Kuvat
Juha Salminen
Antti Röngän, 22, esikoisromaani Jalat ilmassa ilmestyi syksyllä. Hänen isänsä Petri Tamminen, 53, on julkaissut 13 proosateosta. Silloin tällöin onnellinen on isän ja pojan yhteinen kirjeromaani.
Antti Röngän, 22, esikoisromaani Jalat ilmassa ilmestyi syksyllä. Hänen isänsä Petri Tamminen, 53, on julkaissut 13 proosateosta. Silloin tällöin onnellinen on isän ja pojan yhteinen kirjeromaani.

Nyt kirjana julkaistu kirjeenvaihto kirjailijaisän Petri Tammisen kanssa avasi entistä avoimemman puheyhteyden.

Antti Rönkä: Minun ei tarvitse olla kuin isäni

"Lapsena saatoin tulla joskus koulusta kotiin vauhkon ja säikähtäneen oloisena. Vanhemmat kyselivät, oliko kaikki hyvin, ja väitin aina, että on.

Kerroin heille vasta lukiossa, että minua kiusattiin vuosia koulussa. En ole katkera tai kadu, ettemme puhuneet siitä aiemmin. En tiedä, onko kenelläkään sellaista suhdetta vanhempiin, että pystyisi puhumaan tällaisista asioista avoimesti. Olen muutenkin ihminen, joka pitää sisällään negatiiviset asiat. Minun on hirveän vaikea sanoa, jos jokin on huonosti.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Antti Rönkä.
Antti Rönkä.

Kirjoitin kiusaamiskokemukseni esikoiskirjakseni Jalat ilmassa. Sen kirjoittamisen aikoihin aloimme käydä isäni kanssa kirjeenvaihtoa sähköpostitse. Aloite ja ensimmäinen kirje tuli iskältä. Meillä on molemmilla oma versiomme siitä, kumpi keksi, että kirjeistä voisi koota kirjan. Alkuperäinen idea oli tehdä kirjoitusopas mestari–kisälli-asetelmaan, jossa kirjailijaisäni kanssa olin. Mentorointi alkoi luisua henkilökohtaiseen suuntaan ja moniin muihin teemoihin. Kirjeisiin tuli vahingossa draaman kaari. Raa’an rehellinen, ehkä liiankin rehellinen, vuoropuhelu julkaistiin Silloin tällöin onnellinen -nimisenä kirjana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minun on vaikea sanoa, jos jokin on huonosti.

Kokemusten sanoittaminen kirjoittaen on minulle tosi tarpeellista: ajatus saa muodon ja pienentyy, eikä se ole enää iso vellova asia. Pystyn ilmaisemaan itseäni parhaiten kirjoittamalla ja musiikkiharrastukseni kautta.

Isäni työskenteli kotona, joten olin hänen kanssaan paljon. Muistan, kuinka pelasimme yhdessä Sim Cityä ja isä luki minulle sarjakuvia ja Vanhusta ja merta. Opin lukemaan päivää ennen kuin täytin neljä – isä opetti minua jääkaappimagneeteilla. Ensimmäinen sanani oli ”vene”.

Isäni on herkkä ja pedantti. Hän suhtautuu hyvin vakavasti asioihin ja elämään. Samaan aikaan hän on salliva ja suvaitseva. Minun ei ole koskaan tarvinnut miettiä, että minun pitäisi menestyä yhtä hyvin kuin isä tai lunastaa paikkani hänen poikanaan. Silti tuntuu, että perheessämme syyllisyys on jonkinlainen perustunne ainakin minulla ja isällä. Keskitymme helpommin siihen, missä menee huonosti ja olemme epäonnistuneet kuin osaamisiimme. Jos isä skitsoaa, mietin, miksi hänen pitää olla tuollainen, mutta huomaan itse käyttäytyväni joissain tilanteissa samalla tavalla.

Syyllisyys on ollut jonkinlainen perustunne sekä isällä että minulla.

Olen vapautuneempi silloin, kun en ole isän kanssa. Kun en ole enää niin tiiviisti kotona, olen oppinut erilaisia rooleja ja tajunnut, että minun ei tarvitse olla samanlainen kuin isä. Minun ei tarvitse kertoa itsestäni sitä samaa tarinaa. On ollut avartavaa tutustua uusiin ihmisiin ja oppia, että näinkin voi tehdä ja ajatella. Jos teen jotakin, mitä iskä ei tekisi, huomaan silti edelleen ajattelevani, että mitähän iskä tästä sanoisi.

Lapsena vanhemman ajattelee pystyvän mihin vain eikä näe, että tämä on itsekin ollut vasta äskettäin lapsi. Kirjeissä puhun myös huonommista muistoista, joita minulla on isästäni, jäähylle joutumisesta tai ikävistä kommenteista. Toisinaan mietin, onko minulla oikeutta nostaa sellaisia asioita esiin. Itsenäistymiseni myötä näen enemmän suhteellisuutta ja olen tajunnut, kuinka kohtuutonta on vaatia omalta vanhemmalta niin paljon. En tiedä, miten itse suoriutuisin vanhemmuudesta."

Petri Tamminen: Pidin lasta kopionani

"Antin kirjan jälkeen monet ovat kyselleet, miten voi olla, että  me vanhemmat emme huomanneet lapsemme kiusaamista. Olen miettinyt sitä paljon, ja vaimo on miettinyt sitä niin paljon, että hän ei ole vielä pystynyt lukemaan kirjaa. Kysyin Antilta keskimäärin joka toinen päivä, että onko koulussa jotain, kiusataanko sinua. Kyllähän se varmaan niin on, että halusin niin kovin uskoa vastauksen, että ei kiusata. Anttikin sanoo, että hän itsekin uskoi sen kotona. Hän ei halunnut olla identiteetiltään kiusattu. Lukiossa hän kertoi pelänneensä, että me pitäisimme häntä luuserina. Se oli koskettavaa kuulla.

Moni on tullut Antin kirjan jälkeen juttelemaan lapsistaan, joita on myös kiusattu. Usein asia on paljastunut vasta myöhemmin. Minusta on alkanut tuntua, että on taidetta, miten kiusaajat ja kiusatut pystyvät sen piilottamaan. Minullakaan ei ole ketään, jota syyttää. Vaikka olisin koulun opettaja, minulla ei olisi keinoja ratkaista ongelmaa.

Petri Tamminen.
Petri Tamminen.

Alkujuureni kirjailijan ammattiin on se, että yhteyteni tähän maailmaan on katkennut jo lapsuudessa. En tiedä, johtuuko se siitä, että siihen aikaan äitiysloma oli kaksi kuukautta ja sen jälkeen kiersin eri hoitopaikoissa. Yhdessä niistä minua lyötiin. Jostain on joka tapauksessa tullut sellainen tunne, että kun kohtaan ihmisen, säikähdän. Tästä en ole päässyt koskaan eroon, ja tätä yritän kirjoittamalla korjata. Yritän kirjoittaa kohtauspaikan, jossa olisimme yhteisymmärryksessä lukijan kanssa.

Antti on kertonut, että hän luuli aina lapsena, että meidän perheessämme on jokin vika, kun kuljen maailmassa niin anteeksipyytävänä. Olen häpeään taipuvaisella käyttäytymiselläni antanut jonkin esimerkin tai vertauskuvan siitä, mikä meidän olemassaolomme oikeus on.

Olin 30, kun Antti syntyi. Minulla oli masennus, eli se oli oikeastaan kauhean huono vaihe lapsen syntyä. Onneksi vaimo oli ja on tasapainoinen ja vahva. Väärä asenne -romaanini kertoo siitä, kuinka elämäni muuttui lapsen syntymän myötä peloiksi. Että nyt on todellakin joku, jota suojella. Että jos ihminen voi syntyä, hän voi myös kuolla.

Millä lihaksilla opastelin ja kasvattelin, kun en itse osannut elää?

Kun Antti oli seitsenkuinen, jäin hänen kanssaan kotiin. Päiväuniajat yritin kirjoittaa, mutta aika heikkoa se oli. Otin lapsenhoidon projektina, kuten isät usein ottavat. Ajattelin, että kun olen vaihtanut vaipan, poika on valmis. Kun olen syöttänyt hänet, poika on valmis.

Lähtöajatukseni isyydessä oli, että kun olen saanut pojan, olemme varmaan sitten samoja. Että hyvässä ja pahassa kasvatan ja opetan toista olemaan kuten minä. Vuosi vuodelta tajusin kuin yllätyksenä, että Antti onkin oma persoonansa. Olisinpa tajunnut aikaisemmin. Jos nyt aloittaisin alusta, yrittäisin nauttia siitä hienosta ajatuksesta, että on ilo seurata läheltä, kun lapsi kasvaa siksi ihmiseksi, joka hän jo on. Mitä ihmettä minä tein? Millä lihaksilla opastelin ja kasvattelin, kun en itse ajatellut osaavani elää? Olin nimenomaan tietoinen siitä, että minulla ei ole elämäntaitoja. Miksi minun piti koko ajan olla tarkkana siitä, miten asiat menevät? Kylpyveden piti olla 38 astetta, kun kerran kirjassa niin lukee. Se ei voi olla 37 tai 39.

Vaatimukset siirtyivät myöhemmin muihin asioihin elämässä. Patistin Anttia urheilemaan, vaikka hän vihasi kilpailemista.

Antti ei vastaa puheluihini.

Kirjeenvaihto on ollut erinomainen ikkuna siihen, mitä Antin päässä liikkuu. Nykyään tapaamme aika harvoin, eikä Antti vastaa puheluihini. Hän on sanonut suoraan, että kun ruudulla lukee ”isä”, hänelle tulee mieleen, että mitäköhän hän on taas tehnyt.

Hänessä yhdistyy huoleton veijari ja empaattinen herrasmies. Hän on opettanut jo yhdellä kirjallaan sen, että elämässä ei tarvitsisi aina tuijottaa yksityiskohtiin. Vähän rentoutta mukaan, niin voisin saada käyttöön sellaisia energioita, jotka nyt ovat käyttämättä."

"Vasta" nelivuotiaana lukenut :)

Hyvät ja kunnolliset ihmiset eivät aina välttämättä hahmota, että kouluissa voi olla erittäin vaikeita tai häiriintyneitä lapsia, joiden pitäisi olla psykiatrisessa hoidossa tai koulukodeissa. Kiusattu ei ole luuseri, mutta kiusaajat ovat.

Epäreilua, että lasten maailma voi olla surullinen ja pelottava. 

Onnittelut isän ja pojan kirjottamasta yhteisestä kirjasta!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla