”Vaikka hoidan kotona melkein kaikki hommat, en halua tehdä kaikkia päätöksiä yksin. Juttelemme, että olemme kasvatuksessa samoilla linjoilla”, Jonna sanoo.  Kuva: Milka Alanen
”Vaikka hoidan kotona melkein kaikki hommat, en halua tehdä kaikkia päätöksiä yksin. Juttelemme, että olemme kasvatuksessa samoilla linjoilla”, Jonna sanoo. Kuva: Milka Alanen

Jonna Geagean kotiäitivuodet toimivat samalla luovana taukona. – Minun piti saada miettiä, mitä haluan, Jonna sanoo.

Muusikko Jonna Geageaa, 40, on kai kutsuttava kotiäidiksi. Hän ei ole virallisesti työtön työnhakija eikä perinteisesti työelämässäkään. Toisaalta ei hän ole lasten kanssa kotonakaan, sillä molemmat lapset Mimi ja Lulu ovat aloittaneet päiväkodin puolitoistavuotiaina.

Kun Jonna kertoi viime syksynä Me Naisissa, että sopi miehensä Oscarin kanssa viettävänsä 5–7 vuotta kotona ja ”elävänsä miehensä rahoilla”, siitä seurasi paljon päivittelyä. Sellaista ei ole tapana myöntää ääneen.

Viime vuodet Jonna on tehnyt rauhassa toista soololevyään Omaa aikaa, jolta on nyt ilmestynyt kolme kappaletta. Itse asiassa kotiin jääminen oli alun perin tarkoitettu luovaksi uratauoksi. Jonna ja Oscar sopivat, että sen ajan mies tienaa perheen yhteiset rahat.

– Sovimme, että pidän tauon ja mietin, mitä haluan oikeastaan tehdä. Tein Nylon Beatin jälkeen kymmenen vuotta paljon monenlaisia asioita. Olen ollut rockbändissä, näytellyt monissa musiikkiteattereissa, kuten UIT:ssa, tehnyt soololevyn ja ollut töissä vaatekaupassa. Minun piti silti saada miettiä, mihin oikeastaan haluan keskittyä.

”Voihan mies laittaa astiat koneeseen, mutta laitan ne kyllä uudestaan.”

Kotirouvuus on tarkoittanut tietysti myös sitä, että huushollaaminen on Jonnan vastuulla.

– Ei me tehty mitään työnjakoa, olen hoitanut täällä aina samat hommat. Me ei kumpikaan esimerkiksi olla mitään autoihmisiä, eli jos en tajua autosta jotain asiaa, todennäköisesti mieskään ei sitä osaa. Mutta keittiö on minun aluettani. Voihan mies laittaa astiat koneeseen, mutta laitan ne kyllä uudestaan.

Kotitöistä ei tapella, mutta pariskunta kinaa siitä, arvostaako mies Jonnan panosta tarpeeksi.

– Haluan itse tehdä kotityöt, mutta haluan myös, että panostani arvostetaan. Toisaalta ihan itse olen kuoppani kaivanut. Lapsuudenperheessäni isä ja äiti jakoivat kotitöitä tasaisemmin.

”Olemme nelikymppisiä äitejä, joten ehkä osaamme sovitella vähän paremmin.”

Kotiäitivuodet loppuvat kai virallisesti nyt kesällä, kun Jonna ja Erin Anttila palaavat Nylon Beatiksi kymmenen festarikeikan ajaksi. Comebackia on pyydelty vuosien ajan, ja nyt se tuntui molemmista hyvältä ajatukselta.

– Kun olemme treenailleet, se on tuntunut ihan samalta kuin ennen! Jonna sanoo.

Se tarkoittaa, että he ovat kuin liian tiivis, ärsyttävä pariskunta, joiden juttuihin muut eivät pääse mukaan. Siitä seurasi aikoinaan väistämättä myös aikamoisia riitoja.

– Nyt olemme molemmat nelikymppisiä äitejä, joten ehkä osaamme sovitella vähän paremmin.

Lue koko Jonnan haastattelu Meidän Perheen numerosta 6/2018 tai digilehdestä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Italiassa lapsi ei saa kulkea yksin minnekään. Siksi kirjailija Vera Vala vie tytärtään karateen ja kertoo hänelle tarinoita oman tiensä kulkijoista.

Aina, kun käymme 9-vuotiaan tyttäreni Gretan kanssa lomalla Suomessa, hän huokaa, ettei voi olla kotona Italiassa koskaan yhtä vapaa. Hänestä on aivan ihmeellistä kävellä Seinäjoella kilometrin verran mummolasta leikkipuistoon ihan itsekseen. Kotona hän kulkee joskus muutaman metrin edelläni ja kuvittelee olevansa vapaa.

Italiassa vanhemmat eivät päästä lapsia minnekään yksin. Syy on laissa: alle 14-vuotiaat eivät saa olla yksin, tai sitä pidetään heittellejättönä. Lapset saatetaan kouluun vielä yläasteellakin.

Minäkään en jätä Gretaa yksin esimerkiksi käydessäni ruokakaupassa enkä päästä häntä kauppaan itsekseen. Jos joku näkisi hänet kadulla, hänet pysäytettäisiin. Jos itsekin näkisin yksinäisen lapsen, kysyisin, missä vanhempasi ovat, sillä kaikki ei olisi kunnossa. Kun Greta oli vauva, naapurini saattoivat kysyä, missä vauva on, jos liikuin yksin.

En uskalla jättää Gretaa yksin siksikään, että jos jotakin tapahtuisi, en pystyisi elämään sen kanssa.

Italiassa vanhemmat vievät ja tuovat lapsensa joka paikkaan.

Muistan lapsuudestani Seinäjoelta, kuinka änkesimme kavereidemme kylään lauantaiaamuisin kello kahdeksalta. Vietimme siellä koko päivän. Italiassa se ei olisi mahdollista, sillä vanhemmat vievät ja tuovat lapset joka paikkaan.

Vaikka olen itse kasvanut vapaammin, ajattelen, että maassa maan tavalla. Ymmärrän, miksi lapsia suojellaan Italiassa tiukemmin. Jo pelkästään liikenne on karmea, ja 60 miljoonaan asukkaaseen mahtuu muitakin kuin hyviä ihmisiä. Dekkaristi kun olen ja lukenut taustatyökseni italialaisia oikeuslääketieteen raportteja, tiedän, millaista pahuutta voi olla.

Pidän napanuoraa tiukalla itsekin. Kun mieheni Corrado on kotona, pyöräilemme Gretan koulumatkat niin, että minä ajan edessä varmistamassa turvallisuuden ja Corrado viimeisenä katsomassa peräämme.

Kerran Greta sai minut kiinni siitä, että vähän vakoilin häntä. Katselin häntä kadulta koulun pihalle, kun hän huomasi minut ja kiljahti, että ”mamma!”. Olemme vitsailleet, että lähden mukaan Gretan häämatkallekin.

Karatessa Greta oppii puolustamaan itseään ja että tyttökin voi olla vahva.

Koska lapset itsenäistyvät Italiassa myöhemmin kuin Suomessa, olen halunnut, että Greta saa muita itsenäisyyden kokemuksia. Hän ottaa osaa kotitöihin, kattaa pöytää ja siivoaa huonettaan. Olen pannut hänet myös imuroimaan, vaikka meillä käy siivooja. Voi olla, että naapurin poika ei   osaa pedata sänkyään vielä 20-vuotiaanakaan.

Olen vienyt Gretan myös karateen. Siellä hän oppii puolustamaan itseään ja että tyttökin voi olla vahva. Italiassa sukupuolijako on perinteisempi kuin Suomessa, ja karatessa Greta näkee myös, ettei ole tyttöjen ja poikien harrastuksia tai töitä. Hän voi tehdä ihan mitä haluaa.

Jotkut asiat italialaisessa kasvatuksessa tuntuvat yliampuvilta. Maalaisjärki puuttuu, jos lapsi köhäisee kerran.

Asuimme äskettäin mieheni työn vuoksi vuoden Afrikassa Seychelleillä, ja siellä Greta itsenäistyi valtavasti. Hän meni uuteen maahaan ja kouluun eikä puhunut englantia sanaakaan. Nyt hän puhuu sujuvasti.

Myös minä olin rennompi, sillä asuimme tekosaarella, joka oli täysin vartioitu. Greta sai kulkea itsekseen ystävänsä luo muutaman sadan metrin päähän. Hän oli niin onnellinen!

Se oli toki expat-kupla. Saarella ajeltiin vain golfkärryillä, eikä sillä ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Vuosi oli kuitenkin vahvistava kokemus koko perheellemme: selviämme muutoksesta.

Vaikka olen sopeutunut Italiaan 20 vuodessa, jotkut asiat sikäläisessä kasvatuksessa tuntuvat yliampuvilta. Maalaisjärki puuttuu, jos lapsi köhäisee kerran. Hänet kuskataan heti lääkäriin, ja ihan perusflunssaan annetaan varmuuden vuoksi antibiootit, jos se onkin streptokokki.

Suomessa ollaan sovittelevia, opetetaan kunnoittamaan toista ja odottamaan vuoroaan nätisti.

Lasten myös ajatellaan selvittävät välinsä keskenään. Jos vaikkapa puistossa toinen nappaa lapion kädestä, lapset saavat kinata siitä, ja vahvempi voittaa. Suomessa ollaan sovittelevia, opetetaan kunnioittamaan toista ja odottamaan vuoroaan nätisti. Arvostan sitä todella paljon.

Olenkin joutunut opettamaan Gretaa, että hänen täytyy olla kovempi pärjätäkseen joukossa. Olemme lukeneet iltaisin esimerkiksi Iltasatuja kapinallisille tytöille. Varsinkin koulumaailma on armoton: jos yksi tekee rikkeen, koko luokkaa rangaistaan. Kovemmaksi opettaminen ja maailmassa pärjääminen on ristiriitaista, sillä Greta on hyvin herkkä lapsi, joka nauttii luovuudesta ja mielikuvituksestaan.

Vaikka osa Italian tavoista on vähän ärsyttäviä, siellä hän saa kuitenkin pysyä lapsena pidempään.

Vera Vala

  • Kirjailija Vera Valan, 41, perheeseen kuuluvat tytär Greta, 9, sekä lentokapteenimies Corrado, 51. He asuvat Italiassa Milanon seudulla.
  • Veran kuudes Arianna de Bellis -dekkari ilmestyi kesäkuussa.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Jutan ja Juhan yhteinen koti on Pirkkalassa, jossa Juhan lapset viettävät osan viikosta joka toinen viikko. Kuva: Anna Huovinen
Jutan ja Juhan yhteinen koti on Pirkkalassa, jossa Juhan lapset viettävät osan viikosta joka toinen viikko. Kuva: Anna Huovinen

Uusperhe on meille ihanteellisin perhemuoto, sanovat elokuussa avioituvat Jutta Gustafsberg ja Juha Rouvinen

Uusperhe on ihanteellisin perhemuoto ainakin meidän tapauksessamme, kertovat Jutta Gustafsberg ja Juha Rouvinen.

Se mahdollistaa vuorotellen täyden antautumisen sekä lapsille että parisuhteelle, joka on niin uus- kuin ydinperheen perusta, ja tarjoaa siten parhaat puolet kaikesta. Esimerkiksi ensi joulun Jutta ja Juha viettävät kahdestaan ja miettivät, lähtisivätkö lomalle. Kun toisesta saa voimaa, on ihanaa elää arkea lasten kanssa.

Tärkeää on myös se, että lapset, Jutan 14-vuotias Max-poika sekä Juhan 8-vuotiaat kaksoset, saavat nähdä vanhempiensa onnen. 

– Haluamme, että kotona on rakkauden ilmapiiri, ja lapsetkin näkevät sen. Jos me voimme hyvin, myös lapset ympärillämme voivat hyvin. He haluavat viettää aikaa kanssamme, kun he näkevät, miten hyvä meillä on. Maxkin jää usein illalla kotiin sen sijaan, että lähtisi kylille, Juha miettii.

”Parisuhdetta pitää hoitaa arjessakin, mutta vuorottelu antaa elämän osa-alueille aikaa tasapuolisesti.”

Jutta huomauttaa, että onnellisessa tapauksessa ydinperhekin toimii hyvin ja hän ihailee pitkiä liittoja. Usein parisuhde jää kuitenkin arjen kiireen taa. Sieltä voi olla vaikea löytää takaisin oman kumppanin luo.

Molemmilla on siitä myös omat kokemuksensa: elämä lapsiperheessä on päättynyt eroon.

– Liian usein perheessä ajatellaan, että kiirettä kestetään, kun parisuhdetta hoidetaan lomalla kerran vuodessa. Lomaan ladataan kovat odotukset, mutta kun se ei menekään toivotusti, tulee pettymys, Jutta jatkaa.

– Parisuhdetta pitää hoitaa arjessakin, mutta vuorottelu antaa elämän osa-alueille aikaa tasapuolisesti.

Lue koko Jutan ja Juhan haastattelu Meidän Perheen numerosta 8/2018 tai digilehdestä!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.