Pikku Kakkosesta tuttu näyttelijä Veera Degerholm tietää, miten vihaisen kolmevuotiaan saa pesemään hampaansa.

”Tiukka paikka vanhemmalle on se, kun lapsi huutaa, räyhää tai käyttäytyy ärsyttävästi. Meillä on talossa teini, joten näitä hetkiä tulee aika usein.

Silloin annan lapsen raivota ja keskityn itseni rauhoittamiseen. Kun lapset olivat pieniä, saatoin hyräillä, jotta pysyisin rauhallisena.

Vanhempana pitää muistaa, että lapsi ottaa esimerkin tunteiden käsittelyyn meistä. Toki temperamenttikin vaikuttaa. Lapsi on aina aikuisen armoilla, aikuisen vastuulla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Oma haasteeni on ollut oppia hyväksymään itseni sellaisena kuin olen.

Joudumme olemaan vanhempia niillä eväillä, jotka olemme kotoa sattuneet saamaan. Oma haasteeni on ollut oppia hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Riittämään ilman, että haen hyväksyntää muilta. Että elämä kannattaa elää, ei suorittaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Taito toimia tunteiden kanssa tuli tarpeeseen, kun erosin lasteni isästä pari vuotta sitten. Onnistuimme hoitamaan eroon liittyvät vaikeat tunteet niin, että olemme yhä ystäviä. Jaettu vanhemmuus sujuu. Ja vaikka tässä yhden aikuisen taktiikalla ja freelancerin epämääräisillä tuloilla elämisessä on omat pulmansa, tuntuu elämä mielekkäämmältä kuin ehkä koskaan.

Hiljattain autoin siskoani hänen kolmivuotiaansa uhman kanssa. Lapsi piti saada ottamaan lääke ja pesemään hampaat. Kerroin, ettei vessasta lähdetä ennen kuin nämä hommat on tehty. Lapsi karjui, minä pesin rauhallisesti omat hampaani ja kyselin, että jokos sinultakin? Vihdoin lapsi suostui ja rauhoittui. Oman lapsen kanssa olisi kyllä hermo kiristänyt.

Tyytyväisyys elämään riippuu minusta siitä, miten sinut on tunteidensa kanssa. Tunteet on hyvä oppia tunnistamaan – nyt olen vihainen, surullinen tai ärtynyt.

Kiukku, jonka lapsi minussa herättää, on oma tunteeni, lapsi ei ole siitä vastuussa.

Ikävistäkin fiiliksistä, vaikkapa lapselle suuttumisesta, pitää ottaa vastuu itse. Kiukku, jonka hän minussa herättää, on oma tunteeni, lapsi ei ole siitä vastuussa. Se, mitä tunteella teen, on oma valintani. Sen mukaan ei tarvitse toimia. Tunteet tulevat ja menevät, lasta ei pidä syyllistää niistä. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän.

Tunteiden tukahduttaminen synnyttää häpeää. Siksi esimerkiksi lapsen kiukulle pitää antaa tilaa. En usko jäähyihin tai nurkassa seisottamiseen. Lasta ei saa hylätä, kun hän tuntee isoja tunteita, juuri silloin tarvitaan aikuisen apua. Usein auttaa lapsen ja hänen käytöksensä erottaminen – rakastan sinua, mutta en hyväksy sitä, miten käyttäydyt juuri nyt. Se, mitä tunnet, on tärkeää.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla