paksuiksi viipaleiksi.

3. Tee yrttipesto: Laita syvään kulhoon yrtit, lisää öljy ja soseuta. Sekoita pesto salaatin joukkoon tai tarjoa erikseen. Aikuisten pestoon voi lisätä parmesaaniraastetta, pinjansiemeniä, suolaa ja mustapippuria.

4. Köyhät ritarit

2 vauvan ja 4 aikuisten annosta

10 siivua kuivahtanutta paahtoleipää

2 kypsää banaania

2 dl maitoa

¼ tl ceyloninkanelia tai jauhettua

kardemummaa

rypsiöljyä paistamiseen

Lisäksi: 

tuoreita mustikoita ja vadelmia

banaaniviipaleita

Tee näin:

Leikkaa paahtoleipä pitkiksi tikuiksi. Muussaa banaani haarukalla ja lisää maito ja kaneli. Voit käyttää vauvan ritareihin myös äidinmaitoa tai muuta lapsesi käyttämää maitoa. Kuumenna paistinpannu ja lisää tilkka öljyä. Pyöritä leipätikut banaaniseoksessa ja paista ne pannulla kullanruskeiksi. Jäähdytä. Tarjoa marjojen ja hedelmäviipaleiden kanssa välipalaksi tai jälkiruuaksi. Aikuisten ritarit voi paistaa kokonaisina.

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kurpitsalle ei maistunut, mutta vieraille varmasti maistuu. Kuva: Maija Koski

Halloween-bileiden näyttävin herkku syntyy helposti ja maistuu myös aikuisille.

Asuimme taannoin vuoden Kaliforniassa ja pääsimme tutustumaan läheltä amerikkalaiseen halloweenin viettoon. Vaikutuksen tekivät paitsi uskomattomat, viikkoja ennen juhlaa viritellyt pihakoristeet, myös juhliin tuodut kekseliäät tarjottavat.

Suosikkimme oli lasten koulun kekkereissä bongattu oksentava kurpitsa, josta riitti nacholastujen kanssa dipattavaa isolle joukolle.
Näyttävä tarjottava valmistuu helposti – ja melkein samalla vaivalla, puuhaan ryhtyessäsi, kaiverrat kurpitsat hienoihin kynttilälyhtyihin.

Oksentavan halloween-kurpitsan resepti on julkaistu alun perin Apukokki maailmalla -keittokirjassa ja -sivustolla.

Tarvikkeet

1 oranssi kurpitsa

maissilastuja

Haluamasi määrä valmista tai itse tehtyä guacamolea

  1. Leikkaa kurpitsan kannan ympäriltä kurpitsan laki irti työntämällä teräväkärkinen veitsi 45 asteen kulmassa sisään. Älä yritä leikata tai sahata kovaa kurpitsankuorta vaan tee aina uusi ja riittävän syvä pisto vanhan viereen, niin monta kertaa, että olet kiertänyt täyden ympyrän, jolloin hattu irtoaa kannasta nostamalla.
  2. Poista kurpitsan siemenet ja kuituinen sisus käsin, jäätelökauhalla tai lusikalla.
  3. Voit halutessasi raaputtaa varovasti osan kurpitsan sisuksesta jäätelökauhalla tai lusikalla muita ruokalajeja varten. Leikkaa kurpitsalle kolmikulmaiset silmät ja hymyilevä suu samalla menetelmällä kuin irrotit hatun.
  4. Aseta kurpitsa tarjottimelle tai isolle, laakealle lautaselle. Lusikoi guacamole kurpitsan päälaesta sisään. Auta tarvittaessa lusikalla, jotta osa tahnasta pääsee valumaan suusta alustalle. Nosta hattu paikoilleen.
  5. Nosta koko komeus tarjoilupöydän keskelle, ja viereen iso kulhollinen nacholastuja.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.