Erolla uhkailu epätoivon merkki. Silloin viimeistään pitää hakea apua, sanoo Sirpa Salonen.

"Vanhemmuus muuttaa ihmistä. Vastuu uudesta ihmisestä panee arvot ja tärkeysjärjestyksen uusiksi. Ja kun puolisot muuttuvat, myös parisuhdetta pitää päivittää, jatkuvasti. Et itse ole sama, eikä puolisosi ole enää sama ihminen, johon joskus rakastuit.

Ensimmäinen vuosi lapsen syntymän jälkeen on monille pareille se haastavin. Tuoreilla vanhemmilla on omat taustansa ja ajatuksensa siitä, miten asiat tehdään. Vauva valvottaa, väsyttää. Aika menee lapsen hoitamiseen, ja parisuhde jää helposti jalkoihin.

Kun lapset kasvavat, alkavat ne kuuluisat ruuhkavuodet: töiden, päiväkodin, koulun ja harrastusten aikataulut saattavat tehdä elämästä suorittamista, joka laajenee parisuhteeseen ja seksiin. Ilo ja halu voivat kadota, kun ei ole aikaa pysähtyä. Vanhemmat eivät ehkä enää ymmärrä toisiaan ja huomaavat riitelevänsä usein.

Kun erokortti vedetään mukaan, on viimeistään aika hakea apua. Erokortti on epätoivon merkki, ja se kärsii helposti inflaation. Tappeluun pitää kaivaa jotain vielä vahvempaa, kovempia sanoja tai jopa väkivaltaa.

Tässä vaiheessa moni tulee pyytämään apua pariterapiasta. Se on hyvä lähtökohta: ainakin pari haluaa yrittää. Apua kannattaa hakea ajoissa ennen kuin loukkaantumiset ovat liian syvällä.

Ero on rankka kokemus lapsiperheessä kaikille. Se ei välttämättä tee elämästä helpompaa. Erosta seuraa uudenlaisia hankaluuksia, kun aikuisten pitää kasata elämänsä uusiksi ja lasten takia he eivät voi vain kadota toistensa elämästä.

Jos suhde on aikanaan ollut hyvä, siitä kannattaa yrittää pitää kiinni.

Romantiikan hiipuminen ei välttämättä liity pelkästään lapsiperheen arkeen. Suhde on ehkä muutenkin tullut vaiheeseen, jossa rakastuminen muuttuu rakastamiseksi. Puolisossa nähdään jo erilaisia piirteitä, ei vain niitä, joihin ihastuttiin. Jos halua pysyä yhdessä, pitää jatkaa puolison uusiin puoliin tutustumista.

Menkää siis treffeille, ottakaa yhteistä aikaa. Voi olla työlästä sopia lastenhoitojärjestelyistä, mutta tehkää se silti, vaikka kerran kuussa. Ettei pääse tulemaan sellainen olo, että mitään yhteistä ei enää ole.

Kun toinen tulee kotiin, katso silmiin, tervehdi ja kysy, mitä hänelle kuuluu. Kun olette menossa nukkumaan, kysy, miten päivä meni. Kun toinen istuu sohvalla, tarjoa hänelle kuppi teetä, anna viltti jalkojen päälle tai hiero hänen hartioitaan. Ole lähellä ilman vaatimuksia.

Parisuhdeajan voi aloittaa pienistäkin asioista. Voi vaikka lähteä tunniksi kävelylle yhdessä.

Näytä puolisollesi, että hän on yhä kiinnostava. Jos toinen ei koskaan ehdota mitään, on helppo ajatella, ettei hän haluakaan enää mitään."

Sirpa Salonen on Helsingin kaupungin johtava psykoterapeutti lapsiperheiden hyvinvointiin keskittyneessä pariterapiassa.

Vierailija

Pariterapeutti: ”Vanhemmat, muistakaa käydä treffeillä”

En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että pienten lasten vanhemmat leikkivät, että heillä ei ole lapsia ja että he voivat elää ikuisessa treffikulttuurissa. Minusta on paljon hedelmällisempää huomioida se toinen joka päivä eikä odottaa kerran kuussa treffejä ja elää ne loput 30 päivää suu mutrussa valittaen, kun on niin kamalaa. Pitää puhua joka päivä, koska ei se toinen noin vain muutu. Elämä on suurelta osin arkea, siksi teen mieluummin arjesta mukavan ja toimivan sen sijaan, että menisin kerran...
Lue kommentti
Vierailija

Pariterapeutti: ”Vanhemmat, muistakaa käydä treffeillä”

Olen aina ihmetellyt tätä intoa höpöttää treffeistä ja romantiikasta. Jos ei ole arjensietokykyä ja kykyä hakea arjen keskeltä niitä yhteisiä hetkiä, ei teennäiset treffit pelasta mitään. Vanhemmilta aikuisiksi kasvua ja kykyä ottaa vastuuta ja sietää tylsääkin arkea. Ja arjen keskellä hakea niitä yhteisiä, pieniä hetkiä. Halauksia, hyviä sanoja toisille, lasten nukkumaanmenon jälkeen yhteisiä hetkiä ja ennen kaikkea keskenään juttelua, puhumista, kokemusten vaihtamista. Parisuhde ei ole työmaa...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.