16-vuotiaana Marja vietti Andyn kanssa kaksi päivää. 13 vuotta myöhemmin hänen oli pakko etsiä hänet käsiinsä. Kuva: Pia Inberg
16-vuotiaana Marja vietti Andyn kanssa kaksi päivää. 13 vuotta myöhemmin hänen oli pakko etsiä hänet käsiinsä. Kuva: Pia Inberg

Älä pelkää vaan luota, sai näyttelijä Marja Salo todeta. Itseesi, keneen rakastut, ja siihen, kenen kanssa pihalla kannattaa leikkiä.

Tavallisena aamuna näyttelijä Marja Salo juo litran kahvia, keittää lapsilleen puuron ja huomaa yhtäkkiä, että on kiire.

Rivitaloasunnon keittiöön jää tiskaamaan Marjan äiti, joka asuu yläkerran toisessa makuuhuoneessa. Toisessa nukkuvat Marja ja mies Andy sekä lapset, juuri ekaluokan aloittanut Miles ja päiväkotiin vietävä pikkusisko Mimi. Heitä kello hoputtaa jo menoihinsa.

– Äidin vuokrasopimus päättyi, kun minä olin juuri palaamassa töihin. Sovimme, että hän muuttaa meille vähäksi aikaa. Sitten hän jäi, Marja kertoo.

Isoäiti kotona on kullanarvoinen, sillä Marjan työ Kansallisteatterilla tarkoittaa paitsi kiireisiä aamuja, myös myöhään venyviä iltoja. Kolmen sukupolven kodissa eletään sopuisasti.

– Äidistä on paljon apua, ja se tuo iloa hänelle itselleenkin. Emme ole koskaan joutuneet pyytämään muuta hoitajaa kotiin, Marja sanoo.

– Andylle kuvio sopii täysin, mutta hän onkin poikkeuksellinen, tosi ihmeellinen tyyppi.

Ihmeellinen on myös heidän tarinansa.


Marjan poika Miles on ekaluokkalainen, tytär Mimi nelivuotias. Kuva: Pia Inberg


Meidän on pakko tavata

Marja oli päättänyt perustaa perheen poikaystävänsä kanssa, mutta ennen sitä hänen olisi pakko tavata Andy.

Hän ei voinut unohtaa amerikkalaispoikaa, jonka kanssa oli viettänyt kaksi päivää rullaluistelukilpailuissa Helsingissä 16-vuotiaana, 13 vuotta aikaisemmin. He olivat puhuneet vain vähän, mutta tunteneet toisensa täysin tutuiksi.

– Puhuin silloin huonosti englantia. Tyydyin lähinnä viittomaan, sillä en halunnut olla epätäydellinen. Silti minusta tuntui, että ymmärsimme toisiamme.

Keväällä 2009 Marja löysi Andyn Facebookista. He alkoivat kirjoitella toisilleen. Heinäkuussa Marja matkusti New Yorkiin teatterimatkan varjolla, vaikka ystävät varoittivat: Älä mene. Se sotkee kaiken.

”Meillä oli Andyn kanssa yhteys, josta puuttui kaikki epäonnistumisen pelko. 

Kun hän näki Andyn, he molemmat tiesivät, että tämä olisi tässä.

Rakkaus oli päivänselvää, mutta päälle vyöryivät muutkin tunteet. Olisi liian myöhäistä. Tämä on aivan hullua. Emme me voi.

Eikä Marja uskaltanut vieläkään puhua kunnolla englantia. Se ei haitannut.

– Tunne oli samanlainen kuin vanhan ystävän kanssa, jota näkee vuosien jälkeen. Välistä jääneellä ajalla ei ollut merkitystä. Olimme heti, kuin olisimme tunteneet toisemme aina, Marja kuvailee.

– Minulla oli Andyn kanssa turvallinen olo. Meillä oli yhteys, josta puuttui kaikki sellainen epäonnistumisen pelko, joka usein liittyy muiden ihmisten kohtaamiseen. Suhde oli erilainen kuin mikään, mihin olin törmännyt aikaisemmin.

Kotiin palattuaan Marja erosi poikaystävästään. Kun Andy sai tietää erosta, hän lensi Suomeen seuraavana päivänä. Seuraavan syksyn ja talven aikana he tapasivat neljä kertaa, vuoroin Suomessa ja Yhdysvalloissa.

– Jos joku tekisi meistä elokuvan, kukaan ei uskoisi tarinan alkua. Se yhdistää meitä yhä. Kun arjesta puuttuu kaikki glamour, muistamme, miten rakastuimme, Marja sanoo.

Vauva sai tulla

Vauva, Miles, saisi tulla koska vain. Marja teki testin keväällä 2010, kun Andy oli toisella mantereella.

Ystävät olivat raskausuutisesta kauhuissaan. Hyvää tulevaisuutta yksinhuoltajana, kertoivat katseet, mutta Marja oli äitiydestä yhtä varma kuin Andystakin. Muiden epäluulo ei tuntunut miltään.

”Ajattelin heti, että kaikki järjestyy.”

Andylle Marja kertoi raskaudesta Skypessä sen jälkeen, kun oli kuullut Milesin sydänäänet.

– Minulla ei ollut mitään huolta siitä, miten hän reagoisi. Ajattelin heti, että juuri näin tämän pitää mennä. Kaikki järjestyy.

Andy ilmoitti, että he menevät naimisiin. Heinäkuussa häissä Atlantassa esiintyi harpunsoittaja. Amerikkalaissuku sai tutustua morsiameen, jonka kaaso kiskoi ylös päiväunilta puoli tuntia ennen vihkimistä. Muhkean timanttisormuksen Marja tahtoi vaihtaa mahdollisimman yksinkertaiseen, ja vieraille hän tarjoili poropiirakoita pikkusiskonsa tekemässä mekossa. Se oli muhkeisiin jenkkihäihin tottuneille kovin arkinen.

Kuukausi ennen Milesin syntymää, marraskuussa 2010, Andy muutti Suomeen.


Korkealla! Miles harrastaa uimahyppyjä, Mimi on kiinnostunut muun muassa jalkapallosta. Kuva: Pia Inberg
Korkealla! Miles harrastaa uimahyppyjä, Mimi on kiinnostunut muun muassa jalkapallosta. Kuva: Pia Inberg


Isä, joka osallistuu

On se hyvä, että sinulla on tuollainen mies, Marjan äiti sanoo.

Yösyöttö-elokuvassa Marja näyttelee Enniä, jonka mies on jättänyt hänet yksin vauvan kanssa. Marjan oma lapsiperhearki on aivan erilaista.

Hänen miehensä on sellainen, joka jaksaa lukea kymmenen iltasatua yhteen menoon ja istuu lapio kädessä keskellä hiekkalaatikkoa, kun muut vanhemmat jäävät seisoskelemaan leikkikentän reunalle. Uimarannalla Marja saa muistuttaa, että suomalaisille säännöt ovat tärkeitä: liukumäki on todella vain lapsia varten.

– Minulla ei ole sitä ongelmaa, että pitäisi kehottaa puolisoa osallistumaan. Päinvastoin, saan välillä sanoa, että anna lasten olla keskenäänkin, Marja nauraa.

– Välillä on kyllä kurjaa olla se tylsä, joka käskee sisälle kesken futispelin. Lapset sanovat, että äiti on pomo ja isi on paras, koska se leikkii meidän kanssa.

Marja uskoo, että Andyn taustakin vaikuttaa: amerikkalaisesta kulttuurista hän on oppinut, että siellä lapsen aloitteisiin vastataan aina. Jokainen aikuinen näkee lapset ja hymyilee heille. Tapa tuntuu tulevan luonnostaan.

– Suomessa lapsille joko lässytetään tai toivotaan, että jättäisipä tuo minut rauhaan. Minusta tuntuu, että se on myös ajan ilmiö: ihmiset eivät halua ottaa vastuuta mistään muusta kuin omista asioistaan.

Marja haluaa elää toisin.


Oma jengi. Marjan perhe viettää paljon aikaa yhdessä. ”Viihdyn tosi hyvin lasteni kanssa.”


Maailmantuskaa purkamassa

Junaradan varressa kulkee metsäpolku, jota etenee neljä hahmoa. Siellä Marjan perhe kerää roskia.

Marja pelkää harvaa asiaa. Terrorismia on vaikea pelätä, kun todennäköisempää on voittaa lotossa tai jäädä auton alle. Ennen lapsia Marja muistaa olleensa hullunkin rohkea: hän saattoi treenata volttia rullaluistelurampilla ja kaatua kymmenen kertaa niskalleen säikähtämättä. Mutta viime kesänä hän ahdistui nähdessään roskaiset rannat ja meren, jonka pohjasta kaikki korallit ovat kuolleet.

Andy opiskeli kesän Mallorcalla, ja Marja matkusti sinne lasten kanssa interrailaamalla läpi Euroopan.

– Minusta on pelottavaa nähdä, että koko ekosysteemi on romahtamassa, Marja sanoo.

– Onko niin, että 50 vuoden kuluttua meressä ei ole muuta kuin matoja ja muovia?

Marja tietää, ettei toisia voi muuttaa, mutta omaan käytökseen voi vaikuttaa. Siksi heidän perheensä siivosi Välimeren rantaa joka aamu. Lasten haavit täyttyivät muovisilpusta.

– Siivoamisesta tuli tosi hyvä olo. Se herätti kyllä huomiota, ja uskon, että sen ansiosta muutkin saattavat alkaa tehdä jotakin.

Jos kotona olohuoneen nurkasta löytyy hämähäkki, Marja, Andy ja lapset pelastavat sen ulos. Pihalla he eivät kävele maassa lojuvan muovipussin ohi, vaan nostavat sen roskiin. Metsässä he rakentavat siilille majan. He ostavat vaatteet ja huonekalut mieluiten käytettyinä ja syövät kasvisruokaa – paitsi Andy, joka syö silloin tällöin luomulihaa.

”Uskon, että ekologinen elämäntapa opettaa lapsille empatiaa.”

Marja sanoo tutustuneensa lihantuotantoon maatilalla työskennellessään.

– Uskon, että tämä kaikki opettaa lapsille empatiaa, Marja sanoo.

– Tuntuu vaikealta vaatia lapsilta kasvissyöntiä, mutta ajattelen niin, että ainakaan he eivät kysy meiltä vanhempina, miten olemme voineet antaa heidän syödä lihaa. Minä en hankkiudu väittelyihin lihansyöjiä vastaan, mutta en halua olla osallinen sen tuotannossa.

Opetus lapsille: luota tunteisiisi

Ei sinun tarvitse vastata, Marja kuiskaa lapsilleen, jos puolituttu aikuinen kyselee heidän ikäänsä tai kutsuu heitä aroiksi. Hän haluaa lastensa tietävän, että he riittävät.

Marja itse aloitti teatterissa 7-vuotiaana ja saattoi puhua ja laulaa tuhannelle ihmiselle. Lavan ulkopuolella hän ei välttämättä pystynyt sanomaan tuntemattomalle aikuiselle sanaakaan. Tuntui siltä, että aikuisille olisi aina pitänyt sanoa jotakin erityistä eikä heille riittäisi, että kertoo vain vastauksen.

– En keksinyt tarpeeksi nokkelaa sanottavaa. Tuntui, etten riitä, että pitäisi olla viihdyttävä. Ehkä lapset ajattelevat niin, että aikuiset odottavat heiltä aina enemmän, Marja sanoo.

– Yritän itse aina olla määrittelemättä lapsiani ääneen. Jos lapsen kuullen hokee kymmenen kertaa päivässä ”oletko sä vähän ujo?”, hän alkaa uskoa olevansa. Ujo lapsi voi olla älykäs tarkkailija, joka menettää itseluottamuksensa, jos häntä koko ajan kritisoidaan.

”Minä tajusin vasta kolmikymppisenä, ettei kaikkien tarvitse pitää minusta.”

Marja luottaa siihen, että Miles ja Mimi puhuvat kyllä aikuisille ja tarttuvat uusiin asioihin heti, kun ovat siihen itse valmiita. Kun Marjalle opetettiin lapsena, että kaikkien kanssa pitää leikkiä, hän opettaa lapsilleen päinvastaista.

– Jos toisen seurassa tulee ikävä olo, siihen ei tarvitse mennä, Marja perustelee.

– Tajusin vasta kolmikymppisenä, ettei kaikkien tarvitse pitää minusta. Kaikkien kanssa pitää tulla toimeen, mutta leikkiin ryhdytään vain siinä seurassa, jossa on hyvä olla. Sanon lapsilleni, että kuuntele, miltä sinusta tuntuu. Leiki niiden kanssa, joiden kanssa on hyvä leikkiä.

Vaikeisiin hetkiin Marjalla on myös neuvo: Jos tuntuu kurjalta tai yksinäiseltä, muista, että isä ja äiti ovat aina mukana sydämessäsi. Me tuemme sinua koko ajan.

– Minun ja Andyn rakkaustarinan ansiosta tiedän, että on paljon asioita, joita emme tajua, mutta joita me tunnemme.


Marja nähdään tänä talvena myös Kansallisteatterin Tippukivitapaus-musikaalissa. Kuva: Pia Inberg


Unelmia toisten puolesta

Kaikki on hyvin, jos kaikki pysyy yhtä hyvänä kuin nyt. Sitä Marja toivoo perheelleen. Hän on huomannut, että vanhemmuus on kääntänyt huomion itsestä läheisiin.

– Unelmoin nykyään toisten puolesta, Marja sanoo.

– Mies on aina halunnut lähteä Himalajalle vaeltamaan, ja melkein pakotin hänet siihen. Tänä syksynä hän lähtee sinne veljeni kanssa, ja minä suunnittelen ja fiilistelen heidän matkaansa etukäteen. Jostain syystä se on minusta kivempaa kuin lähteä itse.

Hyvä arki tarkoittaa Marjalle myös hyvää parisuhdetta, ja päinvastoin. Kesällä Marja vietti viiden viikon lomansa yhtä päivää lukuun ottamatta kokonaan vain perheensä kanssa. He leipoivat ja pyöräilivät viljelypalstalle, kävivät kiipeilypuistossa, menivät Doris-koiran kanssa metsään ja uivat kaikki päivät, jotka suinkin tarkeni.

Marjaa ei haittaa, vaikka arki pyöriikin tiiviisti perheen ympärillä.

– Minusta lasten kanssa on tosi kivaa, Marja sanoo.

– Omat menot ovat jääneet, koska ne pitää aina erikseen järjestää. Mutta sekin vaikuttaa, että yksinkertaisesti viihdyn perheeni kanssa.

Haaveita Marjallakin kyllä on: Joskus olisi kivaa asua maalla. Saisimmepa koululaiselle oman huoneen. Voisimmepa muuttaa omakotitaloon, jonne mahtuisivat oikeat rummut Milesille. Ehkä muutamme seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi Amerikkaan.

Tai sitten kaikki voi mennä toisin kuin on suunnitellut.

– Ennen Andyn tapaamista ainoa kriteerini puolisolle oli, että hän olisi suomenkielinen kasvissyöjä. Eipä tullut kumpaakaan, Marja kertoo.

– Elämään on mahdollista suhtautua muutenkin kuin peläten.

Marja Salo

  • Näyttelijä Marja Salo, 37, asuu opettajamiehensä Andyn, 40, ja lastensa Milesin, 6, ja Mimin, 4, kanssa Helsingissä. Marjan äiti asuu perheen kanssa saman katon alla.
  • Marja nähdään tänän syksynä Yösyöttö-elokuvan toisessa pääosassa sekä Kansallisteatterin Tippukivitapaus-musikaalissa. 
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.