Sanna työskentelee Mumin Kaffe -ketjun toimitusjohtajana sekä tv-tuotannoissa.  ”Minusta on tullut uhkarohkeampi. Epäonnistumisen riski ei tunnu lapsen  sairastumisen rinnalla  miltään.” Kuva: Heli Blåfield
Sanna työskentelee Mumin Kaffe -ketjun toimitusjohtajana sekä tv-tuotannoissa. ”Minusta on tullut uhkarohkeampi. Epäonnistumisen riski ei tunnu lapsen sairastumisen rinnalla miltään.” Kuva: Heli Blåfield

Syöpä jätti jälkensä Sanna Kiisken Ben-poikaan. Äiti kulki pitkän tien hyväksyäkseen, että sairaus on aina osa koko hänen perheensä arkea.

Tässä kodissa elämä saa näkyä, sillä perheen äidistä Sanna Kiiskestä tärkeintä on, että elämää on.

Neljä vuotta sitten Sannan pahin pelko oli sininen valo. Hän istui sairaalassa kuukausia, sillä poika Ben oli sairastunut imusolmukesyöpään. Välillä sininen valo syttyi naapurihuoneen oven päälle. Se tarkoitti, että lapsi oli kuollut.

– En paljon muuta muista siitä ajasta. Elämästä katosivat muut värit. Se oli niin synkkää aikaa, kun ei tiennyt, miten pojan käy.

Nyt Ben on eskarissa. Hän aloitti esikoulun vuotta ikätovereitaan myöhemmin sairauden vuoksi.

Se on enemmän kuin Sanna olisi sairaalavuoteella uskonut. Samalla hän on kipuillut, että elämän suunta ei palaa ennalleen. Vaikka Ben on syövästä terve, Sanna on Benin omaishoitaja. Sairaus jätti poikaan jälkensä.

”On oma valinta, jääkö tunteiden vangiksi”

Sanna on käynyt pitkää tietä hyväksyäkseen, että yhden lapsensa lopullista toipumisastetta ei voi ennustaa ja että sairaus on aina osa myös hänen kahden terveen tyttärensä lapsuutta.

– Tämä ei missään nimessä ollut lahja, jota toivoin, mutta tavallaan se oli, mitä elämäni tarvitsi. En voi muuttaa, mitä on tapahtunut, mutta voin valita, miten suhtaudun asioihin.

”Kärsimys ei jalosta eikä tee ihmisestä välttämättä yhtään parempaa.”

Omien tunteiden purkamisesta kypsyi myös Sannan paras apu. Hän alkoi itse opiskella lyhytterapeutiksi. Siellä hän oppi keinoja käydä läpi kokemaansa ja vaihtamaan näkökulmaa. Kun jokin arkinen ahdistaa, se onkin tosiasiassa hyvin pientä.

Kerran hän huomasi hyräilevänsä kaupassa taustalla soinutta kappaletta. Taakka oli alkanut kevetä.

– Se oli minulle parasta terapiaa. Kärsimys ei jalosta eikä tee ihmisestä välttämättä yhtään parempaa. On oikeus tuntea erilaisia tunteita, surua ja vihaakin, mutta on oma valinta, jääkö niiden vangiksi vai jatkaako eteenpäin. Ihmiset selviävät ihan hirvittävistäkin asioista.

Lue Sannan koko haastattelu Meidän Perheen numerosta 11/2017!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.