Einon mielestä perhearjessa pärjää parhaiten, kun heittäytyy ja hassuttelee. Kuva: Karoliina Paatos
Einon mielestä perhearjessa pärjää parhaiten, kun heittäytyy ja hassuttelee. Kuva: Karoliina Paatos

Neljä vuotta sitten Tero eli heterosuhteessa pienten lasten isänä. Eino sekoitteli drinkkejä sinkkuna eikä tiennyt, miltä Lego tuntuu jalan alla tai että vaippaosastolle voi eksyä.

Tiedätte tilanteen: lasten pitäisi jo nukkua, mutta janottaa, pissattaa ja yöpukukin on jotenkin väärin.

Tero Luksuan, 35, ja Eino Hantulan, 32, uusperheessä tällaiset arkikriisit ratkaistaan huumorin voimin.

– Mitä inkat tekisivät, kysyn tytöiltä, ja homma hoituu saman tien, Eino sanoo.

Viiviä, 6, ja Saagaa, 4, esimerkki naurattaa. Kun arki rassaa, vitsikkyys auttaa.

Jos Mikado-pelin säännöt unohtuvat ja kiukkukohtaus iskee, pelitikuista voi rakentaa kaislahameen. Tai jos appelsiinin kuoriminen käy työlääksi, voi siivuista tehdä tekohampaat ja keskittyä irvistelemään.

Vielä neljä vuotta sitten Teron ja Einon elämä oli hyvin erilaista kuin nyt. Freelance-näyttelijänä ja baarimikkona työskentelevä Eino sekoitteli drinkkejä yökerhossa ja eli vauhdikasta sinkkuelämää. Ajatus lapsista tai edes pitkästä parisuhteesta ei käynyt mielessäkään.

It-konsulttina työskentelevä Tero puolestaan asui omakotitalossa vaimonsa ja kahden tyttärensä kanssa ja ajatteli, että tässä on kaikki. Elämästä ei puutu yhtään mitään.

Siihen saakka perhe oli elänyt perinteistä unelmaa: omakotitalo, koira, kaksi autoa, kaksi lasta.

KAKSI VIIKKOA ENNEN vaimon eroilmoitusta pariskunta oli ottanut lainaa talon remonttia varten.

Siihen saakka perhe oli elänyt perinteistä unelmaa: omakotitalo, koira, kaksi autoa, kaksi lasta.

Avioero tuli Terolle yllätyksenä ja romutti koko maailman. Saaga oli vain parin kuukauden ikäinen.

– En todellakaan halunnut erota. Se tuntui vievän pohjan koko elämältä, Tero kertoo nyt.

Syitä eroonsa hän ei halua kerrata, sillä se tuntuisi selittelyltä, mutta syyt eivät kirvonneet sukupuolisesta suuntautumisesta eivätkä kolmansista osapuolista.

– Miehet ovat mielestäni olleet aina komeita, ja naiset ovat minulle yhä kauniita. Vaimoni tunsi minut läpikotaisin, joten en ole mitenkään tullut kaapista enkä elänyt aiemmin varjoelämää, Tero sanoo.

Eron jälkeen vaimo muutti yhteisestä kodista lasten kanssa, ja Tero tapasi tyttöjä joustavasti toiveiden mukaan. Tero jäi entiseen yhteiseen kotiin asumaan.

– Olin todella rikki. Seitsemän viikkoa kärvistelin, mutta sitten päätin ryhdistäytyä. Ei ole järkeä jäädä tuleen makaamaan.

ERÄÄNÄ ILTANA Tero purki eroon liittyviä tunteitaan yöelämässä ystävän kanssa. Ystävä oli tuonut mukanaan kaverinsa – Einon.

Kuului klik.

”Ennen kuin tajusin, mitä tapahtuu, tapahtumat olivat jo käynnissä.”

Eino kuvailee sitä näin:

– Tero oli mielettömän komea ja mukava. Ennen kuin tajusin, mitä tapahtuu, tapahtumat olivat jo käynnissä.

Kumpikaan ei etsinyt uutta suhdetta, mutta rakastuminen saa haaveet joskus muuttumaan yllättävästi.

Tuona iltana Tero oli autolla liikkeellä. Baari-illan päätteeksi hän heitti kaverinsa ja Einon jatkoille ja lähti itse kotiin.

– Istuin etupenkille, sanoin kiitos ja tartuin Teroa reidestä. Yllätyin, kun hän ei yhtään hätkähtänyt, vaikka outo poika tuolla tavalla tarrasi koivesta kiinni, Eino muistelee.

– Eino tuntui heti hyvin tutulta. Oikealta niin monella tavalla, Tero sanoo.

Parin päivän kuluttua miehet seisoivat Ounasvaaran huipulla sijaitsevan hotellin kattoterassilla kaakaolla ensimmäisillä virallisilla treffeillään.

Tuli käytyä läpi eroa ja pahoiteltua tapahtunutta. Tuli oltua hiljaa ja kälätettyä äänekkäästi. Tuli käveltyä alas rinnettä ja otettua kädestä kiinni.

– Vasta jälkeenpäin kuulin, että Tero kärsi pahasta korkeanpaikankammosta ja hymyili siksi niin paljon. Pelkäsi! Ei siksi, että olisi ollut niin onnellinen kohtaamisestamme, Eino nauraa.

Eino katsoi kantokopassa nukkuvaa vauvaa, nielaisi ja ajatteli, että helpommallakin pääsisi.

KUMPI ON ISOMPI mullistus: rakastua naisen jälkeen mieheen vai heittäytyä sinkusta uusperheelliseksi?

Eino katsoi kantokopassa nukkuvaa kaksikuista Saagaa, nielaisi kerran ja ehti ajatella, että helpommallakin pääsisi. Olisihan noita lapsettomia taiteilijoita, joiden kanssa yritellä yhteiselämää.

Mutta ei, tässä hän oli, suunnittelemassa saman katon alle muuttamista miehen kanssa, jolla on kaksi pientä tytärtä. Ja se tuntui oikealta ja luonnolliselta. Mitä ihmettä oli tapahtumassa?

Kun rakkaus iskee riittävän lujaa, ihminen on valmis muuttumaan, oppimaan uutta ja tulemaan vastaan.

– En ollut koskaan ajatellut perheellistymistä. Se ei vain tuntunut sopivan elämäntapaani.

Mutta kun rakkaus iskee riittävän lujaa, ihminen on valmis muuttumaan, oppimaan uutta ja tulemaan vastaan. Eino päätti ottaa käyttöön näyttelijän työkalut: heittäytymisen ja improvisoinnin.

– Sellaisesta yllättävien tilanteiden haltuunotosta on ollut tilanteessamme etua, hän selittää.

– Jännitin ihan käytännön asioita. Miten asuisimme? Minäkö omakotitaloon – vihaan omakotitaloja!

Myös tuttavapiirin mielestä suuremman loikan heistä kahdesta on tehnyt Eino.

– Suhdettamme on kommentoitu ihmetellen enemmän minulle kuin Terolle. Mitä? Sinä! Lapsiperheeseen! Ei ikinä!

Pari muutti yhteen kuuden kuukauden seurustelun jälkeen. He asuivat Teron vanhassa talossa niin kauan, että talo saatiin myytyä. Nyt perhe asuu hohtavan valkoisessa, avarassa neljän huoneen kerrostalokodissa Ounasjoen rannalla Rovaniemen keskustassa.

”Yhtäkkiä tajusin, etten ole enää vain itsestäni vastuussa oleva, kaunis ja kiireinen sinkkumies. Olen aikuinen.”

ENSIMMÄINEN yhteinen yö yhteisessä kodissa oli Einon tulikoe. Saaga-vauva heräsi. Lapsella oli nälkä, ja Tero nukkui kuin tukki.

Eino oli vasta opettelemassa vauvaperheen rutiineja, ja erilaiset varusteet kaukaloista unipesiin olivat hänelle outoja. Piti päättää, herättääkö Tero vai hoitaako vauvaa.

– Yhtäkkiä tajusin, etten ole enää vain itsestäni vastuussa oleva, kaunis ja kiireinen sinkkumies. Olen aikuinen.

Sinä yönä Eino totesi, että tuttipullon kokoaminen, täyttäminen ja lämmittäminen yöllä pimeässä ja hiljaa on äärimmäisen vastuullinen tehtävä, kun on vauva olkapäällä ja Lego-palikoita kiinni jalkapohjissa.

– Siihen verrattuna armeija-aika ja käsikranaatin kokoaminen on leikkiä.

”Tärkeintä on, että kaikki voivat hyvin ja ovat onnellisia.”

VASTAKOHDAT täydentävät toisiaan. Jämpti oppii rennommaksi, rento jämptimmäksi.

Aluksi Einoa jännitti, sillä hän ei tiennyt yhtään, miten lasten kanssa ollaan. Terolla taas oli kova tarve neuvoa joka tilanteessa. Kuten että lasta ei voi jättää kylpyyn valvomatta. Tai että lasten on hyvä olla kylläisiä ja nukkua riittävästi.

Nyt Tero sanoo kasvaneena isänä paljon Einon ansiosta.

– Siinä, missä Einosta on ehkä tullut suhteemme myötä jämäkämpi, minä olen oppinut joustavammaksi. Ei ole niin hirveää, jos päivällinen tarjotaankin viiden sijaan kuudelta. Tärkeintä on, että kaikki voivat hyvin ja ovat onnellisia.

Einon ja Teron mielestä parasta heidän uusperheessään on toisilta oppimisen lisäksi tavallisuus. Einon ja Teron tavallisuus.

– Kokkaamme ja leivomme yhdessä, käymme joka päivä ulkoilemassa ja leikimme lasten kanssa. Me olemme niitä vanhempia, jotka hyppäävät pulkkamäkeen ja porekylpyyn yhtä innoissaan kuin lapsetkin.

Joskus irrotellaan ja mennään ravintolaan syömään.

– On ihanaa, kun lapset osaavat pitää listaa kauniisti ja tilata sitten maitoa ja ranskalaisia riippumatta siitä, mitä listassa lukee, Eino nauraa.

”Kerran eksyin kaupassa, kun jännitin niin paljon oikeanlaisten vaippojen ostamista.”

Tavallista tässä perheessä on sekin, että Eino eksyy ruokakaupassa. Siksi Tero tekee hänelle tutun lähikaupan pohjapiirrosta noudattelevan kauppalistan.

– Kerran eksyin kaupassa, kun jännitin niin paljon oikeanlaisten vaippojen ostamista. Menin niin sokkiin, että unohdin pitkästä listasta kaikki muut ostokset, kuten sen päivän ruuat. Ostin vain vaippoja, ja perhe odotti nälissään, Eino kertoo.

Muuten Teron ja Einon perheen haasteet ovat aika tavallisia uusperheen haasteita: miten sovitellaan kaikkien aikataulut, kuka käy kaupassa, kuka herää ja valvoo sairaan lapsen kanssa.

Kotitöistä tulee joskus kylmää sotaa vastaavia sanaharkkoja. Koti pääsee yleensä räjähtämään ennen kuin yhdessä sovitaan, että ensi viikon tiistaina kuuden ja puoli kahdeksan välillä siivotaan. Tero pesee pyykit, Eino ripustaa. Eino kiillottaa viinilasit.

– Viivi osaa jo viedä roskat itse, eli kohta me päästään tässä kissanpäiville, Tero sanoo.

Viiviä lause naurattaa ja tyttö tokaisee:

– Läheskään aina ei siivota huoneita, vaikka pyydät. Koska Eino, sinä voit sitten siivota loput – eikö näin?

LAPSET ASUVAT nyt joustavasti kahta kotia. Tero on sopinut ex-vaimonsa kanssa, että lapset ovat pääsääntöisesti arkipäivät äidillään Kittilässä, noin 150 kilometrin päässä Rovaniemeltä, ja viikonloppuisin isällään. Mutta nyt, kun kumpikaan lapsista ei ole vielä koulussa, rutiinista on helppo joustaa tarpeen mukaan.

– Koska minulla on paljon ylitöistä kertyviä pitkiä vapaita, lapset saattavat olla meillä välillä pidempiä aikoja, jos heistä tuntuu siltä, Tero kertoo.

Juhannukset, joulut ja syntymäpäivät vuorotellaan, mutta esimerkiksi syntymäpäiville osallistuvat aina kaikki vanhemmat, isovanhemmat ja poikaystävät.

– Yleensä minulta kysytään tässä vaiheessa, että miten lapset. Miten lapsille on tämä perhekuvio selitetty, Tero sanoo ja jatkaa:

– Lapset olivat eromme aikaan niin pieniä, etteivät he kyseenalaistaneet tilannetta – kuten eivät edelleenkään. Heidän näkökulmastaan isillä on aina ollut poikakaveri.

Lapsille Eino on Eino ja isi on isi. Kun aikuiset eivät tee asioista numeroa, eivät lapsetkaan näe erilaisuutta arkipäivän asioissa. Niin Tero ja Eino uskovat.

”Monella lapsella ei ole yhtään onnellista kotia. Meidän lapsilla niitä on kaksi.”

TERON JA EINON ELÄMÄ tuntuu kumoavan monta ennakkoluuloa: uusperhe voi olla joustava ja riidaton, isän poikakaveri ei aiheuta hämmennystä.

– Kukaan perheenjäsen ei ole koskaan sanonut meille mitään negatiivista järjestelyistämme tai rooleistamme. Monella lapsella ei ole yhtään onnellista kotia ja meidän lapsilla niitä on kaksi, Tero sanoo.

– Kerran väittelimme Teron ex-vaimon kanssa kiivaasti oikeanalaisesta syntymäpäiväkakusta, mutta siinä taitaa olla ainut riitamme, Eino jatkaa.

Mummoja ja pappojakin on runsain mitoin. Myös Einon vanhemmat laskevat Viivin ja Saagan omiksi lapsenlapsikseen, ja tytöt kutsuvat heitä sujuvasti mummuksi ja papaksi.

Ainoat hiukan kiusalliset hetket on koettu päiväkodilla. Välillä miehistä on tuntunut, että päiväkodin opettajat ja hoitajat ovat jännittäneet, miten miehille tulisi puhua vanhemmuudesta, tai lapsille kodin arjesta.

– Kun lapset vielä asuivat Rovaniemellä ja minä yleensä vein ja hain heitä tarhasta, tuntui että minulle puhuttiin lyhyemmillä ja yksinkertaisemmilla lauseilla – ihan kuin olisin ollut pikkuisen yksinkertainen, koska en ole lapsen biologinen vanhempi, Eino kertoo.

Kerran häneltä kysyttiin, että millä nimellä te miehet toisianne siellä kotona kutsutte.

– Vastasin, että kullanmuruiksi.

ONNEN HETKET tulevat päivittäin. Me olemme tässä, olemme löytäneet toisemme ja onnistuneet luomaan lapsille arjen, joka on turvallinen ja luonteva.

Kun lapset on saatu nukkumaan, Eino ja Tero ottavat pitkän porekylvyn ja lasilliset samppanjaa ja toteavat, ettei kannata valittaa.

Siitä tulee vain pää kipeäksi.

Jutan ja Juhan yhteinen koti on Pirkkalassa, jossa Juhan lapset viettävät osan viikosta joka toinen viikko. Kuva: Anna Huovinen
Jutan ja Juhan yhteinen koti on Pirkkalassa, jossa Juhan lapset viettävät osan viikosta joka toinen viikko. Kuva: Anna Huovinen

Uusperhe on meille ihanteellisin perhemuoto, sanovat elokuussa avioituvat Jutta Gustafsberg ja Juha Rouvinen

Uusperhe on ihanteellisin perhemuoto ainakin meidän tapauksessamme, kertovat Jutta Gustafsberg ja Juha Rouvinen.

Se mahdollistaa vuorotellen täyden antautumisen sekä lapsille että parisuhteelle, joka on niin uus- kuin ydinperheen perusta, ja tarjoaa siten parhaat puolet kaikesta. Esimerkiksi ensi joulun Jutta ja Juha viettävät kahdestaan ja miettivät, lähtisivätkö lomalle. Kun toisesta saa voimaa, on ihanaa elää arkea lasten kanssa.

Tärkeää on myös se, että lapset, Jutan 14-vuotias Max-poika sekä Juhan 8-vuotiaat kaksoset, saavat nähdä vanhempiensa onnen. 

– Haluamme, että kotona on rakkauden ilmapiiri, ja lapsetkin näkevät sen. Jos me voimme hyvin, myös lapset ympärillämme voivat hyvin. He haluavat viettää aikaa kanssamme, kun he näkevät, miten hyvä meillä on. Maxkin jää usein illalla kotiin sen sijaan, että lähtisi kylille, Juha miettii.

”Parisuhdetta pitää hoitaa arjessakin, mutta vuorottelu antaa elämän osa-alueille aikaa tasapuolisesti.”

Jutta huomauttaa, että onnellisessa tapauksessa ydinperhekin toimii hyvin ja hän ihailee pitkiä liittoja. Usein parisuhde jää kuitenkin arjen kiireen taa. Sieltä voi olla vaikea löytää takaisin oman kumppanin luo.

Molemmilla on siitä myös omat kokemuksensa: elämä lapsiperheessä on päättynyt eroon.

– Liian usein perheessä ajatellaan, että kiirettä kestetään, kun parisuhdetta hoidetaan lomalla kerran vuodessa. Lomaan ladataan kovat odotukset, mutta kun se ei menekään toivotusti, tulee pettymys, Jutta jatkaa.

– Parisuhdetta pitää hoitaa arjessakin, mutta vuorottelu antaa elämän osa-alueille aikaa tasapuolisesti.

Lue koko Jutan ja Juhan haastattelu Meidän Perheen numerosta 8/2018 tai digilehdestä!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Äidin tytöt. Uudessa kodissaan Heidi nauttii siitä, että lapset ovat jo isoja ja omatoimisia. ”Minusta tuntuu, että sairauden jälkeen olen ollut heille enemmän läsnä.” Kuva: Kaisu Jouppi
Äidin tytöt. Uudessa kodissaan Heidi nauttii siitä, että lapset ovat jo isoja ja omatoimisia. ”Minusta tuntuu, että sairauden jälkeen olen ollut heille enemmän läsnä.” Kuva: Kaisu Jouppi

Heidi Sohlbergin sairastama rintasyöpä aloitti ison muutoksen perheen elämässä. Nyt tärkeintä on, että lapsilla on hyvä olla.

Vaikeimmalta tuntui ajatus, että siitä pitäisi kertoa lapsille.

Heidi Sohlberg, 37, sai rintasyöpädiagnoosin kaksi vuotta sitten. Alkoi jakso, joka laittoi uusiksi paljon Heidin elämässä.

Aamun sairaalassa hän muistaa yhä terävästi. Heidi päätti toimia rintasyöpähoitajan neuvon mukaan: kerro asia kotona vielä tänään niin kuin se on.

– Hoitaja sai omalla empatiallaan ja rauhallisuudellaan vakuutettua minutkin, että hitto, ei tässä huonosti käy.

Kaiken keskellä Heidiä helpotti se, että lasten perusturvallisuus ei näyttänyt järkkyneen. Omien tunteiden ja oman pahan olon näyttäminen lapsille oli ollut oikea ratkaisu. Elämä diagnoosin jälkeen oli nimittäin yhtä tunteiden vuoristorataa: välillä itku oli herkässä, sitten nousi taistelutahto.

– Sen jälkeen, kun kerroin asian suoraan, he elivät asian kanssa aika rauhassa ja uskalsivat näyttää minulle tunteensa. En halunnut, että he joutuisivat pärjäämään ja kannattelemaan itseään liikaa. 

– Uskon, että pystyin myös positiivisella perusasenteellani pitämään tyttöjen olon turvallisena. Heille ei tullut pahempaa menettämisen pelkoa, vaikka aika oli heillekin varmasti rankka.

”Sairastumiseni jälkeen tytöt ovat reagoineet heti pienimpiinkin flunssiini.”

Huoli äidistä kuitenkin pysyy. Lapsille äidin flunssa tai kipu on vieläkin iso asia.

– Minua sattui edellisyönä vatsaan, ja aamulla Josse kysyi selvästi huolissaan, että mistä äiti toi sinun vatsakipu voi johtua, Heidi kertoo.

– Olen huomannut, että sairastumiseni jälkeen he ovat reagoineet heti pienempiinkin flunssiini. Nyt kerroin vain, että äidillä on ovulaatio. Seuraavaksi jouduinkin selittämään, mitä se tarkoittaa.

Pelko pois

Heidi käy kontrolleissa vielä seuraavan kolmen vuoden ajan. Sairauden uusimisen pelko häivähtää välillä mielessä sekä äidillä että tyttärillä, mutta Heidi on opetellut ajamaan pelon pois.

Syöpäaika meni lopulta nopeasti ohi. Äimistyneempi Heidi oli, kun hoitojakso päättyi.

– Kun hoitoputkeen hyppää, siinä on tavallaan helppo kulkea. Ajattelin, että kaikki tehty vie eteenpäin kohti paranemista. Kun se päättyy, voi tulla kriisi. Että mitäs nyt?

Tänä keväänä Heidi ja hänen puolisonsa Niklas Sohlberg ilmoittivat eroavansa. Eroa he eivät ole halunneet kommentoida julkisesti.

Tärkeintä elämässä on nyt tyttärien hyvinvointi ja terveys. Heidän arkensa rullaa kuten ennenkin: koulun jälkeen voimistelutreeneihin tai keittiöön leipomaan äidin kanssa. Kesän perhe viettää mahdollisimman rennosti. Tärkeää on tämä hetki.

– Olen todella kiitollinen syöpäpolille ja koko geenitutkimukselle. Niiden takia en edes pelkää lasteni puolesta, sillä hekin voivat olla rintasyöpägeenin kantajia.

Lue koko Heidin haastattelu Meidän Perheen numerosta 7/2018 tai digilehdistä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.