Elämäntilanteiden vaihtelut heijastuvat myös läheisiin ihmissuhteisiin, perheneuvoja Anssi Tietäväinen sanoo.

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö.

Mitä tehdä, kun lapsuudenystäväni ja lapseni kummitäti yhtäkkiä päättää etääntyä? Ennen lapsia olimme paljon tekemisissä ja vietimme aikaa yhdessä. Soittelimme ja viestittelimme silloin, kun emme nähneet. Nyt hän ei oikeastaan pidä enää kummemmin yhteyttä, näemme ehkä kerran kuukaudessa.

Tämä satuttaa minua paljon. Miten pääsen asian yli? Olen yrittänyt jutella asiasta, mutta hän kääntää sen aina niin, että minä suurentelen ja liioittelen.

Vaikuttaa siltä, että tällä ystävyyssuhteella on ollut todella tärkeä merkitys ja sija elämässäsi ja on yhä edelleen. Läheisistä ystävyyssuhteista voi olla aiheellisesti kiitollinen, eivätkä ne ole mitenkään itsestäänselvyyksiä. Se hyvä, mitä sinulla on ystäväsi kanssa ollut, ei häviä mihinkään, vaikka nyt teillä onkin etäisempää.

On hyvin tavallista, että elämäntilanteiden vaihtelut heijastuvat myös läheisiin ihmissuhteisiin. Muutokset elämässä voivat näkyä siten, että yhteydenpito ystäviin saattaa vähentyä jossakin kohtaa ehkä tiivistyäkseen jälleen toisessa vaiheessa.

Ruuhkavuosissa käy usein niin, että yhteydenpito ystäviin harvenee, vaikka he olisivat yhtä rakkaita kuin ennenkin.

Mitähän muutoksia teidän elämissänne on ollut, jotka ovat voineet vaikuttaa nykyiseen tilanteeseen? Sinusta on ainakin tullut äiti. Millainen asia se on mahtanut ystävällesi olla? Onko hänellä itsellään lapsia vai ovatko ne vain haaveita hänelle? Voikohan hän tuntea kateutta äitiydestäsi tai olla kenties mustasukkainen lapsellesi? Joskus tällaisia tunteita saatetaan hävetä, eikä niitä tahdota myöntää. Ei aina edes itselle.

Vai mahtaako ystävälläsi olla perhe ja lapsia myös itsellään? Millainen hänen elämäntilanteensa on? Ehkä tiiviimpään yhteydenpitoon ei tällä hetkellä ole vain mahdollisuutta. Niin sanotuissa elämän ruuhkavuosissa käy usein niin, että yhteydenpito ystäviin harvenee, vaikka ystävät olisivat yhtä rakkaita kuin ennenkin.

Tapaaminen kerran kuussa voi olla yhden mielestä hyvin usein ja toisen mielestä kovin harvoin.

Oletko miettinyt, miten tiivistä yhteydenpitoa ystävältäsi toivoisit? Tai oletko kysynyt häneltä, millaista suhteen ylläpitämistä hän pitää hyvänä tässä vaiheessa? Ystävän tapaaminen kerran kuussa voi yhden mielestä olla hyvin usein ja toisen mielestä taas kovin harvoin.

Koska tämän hetken tilanne kuitenkin häiritsee ja satuttaa sinua, se olisi hyvä selvittää jollakin tavalla. Hankalaa voi olla se, että tällaisten asioiden selvittely ja niistä keskusteleminenkin voi toisesta tuntua syyttämiseltä. Silloin monet ihmiset pyrkivät, ehkä itse sitä tiedostamatta, puolustautumaan esimerkiksi kieltämällä asian olemassaolon tai vähättelemällä sitä. Siksi asiaa selviteltäessä olisikin hyvä kiinnittää erityistä huomiota omiin sanavalintoihin ja äänensävyihin. Sovittelevat sanat ja pehmeä äänensävy mahdollistavat paremmin sen, että asiat tulevat ymmärretyksi niin kuin ne on tarkoitettu, eikä syytetyksi joutumisen kokemus nosta puolustusmuureja pystyyn.

Mieti, mitä asioita kaipaat tiiviimmässä yhteydenpidossa.

Voisitko omalta osaltasi miettiä, mitä tiiviimmässä yhteydenpidossa kaipaat? Mikä siinä on ollut sinulle tärkeää? Ne saattavat olla sellaisia asioita, jotka voivat toteutua myös jollakin toisella tavalla toteutuvassa ystävyyssuhteessa.

Kun ne ovat itselle selviä, niistä voi kertoa toiselle. Siis mikä minulle tässä ystävyydessämme on tärkeää. Toinen osapuoli voi sitten ehkä miettiä asiaa omalta osaltaan ja jossakin vaiheessa avata omaa näkökulmaansa sinulle. Voisiko niin syntyä uutta ymmärrystä siitä, mitä yhteinen ystävyytenne on nyt, juuri tässä kohdassa elämää?   


Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.