Mitä jos isille korvamerkitty aika tekisikin perhevapaan pitämisestä uuden normaalin.  Kuva: Satu Kemppainen
Mitä jos isille korvamerkitty aika tekisikin perhevapaan pitämisestä uuden normaalin. Kuva: Satu Kemppainen

Hallituksen pitkään valmistelema perhevapaiden uudistus kaatuu. Se on sääli, koska isille korvamerkitty osuus vanhempainvapaista pakottaisi työnantajiakin muuttamaan asennettaan.

Perhevapaiden uudistus olisi vaatinut onnistuakseen lisärahaa, kertoo perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko  Helsingin Sanomille. Rahan puuttuessa Saarikko pysäytti koko uudistushankkeen. Se tarkoittaa, ettei isien nykyinen osuus vanhempainvapaasta pitene.

Sattumalta keskustelimme juuri mieheni kanssa perhevapaiden jakamisesta. Hän on töissä miesvaltaisella rakennusalalla. Jokaisen kolmen lapsemme kanssa mieheni on pitänyt ne muutamat isyyslomaviikot, ja minä olin kotona kunkin lapsen kanssa noin vuoden. Nyt mietimme, olisimmeko voineet sittenkin toimia toisin.

Ministeri Saarikko ei  Helsingin Sanomien mukaan usko, että riittävän moni isä jäisi heille korvamerkitylle vanhempainvapaille.

Mieheni mielestä vaihtoehtoa ei ollut. Hän uskoo, että jos hän olisi ilmoittanut töissä jäävänsä puoleksi vuodeksi kotiin lapsen kanssa, hänen tilalleen olisi palkattu joku muu, ja hän olisi saanut puolen vuoden kuluttua etsiä uuden duunin – olisi se sitten laillista tai ei. Ai miten niin? Koska kukaan mukaan ei alalla pidä vanhempainvapaita. Se ei ole normi, joten kotiin jäävää miestä on työyhteisössä helppo paheksua.

Ministeri Saarikko kertoi Helsingin Sanomille pysäyttäneensä perhevapaauudistuksen, koska ei usko, että riittävän moni isä jäisi heille korvamerkitylle vanhempainvapaille. ”Saarikko ei usko, että perhevapaauudistuskaan olisi nopeasti muuttanut isien ja työpaikkojen asenteita”,  Helsingin Sanomat kirjoittaa. Tästä seuraisi, että lapset pantaisiin entistä pienempinä hoitoon ja päivähoidon kustannukset kasvaisivat.

Kun mieheni jää kotiin hoitamaan sairasta lasta, häneltä edelleen kysytään, eikö niillä muksuilla ole mutsia.

Mutta entä jos olisikin käynyt päinvastoin? Jos isille korvamerkitty aika tekisikin perhevapaan pitämisestä uuden normaalin myös näille kankeille miesvaltaisille aloille, joissa omien lastensa hoitamista pidetään pehmona. Kun mieheni jää kotiin hoitamaan sairasta lasta, häneltä edelleen kysytään, eikö niillä muksuilla ole mutsia.

Kun nyt mietimme sitä ’äiti kotona, isä töissä’ -järjestelyä, johon aikanaan päädyimme, meitä harmittaa. Olimme kiinni siinä vain, koska pelkäsimme.

Joskus todellisen tasa-arvon puolesta pitää vähän vääntää, olla rohkea, ottaa riski. Nyt olisi ollut hyvä aika poliitikkojen olla rohkeita kaikkien perheiden puolesta – perheiden, joissa mietitään, kumman työnantaja suhtautuu suopeammin perhevapaiden pitäjään.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.