Kuva: <span class="photographer">Jouni Harala</span>
Kuva: Jouni Harala

Kiukku ja väsymys purkautuvat kuukausia odotetun lomareissun ensimmäisen päivän iltana, Ile Uusivuori kirjoittaa.

Olen odottanut tätä hetkeä syyskuusta 2018. Tuolloin olimme valvoneet öitä vaimoni kanssa ja päättäneet, että seuraavana keväänä jättäisimme lapsemme hoitoon ja lähtisimme kahdestaan viikonloppureissulle Lontooseen.

Räntäsateen hakatessa ikkunaa selailimme mu­sikaalitarjontaa ja yöpymismahdollisuuksia. Päädyimme hotelliin, joka on niin hieno, että James Bondkin myhäilisi sen aulabaarissa: ”Well played, indeed.”

Historiassa on harvoin maksettu yhtä paljon kahdesta yöstä tuntemattomien ihmisten käyttämällä patjalla. Mutta olimme sen ansainneet, omalla työllämme sekä kaikilla valvomisilla ja noroviruksilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Täydellisen sängyn sijaan huomaan meidän mellastavan vanhassa pubissa valtavan riidan keskellä. Väsymyspäisen ajattelemattomuuteni takia sanaharkka on edennyt vaiheeseen, jossa vaimoni on ottanut niin sanotut isot asiat esiin. Hän kyynelehtii valtoimenaan. Kielimuurista johtuen kaikki baarissa olevat naiset luulevat, että olen jättämässä vaimoani: Mies selittää ja juo kaljaa, vastapäätä vaimo itkee. He katsovat minua päätään pudistellen. Baa­rimikkokin näyttää uskovan, että tilannetajuni ja empatiakykyni ovat sekoitus Brexit-tehtaili­ja Ni­gel Farangia ja Boris Johnsonia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lohdutan ihan aiheesta suuttunutta naistani, ja ainakin kyyneleet loppuvat. Pahoittelen. Otan huikan oluestani ja lasken päässäni, kuinka suuri prosentti reissumme kokonaisajasta kuluu tämän riidan takia.

Olimme saaneet aikaan kaikkien pariskuntien nemesiksen – The Reissuriidan.

Myöhemmin ymmärrän, että päädyimme riitaan jo reissua edeltävällä viikolla. Pakkauksen lomassa aistin välillämme pientä kiukkua, joka sitten purkautui kuukausia odotetun unelmareissun ensimmäisen päivän iltana. Keskustelu alkoi väsymyksestä, siirtyi lastenhoitoon, eteni omaan käytökseeni ja lopulta parisuhteeseemme. Salakavalasti pallo oli selän takana omassa maalissa. Olimme saaneet aikaan kaikkien pariskuntien nemesiksen – The Reissuriidan.

Pienten lasten vanhemmilla on harvoin aikaa edes riitelyyn. Olemme vaimoni kanssa useasti sopineet väittelevämme milloin mistäkin sitten, kun lapset on saatu nukkumaan. Yhtä monta kertaa olemme kuitenkin vain menneet nukkumaan, koska valmiiksi raskaan päivän jälkeen ei vain jaksa – varsinkaan keskustella mistään hankalasta.

Reissuriita luodaan, kun asioita on padottu kuukausia ja odotukset ovat isommat kuin Cheekillä Lahden mäkimontussa. Arjen keskellä sanomattomat asiat ja henkiset tekemättömät työt vyöryvät pintaan, kun keho ja mieli saavat hetken levähtää.

Luotan siihen, että kestät minua tällaisenakin hetkenä.

Reissuriita on maailman inhimillisintä ja melkeinpä pakollista. Se on henkistä laskunmaksua yhteisestä ponnistelusta liian vähällä levolla. Se on tapa nollata painolasti. Se on jopa rakkauden­osoitus: luotan siihen, että kestät minua, tällaisenakin hetkenä. Siksi reissuriitaan kannattaa suhtautua kuin vessakäyntiin – joskus paskan on tultava ulos.

Matkalla hotelliin jo hiukan hymyilyttää. Nukumme molemmat vuoden ensimmäisen kokonaisen yön ylihienon hotellimme ylisileissä lakanoissa. Aamulla vaimoni ensimmäiset sanat ovat: ”Sori se eilinen”. Toistan hänen sanansa ja halaamme. Loma voi alkaa.

Vierailija

Teiltä kommentoijilta on kyllä niiiiiin jutun pointti hukassa! Eihän tässä valiteta, vaan kuvaillaan parisuhdetta josta löytyy myös niitä vähän haastavampia hetkiä... Hyvä kirjoitus suhdearjesta, helppo samaistua.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla