Äiti-identiteetti rakentuu pikku hiljaa omista kokemuksista, kirjoittaa Outi Kaartamo. Hän löytää itsestään ainakin seitsemän erilaista äitiä.

Olen ollut ihminen yli neljäkymmentä vuotta ja äiti kaksi vuotta, tai jo hetken sitä ennen. Kun sikiön ääriviivat sisälläni kasvoivat näkyviksi, minua alettiin puhutella odottavana äitinä.

Se tuntui vieraalta. Vaikka halusin vauvani, äitiys tuntui olevan yksi niistä elämän suurista asioista, jotka tapahtuvat jollekin muulle.

Äiti-identiteettini on yhä kaltevalla pohjalla: mitä minussa on nyt enemmän tai vähemmän, kun olen ihmisen lisäksi äiti? Millainen minusta on tulossa?

Odottavan äidin identiteettini oli lepattava: olin ahdistunut ja mietin, mitä hemmettiä tästä tulee. Löysin turvaa kontrolloinnista (ja neuvolan psykologista): autoa tankatessa hengitin hanskan läpi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vauva syntyi, ja yhdessä henkäyksessä olin äiti. Hieman vaikeasti aloin puhua itsestäni yksikön kolmannessa persoonassa kuin kuninkaallinen: ”Äiti tulee!”

Mutta millainen äiti – se riippuu yhä siitä, kuka tarkkailee.

Yllättävän paljon on merkitystä sillä, mitä tuntematon äiti lasten taidepajassa minusta ajattelee.

Monilla äiti-identiteeteilläni on yksi yhteinen puoli: kapinointi uhrautuvaa äitimyyttiä kohtaan. Joskus jälki on omituista. Äitiseurassa haluan usein todistella olevani rento mutta terävä mutsi.

Yllättävän paljon on merkitystä sillä, mitä tuntematon äiti lasten taidepajassa minusta ajattelee. Kommentoin lyhyesti jotain yhteiskunnallista asiaa, minkä oletan tekevän vaikutuksen. Ei se ehkä tee, mutta aina voin ajatella, että se on sen toisen äidin oma syy.

Valvoville tahoille, kuten neuvolan terveydenhoitajalle tai perhekerhon vetäjälle, olen porvarillinen äitiolento. Vähän huolestuneena keskustelen havainnoistani, miten joillakin perheillä tuntuu olevan vaikeuksia. Tarkoitus on osoittaa, että meillä ei ole.

Ruokakaupassa olen kärsivällinen äiti ihana. Kun lapseni protestoi – minkä hän tekee toki hyvin harvoin – hymyilen lempeästi, sanon rakas rakas, selitän, juttelen – ja vilkaisen, ketkä kaikki seuraavat tilannetta (ei kukaan).

Samalla olen lapselleni koko ajan turvallinen, ennalta arvattava ihminen. Pidän itseäni aidosti hyvänä äitinä enkä kärsi juurikaan syyllisyydestä, mikä usein äitiyteen liitetään.

Tähän ajatukseen liittyy toki myös identiteettini äitinä, joka paskat paineista nakkaa.

Ruokakaupassa olen kärsivällinen äiti ihana.

Äiti-identiteettini rakentuu pikku hiljaa omista kokemuksistani, mutta varmasti myös siitä, miten minut nähdään.

Vauvoista sanotaan, että ne kehittyvät katseesta, mutta voi olla, että sama pätee myös heidän vanhempiinsa.

Outi Kaartamo on kaksivuotiaan lapsineron äiti. Hän antaa pieneksi menneet lastenvaatteet ystävälleen, jotta saa nähdä ne vielä vauvan päällä. Hänen kasvatusmottonsa ennen lasta oli ”vanhemmat ensin”. Nykyään motto on ”ensin suklaata ja unta”.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla