Timo Lavikainen lähti isyyden uudelle kierrokselle viisi vuotta sitten. Siitä käynnistyi kasvuprosessi.

Vaaleanpunaiset keittiönkaapit, sähkörummut keskellä olohuonetta ja koira ruokapöydässä. Ne ovat normiarkea näyttelijä Timo Lavikaisen tuoreessa kodissa.

Se on rakkain paikka, jossa saa olla juuri sellainen kuin on. Perhe muutti Nurmijärven-taloonsa viime keväänä, ja remontin on tehnyt Maikki-vaimo. Timo on katsonut vierestä, kokannut ja ehdottanut glitter-maalia yhteen seinään. Ehdotus meni läpi. Työnjako toimii hyvin.

Ruokapöydässä omalla paikallaan istuva amerikanbulldoggi Anita on perheen silmäterä. Kun se vaatii piparia, Maikki heltyy ja Heta, 9, pussailee itsensä kokoista koirajättiä.

Anitasta perhe on erityisen ylpeä siksi, että se on koira, joka oppi vanhanakin uusia temppuja. Se oli kuusi, kun antoi ensi kerran tassua, ja seitsemän, kun oppi uimaan.

Uuden oppiminen vanhempana pätee Timoonkin. Hän lähti isyyden uudelle kierrokselle viisi vuotta sitten. Heta tuli Maikin mukana, ja siitä käynnistyi sekä Hetan että Timon kasvuprosessi. Timosta olisi ollut helpompaa olla leppoisa joo joo -isä, sillä sellainen hän oli omalle tyttärelleen Janicalle, 19. Maikki oli tottunut päinvastaiseen.

– Tekisin nyt ensimmäisessä isyydessäni toisin kaiken sen, mitä olen oppinut aikuisena Hetan kanssa. Mutta asiat eivät mene aina niin kuin kuvitteli, Timo sanoo.

"Kuvittelin olevani täysi aikuinen ja tosi kypsä."

Janican syntymä oli onni, joka oli melkein viety pois. Timoa ja hänen silloista avovaimoaan varoiteltiin, että raskaus menee varmaankin kesken.

Janica syntyi kahdeksannella kuulla terveenä mutta pienenä.

Timo ei ollut kovin iso itsekään. Tyttärensä syntyessä hän oli 23-vuotias. Raskaus oli yllättänyt parin, mutta Timo odotti isyyttä toiveikkaana. Joensuussa asuva nuorukainen oli mielestään jo konkari elämässä – olihan hän muuttanut kotoa 16-vuotiaana, mennyt naimisiin 18-vuotiaana ja 20-vuotiaana jo eronnut. Lapsi uuden avopuolison kanssa oli vain luonteva jatke elämälle.

– Kuvittelin olevani täysi aikuinen ja tosi kypsä silloin, Timo naurahtaa.

Vuosia myöhemmin, kun Janica oli aloittanut koulun, puhelin soi. Opettaja kysyi, miksi ekaluokkalaisella oli niin paljon poissaoloja.

Timo ei tiennyt. Hän ja Janican äiti olivat eronneet, kun tyttö oli parivuotias, ja Janica oli asunut enemmäkseen äidillään.

Timo otti tytön luokseen ja alkoi ­yksinhuoltajaksi. Hän teki jo näyttelijäntöitä iltaisin ja muusikonkeikkoja viikonloppuisin, ja Timon vanhemmista tuli Janicalle kuin toinen perhe. Perjantaisin Timo haki tytön koulusta, jätti hänet mummolaan ja palasi sunnuntaisin hakemaan. Isän ja tyttären laatuaikaa ei ollut.

"Paikkasin huonoa omaatuntoani antamalla lapselle aina periksi."

– Kun Janica muutti luokseni, suhteemme muuttui niin, että minusta tuli hänelle korostetun tärkeä. Se oli toki hyvä asia, mutta sai minut toimimaan ehkä huonommin: itse sain kasvaa niin, ettei menemisiäni ja tekemisiäni juuri rajoitettu, ja koska tunsin niin huonoa omaatuntoa kaikesta kokemastamme ja poissaolostani, paikkasin sitä antamalla Janicalle aina periksi. Olin todella lepsu isä.

Timo pyykkäsi, petasi sängyt, passasi ja teki ruoat. Janicalta hän ei vaatinut mitään.

Jos varhaisteinivuosia elävä Janica ilmoitti puoliltaöin, että isä, lähden käymään ulkona, Timo sanoi, että mene vain. Jos Janica pyysi rahaa, Timo vastasi, että tuossa on.

– Emme todellakaan eläneet missään yltäkylläisyydessä, mutta yritin antaa sen, mitä annettavana oli.

– Eihän väärää toimintamallia kuitenkaan välttämättä hoksaa ensimmäisen lapsen kohdalla, koska ei ole vertailupohjaa eikä kokemusta muusta.

 

Mä näin susta unta viime yönä, kirjoitti Maikki Timolle Facebookissa. Seuraavassa viestissä hän ilmoitti, että aikoi leipoa Timosta itselleen aviomiehen. Timon olemus ja Pohjois-Karjalan murre olivat vieneet jalat alta etänä. Maikki ja Timo eivät olleet tuttuja, mutta yhteisiä ystäviä löytyi.

Ei mennyt kauan, kun isä ja tytär Lavikainen pakkasivat tavaransa Joensuussa ja muuttivat pääkaupunkiseudulle.

Se oli teini-ikäiselle Janicalle aikamoinen sokki. Kaverit jäivät, ja uudessa kodissa odotti Maikki uusine sääntöineen.

Oli se pieni järkytys Maikillekin. Hänen nelivuotias tyttärensä osallistui kotitöihin ja auttoi ruoanlaitossa minkä osasi. Maikki oli kasvattanut Hetaa kuten häntä itseään oli kasvatettu: yhteisiä sääntöjä totellaan, jokainen tekee osansa ja rahan eteen täytyy tehdä töitä.

14-vuotias Janica ei tiennyt, miten mikropuuroa tehdään.

Maikki kiehui. Häntä ei kiukuttanut Janican osaamattomuus vaan se, ettei Timo ollut opettanut taitoja lapselleen.

– Minulla ne tilanteet keittivät yli, koska olen vaatinut Hetalta oma-aloitteisuutta ja opettelua. En kestä sitä, että seistään peukalo keskellä kämmentä eikä edes yritetä. Se sotii omaa arvomaailmaani ja kasvatusperiaatteitani vastaan, Maikki sanoo.

Sellaisista arkitilanteista alkoivat tuoreen suhteen ­pahimmat riidat. Molemmat olivat juurtuneet omiin toimintatapoihinsa ja siirtäneet niitä eteenpäin, joten korjausliikkeen tekeminen ja keskitien löytäminen kesti hetken.

– Minun oli pakko oppia, että kaikessa ei tarvitse antaa lapselle periksi. Vanhempien kiellot saavat joskus harmittaakin, ja lapselle voi tulla paha mieli aikuisen sanoista. Ja sekin on ok, Timo toteaa.

Maikki sai oppia, että vaikka hän on tulisieluinen ja tehokas, Timon kanssa tarvitaan kärsivällisyyttä. Timo on jopa ylikiltti ja sanoo aina ”niin” tai ”joo”. Kun esimerkiksi uuteen autoon tuli vika jo ensimmäisenä päivänä, Timo ei aluksi olisi viitsinyt soittaa kauppaan vaan ajatteli maksaa korjauksen itse.

Toisen piirteiden hyväksymisen jälkeen riitoja ei ole ollut. Paitsi eilen: saunan ovi oli Maikin mielestä 15 sekuntia liian pitkään auki. Se laukaisi minuutin kestäneen ­väsymysraivon molemmissa, pariskunta nauraa.

"Totta kai tekee välillä kipeää, kun lapsi sanoo vastaan."

Ovikello soi keskellä yöllä. Kuusilapsisen perheen esikoinen Timo katseli, kun isä avasi oven. Taas joku laitapuolen kulkija yritti vahingossa heidän asuntoonsa. Isä ei hermostunut vaan totesi tyynesti, että taitaa olla väärä ovi ja jäi vähän juttelemaan. Sellaista kävi aika usein.

Se oli tärkein oppi, jonka Timo vanhemmiltaan sai:

– Kaikkia kohdellaan tasavertaisesti. Oli vaikka rikas ja kuuluisa tai rantojen mies, kaikille pitää olla yhtä oikeudenmukainen.

Samaa Timo on halunnut opettaa lapsille. Lavikaisten perheessä ei ole isä- tai äitipuolia eikä omia tai muiden lapsia. He ovat samaa perhettä.

Se taitaa olla syy, miten Timo voitti Hetankin kiintymyksen. Hän ei yrittänyt hurmata tyttöä Linnanmäen-retkellä ja hattaralla, koska liehittely ei ole hänen tyyliään. Timo otti Hetan omakseen tavallisessa arjessa: teki hyvää perusruokaa, opetti kuuntelemaan Motörheadia ja iski käteen soittimia, joita soitti itsekin. Siksi ne sähkörummutkin ovat keskellä olkkaria.

Samalla hän opetteli pyytämään ja vaatimaan. Kun on ruoka-aika, kitinät pois ja syömään.

– Jämäkkyyden opettelu oli helpompi aloittaa Hetasta, sillä hän oli tottunut sääntöihin. Toki voi olla haastavaa olla jämäkkä lapselle, jolla oli jo jämäkkä äiti, ettei näytä edelleen lepsulta.

Maikki kiittelee, että huoli pois Timo, hyvin on mennyt.

 

Ensimmäinen onnistumisen merkki oli, kun temperamenttinen Heta paukautti oven kiinni ja huusi vihaavansa Timoa. Siitä Timo ymmärsi, että hänen ja tytön välille alkaa tulla aitoa luottamusta.

– Se on sitä, että uskaltaa olla aidosti itsensä ja sanoa vastaan, jos siltä tuntuu, Timo miettii.

– Totta kai sekin tekee välillä kipeää. Kun Heta kiukutteli ruokapöydässä, että en syö tätä, äidin tekemä ruoka on parempaa, suupielet menivät tahtomattani alaspäin.

Janican kanssa oli vaikeampaa. Timon oli vaikea muuttaa käytöstään, kun hän oli 14 vuotta toiminut toisin.

– Kun oli elänyt pellossa elämänsä, on sieltä vaikea tulla pois. En ehkä missään vaiheessa löytänyt Janican kohdalla riittävää jämäkkyyttä.

Tytär muutti omilleen pari vuotta sitten. Välit ovat edelleen läheiset. Siitä Timo on ylpeä.

"Mikään asia ei ole sellainen, että maailma kaatuu. Sen ohjenuoran toivon tarttuvan."

Työ telkkarin prime timessa, rakkauden löytyminen aikuisena, pesästä turvallisesti lentänyt lapsi. Onnistumisia on niin kotona kuin uralla. Ne peittoavat avioeron, yksinhuoltajuuden ja taloudellisesti ja henkisesti raskaat ajat.

Timo toivoo, että on omalla esimerkillään pystynyt näyttämään lapsille, että asiat järjestyvät kyllä. Niin elämä teki Timollekin. Se osoitti, että hän on kestävää tekoa.

– Mikään asia ei ole sellainen, että maailma kaatuu, vaan kaikesta selviää. Se on tärkein ohjenuora, jonka toivon tarttuvan.

Monesta asiasta voi päättää myös itse. Nelikymppisten tienoilla Timo teki kaksi hyvää päätöstä: Syntymäpäivänään hän sanoi Maikille tahdon. Sitä ennen jäi alkoholi. Timo ajatteli, että johan hän on ehtinyt juhlia ja voisi tehdä välillä muutakin.

– En ole ikinä nauttinut alkoholia hyvän maun vuoksi. En osannut lähteä yksille, vaan kapakasta piti tulla kontaten, koska siellä voi tapahtua jotain kivaa, jos olen poissa.

Kyllä Timo voi lähteä baariin edelleen kerran vuodessa, mutta alkoholi ei ole enää nollauskeino.

– Olemme todenneet, että salilla käyminen ja saunominen ovat tehokkaampia rentoutumiskeinoja kuin yökerhossa istuminen.

Timo korostaa, että vaikka hän saattaisi tehdä nyt eri valintoja kuin nuorempana, lasten hän antaa tehdä omansa.

Ei hän itsekään kuunnellut, kun vanhemmat yrittivät joskus vihjata, että kannattaako kaikkeen kiirehtiä.

– Olisin voinut päästä elämässäni helpommalla. Virheet kuitenkin kuuluvat elämään, ja siksi en osaa pitää niitä virheinä. Ne ovat tehneet minusta tällaisen.

Meidän Perhe 3/17

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Johanna ja Kristo viettävät parisuhdeaikaa käytännössä öisin. Ennen kaksosten syntymää pariskunta matkusti kerran vuodessa Lontooseen teatterimatkalle, mutta nyttemmin tapa on ollut tauolla. Kuva: Heli Blåfield
Johanna ja Kristo viettävät parisuhdeaikaa käytännössä öisin. Ennen kaksosten syntymää pariskunta matkusti kerran vuodessa Lontooseen teatterimatkalle, mutta nyttemmin tapa on ollut tauolla. Kuva: Heli Blåfield

4-vuotiaat kaksoset ja 10-vuotias esikoinen, opinnot, monta pätkätyötä. Olkoon vain kalenterissa ahdasta, pannaan sopimaan, näyttelijäpariskunta kertoo arjestaan.

Päiväkodista on tullut viesti, että nelivuotiaan kumpparit koossa 26 ovat hukassa.

Näyttelijä Johanna Kokko availee eteiskaappeja perheen paritalokodissa Espoossa. Vaatepussukoista löytyy kolmet saappaat kokoa 25 sekä kahdet kokoa 28. Kaikki ovat jääneet aikaa sitten pieniksi perheen 10-vuotiaalta esikoiselta, jonka kamppeita Johanna on säästänyt pikkuveljille, nelivuotiaille kaksosille.

Tänäänkään Johannalla ei ole aikaa käydä tavaroita läpi enempää, vaan hän survoo pussukat takaisin kaappeihin. Näyttelijäpuoliso Kristo Salminen on lähtenyt aamulla bussilla kuvauksiin, josta hän jatkaa suoraan Kansallisteatterin iltanäytökseen.

Johannan on ehdittävä päivän aikana harjoitella Mamma Mia! -musikaalin vuorosanoja ja tehdä tuottajaopintojen lopputyötään. Illaksi hänkin lähtee teatterille, mutta sitä ennen on annettavaa välipalaa koulusta tulevalle esikoiselle, haettava kaksoset päivähoidosta ja ruokittava koko kolmikko ennen kuin hoitaja tulee päästämään äidinkin töihin. Sähköinen kalenteri piippaa tiheään.

”Näyttelijällä raskaus ei sovi mihinkään työtilanteeseen.”

Tavallista työpäivää tässä perheessä on vaikea määritellä. Teatterin työpäivän ensimmäinen osa on keskellä päivää. Toinen alkaa illalla puoli seitsemältä, ja joskus aikataulut selviävät vasta edellisenä iltana. Jos molemmat vanhemmat ovat kiinni teatteriesityksissä, työaikojen välissä ehtii juuri hakea lapset ja laittaa ruuan. Sitten on lähdettävä takaisin.

Johannasta hoitajien ja työaikojen järjestely on vain positiivinen ongelma, sillä se tarkoittaa, että töitä riittää. Freelancerina perhevapaiden sovittaminen ei ole ollut hänellekään helppoa.

– Ensimmäisen lapsen jälkeen jouduin vakuuttelemaan, että olen valmis töihin. Kaksosten jälkeen tilanne oli vielä vaikeampi. Moni ajatteli, että sillähän on ne kaksoset, palaako se kotoa enää koskaan mihinkään. Osa toppuutteli, että ole vain vielä kotona, vaikka olin valmis palaamaan töihin. Se turhautti.

Johanna on ollut lasten kanssa niin paljon, että ei tunne huonoa omatuntoa työmenoista.

– Uskon, että olen paljon parempi äiti, kun saan toteuttaa omaa intohimoani ja työtäni. Vaikka kyllä tasaisin ajoin mielessä käy, että monessa työssä pääsisi helpommalla. Tämä on kuitenkin meidän elämäntapamme.

”Ennen lasten syntymää kävin läpi käytännön asioita kätilönä työskennelleen äitini kanssa. Muuten olen pohtinut äitiyttäni hyvin vähän”, Johanna kertoo. Kuva: Heli Blåfield
”Ennen lasten syntymää kävin läpi käytännön asioita kätilönä työskennelleen äitini kanssa. Muuten olen pohtinut äitiyttäni hyvin vähän”, Johanna kertoo. Kuva: Heli Blåfield

Säätämiseen pariskunta tottui jo seurusteluaikana.

Johanna ja Kristo tapasivat vuonna 2003 yhteisen ystävän huvilalla. Johanna asui ja näytteli tuolloin Tampereella, Kristo Helsingissä. Mun tyyppi, ajatteli Johanna heti.

Kun Johanna alkoi odottaa vuonna 2007 syntynyttä esikoispoikaa, pari vuokrasi yhteisen kodin Helsingistä. Johannalle muutto tarkoitti luopumista varmasta työstä, kiinnityksestä Tampereen Työväen Teatterissa.

Kun esikoinen oli kuuden, kaksoset ilmoittivat tulostaan. Se oli Johannalle sokki. Tuttavaperheen kaksosten ansiosta se arki oli tullut tutuksi.

”Johannan ansiosta kaikki pyörii meillä kotona.”

Johanna tiesi kaksosraskauden riskit, mutta talouskin huoletti: Auto täytyisi vaihtaa isompaan. Kaksi pinnasänkyä ei mahtuisi vanhempien makuuhuoneeseen, joten koti pitäisi laittaa myyntiin viimeistään, kun kaksoset eivät mahtuisi enää nukkumaan äitiyspakkauksen laatikoissa.

Totta oli sekin, että näyttelijällä raskaus ei sovi oikein mihinkään työtilanteeseen.

– Sitten se vain pannaan sopimaan, Johanna sanoo.

– Odotusaikana vierailin Armi-näytelmässä, jonka yhdessä kohdassa näyttelin Diorin mallinukkea, ja esitys esitykseltä nappeja piti avata useampia. Jossain esityksessä yleisöstä kuului huuto: hirveä maha!

Kaksoset syntyivät neljä viikkoa etuajassa. Samassa rytäkässä esikoisella alkoi ensimmäinen luokka, ja Kriston piti palata kahden viikon isyyslomaan jälkeen töihin.

– En muista ensimmäisestä vuodesta juuri muuta kuin että syötin vauvoja koko ajan. Kun Kristo oli kotona, jaoimme vauvat, molemmille omat, mutta yksin ollessa kädet eivät aina tahtoneet riittää. Kun toinen oli vaarassa kierähtää hoitopöydältä maahan ja toinen järsi lattialla johtoa, piti järkeillä, että kumman nappaan ensin.

Tuplavauva-arki on nyt vaihtunut tuplauhmaikään. Se tarkoittaa sitä, että kotona riittää ääntä. Tänä aamuna kaksosten autoleikki on kuitenkin alkanut mukavasti sovussa.

– Huomaan, että kun molemmat ovat tyytyväisiä leluihinsa ja kokevat olevansa sillä tavoin tasa-arvoisia, homma toimii, Johanna sanoo.

– Korotan ääntä, kun tuntuu, että leikki menee tappeluksi ja yleiseksi huudoksi. Välillä kyllä tuntuu, että koko ajan joku lapsista itkee.

Kaksosten synnyttyä Johanna kantoi huolta esikoisesta, joka jäi helposti pikkuveljiä vähemmälle huomiolle. Siksi molemmat vanhemmat ovat tietoisesti yrittäneet järjestää hänelle kahdenkeskisiä hetkiä. Usein Kristo ottaa isoveljen vierelleen sohvalle, ja kaksikko pelaa yhdessä Fifaa.

Sellaiset hetket ovat molemmille tärkeitä.

4- ja 10vuotiaat veljekset leikkivät jo paljon keskenään. Kuva: Heli Blåfield
4- ja 10vuotiaat veljekset leikkivät jo paljon keskenään. Kuva: Heli Blåfield

Kun arjessa on paljon liikkuvia osia, tarvitaan järjestelmällisyyttä. Johannalla perheen projektipäällikkyys on hyvin hanskassa. Sen tietää puoliso Kristokin.

– Kyllä meillä kaikki pyörii Johannan kautta, hän sanoo.

– Tässä elämäntilanteessa minusta tuntuu usein siltä, että vaikka tekisin kotona mitä, ei ikinä tule valmista. Saan kyllä tarvittaessa raavittua lasten tavarat kasaan, mutta välillä minulla on hukassa roinaa omiltakin jäljiltä.

Kristo asui koko nuoruutensa Kruunuhaassa Helsingin ytimessä ja on kuuluisan Salmisen taiteilijasuvun poika. Isä Esko Salminen ja äiti Heidi Krohn ovat näyttelijöitä. Myös isän nykyinen vaimo Aino Seppo sekä Kriston siskot Kreeta ja Sonja ovat ammattinäyttelijöitä.

Johanna taas on kotoisin Nakkilasta, Porin läheltä. Äiti työskenteli kätilönä, eikä suvussa ole Johannan lisäksi yhtään näyttelijää.

Erilaisista lähtökohdista huolimatta parilla ei ole ollut isoja näkemyseroja kasvatuksesta.

– Vaikkapa peliajoista juttelemme illalla aina ensin kahdestaan ennen kuin kerromme niistä lapselle. Kristo sopii usein työjuttuja boheemimmin ja ilmoittaa sitten minulle, että ai niin, hänellä onkin ylihuomenna kuvaukset. Minä sovin juttuja enemmän lasten ehdoilla, Johanna kertoo.

– Vaikka arkemme kuulostaa kaaottiselta, olen hyvä aikatauluttaja ja perillä siitä, mitä meillä tapahtuu. Olen meistä hitusen järjestelmällisempi.

Kristolla on ollut arkeen yksi toive. Koska hän joutui olemaan nuorena paljon yksin vanhempien työn takia, hän on toivonut, että heillä työt järjestetään niin, etteivät molemmat vanhemmat ole poissa samaan aikaan.

– Huono puoli on se, että sitten kun toinen vanhemmista on kotona, ei ole rahaa tehdä asioita. Kun molemmat ovat töissä, ei ole aikaa. Se on ikuinen paradoksi. Myös rutiineita lasten kanssa on vaikea luoda, kun työpäivät ovat eri pituisia, Kristo kertoo.

– Vaikka Kristo on aina kotona ollessa hoitanut vaipanvaihdot ja kauppareissut, olen ollut lasten kanssa enemmän, ja he purkavat minuun myös enemmän kiukkua, Johanna sanoo.

”Perheen hyvinvointi lähtee vanhemmista. Ei mikään pari kestäisi arkea ilman rakkautta.”

Sunnuntai on harvinainen päivä, sillä koko perhe on vapaalla. Silloin ulkoillaan yhdessä lähipuistoissa ja Suvisaaristossa, pyykätään ja kyläillään isovanhempien tai kavereiden luona. Myös lasten harrastukset täytyy ajoittaa sunnuntaille. Muina päivinä
niihin ei ole aikaa kuskata.

Vaikka koko lähipiiri on täynnä näyttelijöitä, Kristo ja Johanna eivät ole mainostaneet tätä pojilleen, päinvastoin. Esikoinen sai tietää työstä vasta hiljattain.

– Hän on kiinnostunut näyttelijäntyöstä, mutta me emme ole siitä kovin innoissamme. Ainakaan lapsitähteydessä ei ole mitään kovin tavoittelemisen arvoista. Toivomme pojille ihan normaalia, turvallista lapsuutta.

Yksi konsti tavalliseen arkeen on se, että vanhempien työajoista huolimatta poikien rytmi on sama kuin kavereillakin. Se onnistuu kolmen vakituisen hoitajan ansiosta, ja on siksi hintansa arvoista.

Poikia käy hoitamassa myös Johannan äiti, joka muutti äskettäin lähelle perhettä.

– Äidistä on ollut suuri apu. Emme kuitenkaan halua kuormittaa samoja ihmisiä liikaa. Kriston äiti on jo esimerkiksi sen verran iäkäs, että hänen luonaan käymme kylässä muuten, Johanna sanoo.

Parisuhdeaikaa Johannalla ja Kristolla on käytännössä öisin. Näytösiltoina he ehtivät kotiin puoli yksitoista. Hoitaja lähtee kotiin, ja Johanna laittelee pojille seuraavan päivän vaatteet valmiiksi. Kristo paistaa pihvit. Sillä aikaa Johanna lösähtää sohvalle ja nauttii hiljaisuudesta.

Yhdessä käydään läpi perusjuttuja: mitä koulussa ja päiväkodissa on tapahtunut, mitä huomenna pitäisi muistaa.

Esikoisen syntymän jälkeen Johanna ja Kristo matkustivat kerran vuodessa Lontooseen katsomaan teatteria. Kaksosten syntymän jälkeen tapa on ollut tauolla.

– Ei yhteisen ajan puute ole aiheuttanut meillä mitään kriisejä, Johanna sanoo.

– En usko, että mikään pari kestäisi arkea ilman rakkautta. Perheen hyvinvointi lähtee vanhemmista ja heidän suhteestaan.

Nyt Johanna ja Kristo haaveilevat esikoisen kanssa koko perheen lomamatkasta lämpimään. Johanna odottaa aikaa, jolloin melutaso talossa laskisi ja hän ehtisi koko köörin kanssa yhtä aikaa uimahalliin.

Ja se vaaterumbakin olisi hyvä saada järjestykseen. Pussukat odottavat edelleen eteisen kaapissa.

–Olympialaisten aikaan pojat halusivat hiihtää, ja muistin, että olin hankkinut rivin eri kokoisia suksia. Silloin kaikki lapset pääsivät ladulle, Johanna kertoo.

Siellä kaksoset heittäytyivät vatsalleen lumeen. "Missä meidän pussut ovat?" he huusivat.

Aa, siis ampumahiihtäjiä, Johannaa nauratti.

Perhe:

Näyttelijäpariskunta Johanna Kokko, 41 ja Kristo Salminen, 45, asuu Espoossa 10-vuotiaan esikoispoikansa sekä 4-vuotiaiden kaksospoikien kanssa.

Tuottajaksi opiskeleva Johanna nähdään Mamma Mia! -musikaalin yhdessä pääosassa. Kristo on mukana Kansallisteatterin Julia ja Romeo -näytelmässä ja jää kesällä virkavapaalle.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Erityisesti EU:n ulkopuolisiin verkkokauppoihin voi olla vaikea saada yhteys, jos lelu osoittautuu vialliseksi tai vaaralliseksi. 

Jos jokin lelu verkkokaupan valikoimassa näyttää epäilyttävältä, Anja Merenkivi, klikkaa sen taatusti ostoskoriinsa. Myös ruokaostoksilla marketissa kassalle saattaa päätyä lelu, jota hän haluaa tarkastella lähemmin.

– Vapaa-ajalla tosin yritän kiertää leluosastot kaukaa, Tukesin ylitarkastajana työskentelevä Merenkivi naurahtaa.

Hän valvoo työssään sitä, että Suomessa myytävät lastentarvikkeet ja lelut täyttävät niille asetetut turvallisuusvaatimukset.

– Olen se, joka synttärivieraanakin huomauttaa, ettei 1–2-vuotiaan kuulu saada lahjaksi lelua, joka on kielletty alle 3-vuotiaalta. Ikärajoitus perustuu tuotteen turvalliseen käyttöön. Lelussa voi olla esimerkiksi irtoavia osia, joihin pieni, suullaan maailmaan vielä tutustuva lapsi saattaa tukehtua.

Leluja ja lastenhoitotarvikkeita myydään yhä enemmän verkossa. Ostopäätöstä puntaroivalle vanhemmalle Merenkivi antaa kaksi neuvoa: selvitä, voiko valmistaja tai myyjä todentaa tuotteen turvallisuuden, ja saatko verkkokauppaan tarvittaessa yhteyden, jos haluat esimerkiksi reklamoida ostoksestasi.

– On hyvä huomata, ettei fi-pääte osoitteessa automaattisesti tarkoita, että verkkokauppa on suomalainen.

Erityisen harkitseva kannattaa Merenkiven mukaan olla silloin, kun tilaa EU:n ulkopuolisista verkkokaupoista. Myyjään voi olla hankala saada jälkikäteen yhteyttä, vaikka tuote olisi virheellinen tai jopa vaarallinen.

Tukes on mukana usean eri viraston ja muun tahon kanssa syksyllä lanseerattavassa verkkokauppakampanjassa, jossa testataan halpaverkkokaupoista tilattuja leluja ja lastenhoitotarvikeita. 

Kun ostat lelun verkosta, tarkista että

  • lelusta löytyy CE-merkintä. Se kertoo, että valmistaja vakuuttaa lelun täyttävän sitä koskevat EU:n lelusäännösten vaatimukset.
  • mukana on käyttöohjeet ja turvallisen käytön kannalta tarpeelliset varoitukset suomeksi ja ruotsiksi. Näiden puuttuminen voi viitata siihen, ettei myyjä ole muutoinkaan huolehtinut velvoitteistaan ja tuotteen turvallisuudesta.
  • tuote soveltuu tarkoitukseensa. Esimerkiksi pehmolelun olisi hyvä  tulee olla vähintään pintapestävä.
  • hinta on kohtuullinen. Jos hinta on epäilyttävän halpa muihin vastaaviin leluihin verrattuna, valmistuksessa on saatettu tinkiä turvallisuudesta.
  • verkkokaupalla on asiakaspalvelu, johon saat yhteyden, jos haluat esimerkiksi reklamoida ostoksestasi. Varsinkin jos verkkokauppa on itsellesi uusi, kannattaa tutustua muiden asiakkaiden kokemuksiin palvelusta ja tuotteista.

Anja Merenkivi tiedottaa lelujen ja lastentarvikkeiden turvallisuuteen liittyvistä asioista Facebookissa: Anja Merenkivi Tukes Lastenturvallisuus

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.