En ole vielä valmis, oli Mikon ensireaktio vauvauutiseen. Toisen lapsen synnyttyä häntä ei yllättänyt isyydessä enää mikään. Kuvat: Milka Alanen
En ole vielä valmis, oli Mikon ensireaktio vauvauutiseen. Toisen lapsen synnyttyä häntä ei yllättänyt isyydessä enää mikään. Kuvat: Milka Alanen

Millaista on kasvaa samaan aikaan aikuiseksi ja isäksi? Janne ja Mikko kertovat.

Mökkireissun toisena päivänä selvisi, että Jannesta tulisi isä. 18-vuotissynttäreitä oli juhlittu vastikään. Tuleva äiti, Jannen tyttöystävä, oli pari vuotta nuorempi.

Seurustelua oli takana muutama vuosi. Pari oli puhunut, että vahingon sattuessa lapsi saisi tulla, jos olisi tullakseen.

Nyt Janne näki omin silmin, että hänestä todella oli tulossa isä. Raskaustesti näytti positiivista. Eniten Jannea jännitti, miten kertoa uutiset omalle isälle, joka oli myös mukana reissulla.

Mökille oli tultu terassia rakentamaan. Janne ja isä lähtivät ajamaan puutavaraliikkeeseen. Piti hakea lisää lautaa.

– Kun pääsin liikkeen pihassa autosta ulos, pamautin uutisen isälle päin näköä: sinusta on tulossa vaari. Sitten auton ovi kiinni ja äkkiä kauppaan, Janne muistelee.

Sitä, millä tavoin lapsen syntymä muuttaisi omaa elämää, Janne ei vielä osannut ajatella.

Suomessa tullaan ensi kerran isäksi tavallisimmin 31-vuotiaana.

Janne, nyt 22, on yksi niistä 200 nuoresta miehestä, jotka tulivat isäksi 19-vuotiaana vuonna 2015. Tuona vuonna 18-vuotiaita isiä oli 71, ja 20-vuotiaitakin vain kolmisensataa.

Keskimäärin tulevilla isillä on ikää yli kymmenen vuotta enemmän kuin Jannella oli raskausuutiset kuullessaan. Suomessa tullaan ensi kerran isäksi tavallisimmin 31-vuotiaana. Samanlainen tilanne on muissakin Pohjoismaissa.

Nuorelle vanhemmalle voi olla haaste, että kasvaa pitäisi kahdella rintamalla: samaan aikaan sekä aikuiseksi että vanhemmaksi. Ei se aina helppoa ole, etenkään, jos raskausuutiset tulevat yllätyksenä.

Odotus tuntui oudolta

Saksantunti oli kesken, kun Mikko vilkaisi kännykkäänsä. Puhelimeen oli tullut viesti tyttöystävältä Jasminilta. Valokuvassa raskaustesti näytti positiivista.

Mikko oli silloin 17-vuotias lukiolainen, Jasmin 16-vuotias lähihoitajaopiskelija. Seurustelua oli takana puolisen vuotta. Vauvahaaveet alkoivat elää, kun Jasmin huomasi unohtaneensa ehkäisypillerin. Pari alkoi miettiä, mitä tapahtuisi, jos unohdus johtaisi raskauteen.

Vaikka kuukautiset alkoivat lopulta ajallaan, Jasmin huomasi toivovansa vauvaa.

– Mikkoa vauva ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, Jasmin muistaa. Mikko nyökyttelee.

Saunan lauteilla Mikko sai puettua tuntemuksensa sanoiksi: en ole vielä valmis isäksi. Lopulta kuitenkin päädyttiin siihen, että vauva saisi tulla, jos olisi tullakseen.

Saksantunnilla Mikko naputteli Jasminille vastauksen uutiseen. ”Me niin kuollaan”, Mikon viestissä luki. Se oli vitsi, mutta yllätyksen tunne totta.

Saunan lauteilla Mikko sai puettua tuntemuksensa sanoiksi: en ole vielä valmis isäksi.

Jasmin tuntui sopeutuvan tilanteeseen nopeasti. Pian hän höpötti vauvasta taukoamatta. ’Joo’ tai ’jaa’, Mikko useimmiten vastasi.

Mikkoa kiinnostivat vauvaa enemmän esimerkiksi tietokoneet. Ne olivat varmasti olemassa, raskaus taas tuntui epätodelliselta. Alkuvaiheessa Mikosta oli melkein se ja sama, syntyisikö lapsi vai ei. Mikko yritti lohduttaa verenvuodosta huolestunutta Jasminia sanomalla, että eihän sikiö vielä ollut mikään oikea vauva.

Jasmin pahoitti kommentista mielensä.

Ultrakuva vei sydämen

Kun isätyöntekijä Jussi Vehniäinen tapaa nuoria isiä, puheenaiheena on usein se, kuinka suhdetta tulevaan lapseen voisi lähteä rakentamaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Vehniäinen työskentelee nuorta vanhemmuutta tukevan Silmu-toiminnan isätyöntekijänä pääkaupunkiseudulla. Toiminta on ollut käynnissä puolen vuoden ajan. Sinä aikana Vehniäisen juttusille on hakeutunut parisenkymmentä nuorta isää.

Vehniäisen kokemuksen mukaan nuoret isät usein ajattelevat, että raskausaika ja pikkulapsivaihe ovat äidin heiniä.

– Osallistun sitten, kun lapsi puhuu ja kävelee, isät saattavat tuumata, Vehniäinen sanoo.

Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että isän roolin löytyminen olisi usein monimutkaisempaa kuin äidin roolin muodostuminen. Toisaalta uusimman tutkimuksen perusteella tiedetään sekin, että isien kiintymys vauvaa kohtaan kasvaa nousujohteisesti läpi raskauden – siinä missä äitienkin.

– Se on minun mielestäni tärkeä tulos, sanoo psykologian tohtori Sari Ahlqvist-Björkroth Turun yliopistosta.

Isien kiintymys vauvaa kohtaan kasvaa nousujohteisesti läpi raskauden – siinä missä äitienkin.

Äidin tai isän roolin löytymisessä voi olla apua omista lapsuudenkokemuksista. Jos nuori vanhempi kokee, että hänestä itsestään on pidetty hyvää huolta, voi olla helpompi lähteä miettimään sitä, millainen vanhempi itse haluaa olla omalle lapselle, Ahlqvist-Björkroth kertoo.

Tutkimuksesta tiedetään myös, että vauvaa koskevien mielikuvien laatuun voi vaikuttaa myös itse, ainakin jonkin verran. Tiedossa esimerkiksi on, että ultraäänikuvien katselu voi vahvistaa kummankin vanhemman kiintymyksen tunnetta vauvaa kohtaan.

Sen Mikko ja Jasminkin huomasivat.

Alkuraskauden verenvuoto sai Jasminin huolesta sekaisin. Hän varasi ajan ultratutkimukseen. Mikko lähti mukaan.

Siellä Mikko ja Jasmin pääsivät näkemään ultralaitteen ruudulta, kuinka kidneypavulta näyttänyt Leo kellui kohdussa. Kaikki oli kunnossa. Hetki muutti paljon.

– Minä varmaan rakastuin Leoon jo silloin. Kyllähän siinä vaiheessa vähän näkyvät jo kasvonpiirteetkin, vaikka vauva onkin vielä ihan pieni. Hymyilin vain tosi leveästi, Mikko kertoo.

Vauvan tulo tuntui Mikosta viikko viikolta vähemmän yhdentekevältä. Hän lähti mukaan vauvanvaateostoksille ja ryhtyi juttelemaan vauvalle. ”Tule ulos sieltä”, Mikko saattoi sanoa Jasminin vatsalle.

Olisi tehnyt jo mieli tavata.

Koulu vaihtui töihin

Mökkireissun jälkeen Janne ryhtyi suunnittelemaan tulevaa.

Koulu sai jäädä, lapsiperhe tarvitsisi rahaa. Janne meni töihin isänsä autopesulaan. Yhdessä nuoripari katsoi netistä tilavan vuokrakaksion, johon lapsikin mahtuisi.

Lopulta vain Janne kantoi asuntoon tavaransa. Tyttöystävä muutti viereiselle paikkakunnalle nuorille tukea tarjoavaan asumisyksikköön, jossa myös Aada asui elämänsä ensimmäisen vuoden. Janne kävi sitkeästi vierailuilla, vaikka koki vahvasti olleensa talossa ei-toivottu vieras.

– Minun käytöksestäni löydettiin vikaa. Jos en vaikka joskus päässyt katsomaan Aadaa, syynä oli kuulemma se, että olin ailahtelevainen. Oikeasti minulla ei aina ollut rahaa bensaan. Piti valita, syönkö vai ajanko sinne.

Tuoreille vanhemmillekin tuli riitaa. Kerta toisensa jälkeen erottiin ja palattiin yhteen. Myös taloudenpito aiheutti pulmia.

– Hankin itselleni ulosoton, kun yritin väkisin pitää meille kolmelle tarkoitettua isoa kämppää.

”Aina ei ollut rahaa bensaan. Piti valita, syönkö vai ajanko katsomaan Aadaa.”

Hyviäkin hetkiä oli. Neuvolassa kuulumisia ja mielipiteitä kysyttiin myös isältä, Janne muistaa. Vastaanotolla Jannesta tuntui siltä, että hänkin kuuluu kuvioon. Ja nimenomaan isänä, ei ”apinana, joka on saanut tilanteen aikaan”, kuten hän joskus tulkitsi muiden ajattelevan.

Ensimmäinen vaunulenkki kolmen kesken tehtiin, kun Aada oli muutaman viikon ikäinen.

Kevätaurinko porotti, kun Janne ja tyttöystävä työnsivät vaunuja pitkin matalien talojen reunustamia katuja. Onkohan vauvalla liikaa päällä, Jannen mielessä kävi.

– Silloin tuli olo, että ei lapsi ole tästä mihinkään lähdössä. Minusta on tosiaan tainnut tulla isä.

Jannen ja Aadan lempipuuhaa yhdessä on legoilla rakentelu ja musiikkivideoiden katselu.
Jannen ja Aadan lempipuuhaa yhdessä on legoilla rakentelu ja musiikkivideoiden katselu.

Vuosi koti-isänä palkitsi

Kun Aada oli puolitoistavuotias, äiti ja lapsi muuttivat omaan kotiin lähelle Jannen asuntoa. Ero oli jälleen tullut, mutta isä kävi päivittäin tapaamassa lasta.

Usein kyllä tuntui siltä, että yhteistä puuhaa oli vaikea keksiä.

– Siinä varmasti näkyi se, etten ollut ollut Aadan kanssa niin tiiviisti tekemisissä.

Suhde alkoi rakentua, kun vanhemmat palasivat yhteen ja perhe muutti ensi kerran saman katon alle. Samaan syssyyn Janne jäi työttömäksi ja Aadan kanssa kotiin melkein vuodeksi.

Pikkuhiljaa isä ja tytär löysivät yhteisiä juttuja, joista nauttivat molemmat: käynnit pulkkamäessä, rakennusurakat legopalikoilla, musiikkivideoiden katselun YouTubesta.

Janne huomasi, että velvollisuuksien joukkoon mahtuu iloa ja onnistumisen hetkiä.

– Jos olisin tullut pari vuotta vanhempana isäksi, minulla olisi saattanut olla eri asenne koko hommaan alusta saakka, Janne miettii.

Vielä raskausaikana suunnitelmissa oli, että äiti ja lapsi viettäisivät asumisyksikössä vain kolme ensimmäistä kuukautta synnytyksen jälkeen, Janne kertoo. Hänen korvissaan aika kuulosti lyhyeltä. Samasta syystä ei tuntunut tarpeelliselta tarttua väläyteltyyn mahdollisuuteen muuttaa itsekin yksikköön.

Näin jälkeenpäin ajateltuna muutto yhden katon alle olisi ehkä kannattanut, Janne miettii. Kenties olisi pitänyt miettiä tarkoin eri vaihtoehtoja ja antaa koira ja oma vuokrakämppä pois.

– Olisi ehkä pitänyt järjestää asiat niin, että olisimme muuttaneet vaikka ensikotiin, jotta perhe-elämään olisi päästy kasvamaan yhdessä alusta saakka.

Ikä ei tee vanhempaa

Teini-isät. Yksinhuoltajaäidit. Uramutsit ja -faijat. Vanhemmuutta jaotellaan moniin erilaisiin lokeroihin.

Tutkija Sari Ahlqvist-Björkrothille käytännön työ vanhempien parissa on opettanut ainakin se, että jaottelu on usein turhaa. Tosielämässä ihmiset, vaikkapa nuoret vanhemmat, ovat aina omanlaisiaan. Yksilöitä, eivät kopioita muista.

– Siksi en ajattele, että nuorena vanhemmaksi tulo olisi riskitekijä, joka johtaa automaattisesti vaikeuksiin, Ahlqvist-Björkroth painottaa.

– Se, että tuleva vanhempi on empaattinen ja kykeneväinen huolehtimaan toisesta, on aina tärkeämpi asia kuin vanhemman ikä.

Ahlqvist-Björkroth on tehnyt työtä esimerkiksi Turun yliopistollisen keskussairaalaan vastasyntyneiden teho-osastolla, missä vastaan on tullut myös nuoria vanhempia.

”Se, että tuleva vanhempi on empaattinen ja kykeneväinen huolehtimaan toisesta, on aina tärkeämpi asia kuin vanhemman ikä.”

– Teini-ikäiset vanhemmat ovat saattaneet olla niitä, jotka ovat kaikkein tiiviimmin läsnä sairaalan arjessa. Jos nuorille annetaan tukea ja siten mahdollisuus hyvään vanhemmuuteen, monet myös näyttävät sen mahdollisuuden käyttävän.

Isätyöntekijä Jussi Vehniäinen on huomannut saman. Kun nuoren parin raskaustesti näyttää plussaa, monelle tulee tarve todistaa, ettei ikä ole este hyvälle vanhemmuudelle.

– Olen kuullut kommentteja, että nuoren miehen pitäisi pystyä olemaan niin sanotusti tuplaisä, jotta muut hyväksyisivät oman elämäntavan.

Tuplaisä tarkoittaa tuplahyvää. Paineet voivat näkyä esimerkiksi kännykän naputteluna. Moni nuori ryhtyy vauvauutiset kuultuaan googlaamaan: Miten vastasyntynyttä kannatellaan? Mitä ruokia taapero syö?

Paineiden lisäksi tiedonhaun taustalla voi vaikuttaa se, että usein nuori isä tai äiti on oman kaveripiirinsä ensimmäinen vanhempi. Ei ole ystäviä, joilta kysellä neuvoja, eikä niitä tee välttämättä mieli kysellä myöskään omilta vanhemmilta, etenkään, jos nämä suhtautuvat tilanteeseen penseästi.

Tiedetään, että nuori vanhemmuus usein periytyy sukupolvelta toiselle.

– Teiniäitiyden tai -isyyden itse kokeneet vanhemmat eivät välttämättä olisi toivoneet samaa omalle lapselleen. Usein syntyy huoli oman lapsen pärjäämisestä ja toimeentulosta, Vehniäinen sanoo.

Myös Jannen ja Mikon isät suhtautuivat vauvauutisiin epäileväisesti mutta leppyivät nopeasti. Nykyisin molemmat vaarit ovat tiiviisti läsnä lastenlastensa elämässä.

Jannen isältä on tullut erityisesti rahallista tukea. Nyt jo edesmennyt äiti auttoi paljon Aadan hoidossa.

– Voisin olla paljon enemmän loppu nyt, jos ei olisi ollut noita ihmisiä matkan varrella mukana, Janne sanoo.

Vastuu tuntuu hyvältä

Mikko on tänä päivänä 20-vuotias, ja kokemusta isänä olosta on kertynyt kaksinkertaisesti. Syyskuussa syntyi Mia. Kaksilapsisen perheen arjessa ei ole yllättänyt oikeastaan mikään – paitsi se, kuinka tyytyväinen vauva kuopus on ollut.

Esikoinen itki paljon. Väsymyksestä tuli kodin jokapäiväinen, vaativa vieras. Mikon lukio-opinnot jäivät, kun tunneilla ei jaksanut keskittyä valvomisen takia. Nyt hän käy kuntouttavassa työtoiminnassa kolmesti viikossa ja suunnittelee hakevansa ammattikouluun tietotekniikkalinjalle.

Janne etsiskelee parhaillaan uutta asuntoa. Siitä tulee isän ja Aadan koti. Vanhemmat ovat päättäneet lopullisesti jatkaa arkea eri osoitteissa.

– Minä muutan asumaan Aadan kanssa taloudellisista syistä, ja myös siksi, että tulemme Aadan kanssa nykyisin niin hyvin toimeen. Tarkoitus on, että Aadan äiti näkee häntä juuri niin paljon kuin haluaa, Janne sanoo.

”En enää mieti asioita itseni vaan Aadan kannalta. Omatkin asiani olen saanut kuntoon.”

Kasvuun kuuluu joskus kasvukipuja. Millainen isä Jannesta on kasvanut nyt, kun kivut ovat alkaneet hellittää? Ensimmäiseksi hänelle tulee mieleen, että vastuullinen.

– Olen myös huomannut olevani aika tiukka. En anna Aadalle siimaa, jos hän kiukkuaa. Kun tilanne on rauhoittunut, pyydämme molemmat tarvittaessa anteeksi, Janne sanoo.

Eniten asioita muutti vuosi lapsen kanssa kotona, Janne kertoo. Siinä sivussa oma kasvaminen, ihmisenä ja isänä.

– En enää mieti asioita itseni vaan Aadan kannalta. Omatkin asiani olen saanut kuntoon. Olen hyvässä työpaikassa, jossa myös tykkään olla. Tämä kuvio ei ole enää rikkinäinen palapeli.

Juuri nyt palaset ovat täsmälleen oikeilla paikoillaan.

Tietoa nuorten vanhempien Silmu-toiminnasta saa Facebookista: kirjoita hakukenttään Silmu – Tukea nuoreen vanhemmuuteen.