Meidän jengi.   Krisse Salmisen perheessä on yhteensä neljä lasta. ”Vaikka onkin haikeaa, että lapset  kasvavat niin nopeasti, on hauskaa huomata, miten hyviä tyyppejä heistä on tulossa.” Kuva: Heli Blåfield
Meidän jengi. Krisse Salmisen perheessä on yhteensä neljä lasta. ”Vaikka onkin haikeaa, että lapset kasvavat niin nopeasti, on hauskaa huomata, miten hyviä tyyppejä heistä on tulossa.” Kuva: Heli Blåfield

Tee vaikka hirveä ilme, mutta älä raivoa. Niin riita ei karkaa käsistä, Krisse Salminen sanoo.

”Katselin eilen Primassa, kun äiti tylytti kahta pientä lastaan. Älä mene sinne, älä ota tuota, hän karjui.

Lapset eivät olleet tehneet mitään, se oli vain äidin tyyli puhua. En haluaisi, että minulle puhutaan niin. Siksi en puhu lapsillenikaan sillä tavalla.

Huumori ja hyväntuulisuus ovat uusperheemme perusta. Mieheni Jarkko oli hauskin työkaverini jo ennen kuin meistä tuli pariskunta. Olemme aina viljelleet vanhoja sanontoja. Kun tyttäremme Hertta oppi puhumaan, hän herätti hilpeyttä huutelemalla ”voi hyvät hyssykät” ja ”helppoa kuin heinän teko”. Meidän huumorimme oli tarttunut.

”Astianpesukone ei tosin tyhjene ilman motkotusta.”

Vaikka kasvatan lapseni lämmöllä, se ei tarkoita, ettenkö kieltäisi lapsia tai riitelisi heidän kanssaan. Laukaisen tilanteet kuitenkin mieluummin huumorilla kuin nalkuttamalla. Nalkuttaminen rikkoo tunnelman, jota on vaikea palauttaa, ja luo kotiin painostavan ilmapiirin. Inhoan riitelyä myös siksi, että negatiivinen lataus tarttuu helposti koko perheeseen. Astianpesukone ei tosin tyhjene ilman motkotusta. Silloin vuodatan kaikille neljälle, kuinka ennen vanhaan lapset tekivät peltotöitä.

12-vuotias poikani Eelis yrittää joskus pomottaa. Kun olemme ruokapöydässä, hän sanoo, että vie mun lautanen tai anna maito. Kaadan maidon lasiin, kumarran ja sanon leikkisästi, että ”anteeksi, teidän korkeutenne, tässä”. Eelistä alkaa naurattaa, ja hän tajuaa, että olisi hän voinut ottaa sen itsekin. Jos sanoisin aina ikävästi, että miten oikein puhut minulle, tilanne menisi kinakierteeksi.

Seitsemänvuotiaan Hertan kanssa olen laukaissut riidan irvistelykilpailulla. Tein niin jo lapsena naapurin Jennin kanssa: kun emme enää keksineet sanottavaa, aloimme tehdä hirveitä ilmeitä. Yhtenä päivänä Hertta irvisteli minulle kiukkuisena kaupassa. Irvistin takaisin. Unohdimme, mistä riitelimme, ja se oli Hertan mielestä tosi hauskaa. Toinen asiakas kyllä katsoi meitä pitkään.

”Haluan, että omat lapseni voivat puhua minulle pelkäämättä reaktiotani.”

Huumori on ammattini, mutta kotona en ole mikään koomikko. Vitsailu on normaalia arjen tilanteisiin tarttumista ja rennon ilmapiirin ylläpitoa. En ole ikinä ollut huutaja. Välillä toki korotan ääntäni, jos kukaan ei reagoi kuudenteen ”nyt iltapalalle” -kehotukseen. Hiljaisuuden ihmisenä laitan kuitenkin mieluummin pädien ja puhelinten ääniä pienemmälle kuin raivoan.

Tapa tulee lapsuudestani. Vanhempani tekivät paljon töitä, ja mummoni hoiti minua. Hän oli itse rauhallisuus eikä koskaan raivonnut. Kerroin hänelle aina, jos olin tehnyt jotain tyhmää. Haluan, että omat lapseni voivat puhua minulle pelkäämättä reaktiotani. Se on tärkeää, kun meillä on kaksi teiniä ja Eelis alkaa tulla siihen ikään.

Rauhallisuus on tarttunut myös lapsiin. Yhtenä aamuna minulla oli kiire, ja kun lapset mutustivat leipiään hitaasti, vaahtosin heille aikatauluani: ensin junalle, sitten lento, illalla pari keikkaa. Tajuatteko nyt, miten kiireinen päivä minulle on tulossa? Lapset katsoivat hiljaa. Lopulta Hertta laukaisi: ”niin että ressiä pukkaa”?

Varsinkin Eelis on superrauhallinen. Se kääntyy minua vastaan silloin, kun alan hermostua, että siivoa ja tuo pyykkisi. Eelis ei hermostu vaan hoitaa asian. Silloin tulee tunne, että olen se lapsellisempi.

Jarkko tekee samaa. Jos alan nipottaa pikkuasioista, hän ei lähde mukaan vaan toteaa hyväntahtoisesti, että ”ei ole totta, missä vaiheessa elämästäsi tuli näin raskasta?”

”Jos lapsi on pahalla päällä, taustalla on aina jokin syy.”

En väitä, että koko arki pitäisi laittaa leikiksi. Jos lapsi on pahalla päällä, taustalla on aina väsymys, nälkä tai jokin muu syy, ja se pitää löytää.

Herttaa harmitti viikonloppuna, kun maalasimme keittiönjakkarat mustiksi. Koko maalinostoreissun hän itki eikä suostunut puhumaan mitään. Kotona hän kertoi syyn. Hän ei kestänyt, että tuolien väri vaihtuu, sillä hän inhoaa muutoksia. Samasta syystä autoamme ei saisi ikinä myydä, sillä hän on istunut siinä vauvasta asti.

Ei sellaisessa tilanteessa vitsailla vaan keskustellaan. Hertta tyytyi lopulta jakkaroiden väriin. Hän maalaa ne entiselleen aikuisena.

”Lapset haluavat viettää aikaa kanssani. Se on minusta ihanaa.”

Tunnen onnistuneeni äitinä, kun lapset haluavat viettää aikaa kanssani. Hertan kanssa ratsastamme mielikuvitusponeilla ja remontoimme nukkekotia, Eeliksen kanssa olemme reissanneet kahdestaan, ja seison paljon jalkapallokentän laidalla, kun hän pelaa. Pelin lopputulos on minulle aina yllätys, sillä uppoudun juoruilemaan muiden äitien kanssa. Luulen, että yksi syy yhdessä viihtymiseen on siinä, että lapset ovat minun tasollani ja minä heidän. Vaikka meillä on äiti–lapsi-asetelma, saan elää samalla barbie- ja teinimaailmassa. Se on minusta ihanaa.”

Krisse Salminen

  • Koomikko Krisse Salminen, 41, asuu Helsingissä.
  • Perheeseen kuuluvat aviomies Jarkko Luoma, Krissen poika Eelis, 12, yhteinen tytär Hertta, 7, ja Jarkon lapset Miska, 16, ja Vertti, 18.
  • Krisse nähdään mm. Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset -elokuvassa.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.