Mikan ja Miran parisuhdekriisi osui samaan aikaan Urhon terveysongelmien kanssa. ”Emme pystyneet näkemään toisiamme rankassa elämäntilanteessa. Kauempaa näimme paremmin, mitä arvokasta meillä on”, Mira sanoo. Kuva: Juha Salminen
Mikan ja Miran parisuhdekriisi osui samaan aikaan Urhon terveysongelmien kanssa. ”Emme pystyneet näkemään toisiamme rankassa elämäntilanteessa. Kauempaa näimme paremmin, mitä arvokasta meillä on”, Mira sanoo. Kuva: Juha Salminen

Bonuslasten kapina, vauvan sydänvika, parisuhteen kriisi. Niistäkin selviää, kun vaikeat tunteet uskaltaa kohdata, muusikko Mira Luoti sanoo.

Pellavapäinen Urho, 3, roikkuu äitinsä Mira Luodin, 40, otteessa pää alaspäin. Isä Mika Haapasalo, 42, on juuri hakenut hänet päiväkodista, ja Mira yrittää kuoria pojan toppahaalarista keskellä keittiötä.

Urho kömpii ruokapöydän alle ja kurkkii, kun Miran vanhemmat lapset Eirik, 10, ja Trine, 8, sekä Trinen luokkakaveri Axa syövät välipalaa.

Kolme vuotta sitten Urho pysäytti koko perheen. Poika oli parikuinen, kun Mira mietti, miksi hän hengittää oudosti nukkuessaan. Hän vei pojan Jorviin, ja vain minuuttia myöhemmin sairaalan aulassa pojan sydän pysähtyi.

– Olin siellä ihan viime hetkellä. Häneltä löydettiin sydänvika.

Miralle lapsen sairastuminen on opettanut hänelle tärkeimmän: mene pelkoja päin. Se on elämän ohjenuora, jonka hän halua opettaa myös lapsilleen.

Miten se on auttanut Miraa vaikeina hetkinä?


Pieni selviytyjä. Sydänviasta kärsineen Urhon vointi on nykyisin hyvä, ja siksi vanhemmatkin uskaltavat jo hengittää. Kuva: Juha Salminen
Pieni selviytyjä. Sydänviasta kärsineen Urhon vointi on nykyisin hyvä, ja siksi vanhemmatkin uskaltavat jo hengittää. Kuva: Juha Salminen


”Monta kertaa odottelin pöytä katettuna, mutta lapset eivät ilmestyneet syömään.”

Suur-uusperheen äiti. Sellainen Mirasta tuli kuusi vuotta sitten. Hänellä on kaksi lasta aiemmasta avioliitostaan, ja avopuolisolla Mikalla on 13- ja 15-vuotiaat tyttäret. Urho on yhteinen onni.

Porukka on niin iso, ettei se mahdu tavalliseen autoon. Mira ja Mika vaihtoivat seitsenpaikkaisen tilaihmeensä pienempään huomattuaan, että jättiautoa tarvitaan todellisuudessa harvoin.

Uusperheen perustaminen tuntui Mirasta luonnolliselta, onhan hän itsekin uusperheestä. Miran isä kuoli, kun tyttö oli vasta vauva, ja äiti tapasi myöhemmin Tapsan. Tapsan mukana Mira ja hänen veljensä saivat kaksi sisarusta. Tapsasta tuli heti iskä ja sisarpuolista siskoja.

– Minulle oli hirveän tärkeää, että kaikkia kohdellaan uusperheessä tasavertaisesti. Sen otin mukaan omasta kodistani. Ajattelin, että kun vedämme Mikan kanssa samaa linjaa, niin kyllä lapsi sopeutuu.

Yllätys oli, ettei se heti onnistunutkaan. Mikan tuolloin alakouluikäiset tytöt osoittivat aluksi mieltään.

– Aika kapinointia se oli alussa. Monta kertaa odottelin kotona pöytä katettuna, mutta tytöt eivät ilmestyneet syömään eivätkä ilmoittaneet, missä olivat.

Kapinoinnin lisäksi haastetta toi se, miten kahden perheen tavat sulautetaan yhteen.

– Koska minulla ei ole säännöllisiä työaikoja ja lapset kulkivat keikoilla mukana, rutiinit ovat minulle hirveän tärkeitä. Jotkut taiteilijat antavat lastensa valvoa, mutta silloin kun ruoka-ajoista ja nukkumisesta pidetään kiinni, lapset pysyvät kasassa.

– Mikan perheessä taas oli ollut aivan erilaiset elämäntavat. Eivät tytöt ilmoittaneet isälleenkään, missä ovat.

Tilanteeseen auttoi aika ja se, että Mira ymmärsi, että kaikki eivät ajattele kuten hän.

– Olen silti edelleen tarkka. Meillä lasten täytyy kysyä, saavatko he mennä koulun jälkeen kaverille, minkä jälkeen vielä varmistan, että se sopii myös kaverin vanhemmille.

Kuin esimerkkinä Eirik alkaa vetää kenkiä jalkaan ja sanoo lähtevänsä ostarille. Mira havahtuu:

– Mitä tekemään? Ai pizzalle Miksun kanssa?

– Lähetä sitten kuva pizzasta, hän naurahtaa.

”Minusta koti on parhaimmillaan, kun kaikki viisi ovat täällä.”

Kuuden vuoden jälkeen lapset tuntevat olevansa yhtä perhettä. He myös leikkivät keskenään, vaikka uhmaikäisellä ja teineillä on helposti eri mielenkiinnon kohteet.

– Jos isot tytöt pelaavat lautapeliä, he pelaavat niin helpoilla säännöillä, että Urhokin pääsee mukaan. Kun menemme leikkipuistoon, myös teinit tulevat mukaan.

Aiemmin molempien lapset asuivat toisilla vanhemmillaan vuoroviikoin, mutta nykyään tytöt asuvat Miran ja Mikan luona kolme päivää viikossa.

– Tytöistä viikko meillä oli liian pitkä aika olla erossa kavereista. Kaverit ovat tuon ikäisille tärkeitä.

– Nyt kaikki lapset näkevät kuitenkin toisiaan hyvin. Minusta tuntuu, että koti on parhaimmillaan, kun kaikki viisi ovat täällä. Myös meillä aikuisilla on ikävä lapsia.

Kaikki ei ole helppoa vieläkään. Uusperhekuvion vanhemmat työstävät elämänvaihetta eri tavoin. Mira toivoo lasten ymmärtävän, että haasteista huolimatta rakkautta sataa monesta suunnasta. Mirallekin uusperhe oli rikkaus: ilman sitä hän ei olisi saanut siskojaan eivätkä lapset Tapsa-pappaa.

– Toivon myös olevani lapsille sellainen roolimalli, että vaikka välillä täytyy kohdata kurjia tilanteita, kaikesta kannattaa puhua. Sillä selviää pitkälle.

”En ikinä pakota lasta mihinkään, mutta selviytymiskeinoni on sellainen, että palaan pääkallopaikalle.”

Illalla keitetään kaakaota ja mennään luistelemaan. Se on Miran tapa näyttää Trinelle, miten mennään pelkoa päin.

Vuosi sitten Trine kaatui koulun luistelutunnilla niin pahasti, että hänet vietiin terveyskeskukseen. Sieltä tyttö passitettiin kotiin särkylääkkeiden kanssa.

Kotona Mira tajusi, että sääriluussa oli muutakin kuin mustelma, ja vei tytön Lastenklinikalle. Luu on katkennut kokonaan ja lisäksi murtunut kahdesta paikasta.

Huomenna koulussa on luistelua ensi kertaa turman jälkeen.

– Trine alkoi linkata jo pari päivää sitten. Jalassa on kuulemma taas jotakin vikaa, Mira kertoo.

– En ikinä pakota lasta mihinkään, mutta oma selviytymiskeinoni on sellainen, että palaan pääkallopaikalle. Jos haluaa toipua, on hyvä kohdata. Silloin mikään ei jää kummittelemaan. Se on pelon voittamista.

Niin Mira toimi, kun Urholle tuli korvatulehdus vuoden ikäisenä. Sillä ei ollut mitään tekemistä sydämen kanssa, mutta Mira vei hänet Jorviin nähdäkseen paikan, jossa pojan sydän oli pysähtynyt aiemmin.

Hän halusi käydä läpi hatarat muistonsa järjen kanssa: Tällä lattialla itkin. Tässä mietin, miten puhelin toimii, jotta joku hakisi muut lapset ja puuhun sidotun koiran kotiin.


Kaikki kotona. Parasta on, kun kaikki lapset ovat saman katon alla. Edessä Eirik, vasemmalla Trine, sohvan takana Trinen luokkakaveri Axa. Kuva: Juha Salminen
Kaikki kotona. Parasta on, kun kaikki lapset ovat saman katon alla. Edessä Eirik, vasemmalla Trine, sohvan takana Trinen luokkakaveri Axa. Kuva: Juha Salminen


”Jos poika on kipeänä, otan hänet sänkyyn viereeni, jotta minäkin otan rennommin.”

Urhon dramaattisista hetkistä alkoi kuukausien sairaala-aika. Välillä Urho pääsi kotiin, mutta sydämen rytmihäiriökohtauksia tuli uudelleen. Ne ajat ovat Miralle sumua. Hän muistaa hetkiä: Kuinka soitti teholle aamukolmelta kuullakseen, miten Urho voi. Kuinka hän pumppasi rintaa muiden äitien kanssa ja suri, ettei maitoa tullut. Miten voimaannuttavalta tuntui jutella muille vanhemmille ja huomata, että asiat ovat sittenkin aika hyvin.

Nyt lääkitys Urhon rytmihäiriöön on historiaa ja elämä normaalia. Jos rytmihäiriökohtaukset palaavat, poika on leikattava kouluiässä. Se on onneksi helppo leikkaus, katetrihoito, joka tehdään suonten kautta.

– Nyt voin hengittää, vaikka vieläkin on asioita, jotka muistuttavat sydämestä.

Sellaisia ovat esimerkiksi Urhon uhmaan liittyvät raivokohtaukset. Mira ottaa hänet aina silloin syliinsä kuullakseen, että sydän lyö tasaisesti.

– Tarkistan aina, että syke pelaa. Sitten minäkin rauhoitun. Jos poika on kipeänä, otan hänet sänkyyn viereeni, jotta minäkin otan rennommin.

Toisaalta Mira on tarkka, ettei jää epävarmuuden kierteeseen. Terveenä Urho nukkuu omassa sängyssään.

– Emme elä pelossa vaan keskitymme hyviin asioihin. Luotan myös, että hänellä on hyvät hoitokontaktit.

On toinenkin jäänne: puheterapia. Sanat kääntyvät Urhon suussa vähän hassuiksi. Jos hän esimerkiksi ”ampuu vesipyssyllään”, hän ”pumppaa vetipyttyllä”.

– Emme tiedä, johtuuko se siitä, että sydän pysähtyi vauvana – vai onko hän sittenkin ihan tavallinen kolmivuotias poika, jolla puhe on vain viivästänyt.

”Piti kohdata pelko tosi nopeasti: jos jää kotiin suremaan, kynnys lähteä nousee.”

Jos poika on vahvistunut kolmessa vuodessa, niin on käynyt myös Miralle.

–  Kun olen ikään kuin kerran jo menettänyt lapseni, se on tuonut elämääni jopa tietynlaista luottamusta. On asioita, joiden edessä olen voimaton.

Lohdullista asennetta on tarvittu, sillä elämä ei ole päästänyt Miraa helpolla muutenkaan. Kaksi vuotta sitten Miran isoveli menehtyi syöpään.

– Kun veljeni oli loppumetreillä, hänen toiveensa oli, että mene lastesi luo ja tee musiikkia, sillä elämä jatkuu. Jälleen kerran piti kohdata pelko tosi nopeasti: jos kotiin jää suremaan, kynnys lähteä nousee.

Samoihin aikoihin Mira ja Mika joutuivat miettimään liittoaan, sillä Urhon sairastuminen oli vienyt huomion suhteesta. He muuttivat erilleen.

– Ei ole lähtökohtaisestikaan helppoa yhdistää kahden keikkailevan ihmisen arkea. Kun meillä oli niin rankka elämäntilanne, emme pystyneet näkemään toisiamme. Kauempaa näimme paremmin, mitä arvokasta meillä on.

Hetken asumuseron jälkeen Mika ja Mira löysivät rakkauden, joka heidät oli yhdistänyt. Terapiassa he rakensivat pala palalta suhdettaan uudelleen ja miettivät, mille arvoille heidän perheensä pohjautuu. Tärkeimmiksi nousivat puhuminen ja pidätellyn ilmapiirin rikkominen.

– Olen järjissäni kaiken tämän jälkeen siksi, että olen antanut tunteideni tulla ulos. Jos vaientaa tunteensa, vanha trauma syttyy uudestaan seuraavassa konfliktissa.

– Siitä tiedän myös äitinä, että olen onnistunut, jos lapsi raivoaa. Lapsen raivokohtaus ei ole mukava, mutta se osoittaa, että hän luottaa minuun. Vaikka hän raivoaa, minä en lähde mihinkään.


Mira ja Mika löysivät toisensa uudelleen hetken asumuseron jälkeen. Suhdetta rakennettiin ensin terapiassa. Kuva: Juha Salminen
Mira ja Mika löysivät toisensa uudelleen hetken asumuseron jälkeen. Suhdetta rakennettiin ensin terapiassa. Kuva: Juha Salminen


”Keikkabussielämä on tehnyt lapsistani reippaita ja avarakatseisia.”

Urho säntää pakkaamaan, sillä hän on kuullut sanan keikkabussi. Poika kulkee usein sekä Miran että isänsä bändin Happoradion matkassa, ja Eirik ja Trine kasvoivat PMMP:n keikkabussissa.

Mira yrittää ottaa lapset edelleen mukaan keikoille, jos paikan päällä on jotakin kivaa tekemistä.

– Jos lähellä on kylpylä tai pulkkamäki, he lähtevät.

Mira kiittelee, että keikkabussielämän ansiosta lapsista on tullut reippaita.

– He ovat seikkailuhenkisiä ja avarakatseisia. Olen saanut myös kuulla, että he ovat hyvätapaisia.

Lasten ansiosta myös keikkabussivanhemmat ovat muuttuneet. Kun on lapsia, on pakko tutustua muihin vanhempiin – ja se onkin kivaa.

– Minä saatan olla joskus vaikeasti lähestyttävä, mutta kun tutustun, muuri sulaa. Lasten kautta olen saanut paljon ystäviä. Rakastan sitä yhteisöllisyyttä, Mira sanoo.

Samoin kävi Mikalle, joka aiemmin korkeintaan moikkasi naapureitaan.

– Mika kertoi suhteemme alussa, että hän ei ole mikään chit chat -mies. Nyt hän toimii aktiivisena päiväkodin vanhempainyhdistyksessä ja ilmoittautuu tonttuleikeissä aina säestämään.

Mira Luoti

  • Muusikko Mira Luoti, 40, asuu perheineen Itä-Helsingissä.
  • Perheeseen kuuluvat avomies Mika Haapasalo, 42, yhteinen poika Urho, 3, Miran lapset Trine, 8, ja Eirik, 10, sekä Mikan tyttäret Susanna, 13, ja Jenni, 15.
  • Mira esiintyy keväällä Vain elämää -ohjelmassa.
Vierailija

Mira Luoti kertoo uusperheen arjesta: ”Ajattelin, että kun vedämme Mikan kanssa samaa linjaa, niin kyllä lapsi sopeutuu”

Miksi nämä ihmiset kokevat tarvetta antaa haastatteluja, joissa esiintyvät vaikeudet voittaneina elämäntaidon guruina? Ja sitten on parin kuukauden päästä ero vireillä... Eikö voisi vaan pitää asiansa ominaan. Onko kyse jostain todistelun tarpeesta vai mistä? No, vielä hauskempi esimerkki ovat TIS- Elias ja Vilma, jotka vuoden seukkaamisen tuomalla kokemuksella antavat uudessa ohjelmassaan vinkkejä muille siitä, miten ylläpitää kipinää parisuhteessa. Onhan näitä.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Jutan ja Juhan yhteinen koti on Pirkkalassa, jossa Juhan lapset viettävät osan viikosta joka toinen viikko. Kuva: Anna Huovinen
Jutan ja Juhan yhteinen koti on Pirkkalassa, jossa Juhan lapset viettävät osan viikosta joka toinen viikko. Kuva: Anna Huovinen

Uusperhe on meille ihanteellisin perhemuoto, sanovat elokuussa avioituvat Jutta Gustafsberg ja Juha Rouvinen

Uusperhe on ihanteellisin perhemuoto ainakin meidän tapauksessamme, kertovat Jutta Gustafsberg ja Juha Rouvinen.

Se mahdollistaa vuorotellen täyden antautumisen sekä lapsille että parisuhteelle, joka on niin uus- kuin ydinperheen perusta, ja tarjoaa siten parhaat puolet kaikesta. Esimerkiksi ensi joulun Jutta ja Juha viettävät kahdestaan ja miettivät, lähtisivätkö lomalle. Kun toisesta saa voimaa, on ihanaa elää arkea lasten kanssa.

Tärkeää on myös se, että lapset, Jutan 14-vuotias Max-poika sekä Juhan 8-vuotiaat kaksoset, saavat nähdä vanhempiensa onnen. 

– Haluamme, että kotona on rakkauden ilmapiiri, ja lapsetkin näkevät sen. Jos me voimme hyvin, myös lapset ympärillämme voivat hyvin. He haluavat viettää aikaa kanssamme, kun he näkevät, miten hyvä meillä on. Maxkin jää usein illalla kotiin sen sijaan, että lähtisi kylille, Juha miettii.

”Parisuhdetta pitää hoitaa arjessakin, mutta vuorottelu antaa elämän osa-alueille aikaa tasapuolisesti.”

Jutta huomauttaa, että onnellisessa tapauksessa ydinperhekin toimii hyvin ja hän ihailee pitkiä liittoja. Usein parisuhde jää kuitenkin arjen kiireen taa. Sieltä voi olla vaikea löytää takaisin oman kumppanin luo.

Molemmilla on siitä myös omat kokemuksensa: elämä lapsiperheessä on päättynyt eroon.

– Liian usein perheessä ajatellaan, että kiirettä kestetään, kun parisuhdetta hoidetaan lomalla kerran vuodessa. Lomaan ladataan kovat odotukset, mutta kun se ei menekään toivotusti, tulee pettymys, Jutta jatkaa.

– Parisuhdetta pitää hoitaa arjessakin, mutta vuorottelu antaa elämän osa-alueille aikaa tasapuolisesti.

Lue koko Jutan ja Juhan haastattelu Meidän Perheen numerosta 8/2018 tai digilehdestä!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Äidin tytöt. Uudessa kodissaan Heidi nauttii siitä, että lapset ovat jo isoja ja omatoimisia. ”Minusta tuntuu, että sairauden jälkeen olen ollut heille enemmän läsnä.” Kuva: Kaisu Jouppi
Äidin tytöt. Uudessa kodissaan Heidi nauttii siitä, että lapset ovat jo isoja ja omatoimisia. ”Minusta tuntuu, että sairauden jälkeen olen ollut heille enemmän läsnä.” Kuva: Kaisu Jouppi

Heidi Sohlbergin sairastama rintasyöpä aloitti ison muutoksen perheen elämässä. Nyt tärkeintä on, että lapsilla on hyvä olla.

Vaikeimmalta tuntui ajatus, että siitä pitäisi kertoa lapsille.

Heidi Sohlberg, 37, sai rintasyöpädiagnoosin kaksi vuotta sitten. Alkoi jakso, joka laittoi uusiksi paljon Heidin elämässä.

Aamun sairaalassa hän muistaa yhä terävästi. Heidi päätti toimia rintasyöpähoitajan neuvon mukaan: kerro asia kotona vielä tänään niin kuin se on.

– Hoitaja sai omalla empatiallaan ja rauhallisuudellaan vakuutettua minutkin, että hitto, ei tässä huonosti käy.

Kaiken keskellä Heidiä helpotti se, että lasten perusturvallisuus ei näyttänyt järkkyneen. Omien tunteiden ja oman pahan olon näyttäminen lapsille oli ollut oikea ratkaisu. Elämä diagnoosin jälkeen oli nimittäin yhtä tunteiden vuoristorataa: välillä itku oli herkässä, sitten nousi taistelutahto.

– Sen jälkeen, kun kerroin asian suoraan, he elivät asian kanssa aika rauhassa ja uskalsivat näyttää minulle tunteensa. En halunnut, että he joutuisivat pärjäämään ja kannattelemaan itseään liikaa. 

– Uskon, että pystyin myös positiivisella perusasenteellani pitämään tyttöjen olon turvallisena. Heille ei tullut pahempaa menettämisen pelkoa, vaikka aika oli heillekin varmasti rankka.

”Sairastumiseni jälkeen tytöt ovat reagoineet heti pienimpiinkin flunssiini.”

Huoli äidistä kuitenkin pysyy. Lapsille äidin flunssa tai kipu on vieläkin iso asia.

– Minua sattui edellisyönä vatsaan, ja aamulla Josse kysyi selvästi huolissaan, että mistä äiti toi sinun vatsakipu voi johtua, Heidi kertoo.

– Olen huomannut, että sairastumiseni jälkeen he ovat reagoineet heti pienempiinkin flunssiini. Nyt kerroin vain, että äidillä on ovulaatio. Seuraavaksi jouduinkin selittämään, mitä se tarkoittaa.

Pelko pois

Heidi käy kontrolleissa vielä seuraavan kolmen vuoden ajan. Sairauden uusimisen pelko häivähtää välillä mielessä sekä äidillä että tyttärillä, mutta Heidi on opetellut ajamaan pelon pois.

Syöpäaika meni lopulta nopeasti ohi. Äimistyneempi Heidi oli, kun hoitojakso päättyi.

– Kun hoitoputkeen hyppää, siinä on tavallaan helppo kulkea. Ajattelin, että kaikki tehty vie eteenpäin kohti paranemista. Kun se päättyy, voi tulla kriisi. Että mitäs nyt?

Tänä keväänä Heidi ja hänen puolisonsa Niklas Sohlberg ilmoittivat eroavansa. Eroa he eivät ole halunneet kommentoida julkisesti.

Tärkeintä elämässä on nyt tyttärien hyvinvointi ja terveys. Heidän arkensa rullaa kuten ennenkin: koulun jälkeen voimistelutreeneihin tai keittiöön leipomaan äidin kanssa. Kesän perhe viettää mahdollisimman rennosti. Tärkeää on tämä hetki.

– Olen todella kiitollinen syöpäpolille ja koko geenitutkimukselle. Niiden takia en edes pelkää lasteni puolesta, sillä hekin voivat olla rintasyöpägeenin kantajia.

Lue koko Heidin haastattelu Meidän Perheen numerosta 7/2018 tai digilehdistä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.