Berghällin mukaan yksinäisyys on miesten elämässä vahvasti läsnä. Kuva: <span class="photographer">Kimmo Syväri / Oktober</span>
Berghällin mukaan yksinäisyys on miesten elämässä vahvasti läsnä. Kuva: Kimmo Syväri / Oktober

Joonas Berghällin uusimman dokumenttielokuvan piti alun perin kertoa terveydestä. Lopulta vahvimmaksi teemaksi nousi rakkaus.

Joonas Berghäll oli seitsemänvuotias, kun hän kertoi sukulaisilleen joulupöydässä haluavansa olla isä. Nyt Berghäll on 41-vuotias elokuvaohjaaja, ja vauvakuume on ollut vahvana päällä viisi vuotta.

Monella Berghällin ystävistä on jo leikki-ikäiset lapset. Berghäll ei itse seurustele.

– Kun ikää tulee lisää paine löytää puoliso on kova. Tulee mietittyä, meneekö aika ohi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Berghällin uudessa dokumenttielokuvassa Miehiä ja poikia rakkaus ja sen etsiminen ovat kantavia teemoja. Rakkautta tarjoillaan elokuvan seitsemässä tarinassa monessa muodossa: on äidin ja pojan rakkautta, isän rakkaus poikaansa kohtaan sekä kahden ystävän rakkaus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Elokuvan tarinoita yhdistää rakkaus.

Aluksi elokuvan piti kertoa, miksi suomalainen mies kuolee kuusi vuotta aiemmin kuin nainen. Elokuvaa leikatessaan Berghäll kuitenkin tajusi, että rakkaus on asia, joka yhdistää kaikkia tarinoita.

– Se, että mies kuolee naista aiemmin kertoo ajasta, jossa elämme: yksinäisyys ja sitä kautta syrjäytyneisyys ovat miesten elämässä tänä päivänä vahvasti läsnä.

Eräs casting-vaiheessa haastatelluista miehistä kertoi Berghällille, että hänen joutuessaan äkillisesti sairaalaan kukaan ei tullut katsomaan häntä. Toisaalta Berghäll kuuli myös toisenlaisia tarinoita. Niitä, joissa kovia kokeneesta miehestä pidettiin huolta.

Isät kokevat turhautuneisuutta siitä, että eivät osaa tehdä jotain asiaa pienen vauvan kanssa.

Yksinäisyys voi näkyä miehen elämässä myös niin, että hän eristää itsensä perheestään. Berghäll yllättyi tilastoista, joiden mukaan tuoreet isät tekevät jopa enemmän työtunteja kuin ennen vauvan syntymää.

Berghällin mukaan työtuntien lisääminen on isälle keino paeta omia vikojaan.

– Nuoret isät kokevat turhautuneisuutta siitä, että eivät osaa tehdä jotain asiaa vauvan kanssa tai ovat kömpelöitä. Mielestäni miesten pitäisi antaa itselleen lupa myös mokata, ja olla sellaisia kuin ovat. Toivoisin, että isät olisivat enemmän lastensa kanssa.

Teinipojilla kovat ulkonäköpaineet

Berghällin mukaan elämä teinipoikana vuonna 2019 ei ole helppoa. Pojat kokevat ulkonäköpaineita yhtä paljon kuin tytöt, mutta niistä ei vain puhuta. Terveydestä huolehtiminen jää, ja lääkäriin mennään vasta kun on pakko. Kaikki tietävät, että tapa jää päälle poikien kasvaessa miehiksi.

–  Tämä on yksi niistä asioista, joiden kohdalla kannattaisi ottaa oppia vastakkaiselta sukupuolelta, Berghäll toteaa.

Berghäll on myös aidosti huolestunut poikien lukutaidosta. Ero on tyttöjen ja poikien välillä merkittävä. Berghällin mukaan tämä on asia, johon pitäisi suhtautua paljon nykyistä vakavammin.

Ero lukutaidossa vaikuttaa kaikkeen elämässä. 

– Ero on valtava, ja se vaikuttaa ihan kaikkeen, koulutusmahdollisuuksista lähtien.

Berghäll tarjoaisi ratkaisun: Pojille pitää kirjoittaa heitä kiinnostavista aiheista. Esimerkiksi pelifirmat voisivat tuottaa peliin liittyviä kirjoja.

– Kirjasta löytyisi asia, joka auttaisi peliä eteenpäin, mutta jota ei löytäisi mistään muualta.

Berghäll itse löysi teininä lukemisen harrastuksen kautta. Kaveri vinkkasi roolipeleihin tykästyneelle Berghällille Taru sormusten herrasta -kirjasta. Berghällin äiti nauroi kuullessaan, että poika halusi lukea ensimmäisenä kirjana yli tuhatsivuisen eepoksen. Kolme viikkoa myöhemmin Berghäll marssi aamupalapöytään ja totesi, että kirja on nyt luettu.

– Tärkeintä on löytää se oma kiinnostuksen kohde, myös kirjoissa, Berghäll toteaa.

Joonas Berghällin ohjaama Miehiä ja poikia ensi-illassa 29.3.

Sisältö jatkuu mainoksen alla