Parisuhde, joka muuttuu hoivasuhteeksi, lakkaa vähitellen olemasta parisuhde. Siksi puolison hoitaminen ei saa olla toisen puolison tehtävä, perheneuvoja Helena Toppari sanoo.

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö.

Olen 25-vuotias nainen ja ollut naimisissa nyt viisi vuotta mieheni kanssa. Meillä on 2-vuotias tytär. Jo ennen lastamme kamppailin välillä eroajatusten kanssa, mutta en halunnut luovuttaa, sillä suhteemme oli hyvä. Emme riidelleet, mutta mieheni kärsi jo tuolloin masennuksesta.

Hän on myös omien sanojensa mukaan hyvin katkera, mikä näkyy siinä että hän suuttuu tai masentuu helposti pienistä asioista ja on myös hyvin mustasukkainen. Jos hän juo, hän haukkuu, huutaa ja raivoaa. Silti ajattelin, että se mitä meillä on, on jotain mitä moni etsii koko ikänsä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nyt viime päivinä olen havahtunut ajatukseen, etten tiedä, rakastanko häntä enää. Varon sanojani ja tekojani, koska tiedän hänen masentuvan helposti ja haluan välttää niitä huonoja päiviä. Tajusin, etten ole ollut onnellinen pitkään aikaan. Toki on myös hyviä päiviä, mutta kun mietin yhteisiä haaveitamme, tajuan, etten halua niiden toteutuvan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Asiaa vaikeuttaa se, että mieheni on kotoisin toisesta maasta. Jos eroaisimme, hän muuttaisi kotimaahansa, jolloin tyttömme ei saisi pitää molempia vanhempiaan lähellään. Minä myös pelkään hänen henkisen hyvinvointinsa puolesta. Hän sanoo aina olevansa erittäin kiitollinen, että olen hänen elämässään ja että hän on erittäin riippuvainen minusta.

Omasta puolestani pelkään, että teen virheen, jos jätän hänet. Entä jos en löydäkään parempaa? Ennen tätä suhdetta halusin epätoivoisesti löytää elämänkumppanin, mutta kukaan ei tuntunut sopivalta. Pelkään, että jään yksin. Mutta tällä hetkellä minusta tuntuu kuin olisin vankilassa.

Kerrot, että miehesi on kärsinyt jo pidemmän aikaa, jopa vuosia, masennuksesta. Hän on myös katkera jostakin. Hän on kertomasi mukaan mustasukkainen sekä suuttuu, huutaa ja raivoaa sinulle. Tästä huolimatta, ainakin aiemmin, olet kokenut suhteenne myös hyvänä. Vähitellen olet kuitenkin alkanut miettimään, rakastatko häntä enää. Olet kapeuttanut itseäsi ja varonut sanojasi välttääksesi miehesi huonoja päiviä. Sanot, että et ole ollut onnellinen pitkään aikaan. Samaan aikaan kannat kuitenkin huolta hänestä. Pelkäät myös sitä, mitä ero tarkoittaisi sinulle itsellesi. Koet olevasi kuin vankilassa. On kovin surullista, että tilanne on niin huono, kun teidän pitäisi yhdessä jaksaa olla perhe toisillenne ja yhteiselle pienelle tytöllenne.

Viestisi luettuani mietin, onko puolisosi hakenut ja saanut apua masennukseensa. Onko hänellä lääkitystä? Onko hän saanut terapiaa? Jos miehelläsi on ollut pitkään, jopa vuosia masennusta, hän tarvitsee ehdottomasti ulkopuolista apua ja hoitoa. Miehesi hoitaminen ei voi eikä saa olla sinun tehtäväsi. Pitkään jatkunut masennus ei korjaannu itsekseen. Parisuhde, joka muuttuu hoivasuhteeksi, lakkaa vähitellen olemasta parisuhde.

Vaikka puolisosi on masentunut, sinun ei tarvitse olla. 

Läheisen ihmisen masennus on myös ”tarttuvaa”. On hyvä löytää itselleen tapoja irrottautua puolison masennuksesta. Vaikka puolisosi on masentunut, sinun ei tarvitse sitä olla. Sinä voit ja sinulla on oikeus tehdä asioita, jotka tuottavat sinulle iloa. Pystyykö puolisosi käymään töissä? Käytkö sinä töissä vai oletko vielä kotona lapsenne kanssa? Jos te molemmat olette jatkuvasti kotona, toistenne seurassa, tilanne välillänne muuttuu liian hapettomaksi. Se lisää riitoja ja aiheuttaa esimerkiksi oloa, että on vankilassa.

Sinun on myös tärkeää lopettaa liiallinen, vääränlainen miehesi ymmärtäminen. Miehesi masennus tai katkeruus eivät oikeuta häntä käyttäytymään huonosti sinua kohtaan, huutamaan tai haukkumaan sinua. Sellainen käyttäytyminen tuhoaa rakkautta. Lapsenne ei ole hyvä joutua kuulemaan tuollaista käyttäytymistä. Sinun ei tule varoa sanojasi ja tekojasi, vaan sanoa miehellesi, että hänen tulee lopettaa tuollainen käytös.

Jos jatkat parisuhdetta ilman omaa halua, on vaarana, että katkeroidut itsekin.

Kerrot, että puolisosi on toisesta maasta kotoisin. Hän on todennäköisesti tästä sekä masennuksestaan johtuen hyvin riippuvainen sinusta. Tunnet ymmärrettävästi myötätuntoa häntä kohtaan. Jos kuitenkin jatkat parisuhdetta ilman omaa halua ja tunnetta, on vaarana, että muutut vähitellen itsekin katkeraksi ja masentuneeksi.

Sanot, että pelkäät tekeväsi virheen, jos jätät hänet, että et löytäisi ketään parempaa, että jäät yksin. Sinulla on ollut voimakas tarve sitoutua, mennä avioliittoon ja perustaa perhe hyvin nuorella iällä. Sanot, että jo ennen tätä suhdetta etsit epätoivoisesti suhdetta. Oletko mahdollisesti jäänyt lapsuudessasi tai nuoruudessasi liian yksin? Voisiko olla, että tämän hetkisissä ajatuksissasi kyse on sinun osaltasi myös eräänlaisesta itsenäistymisestä? Voiko luottaa siihen, että on oikeasti aikuinen ja pärjää? Että ei tarvitse yksin jäämisen pelosta sitoa itseään huonoon suhteeseen. On siis myös hyvä asia, että olet alkanut kyseenalaistamaan nykyisen kaltaista parisuhdettanne. Parisuhteessakin on tärkeää kuunnella myös omia tarpeitaan eikä olla vain toisen tarpeita varten.

Mitä mahdat tarkoittaa suhteenne hyvällä?

Kuvaat suhdettanne myös hyvänä. Sanot, että se, mitä teillä on, moni etsii sitä koko ikänsä. Mitä mahdat tarkoittaa sillä hyvällä? Onko se jotain, jonka varaan voisi lähteä rakentamaan uutta? On hyvin ymmärrettävää, että olet väsynyt tilanteeseenne. Olet pienen lapsen äiti. Tarvitset itsekin tukea ja vastavuoroista parisuhdetta, jossa myös sinä saat tarvita. Olisi hyvä selvittää, voisiko suhteenne tulla vielä kuntoon. Todennäköisesti tarvitsisitte ulkopuolista apua tähän selvittämiseen, esimerkiksi kirkon perheneuvonasta. Jos miehesi ei jostain syystä ole valmis hakemaan apua, niin hae yksin.

Vierailija

Vaimon liikuntakyky on jo tosi huono reuman vuoksi ja huimaamisen takia hän ei voi käydä kaupassakaan. Koko ajan mennään huonompaan suuntaan. Hän käy aina vaan rakkaammaksi minulle. En jätä häntä, jollei ole ihan pakko siirtää sairaalaan, pyydän päästä itse mukaan.  Aamulla minulla on jo kävä vaimoa, kun hän nukkuu pitempään kuin minä. En tiedä miten voisin olla  yksin.  Alttarilla 47 vuotta sitten lupasin ja sen pidän. M68

Vierailija

Olen itse ollut hyvin hyvin samanlaisessa tilanteessa ja tässä oli paljon mihin samaistua. Olen eronnut muutama vuosi sitten ja arki on aivan ihanaa kun sitä saa elää lasten kanssa itsenäisesti omilla ehdoilla :) tottaki suhdettakin kaipaa välillä ja itse myös aikanaan koin exäni olevan elämäni rakkaus.. Oman elämänsä päähenkilö on kuitenkin jokainen itse, eikä elämän mielekkyys ole riippuvainen toisesta ihmisestä, vaan niistä päätöksistä joita sinä teet. Tämä koskee niin sinua kuin miestäsi. Voimia arkeen <3

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla