Kuvitus: Satu Kettunen
Kuvitus: Satu Kettunen

Riittääkö yksi aikuinen kerrallaan? Mirja Aarnio pohtii, onko elämä eroperheessä lapsille uhka vai mahdollisuus.

Eteisen lattialla on kaaos. Etsin laukuista ja kangasnyssyköistä lasteni fleecekerrastoja, jumppapukuja ja sadevaatteita. 10-vuotias kokoaa koulutavaroitaan reppuunsa, 5-vuotias tärkeitä lelujaan pieneen käsilaukkuunsa.

On taas se päivä, kun lapseni vaihtavat kotia isänsä luokse. Osa varusteista seilaa mukana kahden kodin väliä.

Katselen tyttäriäni ja mietin, kuinka paljon alituinen kodin vaihtaminen stressaa heidän mieltään. Tuntuu epäreilulta, että me vanhemmat saamme asua pysyvästi omissa kodeissamme, mutta lapset joutuvat vaihtamaan paikkaa. Pienempi tyttö murehtii, muistaako hän varmasti tuoda tärkeimmät lelunsa takaisin isältään. Isompi tuskastuu, kun pitää änkeä kaikki kouluviikon kirjat ja tarvikkeet kerralla laukkuun.

Rauhoittelen ja halaan tyttöjä. Samalla rauhoittelen mielessäni itseäni, mutta sieltä se taas saapuu – syyllisyys.

Syyllisyydentunne on tullut jo liiankin tutuksi parin viime vuoden aikana.

Tunne on tullut jo liiankin tutuksi viimeisen parin vuoden aikana. Erosimme lasten isän kanssa yhteisellä päätöksellä ja pitkän harkinnan jälkeen, kun toinen lapsi oli tokaluokkalainen ja toinen kolmevuotias. Sovimme, että tytöt asuvat minun kanssani noin 70-prosenttisesti siihen saakka, kun pienempikin menee kouluun.

Vuorosysteemimme on epäsäännöllinen töiden vuoksi. Lapset kyselevät joka kerta, kuinka monta päivää he viipyvät isällä, kauanko äidillä taas sen jälkeen ja yrittävät pysyä kärryillä, missä kodissa milloinkin asuvat.

Vaikka tiedän, että eropäätös oli sataprosenttisesti oikea, päässäni pyörii kysymys: jäävätkö lapseni paitsi jostain, kun heillä on yhden yhtenäisen perhe-elämän sijaan kaksi erillistä perhettä?

Kysyn asiaa Suvi Larulta, joka on Väestöliiton psykologi, psykoterapeutti ja Vanhemmuus-tiimin esimies. Hänen selkeä vastauksensa on, että eivät jää.

– Jokainen perhe on omanlaisensa. Joissain perheissä on yksi, joissain kaksi, joissain useampia aikuisia. Hyvä perhe-elämä luodaan olemassa olevista aineksista ja puitteista jokaisessa perheessä omalla tavallaan, sanoo Laru.

Pakko olla läsnä

Ei ole olemassa ennalta määrättyä kaavaa, jonka mukaan lapsen olisi parasta elää vain yhdessä kodissa ja kahden vanhemman kanssa.

Omassa arjessani kyseenalaistan ajatuksen kuitenkin monta kertaa.

Yksi ongelma on ajankäyttö ja läsnäolo. Kun lapset ovat luonani, olen ainoa läsnä oleva vanhempi: äiti, jonka kuuluu töiden lisäksi tehdä ruokaa, hoitaa kotityöt, ehtiä ravata sekä lasten että omissa harrastuksissa, kasvattaa, nukuttaa, lohduttaa – ja joskus vain istahtaa.

Päivämme venyvät usein pitkiksi. Lähdemme aamulla päiväkotiin, kouluun ja töihin ja palaamme kotiin noin kymmenen tunnin kuluttua. Koululainen viettää useita tunteja iltapäivisin yksin tai kavereillaan, ja tarhalaisen päivät venyvät usein yhdeksäntuntisiksi.

En voi jakaa vastuuta läsnäolosta, tarhasta hakemisista ja ruuanlaitosta lasten isän kanssa. Välillä tuntuu, että se on pois lapsilta.

Olisi kiva auttaa lastani läksyissä sillä aikaa, kun toinen vanhempi tekisi ruuan. Olisi ihanaa pelata tyttöjen kanssa, kun toinen siivoaisi keittiön ja ripustaisi pyykit. Olisi mahtavaa, jos saisin pulmatilanteessa toisenkin kasvattajan mielipiteen heti enkä sitten joskus, kun ehdimme lasten isän kanssa tavata ja keskustella asiasta.

Yhden vanhemman perheiden liiton toiminnanjohtaja Heljä Sairisalo nostaa kuitenkin raskaimman taakan pois harteiltani.

– Lastenhoidon ja lasten kanssa olemisen vuorottelu riippuu vanhemmista, ei välttämättä erosta. On paljon pariskuntia, jossa käytännössä toinen vanhempi hoitaa kaikki lasten viemiset ja tuomiset, hän sanoo.

Saan lohdutusta mietteisiini myös lukiessani kasvatustieteiden tohtori Jouko Huttusen luentoa. Siinä hän toteaa, ettei lapsen hyvinvointi ole riippuvainen perhemuodosta eikä siitä, onko perheessä yksi vai kaksi vanhempaa.

Vanhempien lukumäärää olennaisempaa lapsen kasvulle ja kehitykselle on perheenjäsenten hyvä vuorovaikutus, tunteiden ja näkökulmien käsittely ja jokaisen huomioon ottaminen ja kunnioittaminen. Huttusen mukaan perinteinen ydinperhe voi toimia tässä hyvin tai huonosti aivan kuin yhdenkin vanhemman perhe.

Eron jälkeen herkkyyteni kuulla lasteni tarpeita on vahvistunut.

Käsi sydämellä voin sanoa, että ainakin meillä puhutaan asioista ja rakastetaan isosti. Kaikki saavat kertoa huolensa – toisinaan se tosin vaatii ensin yhtäaikaista huutamista, mutta lopulta jokaista kuunnellaan.

Olen pannut merkille, että eron jälkeen herkkyyteni kuulla lasteni tarpeita on vahvistunut. Kun he ovat luonani, annan heille paljon aikaani ja huomiotani. Ehkei minun pitäisikään stressata, vaikka välillä koti jää siivoamatta tai syömme eineksiä vain sen vuoksi, että käytän aikaani mieluummin lasten kanssa olemiseen.

Lapsen on tärkeä saada tuntea, että juuri hänen perheensä on ihan yhtä hyvä kuin muidenkin, Suvi Laru sanoo.

– Vanhemman ei pitäisi korostaa huoltaan perheen toimivuudesta, vaan ennemminkin puhua lapsille konkreettisesti siitä, miten mukava tämä meidän perhe on, vaikka kaikkea ei tehdäkään samalla tavalla kuin vaikkapa kaverin perheessä. Sitä paitsi ero parhaimmillaan kasvattaa ja vahvistaa aikuista, ja se on lapsenkin etu.

Olen samaa mieltä. Tuntuu hullulta sanoa, että nautin lasteni seurasta entistä enemmän nyt, kun elän heidän kanssaan yksinhuoltajana, sillä eron jälkeen olen muutenkin onnellisempi. Se ei voi olla huono asia. Haluan uskoa, että tunne välittyy tytöillenikin.

Milloin saamme omat huoneet?

Mutta ei murehtimiseni tähän jää.

Mietin usein myös sitä, mistä kaikesta lapseni jäävät paitsi, kun perheemme rahat ovat niin tiukilla. Tuloni eivät riitä isoon kotiin, vaan lapset asuvat samassa huoneessa. Synttäreitä ei järjestetä kalliissa seikkailupuistoissa, eikä lomilla todellakaan lennetä etelään. Näistä ja muistakin asioista satelee palautetta tytöiltä: Milloin saamme omat huoneet? Miksi emme koskaan käy ulkomailla äiti sinun kanssasi? En halua taas pitää synttäreitä kotona!

Minun täytyy skarpata. En halua välittää lapsilleni fiilistä, että pienet tulot tekisivät elämästä jotenkin huonompaa.

Lisäksi joudun monen yksinhuoltajan lailla turvautumaan toisinaan muun muassa palkattomiin vapaisiin, esimerkiksi koulujen runsaiden lomaviikkojen aikana. Ei minulla olisi siihen varaa.

Heljä Sairisalo kertoo, että lapsiperheiden pienituloisuus koskettaa nimenomaan yhden vanhemman perheitä. Taloudellinen niukkuus ei kuitenkaan ole lapsille uhka silloin, kun perhe ei sen vuoksi ole vaarassa syrjäytyä. Suvi Laru sanoo, ettei lasten hyvinvointi ole kiinni tulo­tasosta.

– Lapsille ei kannata korostaa rahapulaa, vaan pyrkiä tekemään ilonaiheita ihan pienistäkin reissuista ja kotisynttäreistä. Tärkeintä on fiilis, ettei aikuinen ole jatkuvasti ahdistunut rahapulasta.

Auts. Myönnän stressaavani myös ääneen välillä talouttamme. Toisinaan tiuskaisen lapsille, ettei meillä tuohon ole varaa.

Ihan turhaan. Minun täytyy skarpata, sillä en halua välittää lapsilleni fiilistä, että pienet tulot tekisivät elämästä jotenkin huonompaa.

Aina me kolme

Kolmas iso huolenaiheeni on se, ettei minulla ole mielestäni tarpeeksi kahdenkeskistä aikaa lasteni kanssa. Lähes aina olemme kolmistaan. Lapsilla on ikäeroa viisi vuotta, ja vaikka he tulevat hyvin toimeen, kummallakin on omat ikään ja persoonallisuuteen liittyvät tarpeensa.

Kymmenvuotiaani kanssa kaksin haluaisimme mennä isompien elokuviin, yhdessä lenkille ja höpötellä koululaistyttöjen juttuja.

Yhtä lailla haluaisin viettää aikaa kahdestaan viisivuotiaani kanssa: katsoa piirrettyjä ja käydä leikkipuistossa. Äiti–tytär-hetkinä saisin antaa jakamattoman huomioni vain yhdelle lapselle kerrallaan.

Ystävien ja läheisten avulla tämä on totta kai järjestettävissä, mutta se vaatii aina säätämistä, jota elämä on muutenkin pullollaan. Niin minulle kuin monelle muullekin yhden vanhemman perheelle tuottaa tuskaa yrittää ehtiä olla töissä edes normaalin pituisia päiviä.

– Yksinhuoltajana onkin vaikeampi osallistua työelämään yhtä paljon kuin ei-yksinhuoltajana, sillä aina julkiset palvelut, kuten päivähoito ja iltapäiväkerho, eivät kata työ- tai opiskeluaikaa, toteaa Heljä Sairisalo.

Pieni perheemme on onnekas. Lapsillani on elämässään useita tärkeitä, luotettavia aikuisia.

Tiedän itsekin, miten vaikeaa on olla työpaikassa, jossa työajat eivät jousta, etätöitä ei katsota hyvällä tai suhtautuminen lasten sairasteluun on nihkeää. Onneksi nykyisessä työssäni voin sovittaa työni ja perhe-elämäni yhteen melko mutkattomasti.

Pieni perheeni on onnekas. Meillä on melko laaja tukiverkosto, joka auttaa usein lyhyelläkin varoitusajalla. Kun ydinperheemme hajosi, huomasin, kuinka paljon ympärillämme on ihmisiä, joihin voisin luottaa ja joiden kanssa voisimme viettää aikaa yhdessä. Sen lisäksi, että vanhat ystävyys- ja perhesuhteet vahvistuivat uudessa elämäntilanteessa, saimme myös paljon uusia ystäviä.

Nyt jaamme arkea, vuorottelemme lastenhoidoissa ja vietämme paljon aikaa ystäväperheiden kanssa. Lapsillani on elämässään useita tärkeitä, luotettavia aikuisia. Mielestäni tämä on rikkaus, joka ei välttämättä olisi koskaan toteutunut tiiviissä ydinperheessä.

Eivät lapseni pohdi ydinperhemallia – he pohtivat, kuka tänään tulee meille syömään. Ja vaikka kodin vaihtaminen on toisinaan ärsyttävää kaaosta, se sujuu kuitenkin jo melko hyvällä rutiinilla.

Kerran tyttäreni kysyvät, miksi meillä on äidin koti ja isin koti, mutta ei lasten kotia. Vastaan heille näin: Kummankin koti on tietysti myös lasten. Ja ajatelkaa, teillä on kaksi täydellistä kotia. Sellaista ei kaikilla olekaan.

Vastaukseksi tulee tyytyväistä nyökyttelyä.

Vierailija

Miten lapseni selviävät erosta?

Meilläkin on vuoroviikkoperhe. Itse koen olevani viikoillani lapsille enemmän läsnä kuin ydinperheessä. Ei haittaa ollenkaan, että paikalla on vain yksi aikuinen. Lapsettomilla viikoilla ehdin keskittyä omiin asioihini, jolloin lapsiviikot ovat selkeästi perheaikaa. Samoin tiedän, että lasten isä on eron jälkeen lähentynyt henkisesti lastensa kanssa. Ydinperheessämme oli kaksi vanhempaa, mutta kireä ilmapiiri, väsynyt äiti ja etäisempi isä. Onko se sitten parempi kuin kaksi kotia, joissa...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.