Tunnista virheesi edellisessä suhteessasi ja mieti, miten voisit välttää ne uudessa perhekuviossa.  Kuva: iStockphoto.
Tunnista virheesi edellisessä suhteessasi ja mieti, miten voisit välttää ne uudessa perhekuviossa.  Kuva: iStockphoto.

Lopeta sirkustelu, etsi paikkasi, äläkä pelkää kapinaa.

1. Kerro lapselle rakkaudesta.
Mieti ensin kuinka vakavasta suhteesta on kyse, sillä hetken hurmaan ei kannata vetää lapsia lainkaan mukaan. Mieti myös missä vaiheessa lapsi tai lapset ovat erotyössä. Lapsi tekee eron jälkeistä luopumistyötä ja yrittää sopeutua uuteen elämäntilanteeseen, jossa toinen vanhemmista ei ole kaiken aikaa.

Kun olet valmis, kerro, että olet löytänyt uuden, tärkeän ihmisen, johon olet rakastanut tai ihastunut. Kerro, että uusi ystävä viettää jatkossa enemmän aikaa teillä kotona – mutta hän ei ole uusi isä eikä uusi äiti, vaan ystävä.

2. Etsi paikkasi – älä heittäydy heti bonusvanhemmaksi.
Lapsiin kannattaa alkaa rakentaa suhdetta, kuten ihmissuhteita yleensäkin rakennetaan: tutustumalla, toista kuuntelemalla, luottamusta ja yhteistä säveltä hakemalla. Vaikka kotileikki tuntuu kahdesta rakastuneesta ihanalta ja lapsistakin se voi olla ihan jees, ei kenenkään elämään voi rynniä äidiksi tai isäksi.

Vaikka olisi kuinka mukava keskittyä vain uuteen, upeaan kumppaniin, se ei käy, kun kuviossa on mukana lapsia.

3. Älä suostu jäämään etäiseksi.
Lasten ja uuden kumppanin ystävyys, josta kasvaa myöhemmin sosiaalinen vanhemmuus, ei synny ilman vaivannäköä. Tämän suhteen rakentaminen on aina uuden kumppanin velvollisuus, vastuuta siitä ei voi työntää lapsille eikä heidän vanhemmalleen. Vaikka olisi kuinka mukava keskittyä vain uuteen, upeaan kumppaniin, se ei käy, kun kuviossa on mukana lapsia.

4. Älä pelkää kapinaa.
Lapset kapinoivat lähes aina uutta tulokasta vastaan. Uuden ihmisen muuttaminen taloon voi tuntua lapsesta kamalalta, hämmentävältä, ehkä hetkisen aikaa uudelta ja kiehtovalta. Jos lapsen kapinointia ja siihen liittyviä aikuisten tunteita ei pystytä käsittelemään rehellisesti, seurauksena on väistämättä parisuhteen ongelmia.

Lasten vanhemman tehtävä on osoittaa lapsille, mikä on uuden kumppanin paikka ja rooli perheessä. Vaikka uusi kumppani onkin lapsille aluksi vain kaveri, hänellä on silti oikeus kasvattaa.

Uusperheen rakentaminen on välillä raskasta, ärsyttävää ja turhauttavaa.

5. Valita ja ehdota.
Uusperheen rakentaminen on välillä raskasta, ärsyttävää ja turhauttavaa. Siksi täytyy puhua, paljon ja avoimesti. Kaikkein ikävimmistäkin tunteista pitäisi pystyä kertomaan toiselle.

Välillä tulee väsymyksen hetkiä ja hylkimisreaktioita toisen lasta kohtaan, mutta niitä tunteita ei saisi näyttää lapselle. Jos pahan olon, väsymyksen ja pettymyksen voi purkaa kumppanilleen, parisuhteen ja uusperheen perustat ovat vahvalla pohjalla. Pyrkikää aina ongelmista ratkaisuihin, negatiivisesta olotilasta positiiviseen lopputulokseen. 

6. Mieti, kuka saa lastenhuoneen.
Muuttaminen asuntoon, jossa puoliso on asunut aiemmin perheensä kanssa, voi olla virhe. Lapsille on repivää, jos omaan kotiin muuttaa uusia lapsia – varsinkin, jos he ovat itse joutuneet muuttamaan kodistaan ja uudet lapset saavat heidän huoneensa.

Helpointa olisi aloittaa puhtaalta pöydältä uudessa asunnossa. Jos se ei ole mahdollista tai muuten järkevää, vanhassa kodissa kannattaa ainakin tehdä remonttia niin, että esimerkiksi vanhempien makuuhuoneesta tulee lastenhuone.

Kannattaa ottaa tavaksi perhepalaverit, joita pidetään silloin, kun myös toisaalla asuvat lapset ovat paikalla.

7. Luo uudet säännöt.
Kannattaa ottaa tavaksi perhepalaverit, joita pidetään silloin, kun myös toisaalla asuvat lapset ovat paikalla. Palaverissa sovitaan ajankäytöstä: mitä viikonloppuna tehdään yhdessä tai erikseen. Mitä kukin toivoo ja mitä ei.

Uusperheellä pitää olla ihan omat, selkeät sääntönsä. Jos perheessä noudatetaan entisten perheiden, etävanhempien ja uusperheen sääntöjä sekaisin, lopputulos on kaaos.

Vaali myös hyviä parisuhdetaitoja; antamasi malli voi olla lapselle ensimmäinen ja tärkein malli hyvästä parisuhteesta.

8. Mieti, millainen äiti- tai isäpuoli haluat olla.
Kun lähdet perustamaan uusperhettä, sinusta tulee väistämättä ajan myötä sosiaalinen vanhempi toisen lapsille. Mieti, millainen äiti- tai isäpuoli haluat olla, ja keskustele siitä myös kumppanisi kanssa. On tärkeää, että teillä on yhteiset tavoitteet ja samansuuntaiset, vaikkei välttämättä aivan samanlaiset kasvatuslinjat.

Mieti, mitä sinussa on sellaista, jonka haluat lapsen perivän sinulta sosiaalisena perintönä. Vaali myös hyviä parisuhdetaitoja; antamasi malli voi olla lapselle ensimmäinen ja tärkein malli hyvästä parisuhteesta.

9. Ota kalenterishow haltuun.
Uusperheessä tarvitaan monesti koko perheen yhteistä aikaa, aikuisten kahdenkeskistä aikaa, jokaisen omaa aikaa ja sitten vielä sellaista aikaa, jolloin lapsi saa olla ihan kahden kesken oman biovanhempansa kanssa. Kysy aina kumppanisi mielipidettä sopiessasi aikatauluja exän kanssa. Kerran viikossa on hyvä istua kumppanin kanssa rauhassa ja suunnitella seuraavan viikon aikataulut: harrastukset, muualla asuvien tulemiset ja lähtemiset  – sekä kahdenkeskinen aikuisten aika.

Älä utele lapselta exän asioita, saati solvaa tätä.

10. Älä hauku (kummankaan) exää.
Lapsen pitäisi saada elää ilmapiirissä, jossa hänen toisaalla asuvasta vanhemmastaan puhutaan rehellisesti mutta arvostavasti. Älä utele lapselta exän asioita, saati solvaa tätä.

Kannattaa myös miettiä, tarvitseeko entisen parisuhteen kaikkein ikävimpiä muistoja ja exän heikkoja puolia vuodattaa uudelle kumppanille. Yhteydenpito voi olla helpompaa, jos ei ole kuullut aivan kaikkea toisen masennuksista ja seksielämästä.

11. Lopeta sirkustelu.
Sirkustelu tarkoittaa sitä, että kun toisen lapset tulevat viikonlopuksi, vanhempi alkaa järjestää sirkushuveja. Se voi tarkoittaa myös sitä, että uusi kumppani yrittää saada toisen lasten rakkauden puolelleen miellyttämällä heitä. Lopeta sirkustelu heti alkuunsa ja pyri elämään tavallista kivaa perhe-elämää, johon kuuluu myös riitoja ja sotkua.

12. Viljele rakkautta.
Ennen kuin lähtee perustamaan uusperhettä, edellinen ero on hyvä käsitellä mahdollisimman selväksi sekä psyykkisesti että taloudellisesti. Tunnista virheesi edellisessä suhteessasi ja mieti, miten voisit välttää ne uudessa perhekuviossa. 

Onnistumisen pakkomiellettä kannattaa kuitenkin varoa. Uusperhettä ei voi pitää pystyssä hampaat irvessä ajatellen, että tällä kertaa minun on pakko onnistua. Uusperhe on upea mahdollisuus rakastua ja tehdä arjesta parempaa. Tee parhaasi, että kotona on hyvä olla.

Asiantuntijana toiminnanjohtaja Pekka Larkela Suomen Uusperheellisten liitosta.

Lähde: Mervi Juusola, Uusperhe, se toimii sittenkin, Meidän Perhe 7/2012

 

Vierailija

Näin saat uusperheen toimimaan – lue 12 vinkkiä

Minä oon vahvasti sitä mieltä, että ydinperhe, joka on riidoissa keskenään, ei todellakaan ole lapselle parempi vaihtoehto, kuin kaksi onnellista uusioperhettä. Meidän muksu pitää tosi paljon minun uudesta kumppanista ja isänsä lapsipuolista. Väitän että kaikilla meillä on nyt parempi olla. Lapsella myös. Olkoonkin, että olen "rakastunut vanhempi", kyllä mulla silti harkintakyky pelaa. Typeriä yleistyksiä täällä.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
”Vaikka hoidan kotona melkein kaikki hommat, en halua tehdä kaikkia päätöksiä yksin. Juttelemme, että olemme kasvatuksessa samoilla linjoilla”, Jonna sanoo.  Kuva: Milka Alanen
”Vaikka hoidan kotona melkein kaikki hommat, en halua tehdä kaikkia päätöksiä yksin. Juttelemme, että olemme kasvatuksessa samoilla linjoilla”, Jonna sanoo. Kuva: Milka Alanen

Jonna Geagean kotiäitivuodet toimivat samalla luovana taukona. – Minun piti saada miettiä, mitä haluan, Jonna sanoo.

Muusikko Jonna Geageaa, 40, on kai kutsuttava kotiäidiksi. Hän ei ole virallisesti työtön työnhakija eikä perinteisesti työelämässäkään. Toisaalta ei hän ole lasten kanssa kotonakaan, sillä molemmat lapset Mimi ja Lulu ovat aloittaneet päiväkodin puolitoistavuotiaina.

Kun Jonna kertoi viime syksynä Me Naisissa, että sopi miehensä Oscarin kanssa viettävänsä 5–7 vuotta kotona ja ”elävänsä miehensä rahoilla”, siitä seurasi paljon päivittelyä. Sellaista ei ole tapana myöntää ääneen.

Viime vuodet Jonna on tehnyt rauhassa toista soololevyään Omaa aikaa, jolta on nyt ilmestynyt kolme kappaletta. Itse asiassa kotiin jääminen oli alun perin tarkoitettu luovaksi uratauoksi. Jonna ja Oscar sopivat, että sen ajan mies tienaa perheen yhteiset rahat.

– Sovimme, että pidän tauon ja mietin, mitä haluan oikeastaan tehdä. Tein Nylon Beatin jälkeen kymmenen vuotta paljon monenlaisia asioita. Olen ollut rockbändissä, näytellyt monissa musiikkiteattereissa, kuten UIT:ssa, tehnyt soololevyn ja ollut töissä vaatekaupassa. Minun piti silti saada miettiä, mihin oikeastaan haluan keskittyä.

”Voihan mies laittaa astiat koneeseen, mutta laitan ne kyllä uudestaan.”

Kotirouvuus on tarkoittanut tietysti myös sitä, että huushollaaminen on Jonnan vastuulla.

– Ei me tehty mitään työnjakoa, olen hoitanut täällä aina samat hommat. Me ei kumpikaan esimerkiksi olla mitään autoihmisiä, eli jos en tajua autosta jotain asiaa, todennäköisesti mieskään ei sitä osaa. Mutta keittiö on minun aluettani. Voihan mies laittaa astiat koneeseen, mutta laitan ne kyllä uudestaan.

Kotitöistä ei tapella, mutta pariskunta kinaa siitä, arvostaako mies Jonnan panosta tarpeeksi.

– Haluan itse tehdä kotityöt, mutta haluan myös, että panostani arvostetaan. Toisaalta ihan itse olen kuoppani kaivanut. Lapsuudenperheessäni isä ja äiti jakoivat kotitöitä tasaisemmin.

”Olemme nelikymppisiä äitejä, joten ehkä osaamme sovitella vähän paremmin.”

Kotiäitivuodet loppuvat kai virallisesti nyt kesällä, kun Jonna ja Erin Anttila palaavat Nylon Beatiksi kymmenen festarikeikan ajaksi. Comebackia on pyydelty vuosien ajan, ja nyt se tuntui molemmista hyvältä ajatukselta.

– Kun olemme treenailleet, se on tuntunut ihan samalta kuin ennen! Jonna sanoo.

Se tarkoittaa, että he ovat kuin liian tiivis, ärsyttävä pariskunta, joiden juttuihin muut eivät pääse mukaan. Siitä seurasi aikoinaan väistämättä myös aikamoisia riitoja.

– Nyt olemme molemmat nelikymppisiä äitejä, joten ehkä osaamme sovitella vähän paremmin.

Lue koko Jonnan haastattelu Meidän Perheen numerosta 6/2018 tai digilehdestä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Treffit kalenteriin. Joonas Laurila ja Hanna Gullichsen vaalivat parisuhdeaikaa. ”Se on kuitenkin perheen kanalta tärkeintä”, Hanna sanoo. Kuva: Milka Alanen
Treffit kalenteriin. Joonas Laurila ja Hanna Gullichsen vaalivat parisuhdeaikaa. ”Se on kuitenkin perheen kanalta tärkeintä”, Hanna sanoo. Kuva: Milka Alanen

Jaksamiseen tepsii moni konsti. Hanna Gullichsenin perheessä niitä ovat oma ja parisuhdeaika, kaksi pesukonetta ja sänky olohuoneessa.

Lounasaika! Perheen isä Joonas Laurila istuu keittiöntasolla ja heittää pastat kiehumaan. Kotikeittiön arvoasiakkaat, puolitoistavuotiaat kaksospojat Anton ja Emil, odottavat jo, milloin ruoka saapuu.

Äiti, kokki-ruokakirjailija Hanna Gullichsen keskeyttää reseptin kirjoittamisen ja kiinnittää poikien ruokalaput. Hanna jatkaa ajatustyötään, ja Joonas esittelee pojille päivän menun. Pasta bolognese, olkaa hyvät!

Kaksi suuta aukeaa, ja Joonas syöttää Antonia. Emilin ruuan tarjoilee Joonaksen äiti, joka käy perheessä usein apuna.

Tämä on normipäivä Hannan ja Joonaksen kotona. Se on myös heidän työpäivänsä: pojat eivät ole vielä päivähoidossa. Joonaksen äiti hoitaa lapsia kolmesti viikossa, viitisen tuntia kerrallaan. Niiden 15 tunnin aikana viikossa Hannan ja Joonaksen on hoidettava iso osa työasioista. Loput hommat hoituvat muun elämän ohessa.

Nytkin poikien syötyä Hanna siivoaa keittiön ja aloittaa blogiannoksen kokkauksen. On päivän ainoa valoisa hetki, joten se on kuvattava nyt.

– Meillä on käytössämme nyt viikkotyöaika, joka oli ennen kaksosia yksi pitkä työpäivä, Hanna sanoo.

– Toisaalta en valita mistään. Yrittäjyys mahdollistaa perheemme elintavan ja sen, että töitä ei tarvitse tehdä viikonpäivää katsoen.

”Väsymys on onneksi kausittaista. Tätä jaksaa, kun tietää, että kyseessä on vaihe.”

Hanna kirjoittaa ruokakirjoja ja reseptejä asiakkaille ja vetää omaa kustantamoa. Aikaa kuluu myös blogiin ja podcastiin, vaikka hän mieltääkin ne enemmän harrastukseksi kuin rahasammoksi. Joonaksen työt soljuvat limittäin Hannan kanssa, mutta niitä on edelleen myös juoksupuolella, jossa miehen tausta on.

Pienissä kaksosissa ja yhteisessä yrityksessä olisi monelle haastetta riittävästi, mutta kun pojat olivat puolivuotiaita, Hanna lisäsi elämään vielä yhden kierroksen: hän alkoi opiskella kokiksi. Ensimmäiset puoli vuotta hän kävi koulua, toiset harjoitteli ravintoloiden keittiöissä yötä myöten. Nyt työ on palkittu kokin papereilla.

Eikö heitä väsytä?

– Totta kai! Joonas sanoo.

– Väsymys on onneksi kausittaista. Jos tänään on väsynyt, kahden päivän päästä välttämättä ei. Tätä jaksaa, kun tietää, että kyseessä on vaihe, Hanna miettii.


Äidin muru. Puolitoistavuotiaat pojat ovat viikottain mummon hoidossa. Kuva: Milka Alanen
Äidin muru. Puolitoistavuotiaat pojat ovat viikottain mummon hoidossa. Kuva: Milka Alanen


Aina vierelläsi. ”Kun lapsia on kaksi, he ovat siunattuja. Heillä on aina joku siinä vierellä”, Hanna sanoo.

Hannan ja Joonaksen tarina eteni salamavauhtia. He tapasivat muutama vuosi sitten juoksun parissa, menivät naimisiin puolentoista vuoden kuluttua ensi­treffeistä, ja pian Hanna odottikin lasta. Tai siis kahta. Silloin jännitti, miten unille käy.

Kun lapsia tulee kerralla kaksi, kaikkea huomiota tarvitaan tuplasti enemmän – samaan aikaan. Syliä kaipaa kaksi vauvaa, ruokaa kaksi suuta ja vaipanvaihtoa kaksi pyllyä.

”Kaksosten ansiosta olemme himmeän tehokkaita.”

Tuplatyöstä huolimatta kahden lapsen hoito on pariskunnan mukaan sujunut yllättävän helposti.

– Rutiinit kahden vauvan hoitoon peräkkäin oppi nopeasti. Olemme suorastaan himmeän tehokkaita heidän ansiostaan. Suurin haaste kaksosten kanssa on ollut logistiikka: tiedämme jokaisen kaupan ja ravintolan, missä voi käydä ja yhtä lailla, missä ei, Joonas sanoo.

Ja se tavaramäärä! Pojilla on viidet kärryt: kaksosrattaiden lisäksi kahdet normaalit vaunut, jotta Hanna ja Joonas voivat ottaa molemmat yhden lapsen ja mennä omille teilleen, sekä kahdet juoksurattaat. Pesukoneitakin on kaksi. Eipä tarvitse odotella edellisen satsin linkousta.

Rentoutta on tuonut se, että Hanna on käynyt saman läpi kertaalleen esikoisensa kanssa kymmenen vuotta sitten. Hän ei ole stressannut pikkupoikien jokaisesta köhästä. Se on helpottanut Joonastakin, jolle lapset ovat ensimmäiset.

Aika on kuitenkin myös kullannut muistot ja opit.

– Ne sen ajan valvomiset ja rutiinit ovat unohtuneet ajat sitten. Ennemmin minä nyt huudan Joonakselle, että tule auttamaan, kun en saa näitä nukkumaan, Hanna sanoo.

Se ero edelliskierrokseen on, että Hanna on kymmenen vuotta vanhempi. On käynyt samoin kuin urheillessa: ikä tuntuu, halusi tai ei.

– Palautuminen kestää. Minä olen meistä se, joka tarvitsee unta kahdeksan tuntia yössä, jotta jaksan, kun Joonas selviää viidellä tunnilla ja päikkäreillä. Juuri puhuimme, että kunnon palautumiseen tarvitaan kaksi yötä: ensimmäinen yö nollaamiseen, toinen latautumiseen.

”Menen joka ilta viimeistään kymmeneltä sänkyyn, sillä tiedän, että tarvitsen ne unet.”

Sängyn paikka voi olla olohuoneessa. Kolme kuukautta sitten Hanna ja Joonas kantoivat oman sänkynsä sohvan taakse, jossa uni tulee paremmin. Nukkuminen poikien kanssa samassa huoneessa oli levotonta.

Perhe etsi ensin uutta kotia. Kun Hanna oivalsi, ettei oma makkari ole välttämättömyys, arki toimii nyt oikein hyvin. Järjestelyä tukee myös se, ettei perheen muu elämä keskity olohuoneeseen vaan keittiöön. Se on keskipiste, jossa tehdään työt ja läksyt ja käydään treffeillä, jos ravintolaan ei ehditä.

– Ymmärsin, etten tee omalla huoneella mitään, minä vain nukun siellä. Riittää, kun saa vetää unimaskin kasvoilleni ja tulpat korviin, Hanna sanoo.

– Menen tietoisesti joka ilta viimeistään kymmeneltä sänkyyn, sillä tiedän, että tarvitsen ne unet. Se onnistuu, koska pojat nukahtavat usein jo seitsemän maissa.

”Olemme tehokkaampia näin kuin perinteisessä kahdeksan tunnin työajattelussa.”

Toinen järjestely on nykyiseen pikkupoikien huoneeseen hankittu laveri. Jos nukutusvuorossa olevaa vanhempaakin alkaa väsyttää, laverille on kivempi köllähtää kuin lattialla heitetylle patjalle.

Hanna ja Joonas hyödyntävät myös urheilutaustaansa: fyysinen toiminta tunnetusti vie mehut ja tuo kunnon unen sekä pikkupojille että vanhemmille. Ja kun työaika on tiukka, se on käytettävä täysillä hyväksi.

– Olemme tehokkaampia näin kuin perinteisessä kahdeksan tunnin työajattelussa. Emme pidä turhia kahvitaukoja vain taukojen vuoksi, sillä aivoissa raksuttaa koko työajan. Sen jälkeen on aivan kuitti olo, Joonas sanoo.

Ja kun on väsynyt, aikuistakin nukuttaa hyvin. Hyvän kierre on valmis.


Meidän tiimi. ”Turvaverkot ovat jaksamisen kannalta tosi tärkeät”, Hanna ja Joonas sanovat. Kuva: Milka Alanen
Meidän tiimi. ”Turvaverkot ovat jaksamisen kannalta tosi tärkeät”, Hanna ja Joonas sanovat. Kuva: Milka Alanen


”Emma halua, että toinen joutuu tekemään asioita, joista ei nauti. Se on paljon hitaampaa,. Siksi minä teen firman paperityöt ja ostoslistat, Joonas ostokset”, Hanna kertoo. Kuva: Milka Alanen
”Emma halua, että toinen joutuu tekemään asioita, joista ei nauti. Se on paljon hitaampaa,. Siksi minä teen firman paperityöt ja ostoslistat, Joonas ostokset”, Hanna kertoo. Kuva: Milka Alanen

Viideltä aamulla Joonas antaa Hannan jäädä nukkumaan ja nousee postittamaan kustantamon kirjoja poikien kanssa.

Ennen Joonas olisi ollut jo lenkillä, mutta miehen jalka leikattiin ennen joulua. Joonas sairasti syövän 18-vuotiaana, ja nyt koko jalkapohja rakennettiin uudelleen, koska kävely ja juoksu sattuivat nuoruuden leikkausten jäljiltä. Toipuminen jatkuu yhä.

Veri vetäisi juoksemaan, sillä hänelle, samoin kuin Hannalle, urheilu on kehon rasituksen lisäksi pään lepoa. Lasten jälkeen himotreenaaminen on kuitenkin jäänyt.

Kun ennen Joonas teki lähes parinkymmenen kilometrin päivittäisiä lenkkejä omissa oloissaan, nyt hän juoksee 20 minuuttia ja kipaisee sitten kauppaan. Vapauden nautinto on pakko yhdistää perhearkeen.

– Ei siinä ole oikeastaan vaihtoehtoja. Juoksen sitten hakemaan vaippoja samalla, Joonas naurahtaa.

Nyt, kun Joonas kuntouttaa jalkaansa, hän on ottanut vastuun myös poikien kärrylenkeistä. Hän voi kävellä tunteja pitkin rantoja ja puistoja.

– Kaikella tällä haluamme opettaa myös pojille, että olemme aktiivisia emmekä pysy paikoillamme.

Samaan aikaan Hanna saa tehdä töitä tai viettää omaa aikaa. Usein hän käy uimassa.

Joonaksen mielestä turhan moni ajattelee edelleen, että lepo tarkoittaa vain pötköttelyä. Tässä perheessä lepo on sitä, että saa energiaa.

– On myös tosi tärkeää, että toiselle voi olla suora ja sanoa, että nyt tarvitset lepoa, jos toinen ei huomaa sitä itse.

Syitä siihen on kaksi: energiavaje näkyy helposti kiireessä kinaamisena, mutta myös aikaansaamattomuutena. Siihen miinaan kumpikaan vanhemmista ei halua astua.

Silloin pirteämpi pakkaa lapset tuplakärryyn ja lähtee pihalle, jotta toinen saa hetken yksin.

– Väsyneenä hetkenä on ihanaa, kun Joonas sanoo minulle, että ensi yönä saat nukkua kunnolla. Pelkästään sillä tiedolla saan energiaa päivään, Hanna sanoo.

”Kun aikaa on tosi vähän, ei ole mitään järkeä käyttää sitä riitelyyn.”

Yhtä lailla Hanna ja Joonas pallottelevat, rullaako arki parhaimmalla mahdollisella tavalla ja tekeekö kumpikin niitä kotitöitä, joista tykkää. Yksi oivallus on, että kun kumpikin valitsee itselleen mieluisimmat jutut perinteisen tasajaon sijaan, on arjessa yksi kinan aihe vähemmän.

– Kun aikaa on tosi vähän, ei ole mitään järkeä käyttää sitä riitelyyn, Joonas sanoo.

– Emme halua, että toinen joutuu tekemään asioita, joista ei nauti. Se on paljon hitaampaa. Joonas ei tykkää tehdä firman kuittijuttuja, joten minä teen ne. Joonas taas hoitaa kaikki ruokaostokset, minä ostoslistat.

”Treffeistä ei luisteta, koska on liian iso riski, että yhteinen aikamme jää muuten vähiin.”

Kalenterissa on kaksi aihetta, joista ei koskaan lipsuta: vuokranmaksu ja treffit. Hanna tykkää suunnitella ravintolailtoja ja lomia pitkällekin etukäteen. Kun kalenterissa on, mitä odottaa, arkikin menee mukavammin.

– Treffit ovat yhtä tärkeät kuin vuokranmaksu. Niistä ei luisteta, koska on liian iso riski, että meidän yhteinen aikamme jää muuten vähiin. Se on kuitenkin perheen kannalta tärkeintä, Hanna sanoo.

Perhe on rakennettu parisuhteen päälle, Joonas lisää.

– Parisuhdeaika auttaa meitä rentoutumaan ja jaksamaan. Ja kun jaksamme, jaksamme myös tehdä rakastamiamme asioita poikien kanssa. Se, mitä kalenterissa lukee, on minimimäärä, mutta kyllä suhdetta pitää vaalia ihan tavallisessa arjessakin.

Niin käykin lähes joka ilta, kun pojat nukahtavat.

Paitsi sen kerran, kun Hanna ja Joonas päättivät pitää treffit keittiössään, koska lapsenvahti oli sairastunut.

– Emme päässeet ravintolaan, joten päätimme, että haetaan kaupasta ruuat ja kynttilät. Sen ainoan kerran lapset eivät menneet nukkumaan, eivät sitten millään! Lopulta Emil istui sylissäni, ja söimme kimpassa. Hän halusi olla messissä meidän treffeillä, Hanna kertoo.

Tärkeää on, että vaikka lapsia tuli perheeseen lisää, vanhempien elämäntyyli ei muutu.

– Antaisimme silloin periksi omista arvoista ja uskomuksistamme. Emme muuta elämäämme heidän vuokseen, vaan tuomme heidät meidän elämäämme, Joonas sanoo.

  • Kokki ja yrittäjä Hanna Gullichsen, 39 asuu Helsingissä.
  • Perheeseen kuuluvat puoliso Joonas Laurila, 36, kaksospojat Anton ja Emil sekä Hannan 10-vuotias esikoispoika edellisestä liitosta.