Isän muru. Elinan mielestä  Raimo-isällä on hassut jutut. Kuva: Jesse Karjalainen
Isän muru. Elinan mielestä Raimo-isällä on hassut jutut. Kuva: Jesse Karjalainen

Millaista on vanhemmuus, kun isä on huomattavasti keskivertovanhempaa iäkkäämpi? Elinan ja Ansan isä Raimo kertoo.

Katsopa tätä, katsopa tätä, ei ole tämän näköinen hätä, Raimo, 60, riimittelee.

Yksivuotias Elina-tyttö lopettaa itkunsa, katsoo hämmästyneesti ja kömpii isän syliin.

Raimon elämä muuttui kuusi vuotta sitten, kun hän tapasi vaimonsa Anitan vapaaehtoistöissä nepalilaisessa orpokodissa. Pariskunta eteni vauhdikkaasti: viikon kuluttua ensitapaamisesta he olivat kihloissa, kahdeksan kuukauden kuluttua naimisissa. Anita muutti Suomeen.

Pariskunnan ikäeron ja erilaisen taustan takia suhteella riitti epäilijöitä. Raimolla oli takanaan vuosikymmenten akateeminen ura, Anita taas ei osannut Suomeen tullessaan lukea.

– Nepalissa huomasin, ettei kielellä, kulttuurilla tai koulutustasolla ole näissä asioissa mitään merkitystä. Tärkeintä on sydänten välinen yhteys, Raimo toteaa.

Ja Anita on lämminsydämisin ihminen, jonka Raimo on koskaan tavannut.


Tässä on hyvä. Anita ja Raimo haluavat lapsilleen paljon syliä. Kuva: Jesse Karjalainen

 


Vauhtivuoro! Elina on liikkuvia naisia, kuten äitinsäkin. Kuva: Jesse Karjalainen

Vauvanhoito ei ole Raimolle uusi juttu. Hän jäi puoleksitoista vuodeksi koti-isäksi jo 1980-luvun alussa, kun hänen esikoispoikansa Maunu syntyi. Siihen aikaan lastenvaunuja työntävä mies oli kummajainen. Jo ennen lapsen syntymää Raimo oli lukenut vauvanhoidosta kaiken mahdollisen, jotta tietäisi edes teoriassa, miten asiat menevät. Sitten syntyi Sonja-tytär, ja toisesta avioliitosta Sandra, Mikael ja Aura.

”En ole enää kasvattajana yhtä määrätietoinen kuin nuorempana.”

Anitan ja Raimon esikoistytär Ansa syntyi vuonna 2014 ja Elina 2016.

Raimo arvelee, että on iän myötä isänä pehmentynyt. Kun testosteronipitoisuudet laskevat, hoivavietti ja feminiiniset piirteet nousevat pintaan, hän uskoo. Enää ei ole kiire tehdä uraa, sauhuta politiikassa tai pyrkiä eteenpäin. Tärkeintä on olla läsnä tässä ja nyt.

– Enää en ole kasvattajana niin määrätietoinen kuin nuorempana. Vauvanhoito menee omalla painollaan, ja lapset saavat kasvaa rauhassa, Raimo miettii.

– Minun tehtäväni on selvittää, mikä heissä on idullaan ja auttaa lapsia tavoittamaan omia unelmiaan.


Meidän hetki. Isällä on joustava työaika, joten perheelle jää mukavasti aikaa myös arkena. Kuva: Jesse Karjalainen

 


Ansa saa äidiltä vielä yhden kutituksen. Kuva: Jesse Karjalainen

Nuorena isänä Raimo keskittyi lasten älylliseen treenaamiseen. Elinan ja Ansan kanssa hän on ottanut paljon rennommin.

Loruja Raimo on kirjoittanut kaikille lapsilleen. Korvatulehdukset ja muut pikkulapsiajan murheet eivät häntä hetkauta, ja Raimo on usein neuvonut Anitaakin.

”Voi olla, etten juokse Ansan ja Elinan kanssa maratonia.”

Raimo on pystynyt osallistumaan hyvin lastenhoitoon liukuvan työaikansa ansiosta. Kun lapset ovat sairaana, Raimo jää hoitamaan heitä, jotta Anita pääsee osallistumaan kotoutumiskoulutukseensa.

– On iästä toki jo haittaakin, sillä kuntoni on heikentynyt. Töiden jälkeen pitää ottaa torkut, jotta jaksaa taas temmeltää illan lasten kanssa, Raimo myöntää.

– Voi olla, ettei Ansan ja Elinan kanssa ehkä ole yhteisiä urheiluharrastuksia yhtä paljon kuin vanhemmilla lapsilla enkä juokse heidän kanssaan maratonia. Töissä haluan kyllä jatkaa seitsemänkymppiseksi.

Iäkäs isä on törmännyt myös ennakkoluuloihin. Ei Raimo niistä mieltään pahoita. Hän ei halua lokeroida itseään ja haluaa antaa saman vapauden myös muille.

– En ole syntynyt tänne muita miellyttämään. Ihminen on prosessi, jatkuvasti muuttuva, kehittyvä ja uudistuva.