Salailu voi olla myös keino olla käsittelemättä vaikeaa asiaa, perheneuvoja Nina Kauppinen sanoo.

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö.

Olemme tilanteessa, jossa halusimme lasta, ja puoliso tulikin raskaaksi. Raskausviikolla 21 vaimoni sai keskenmenon. Hän ei kuitenkaan kertonut minulle siitä kuin vasta sinä päivänä, kun äitiysloman olisi pitänyt alkaa, eli noin 15 viikkoa myöhemmin. 

Keskenmenon jälkeen ostimme yhdessä uuden isomman asunnon sekä auton, jotta rattaat mahtuvat kyytiin. Minulla on todella petetty olo. Tuntuu, että voiko vaimoon enää luottaa. 

Vaimo haluaisi yrittää uudestaan lasta heti, minä taas en. Toisaalta ymmärrän, että asiasta on voinut olla vaikea kertoa. Ehkä vaimoni on pelännyt menettävänsä myös minut? Tilanne on kuitenkin päinvastoin, sillä nyt tuntuu, ettei suhteella ole vankkaa pohjaa. Miten jatkossa, kertooko vaimoni silloin isoista ja tärkeistä asioista? 

Kiitos kysymyksestäsi! Vaimosi salasi tiedon keskenmenostaan noin kolmen ja puolen kuukauden ajan ja kertoi asiasta vasta äitiysloman alkamisajankohtana. Hän jatkoi elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut hankkien kanssasi isomman asunnon ja auton vauvan tuloa ajatellen. On hyvin ymmärrettävää, että luottamuksesi häneen horjuu. Tunnet todennäköisesti itsesi petetyn lisäksi jollain tavalla riittämättömäksi ja arvottomaksi puolisoksi, johon ei voi tukeutua ja jolta ei voi hakea lohdutusta. Voi olla, että epäilet myös vaimosi tunteiden syvyyttä sinua kohtaan. Voi olla, että olet myös huolissasi hänen psyykkisestä voinnistaan.  

Olet pohtinut, että hän pelkäsi sinun hylkäävän hänet, jos saisit tietää keskenmenosta. Et ole ilmeisesti uskaltanut kysyä, miksi hän ei kertonut sinulle asiasta heti. Olisiko hän voinut kokea itsensä jollain tavalla epäonnistuneeksi naiseksi, joka ei kykene synnyttäjäksi? Syvissä hädän, pettymyksen ja huonommuuden tunteissaan hän ei kyennyt jakamaan asiaa ilmeisesti kenellekään. Hän on ollut asian kanssa surullisen yksin.

Huomattiinko vaimosi järkytystä ja ohjattiinko häntä keskusteluavun piiriin keskenmenon jälkeen?

Toinen vaihtoehto voi olla, että hän oli niin järkyttynyt, jopa sokissa keskenmenosta, ettei suostunut uskomaan sen olevan totta ja uskotteli ennen kaikkea itselleen, että kaikki on hyvin vauvan kanssa. Vaimosi tarkoitus ei siis ole ollut valehdella sinulle ja salata tahallaan asia sinulta, vaan se oli jonkinlainen lapsenomainen kieltämismekanismi myöntää tapahtunutta itselleen. Kun hän ei heti myöntänyt asiaa edes itselleen, sen kertominen sinulle tuli päivä päivältä yhä vaikeammaksi.

Prosessiin liittyen mietin, huomattiinkohan hänen järkytystään ja ohjattiinko häntä keskusteluavun pariin keskenmenon jälkeen. Keskenmenot ovat melko yleisiä, mutta niiden kokeminen on hyvin yksilöllistä. Viimeistään nyt hänen olisi hyvä päästä keskusteluavun piiriin!     

Sinun on luonnollisesti vaikea ryhtyä uuden lapsen hankintaan tässä tilanteessa. Toivottavasti olet sen hänelle kertonut. Ymmärtääkö vaimosi sinun tuntemuksiasi, pystyykö hän ajattelemaan tilannetta, jossa sinä salaisit häneltä hyvin tärkeän yhteisen asian? Keskusteluissa hänen kanssaan on hyvä olla hellävarainen, mutta ”häntä hoitaaksesi” et voi ryhtyä miellyttämään häntä ryhtymällä vauvan hankintaan. Asia on hyvä selvittää perinpohjaisesti ennen uutta yritystä.

Vaimosi todennäköisesti tarvitsee apua myös salailun käsittelyyn.

Vaimosi todennäköisesti tarvitsee apua keskenmenosta toipumisen lisäksi tapahtuman salailun tai kieltämismekanismin käsittelyyn yksin esimerkiksi neuvolapsykologin luona. Yhdessä te hyötyisitte pariterapiasta, jossa tapahtunutta käsiteltäisiin ymmärrystä tilanteeseen etsien. Ymmärryksen saaminen auttaa luottamuksen palautumisessa. Suosittelen lämpimästi yhteydenottoa paikkakuntanne perheasian neuvottelukeskukseen tai muiden pariterapiapalvelujen pariin!       


Vierailija

Vaimoni ei kertonut minulle keskenmenostaan – paljasti asian 15 viikkoa myöhemmin

Tässä on kyllä niin myöhäisestä keskenmenosta kyse, ettei tässä voi käyttää sitä iänikuista fraasia: "keskenmenot ovat niin yleisiä". Tässä tapauksessa oltiin jo yli puolivälissä eli raskausviikolla 21. Viikon kuluttua oltaisiin puhuttu jo kohtukuolemasta. Tietysti voi olla, että vauva oli menehtynyt kohtuun jo aiemmin. Joka tapauksessa olisin toivonut, että vastaaja olisi ottanut huomioon tuon keskenmenon myöhäisen ajankohdan paremmin. On todellakin eroa sillä, tapahtuuko keskenmeno esim...
Lue kommentti

Jatkuva kontrollointi ja arvostelu ovat raskaita sietää, ja niiden takana on usein piilotettuja tunteita, sanoo perheneuvoja Nina Kauppinen.

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö.

Kuinka tulisi toimia, kun parisuhteessa on kaksi erilaisia arvoja pitävää aikuista? Vedämme lasten kasvatuksessa muutoin aika yhtä köyttä, mutta miehen mielestä puuro on aamupalalla ainoa oikea vaihtoehto, kun minä taas annan täysjyväleipää. Siitä tulee sanomista. Olen hänen mielestään myös liian lepsu erityislapsellemme.

Meistä toisella on hirveästi sosiaalisia menoja, joista hän nauttii ja saa niistä energiaa. Toinen ei halua käydä kuin töissä, ja joskus jossakin kavereiden kanssa. Sitten hän olettaa, että toinenkin on aina kotona. Ja jos haluaa nähdä kavereita tai käydä kuntosalilla, tulee asiasta riita. Väitetään, että ei välitä perheestä ja elää vain kavereille. Vaikka se on toiselle vain henkireikä ja toiselle punainen vaate. Menemisiä kytätään kello kaulassa ja arvostellaan joka välissä.

Toinen ei myöskään juo alkoholia kuin ehkä kerran kymmeneen vuoteen, toinen tykkää vähän ottaa ja pitää hauskaa silloin tällöin. Silloinkin pidetään alkoholistina. Olisiko parempi erota kuin koittaa sovittaa elämää yhteen? 

Kiitos kysymyksestäsi! Kertomasi perusteella vaikuttaa tosiaan siltä, että tällä hetkellä ajattelette ja toimitte hyvin eri lailla. Hienoa, että lasten kasvatuslinjat kuitenkin ovat kuitenkin melko samanlaiset. Täysjyväleipä tai puuro lapsille on aika pieni asia, mutta nimittely alkoholistiksi eli toisen persoonan arvostelu onkin jo suurempi asia.

Se, että haluaa nähdä ystäviä ja pitää silloin tällöin hauskaa ei tarkoita, ettei arvostaisi parisuhdetta ja perhettä.

Ovatkohan nämä erovaisuudet välillänne olleet olemassa jo suhteenne alussa? Joskus ne asiat, jotka alussa viehättivät, kuten toisen sosiaalisuus, voivat kääntyä häiritseviksi. Joskus tilanne muuttuu aivan toisenlaiseksi, kun kuvioon tulee lapsia. Lapsen saaminen saa jumittumaan vain vastuullisen vanhemman rooliin, unohtamaan itsensä kokonaan. On hyvä pitää yllä niitä asioita, jotka tuovat mielihyvää ja voimaa itselle, vaikka elämä muuttuu lapsen myötä ja aikaa itselle ei samalla tavalla ole. En kuule kiinnostuksissasi mitään pahaa. Se, että haluaa nähdä myös ystäviä ja pitää silloin tällöin hauskaa ei tarkoita, ettei arvostaisi parisuhdetta ja perhettä.

Kokemasi tekemisten kontrollointi ja arvostelu ovat luonnollisesti raskaita sietää. Sinusta varmasti tuntuu, että et saa ollenkaan hyvää palautetta ja ehkä ihmettelet miksi puolisosi haluaa olla kanssasi, jos et tee hänen mielestään juuri mitään oikein. Kerrot, että olette yrittäneet vuosikausia ja kysyt onko parempi erota. Tarkoitatko, että olette vuosikausia yrittäneet sietää tilannetta vai yrittäneet keskustella ja saada muutosta tilanteeseen? Jos ette ole käyneet perusteellisia keskusteluja suhdettanne hiertävistä asioista ja tosissanne työskennelleet muutoksen eteen, eropäätöksen sijaan kannattaa yrittää vielä keskustella tilanteesta avoimesti ja rauhallisesti.

Ärtymyksen takana on todennäköisesti syvempiä tunteita, jotka eivät nyt välity sinulle.

Miehesi ärtymyksen takana on todennäköisesti monenlaisia syvempiä tunteita, jotka eivät nyt välity sinulle. Asioista valittamisellaan hän ehkä on hyvin hädissään siitä, että hän ei ole enää riittävä ja tarpeeksi kiinnostava. Hän ehkä kokee, ettet halua olla hänen kanssaan ja nauti hänen seurastaan. Mieti, onko teillä, kuten monessa pikkulapsiperheessä, parisuhdeaika vähissä? Milloin viimeksi olet pyytänyt miestäsi yhdessä sinun kanssasi häntä kiinnostavan tekemisen pariin tai järjestänyt pienen yhteisen hetken arjen keskelle? Sinun aloitteesi voisi olla tässä kohtaa tärkeä!

Hänen tapansa reagoida tilanteeseen on sinun näkökulmastasi jopa sietämätön. Voisitko jotenkin rauhoittaa hänet siinä tässä ”valitustilassa” ennen kuin hermostut itse? Voisitko rauhallisesti sanoa esimerkiksi ”minusta tuntuu, että olet koko ajan tyytymätön minuun ja se tuntuu minusta tosi pahalta.” Voit myös kertoa olevasi huolissasi hänen tyytymättömyydestään ja ilottomuudestaan. Voit myös sanoa surullisena hänelle olevasi peloissasi, että suhteenne päättyy, koska tunnutte tällä hetkellä olevan joka asiassa eri mieltä. Jos pelkäät, että tilanne ei pysy rauhallisena keskustelutilanteessa, voit kirjoittaa puolisollesi kirjeen tai sähköpostia. Näin saat rauhassa muotoilla tekstiä, hän saa rauhassa sulatella sisältöä ja puhutte siitä sopivana aikana. Jos keskustelut eivät ole rakentavia, rauhoittakaa itsenne ja yrittäkää uudelleen, kun molempien mieli on tyyntynyt.

Jos keskustelut eivät onnistu, kannattaa kokeilla parisuhdeapua.

Jos keskinäiset keskustelut ja parisuhdeajan järjestäminen ei onnistu, kannattaa vielä kokeilla ulkopuolista parisuhdeapua perheneuvolasta tai perheasiain neuvottelukeskuksesta. Pariterapiassa selviää, onko suhteellanne vielä elpymismahdollisuuksia vai lähdettekö miettimään mahdollisimman pehmeää eroa lasten kannalta.          


 

Mykkäkoulu voi olla tapa rauhoittaa riitaa, jos ei osaa käsitellä sitä, perheneuvoja Nina Kauppinen sanoo.

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö.

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä neljä vuotta. Riidellessä meistä kumpikaan ei oikein osaa selvittää asiaa, vaan keskustelu vain pahentaa tilannetta. Lähes joka kerta minä olen se, joka aloittaa keskustelun riidan jälkeen. Menen keskustelemaan vasta kun olen kunnolla rauhoittunut ja mieleni on hyvä. Alkuun keskustelu sujuu hyvin, mutta todella nopeasti mieheni hyökkää vastaan ja ottaa kaiken sanomani syytöksinä.

Kiinnitän todella paljon huomiota siihen, miten puhun hänelle etten vaan vahingossakaan loukkaisi häntä. Olen yrittänyt lukea mm. Väestöliiton sivuilta rakentavasta riitelystä ja koitan parhaani mukaan toimia neuvojen mukaan. Olen epätoivoinen, koska tuntuu, että vaikka kuinka yritän, niin kaikki menee silti vikaan.

Olen aikaisemmin ollut todella huono puhumaan tunteista, mutta mieheni kanssa olen voinut olla täysin avoin. Joskus kun olemme riidelleet ja olen kokenut tulleeni loukatuksi, olen vain päättänyt, että odotan, kunnes mies tulee juttelemaan. Kuitenkin yleensä minä aloitan keskustelun. Pisimmillään mykkäkoulua on kestänyt viikon. Se on itselleni ja varmasti myös miehelleni henkisesti todella kuluttavaa. Mitä vielä voin tehdä?

Kiitos kysymyksestäsi, jossa on kuvaat hyvin melko tavallisen riitatilanteen. Hienoa, että olet osaltasi yrittänyt saada muutosta samana pysyvään riidan kaavaan eli negatiiviseen kehäänne etsimällä tietoa rakentavasta riitelystä. Huolimatta yrityksistäsi toimia oikein koet jonkin menevän kuitenkin vikaan. Rauhallisessa mielentilassa ymmärrämme hyvin, miten riidoissa pitäisi käyttäytyä, mutta kun kiihtymyksen tunteet ottavat vallan järkevät ohjeet usein katoavat mielestä. Riitelyn taitoja opiskelleena tiedätkin, että keskustelualoite on tehokkain silloin, kun on rauhallinen. Aina ei kuitenkaan tarvitse olla hyvillä mielin, koska pahoilla mielin olevan eli surullisen puolison keskustelualoite on monin kerroin helpompaa ottaa vastaan kuin turhautuneen ja kiukkuisen. Jos miehesi hämmentyy surullisuudestasi tai ei muuten reagoi sinun toivomallasi tavalla, älä luovuta, vaan yritä uudelleen. Voi hyvin olla, että hän tarttuu asiaan vähän viiveellä. 

Ihmisten välillä on eroa siinä, kuinka herkästi syyllistymme toisten kritiikistä.

Olisi mielenkiintoista kuulla miehesi kuvaus tilanteen kulusta. Kärsiiköhän hän tilanteesta yhtä paljon kuin sinä? Kerrot hänen kokevan kaiken syytöksinä. Ihmisten välillä on eroa siinä, kuinka herkästi syyllistymme toisen kritiikistä. Muistuttaakohan tilanne häntä jostain aiemmasta teidän välillänne entisissä suhteissa tai lapsuudenkodissa? Kun hän pitää mykkäkoulua, tiedätkö mistä hän tarkalleen on loukkaantunut? Saako hänet jotenkin lepyteltyä? Ymmärrän, että on turhauttavaa olla aina aloitteellisempi osapuoli keskusteluissa. Pääasia kuitenkin on, että jompikumpi tekee aloitteen keskusteluun.

Kerrot, että olet aiemmin ollut huono puhumaan tunteistasi, mutta voit miehesi kanssa olla täysin avoin. Se on hienoa, se kertoo luottamuksesta parisuhteessanne. Onkohan hänen helppo avautua sinulle? Voi olla, että sinulle keskustelu on helpompaa, olet ehkä siihen pystyvämpi kuin miehesi. Jos hän kokee olevansa huono vaikeista asioista keskustelija, hän todennäköisesti välttää jälkikeskusteluja riidasta. Mykkäkoulun aikana hän ehkä haluaisi lopettaa sen, mutta ei tiedä miten. Aika saa hänet tavallaan unohtamaan tai siirtämään syrjään kurjan tapahtuman ja silloin hänelle on hyvin sopivaa pyytää anteeksi ja jatkaa eteenpäin. Voi olla, että asiat eivät jää hänen mieleensä pyörimään kuten sinun, loukkauksista toipumiskyvyssäkin me kaikki olemme erilaisia.

Koska emme täysin tunne toistemme haavoja aiemmasta elämästä, emme voi tietää, mihin satumme sohaisemaan.

On hyvä, että pyydätte anteeksi. Joitain asioita joutuu pahoittelemaan monta kertaa. Toiset loukkaukset osuvat syvemmälle kuin toiset. Koska emme täysin tunne toistemme haavoja aiemmasta elämästä, emme voi tietää mihin satumme sohaisemaan. Kun saamme kuulla toiselle aroista kohdista rauhallisen syväluotaavan keskustelun avulla, se todennäköisesti muuttaa toimintaamme uudessa riidassa. Kysymyksestäsi ei ilmene kuinka kauan riitelynne on noudattanut samaa muuttumatonta kaavaa. Jos olette taistelleet kehällä jo sietämättömän pitkään ja haluatte olla yhdessä, suosittelen lämpimästi pariterapiaa. Rauhallisen mukavaa syksyä teille!