"Luen äänettömästi jokapäiväistä mantraani: vaatteilla ei ole väliä, ihmisillä on." Kuva: <span class="photographer">Satu Kemppainen</span>
"Luen äänettömästi jokapäiväistä mantraani: vaatteilla ei ole väliä, ihmisillä on." Kuva: Satu Kemppainen

Perhanan vaatteet! Saumat, pesulappu ja vyötärönauha ovat aina väärässä paikassa, koska kevyt kosketus on erityisherkästä lapsestani se tuntuvin.

Makaan lastenhuoneen lattialla tärisevä tytär sylissäni. En pysty tähän! Inhoan näitä vaatteita, inhoan sua äiti! Äiti auta, lapsi huutaa. Hänen rintakehänsä nousee kaarelle, kädet raastavat vaatteita päältä.

Keinutan tärisevää 140-senttimetristä nyyttiä sylissäni märkiä kyyneleitä välissämme. Kumpikaan meistä ei jaksa tätä, mutta huomenna tai viimeistään ylihuomenna olemme tässä uudestaan.

Perhanan vaatteet! Ne tuntuvat lapsestani teräkseltä, painavilta, kutiavilta, karheilta ja polttavilta. Vaatteet tippuvat päältä ja luisuvat jalasta. Ne ovat liian kireitä, ahtaita, löysiä, sileitä, ryppyisiä ja jäykkiä. Saumoja, lappuja, päärmeitä, hihansuita, vyötärönauhoja – aina väärässä paikassa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tuhansien eurojen arvosta vaatteita on liukunut läpi tämän lapsen vaatekaapin käyttämättöminä suoraan kirpparille, lahjoituksina naapureille ja ystäville. Sukumme on metsästänyt lapsen helpotukseksi saumattomia sukkia Berliinistä, pehmeitä legginseitä Pariisista ja kevyitä trikoopaitoja Tukholmasta, Virosta ja Münchenistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Luen äänettömästi jokapäiväistä mantraani: vaatteilla ei ole väliä, ihmisillä on.

Lapseni erityisherkkä tuntoaisti ei anna vaihtoehtoja. Lapsi piilottelee iltaisin likaisia vaatteita kaappiin, jotta me vanhemmat luulisimme hänen ottaneen sieltä puhtaat aamulla. Hän pukeutuu uudelleen ja uudelleen parsittuihin housuihin, venyneeseen, monta vuotta vanhaan t-paitaan. Hän haluaa pukeutua edellisen päivän likaisiin ja reikäisiin sukkiin, vaikka puhtaita olisi korissa tusina. Käytetty on pehmeä ja turvallinen.

Tuo arkinen, muille yhdentekevä rutiini on lapselleni niin ahdistava kokemus, että en usko tunteneeni sellaista tuskaa ehkä koskaan. Minun lapseni taistelee tuon kevyen kosketuksen ja tuntemisen tunteen kanssa päivittäin.

Kun katson koulun juhlassa lapseni eriparisten vaatteiden luomaa, hieman homssuista olemusta hänen kavutessaan esiintymislavalle prinsessatyttöjen ja kauluspaitapoikien kanssa sukkien reikäiset kantapäät vilkkuen, sydämeni särkyy. Taas.

Luen äänettömästi jokapäiväistä mantraani: vaatteilla ei ole väliä, ihmisillä on.

Kuinka kovasti haluaisin suojella häntä siltä päivältä, kun joku kaveri tai ajattelematon aikuinen kysyy tai huomauttaa hänen nuhjaantuneista vaatteistaan. Huomauttaa tietämättä, että tämä lapsi ja hänen perheensä käyttää vaatteisiin sata kertaa enemmän energiaa kuin muut. Huomauttaa, koska ei ole nähnyt lattialla käytyjen taisteluiden jälkeen kyyneltemme sekoittuvan, kun hoemme lapsen kanssa toisillemme, että selviämme tästä. Vielä tämänkin kerran.

Sisältö jatkuu mainoksen alla