Meidän hetki.   Juha Itkonen kannustaa lukemaan lapsille alusta asti. ”Kirjojen maailmaa on vaikea löytää aikuisena, jos se ei ole tullut lapsena tutuksi. Maailma kannattaa näyttää lapselle, sillä kirjoista saa voimaa elämässä myöhemmin.” Kuva: Heli Blåfield
Meidän hetki. Juha Itkonen kannustaa lukemaan lapsille alusta asti. ”Kirjojen maailmaa on vaikea löytää aikuisena, jos se ei ole tullut lapsena tutuksi. Maailma kannattaa näyttää lapselle, sillä kirjoista saa voimaa elämässä myöhemmin.” Kuva: Heli Blåfield

Kirjailija Juha Itkonen käsitteli menetyksen surua sekä kaksoslastensa rankkaa alkua kirjoittamalla. Tekstin avulla hän saa selville myös, mitä lapsille kuuluu. 

Meidän perheemme on isompi porukka kuin olisin etukäteen osannut ajatellakaan. Lapset ovat nyt kolmessa eri vaiheessa: yksi on teini, yksi ekaluokkalainen ja kaksi vuoden ikäisiä.

Suuret ikäerot ovat arjessa sekä haaste että rikkaus. Nyt 13-vuotias saa osoittaa hellyyttä pienemmilleen, ja 7-vuotias sekä olla isoveli että ihailla omaa isoveljeään. Se tosin tulee useimmiten ilmi tappelun kautta, sillä hän ärsyttää veljeään, kunnes saa tämän huomion.

Saan kolme nuorinta lastani samaan maailmaan lukemalla heille. Vaikka iltasatu on vähän vanhanaikainenkin klassikko, se antaa säännöllisen ajan ja paikan kokoontua. Kirjan ääreen asettuminen on myös hetki, jolloin voin tunnustella keskimmäisen kuulumisia.

Sadut ovat myös hyvä tilaisuus miettiä oikeudenmukaisuutta ja vääryyksiä. Muistan vieläkin omasta lapsuudestani, millaisen tunnereaktion aiheutti Astrid Lindgrenin Saariston lapsien kohtaus, jossa Pampula-koiraa viedään lopetettavaksi. Koira ei ollut tehnyt mitään väärää, ja se tuntui tosi pahalta. Saman olen nähnyt vanhemmissa pojissani lukiessani kirjaa heille: he ovat tunteneet vahvaa epäoikeudenmukaisuutta ja huudahtaneet kohtauksessa ”ei, ei”. Lukeminen onkin hyvä tapa opetella sanomaan tunteet ääneen.

”Kirjat ovat loistava tilaisuus käydä läpi lapsen kanssa sitä, mitä hän ajattelee itse.”

Tarina on myös hyvä paikka keskustella. Satu on keskeytynyt aina, kun pojat ovat kysyneet, että mikä tuo on tai miksi tuo tekee noin. Sitten olemme miettineet vastauksia yhdessä.

Olen lukenut lapsilleni tasaisesti sekä vanhoja klassikkoteoksia että modernia lastenkirjallisuutta. Vaikka vanhoissa kirjoissa on usein hyvinkin erilainen arvomaailma ja sukupuoliroolit kuin nykymaailmassa, ei kirjoja kannata katsoa minkään poliittisen linssin läpi. Nehän ovat vain satuja! Kun lapselle ei tarjoa omia arvolatauksiaan, kirjat ovat loistava tilaisuus käydä läpi lapsen kanssa sitä, mitä hän ajattelee itse. Varsinkin esikoinen on niin tarkka sukupuolirooleista, että hän on aina itse huomauttanut, että eihän tuo ole oikein.

”Kaikki lukemani kirjat eivät tietenkään ole hyviä.”

Parhaat lukukokemukset naurattavat kaikkia. En tiedä, mitä kaksoset ymmärtävät Veera Salmen Puluboista, mutta he ovat nauttineet lukemisesta, ja me muut olemme nauraneet samoille jutuille.

Kaikki lukemani kirjat eivät tietenkään ole hyviä. Pienempinä pojat ovat halunneet lukea elokuviin perustuvia kirjoja, kuten Autoja, mutta niissä on usein kehnot juonet. En ole kuitenkaan halunnut rajata heidän makuaan, vaan kannustanut ja ottanut kirjastosta pari muuta kirjaa kylkeen.

Eipä silti, huonokin kirja voi olla hieno kokemus! Esimerkiksi Jo Nesbøn Tohtori Proktoria lukiessa tajusimme, että Nesbø jaarittelee ihan käsittämättömästi. Teimme siitä oman vitsin: aloimme keksiä lasten kanssa lauseita, jotka ovat mahdollisimman pitkiä ja jotka eivät johda mihinkään, ja nauroimme hulluna.

”Uskon, että jakaminen auttaa muita. Jos kirjastani on lohtua ja rohkaisua muille, hyvä.”

Lapset ovat loistavia keksimään satuhahmoja itse. Kirjoitin Pikku Kakkoseen sadun, jossa oli kolme miljoonaa vuotta vanha otus, joka oli jo niin vanha, että se oli uupunut. Keskimmäinen kuvaili hahmon minulle tarkasti.

Pari vuotta sitten vanhin poikani totesi, ettei hänelle tarvitse enää lukea. Hänelle on ollut vaikea keksiä kirjallisuustyyppiä, jota hän haluaisi lukea itse. Teen kyllä kaikkeni, jotta hän löytäisi itselleen sopivat kirjat. Onneksi meitä yhdistää musiikki, ja meillä on hyvä puheyhteys muutenkin.

Toivoisin, että hän muistaisi lapsuuden lukukokemukset myöhemmin ja pitäisi kirjat elämässään, sillä lukeminen ja kirjoittaminen voivat olla valtavia voimavaroja elämässä. Sitä ne ovat olleet minullekin. Olen käsitellyt kirjoittamalla tapahtunutta ja jakanut ajatuksiani, koska uskon, että jakaminen auttaa muita. Jos esimerkiksi Ihmettä kaikki -kirjastani on lohtua ja rohkaisua muille, hyvä.

”En jaottele aikaa parisuhdeaikaan ja perheaikaan. Se on samaa elämää, ja meillä se on nyt äänekästä.”

Oma kirjoittamiseni on nyt jäissä. Vaimo lähti keväällä töihin, ja minä olen kotona kaksosten kanssa. Isommat projektit saavat odottaa ensi vuoteen, sillä kirjoittaminen vaatii jonkin verran yksinäisyyttä ja hiljaisuutta.

Koska perheemme on niin iso, meillä ei ole oikein kahdenkeskistä aikaa vaimon kanssa. Toisaalta en jaottele aikaa parisuhdeaikaan ja perheaikaan. Se on samaa elämää, ja meillä se on nyt äänekästä.

Kyllä minäkin kaipaan joskus hiljaisuutta, sillä ihminen kaipaa sitä, mitä hänellä ei ole. Se on kuitenkin paradoksi. Jos olen yksin, kaipaan perheen ääntä ja meteliä.

Juha Itkonen

  • Kirjailija Juha Itkosen, 43, perheeseen kuuluvat vaimo Maija, 41, vuoden ikäiset kaksostyttö ja -poika sekä 7- ja 13-vuotiaat pojat.
  • Juhan omakohtainen, vaikeasta valinnasta ja kaksosvauvojen ennenaikaisesta syntymästä kertova Ihmettä kaikki -romaani ilmestyi tänä syksynä.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.