Kun kavereille syntyy lapsia, Ilellä on yksi sääntö: älä pelottele tulevasta. ”Inhoan eniten sitä, kun joku sanoo, että odotapa vain, kun tulee se vaihe. Miksi pilaisin toisen iloa?”  Kuva: Milka Alanen
Kun kavereille syntyy lapsia, Ilellä on yksi sääntö: älä pelottele tulevasta. ”Inhoan eniten sitä, kun joku sanoo, että odotapa vain, kun tulee se vaihe. Miksi pilaisin toisen iloa?” Kuva: Milka Alanen

Ile Uusivuoren resepti pikkulapsiajan vaaran vuosiin on tämä: pitkä isyysvapaa, oma jumppatauko ja megaleveä sänky. – Tiedämme, että elämme nyt vaikeinta aikaa.

Kolme pientä lasta, isä ja eteinen. Ile Uusivuori on viemässä lapsia puistoon. Esikoispojalla, 4, on sukka huonosti, keskimmäisellä haalari ja kolmen vuoden uhma, ja kaikilla pinnassa hiki.

Kun pojat ovat valmiita, Ile laittaa heidät rappukäytävään, koska siellä on viileämpää, ja iskee käteen vesipullon. On yhdeksänkuisen tytön vuoro. Hän on helpoin.

Kun komppania on valmiina marssimaan pihalle, toiselle pojalle tulee vessahätä.

Ileä alkaa jo naurattaa. Nyt ei olla Kuubassa tanssimassa salsaa!

Se ajatus vapauttaa joka kerta, kun Ilestä ja hänen vaimostaan Marja Hintikasta tuntuu, että he ovat haukanneet aika ison palan kakkua kerralla. He ovat saaneet kolme lasta neljässä vuodessa ja elävät raskainta pikkulapsiaikaa.

– Muistan, että olimme Marjan kanssa mielestämme tosi väsyneitä ensimmäisen lapsen kanssa. Nyt se väsymys lähinnä naurattaa. Sitä saa mitä tilaa, Ile sanoo.

Juuri niitä hetkiä varten on Kuuba ja muistot. Aina kun haalariarki alkaa kaatua päälle, Ile muistaa, miten ihanaa oli tanssia tähtitaivaan alla Marjan kanssa.


”Isänä on ollut pakko oppia kärsivällisyyttä. Ennen heitin takin niskaan ja olin pihalla, nyt siirtelen komppaniaa”, Ile sanoo. Kuva: Milka Alanen
”Isänä on ollut pakko oppia kärsivällisyyttä. Ennen heitin takin niskaan ja olin pihalla, nyt siirtelen komppaniaa”, Ile sanoo. Kuva: Milka Alanen

Oma tiimi. Siihen ajatukseen sekä Ile että Marja ihastuivat. Molemmat olivat jo pitkälti yli kolmenkympin, kun he päättivät, että lasten annetaan tulla nyt, jos heitä on tullakseen. Siihen asti ura merkitsi enemmän.

”Ihmiset puhuvat lapsimäärästä kuin mökistä, että eikös tuossa ole paljon vaivaa. Kyllä on, mutta se vaiva on vain nähtävä.”

– Meille tuli vahva ajatus luoda oma jengi, ”me”, joka pitää yhtä ja luo omat perinteet, vappumunkit ja joulukinkut.

Me-ajatteluun liittyi myös perheen mökkiprojekti: pariskunta halusi, että heillä on antaa lapsilleen ja koko perheelle paikka, joka on juuri heidän keitaansa. He ostivat mökin reilun tunnin matkan päässä Helsingistä.

– Ihmiset puhuvat meille lapsimäärästä kuin mökistä, että huh huh, eikös tuossa ole paljon vaivaa. Kyllä on, molemmissa, mutta tiesimme sen etukäteen. Se vaiva on vain nähtävä.

Tätä se on parhaimmillaan: perjantaina perhe hyppää autoon ja pysähtyy tankkaamaan Ruskeasuon Teboilille, jossa pojat haluavat matkamunkit. Loppumatkalla kuunnellaan Antti Tuiskun En kommentoi -levy läpi kolme kertaa.

Ja tätä se on pahimmillaan: perusyllätys, kuten pieni flunssa, romahduttaa kaikki suunnitelmat.

– Syksyllä juuri sinä viikonloppuna, kun piti mennä laittamaan mökkiä talvikuntoon, yksi lapsista sairastui. Seuraavana viikonloppuna emme saaneet enää apuvoimia, joten vedimme laiturin Marjan kanssa kahdestaan maihin. Saimme oikein pähkäillä, miten tämä hoidetaan. Samaa mietimme arjessa, Ile sanoo.

– Toisaalta juuri se, että on vähän raskastakin ja pitää miettiä, sitouttaa.

”Ensimmäiset kaksi kuukautta hoitovapaalla olin aika järkyttynyt.”

Ileä sitoutti myös perheen ratkaisu jakaa hoitovastuuta. Toisen pojan synnyttyä Marja oli vielä Kätilöopistolla, kun hänen piti päättää, ottaako hän vastaan joka tv-toimittajan unelmatarjouksen, oman ohjelman.

Kun vanhemmuutta puinut Marja Hintikka Live alkoi, Ile jäi kymmeneksi kuukaudeksi hoitovapaalle. Hän jätti Yle X:n aamut ollakseen poikien kanssa kotona.

– Ensimmäiset kaksi kuukautta olin aika järkyttynyt. Mietin, mikä minua töissä odottaa, tai onko siellä ylipäätään enää tarvetta minulle.

Ile alkoi nauttia kotonaolosta, kun hän tajusi uskaltaa päästää vanhasta irti. Tilalle tuli paljon uutta: Aamuisin hän pakkasi poikien hiekkalelut mukaan ja kärrytteli Hietaniemen uimarannalle. Pojat rakensivat linnaa, ja Ile jumppasi kolme varttia ulkokuntoilulaitteissa.

Ile myös näki toisen pojan ensiaskeleet ja kuvasi videon Marjalle töihin, oppi hankkimaan oikeat lahjat kaverisynttäreille ja ymmärsi, miten pienikin muutos päivärutiineissa aiheuttaa: jos pihalle ei pääse ajoissa, hän ei saa poikia – eikä itseään – päikkäreille, ja ilman unta kaikki ovat kiukkuisempia.

– Minulla on ikävä sitä aikaa vieläkin. Se lähensi suhdettani poikiin, varsinkin nuorempaan. Olen edelleen hänelle se, jonka syliin hän haluaa kömpiä.

Kun tytär syntyi, roolit vaihtuivat. Marja on nyt kotona tytön kanssa ja tekee keikkatöitä. Pojat ovat päiväkodissa. Ile irtisanoutui Ylestä. Syy lähti sekä perheestä että halusta kehittyä. Elämä yrittäjänä on joustavampaa.

– Koska olemme Marjan kanssa samalla alalla, ymmärrämme toistemme työn raskauden ja osaamme antaa vuoron toiselle. Emme ole kilpa-asetelmassa vaan samassa perheessä.

Arjen pyörittäminen opetti Ilelle myös, että aito tasa-arvo ei ole kotona sitä, että on vuorotellen sun vuoro ja mun vuoro, vaan että kaikki tehdään yhdessä, koska kumpikaan ei pysty yksin.

– Jos Marja vie lapset päiväkotiin, minä autan pukemisessa ja saatan nelikon autolle saakka, vaikka hän selviäisi yksinkin. Yhdessä roudaaminen on helpompaa.

– Sen opin myös, että kun käyn lelukaupassa ostamassa lahjoja, ostan aina yhden ylimääräisen varalle. Koskaan ei tiedä, milloin sitä tarvitsee.

”Ajattelen, että kasvatuksessa on tärkeintä valita taistelunsa.”

Illalla Ile herää taas lastenhuoneen patjalta. Hän on nukuttanut pojat kerrossänkyyn ja nukahtanut samalla itse.

Ile yrittää hipsiä hiljaa keittiöön iltapalalle, mutta esikoinen herää ja tulee perässä. He jäävät piknikille keittiön lattialle.

– Ajattelen, että kasvatuksessa tärkeintä on valita taistelunsa. Hetket lattialla ovat maagisia, koska silloin juttelemme päivän parhaat jutut. Eilen poika kertoi, että hän haluaa Hämähäkkimieheksi, koska silloin saa lentää ja pelastaa ihmisiä.

Ilestä kolmilapsisen perheen suurin haaste on käytännöllinen: vaikka rakkautta riittää jokaiselle, auttavia käsiä ja sylejä on vain kahdet. Juuri siksi hän antaa periksi hetkille, joina joku lapsista tankkaa huomiokiintiötään täyteen.

Ile ja Marja myös jakavat perhettä eri menoihin, jotta jokainen lapsista saa kahdenkeskistä aikaa jommankumman vanhemman kanssa.

– Lapset ovat kahdestaan niin rauhallisia verrattuna siihen, mitä he ovat porukassa. He ovat myös luonteiltaan erilaisia, ja suhde jokaiseen on omansa.

Toinen taistelussa luovuttaminen oli nukkumajärjestely. Koska pojat eivät pienempinä pysyneet sängyissään, Marja teetätti kotiin 240-senttisen megasängyn, jonne kaikki mahtuvat. Nyt peti on lähinnä painitatami, jossa pojat riehuvat ennen omiin nukahtamistaan, sillä oma kerrossänky on heidän uusi rakkautensa.

– Odotan vieläkin, että joku töpsöttelisi sänkyyn. Sehän on ihanaa, eivätkä he tee sitä koko elämäänsä.

”Olen isyyden kautta saanut oikeasti uusia ystäviä.”

Kling! Puhelin kilahtaa, ja Ile repeää nauruun. Tutun isän perheessä on aamukriisi, ja hän raportoi sitä isäkavereiden WhatsApp-ryhmässä.

Porukka tapasi alun perin yhden pojan Pirates of the Caribbean -synttäreillä. Kun miesten juttu luisti muutenkin, he perustivat Pirates of Töölö -ryhmän. Siellä he jakavat omia arjen kommelluksiaan ja vertailevat esimerkiksi, kenen perheessä on karmein vesirokko.

– Meillä on todella hyvä henki keskenämme. Kun yhtenä aamuna heitin poikia tarhaan ja astuin autosta ulos, tuttu isä repesi nauramaan, ”että tuollainen aamu vai?”

Miehet tulevat juttuun niin hyvin, että he sopivat lastensa kanssa leikkitreffejä puistoihin ja ovat käyneet miesporukalla Ilen ja Marjan mökilläkin.

– Olen isyyden kautta saanut oikeasti uusia ystäviä. Meillä on muutakin puhuttavaa keskenämme kuin lapset, ja se tuntuu mahtavalta.

Vertaisverkoston lisäksi Ilellä on pari idoli-isää, joiden tekemisistä hän nappailee vinkkejä. Yksi on Marjan kaverin Hannu-isä, joka saattaa ilmoittaa, että vaari on nyt varannut Teneriffan-reissun ja ottaa lapsenlapset mukaansa.

Hänellä on myös taito ujuttaa lapset tekemiseensä. Viimeksi kun Hannu sirkkelöi, Ilen pojat kanniskelivat lautoja tärkeinä apulaisina.

– Haluaisin olla itsekin tuollainen isoisä joskus. Että lasteni ei tarvitsisi kysyä, että voitteko auttaa, vaan ilmoittaisin vain, että nyt otan lapset meille ja menkää te tekemään, mitä haluatte.

Toinen esikuva on radioaikojen tuttava, joka on erityisen osallistuva isä arjessa. Hän tekee esimerkiksi perheelleen aamiaisen joka aamu ja petaa sängyt. Niin tekee Ilekin nykyään. Aamupalalla hykerryttää, että pojat syövät persiljaa. Ile on piilottanut sitä smoothieen.

– Olen sellainen isä, että haluan vähän taistella tietynlaisia stereotypioita vastaan.

– Aina sanotaan esimerkiksi, että veljet tappelevat. Minä olen sanonut pojille, että juuri veljet eivät niin tee. On pieni voitto, kun kuulen lastenhuoneesta, että ”lopeta, veljet eivät tappele”.


Nyt roolit ovat perheessä vaihtuneet: äiti on kotona kuopuksen kanssa. Välillä isä ja tytär ottavat hetken omaa aikaa. Kuva: Milka Alanen
Nyt roolit ovat perheessä vaihtuneet: äiti on kotona kuopuksen kanssa. Välillä isä ja tytär ottavat hetken omaa aikaa. Kuva: Milka Alanen

Antti Tuisku vaimenee, kun pojat nukahtavat. Automatkat ovat nykyään Ilen ja Marjan parasta parisuhdeaikaa. Auto on hyvä paikka pitää yllä puheyhteyttä ja höpötellä hauskoja.

– Tykkäämme edelleen toisistamme ihan hirveästi, ja se tunne kantaa. Ymmärrän, että parisuhde muuttuu väistämättä lasten myötä, mutta ei sitä voi laittaa kokonaan hyllylle pikkulapsiaikana. Muuten ei ole enää parisuhdetta.

– Tiedämme myös, että vaikeimmat ajat ovat juuri nyt, joten yritämme saada yhteistä aikaa edes joskus.

Ilestä tärkeää on, että vanhemmilla on muutakin puhuttavaa kuin perhe – niin kuin ennen lapsia.

Kun puheyhteys on hyvä, voi puhua myös kasvatuksesta ilman, että toisen vinkeistä ottaa nokkiinsa. Marja esimerkiksi huomasi, että Ile hermostuu lapsia pukiessaan enemmän, jos hänellä itsellään on kuuma. Oikeassa oli, ja siksi Ile pukeekin nykyään vasta viimeisenä.

”Kun on kolme lasta, ei voi pitää mykkäkoulua.” 

Ile taas huomasi itse, että hän alkaa ärsyyntyä kaikille, jos on väsynyt tai ei pääse liikkumaan.

– Siksi priorisoin unta. Käyn myös treenaamassa, että olisin parempi isä, enkä enää siksi, että olisin tikissä.

Sunnuntaisin Ile ja Marja pitävät kalenterisulkeiset. Ensimmäisenä lukitaan molempien oma aika, jumppa ja treeni, ja vasta sitten mietitään, kuka tuo ja vie lapsia minnekin. Raskaita päiviä jaksaa, kun tietää, milloin saa hetken vapautuksen.

Mutta eivät lapset ole vain taakka parisuhteelle. Heissä on tekemistä, mutta ärsytyksen hetkellä myös hyötyä:

– Kun on kolme lasta, ei voi olla piilovihainen tai pitää mykkäkoulua, sillä kotona on puhuttava. Pitkäkestoiset loukkaantumiset parisuhteessa ovat historiaa, koska sellaiseen ei ole enää yksinkertaisesti mahdollisuutta.

Ilkka ”Ile” Uusivuori

  • Juontaja-toimittaja Ile Uusivuori, 37, asuu perheineen Helsingin keskustassa.
  • Perheeseen kuuluvat juontaja-toimittaja Marja Hintikka, 39 sekä 4- ja 3-vuotiaat ja 9-kuinen tyttö.
  • Ile juontaa X-Factor-ohjelmaa.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

– En haluaisi muuttaa enää takaisin Amerikkaan, mutta toivoisin, että isä muuttaisi takaisin Suomeen, sanoo 14-vuotias Vertti.

Carola, 47: ”Kaipaan eniten perheen yhteistä aikaa”

”Muutin kolmen teini-ikäisen lapseni kanssa Amerikkaan San Diegoon noin vuosi sitten. Mieheni oli asunut siellä jo puolitoista vuotta töidensä takia, joten päätimme kaikki muuttaa hänen luokseen. Muuttoa oli suunniteltu jo pitkään, mutta silti lähdön hetkellä jännitys uuden kokemisesta kutkutti vatsanpohjassani.

Lähdimme toiveikkaina matkaan, vaikka meillä oli paljon selvitettävää kummassakin päässä. Sain töistä opintovapaan vuodeksi, ja asiat lasten kouluissa saatiin hyvin hoidetuiksi. Huomasin, että molemmat poikani Vertti ja Otto olivat muutosta peloissaan, vaikka eivät sitä itse näyttäneetkään. Erityisesti Vertti murehti kavereidensa menetystä.

Sopeuduimme Amerikkaan hyvin, ja arki lähti pyörimään normaalisti. Vertin koulunkäynti kuitenkin tuntui rankalta ja vaikealta. Minua huolestutti huomata, kuinka Vertti ei enää hymyillyt ja nauranut niin paljon kuin Suomessa.

Palasimme poikien kanssa Suomeen vanhaan taloomme ennen joulua. Alunperinkin meillä oli tarkoitus olla Amerikassa vuosi. Mieheni ja 18-vuotias tyttäreni jäivät vielä sinne. Meillä oli muuttohetkellä niin paljon tekemistä, että en silloin vielä kunnolla käsittänyt tilannetta. Nyt kun arki on tasoittunut, kahden perheenjäsenen puuttumisen huomaa. Kaipaan eniten perheen yhteistä aikaa, kuten yhdessä syömistä ja juttelemista.

Olen huomannut, kuinka hymy on palannut Vertin kasvoille.

Muuten sopeutumisemme takaisin Suomeen on sujunut hyvin. Olen huomannut, kuinka hymy on palannut Vertin kasvoille. Hän kaipasi Suomeen, ja on ihana huomata, että hän viihtyy täällä aivan niin kuin ennenkin.

Vaikka hoidan kotiamme yksin, en koe sitä erityisen raskaaksi. Nyt kun asumme kolmestaan, koen että suhteeni Verttiin on lähentynyt entisestään.

Tulevaisuudelta toivon, että voisimme vielä asua yhdessä perheenä. Toivon, että minun ja Vertin suhde pysyy avoimena, ja että hänestä kasvaa vastuullinen aikuinen.”

Vertti, 14: ”Oli jännittävää aloittaa kaikki alusta”

”Olimme perheen kanssa puhuneet Amerikkaan muutosta pitkään, joten olin ehtinyt jo tottua ajatukseen. Tuntui kuitenkin jännittävältä lähteä sinne ja aloittaa kaikki alusta. Mietin ennen muuttoa, löydänkö sieltä kavereita, mutta onneksi sain niitä aika helposti.

Kävin koulua englanniksi, mikä oli aluksi vaikeaa, mutta puolen vuoden jälkeen se tuntui jo ihan normaalilta. Koulussa meillä ei ollut välitunteja, mikä oli tosi rankkaa. Vaikka koulu oli vaikeampaa kuin Suomessa, viihdyin silti Amerikassa varsinkin sään takia. Pidin siitä, kun pystyimme perheen kanssa menemään rannalle usein.

Amerikasta lähtö ja perheen sinne jättäminen ei tuntunut niin kauhealta, koska tiesimme jo sinne lähtiessä, että tulisimme takaisin Suomeen vuoden jälkeen. Lisäksi isä oli asunut jo ennen muuttoamme vuoden Amerikassa. Suomeen paluu oli kivaa ja pidän siitä, kun saan opiskella taas suomeksi. Nyt voin myös nähdä vanhoja kavereitani.

Toivoisin, että isä muuttaisi takaisin Suomeen.

Nykyään minä ja veljeni Otto autamme äitiä enemmän kotitöissä, ettei hänellä olisi niin paljon tehtävää yksin. Pelaamme yhdessä lautapelejä ja leivomme. En puhu äidille asioistani hirveästi, koska minulla ei ole mitään kerrottavaa. Silti tiedän, että voin aina puhua äidille, jos siltä tuntuu.

En haluaisi muuttaa enää takaisin Amerikkaan, mutta toivoisin, että isä muuttaisi takaisin Suomeen.”

Juttusarjassa Kallion lukion mediakurssilaiset haastattelevat lapsia ja vanhempia.

Miten perheen muihin lapsiin vaikuttaa se, että yhdellä on erityistarpeita?

Perheen muiden lasten kannalta on merkityksellistä, miten vanhemmat asennoituvat tilanteeseen, miten he huolehtivat omasta jaksamisestaan, ja kuinka paljon perhe saa tukea tilanteeseen, selviää Milla Bergmanin ja Marjaana Roposen erityislasten sisaruutta koskevasta selvityksestä. Sisaruksen erityistarpeiden vaikutukset perheen arkeen vaihtelevat sen mukaan, millaisesta erityistarpeesta on kyse.

Parhaimmillaan erityistä tukea tarvitsevan lapsen sisaruus on positiivinen asia, joka opettaa erilaisuuteen pienestä asti: suhde erityisen sisaruksen kanssa voi kasvattaa lapsen sopeutumiskykyä, sitkeyttä, kärsivällisyyttä ja oma-aloitteisuutta. Se voi vahvistaa empatiakykyä ja vähentää itsekeskeisyyttä sekä opettaa tilannetajua, vastuunottoa ja rohkeutta kohdata haasteita.

Erityislapsen sisaruus vahvistaa empatiakykyä ja vähentää itsekeskeisyyttä sekä opettaa tilannetajua, vastuunottoa ja rohkeutta kohdata haasteita.

Toisaalta on riski, että terveet sisarukset jäävät perheessä vähemmälle huomiolle. Näin voi käydä, jos erityislapsen tarpeet vievät paljon vanhempien aikaa ja voimavaroja, eikä tukijoukkoja ole. Erityislapsen sisarus saattaa myös helposti jättää omat tunteensa ja tarpeensa taka-alalle.

– Erityinen sisaruus ei koskaan ole mustavalkoisesti joko hyvä tai huono asia, vaan siihen liittyy monia vivahteita, kertoo Erityinen sisaruus -projektin projektipäällikkö Katri Lehmuskoski.

Sisarukset toivovat tietoa sisaruksen sairaudesta tai vammasta, omien kuulumisten kyselyä, pienissä arkisissa asioissa huomioimista, välillä omaa aikaa vanhempien kanssa ilman sisarusta sekä oman rauhan turvaamista erityisesti tilanteissa, joissa sisaruksella on haastavaa käyttäytymistä.

– Vertaistuki on sisaruksille tärkeää. Kaikista merkittävintä sisarusten kannalta on kuitenkin se, kuinka hyvin kotona pystytään asioista keskustelemaan sekä aikuisilta saatu turva, vaikka aika ei aina jakautuisikaan tasan kaikkien lasten kesken, Lehmuskoski kertoo.

Oma hetki joka ilta ja 3 muuta keinoa tukea sisaruksia

Vauva.fin Terkuin Ninni -blogin kirjoittaja Ninni Laakkosen perheeseen kuului kahden ja puolen vuoden ajan vaikeasti vammainen erityislapsi Lemmy. Ninni listaa neljä asiaa, joista piti Lemmyn eläessä kiinni kouluikäisten isosiskojen arjessa tukeakseen vanhemmuussuhdetta erityisarjessa:

  1. Lauloin joka ilta molemmille tytölle erikseen iltalaulun, ja laulun jälkeen kyselin päivän kuulumisia. Koska olin Lemmyn omaishoitaja ja päivät oli omistettu lähes kokonaan Lemmylle, niin tyttöjen iltahetkeen halusin varata reilusti aikaa. Tärkeää oli, että kohtasin molemmat tytöt erikseen, annoin molemmille kahdenkeskistä aikaa.
  2. Koska minä olin eityisen poikamme omaishoitaja ja mieheni on pitkäaikaissairas, rahaa oli vähän. Yritin silti järjestää erityisarjen keskellä vanhemmille sisaruksille pieniä laatuhetkiä, jolloin kävimme uimassa, leffassa tai keilaamassa kolmisin.
  3. Koska tytöt olivat Lemmyn syntyessä jo kouluikäisiä, ei veljen erityisyys vienyt heiltä samalla tavalla  huomiotani kuin se olisi ehkä tehnyt, jos tytöt olisivat olleet pienempiä. Tärkeää oli, että erityisarjesta huolimatta heidän elämänsä jatkui ja meni eteenpäin. Siksi koetimme mahdollistaa heille omia juttuja, joita he pystyisivät toteuttamaan myös ilman meitä, joko itsenäisesti tai vaikka kaveriperheiden avustuksella.
  4. Lemmyn erityisyys ja omaishoitajuuteni myös mahdollisti sen, että tutustuin tyttöihin ehkä paremmin kuin monet uraputkessa viilettävät vanhemmat. Minulla oli mahdollisuus olla enemmän läsnä arjessa ja vastata tyttöjen kysymyksiin erityisyydestä – ja elämästä yleensäkin. Koen, että tunnen omat lapseni todella hyvin. 
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.