Kuva: iStock
Kuva: iStock

Jos suhtaudut puolisoosi epäkunnioittavasti, tekosi ja tunteesi seuraavat tätä ajattelutapaa, perheneuvoja Mari Kinnunen sanoo.

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö.

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 10 vuotta. Meillä on päiväkoti-ikäiset lapset ja päällisin puolin kaikki kunnossa. Tunnetasolla suhteemme ei kuitenkaan voi hyvin. Olemme etääntyneet liian kauaksi toisistamme näiden vuosien aikana. Arvostus ja kunnioitus toista kohtaan on ainakin omalta osaltani hävinnyt, en koe juuri minkäänlaisia tunteita puolisoani kohtaan.

Puolisoni on aina ollut aktiivinen kotitöissä ja lasten kanssa. Minua kuitenkin ärsyttää ja suututtaa hänen tapansa kasvattaa lapsia omalla negatiivisella tavallaan ja ainainen naputtaminen pikkuasioista. Hän ei osaa puhua tärkeistä asioista, joita varmasti miettii. Koen, että tunneyhteys väliltämme puuttuu, eikä unelmasuhteeni ole tällainen. Olen miettinyt eroakin joskus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Puolisoni on yrittänyt panostaa suhteeseemme, kun itse en ole nähnyt yhtään vaivaa. Olen useamman kerran sairastanut masennuksen, mutta nykyisin vointini on suht hyvä. Olen suhteessamme pitkään jatkuneeseen tilanteeseen tyytymätön, mikä ilmenee jatkuvana ärsyyntymisenä ja haluttomuutena. Haluaisin meidän keskustelevan, mutta minä olen aina se, joka puhuu. Suren sitä, millaisen mallin lapset saavat parisuhteesta. Haluan syytellä ulkoisia olosuhteita kurjasta olostani. Olen kriittinen puolisoani kohtaan, vaikka haluaisin meidän kukoistavan yhdessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Onko niin, että nyt kun elämä vuosien jälkeen tuntuu olevan jossain tasapainossa, huomaan, ettemme olekaan oikeat toisillemme? Olen usein miettinyt pariterapiaa, jonka puoliso tyrmää täysin. Vai hakeudunko jälleen itsekseni terapiaan? Onko niin, etten osaa arvostaa toista, koska en erityisemmin ole koskaan arvostanut ja pitänyt itsestäni? 

Perheneuvoja Mari Kinnunen vastaa:
Lämmin kiitos kysymyksestäsi. Sinulla on erittäin hyvä kyky analysoida parisuhteesi vaikeuksia, ja olet myös melko rehellinen omasta osuudestasi. Saan kysymyksestäsi sen vaikutelman, että olet pohtinut paljon asiaa yksin ja ehkä jotakin puhunut puolisollesikin. Ainakin kirjoitat, että kun haluat keskustella, niin se olet aina sinä, joka puhuu.

Jos toinen ei puhu, hän saattaa tuntea turvattomuutta.

Olisi mielenkiintoista kuulla puolisoltasi, mitä hän on kuullut sinun sanovan ja miten se on häneen vaikuttanut. Minulla on paljon kokemuksia miehistä, jotka eivät kotona puhu, mutta terapiassa kyllä paljonkin. Usein tällaisessa tapauksessa takana on ollut turvattomuuden kokemus kumppanin kanssa keskustellessa. Tuolloin toinen osapuoli on puhunut paljon kokemistaan epäkohdista, ja mies on ottanut kaiken kritiikin itseensä. Samalla mies on alkanut pelätä epäonnistumista sekä eroa ja siksi vaiennut. Vaikenemisen takana on pelko, että sanoessaan oman mielipiteensä hän jouduttaisi eroa, jota ei missään tapauksessa haluaisi. Puolison vaikeneminen kyllä todellakin vain kiihdyttää umpikujaan joutumista, koska toisen tyytymättömyys ei helpotu, jos hän ei koe tulleensa yhtään kuulluksi.

Jos siis toivot saavasi kotona oikeaa keskustelua aikaiseksi, niin yritä kuunnella enemmän ja luoda siten turvallisempaa ilmapiiriä. Joskus tämäkään ei enää riitä, ja joudutaan turvautumaan pariterapiaan. Puolisosi vaikuttaa kovin sitoutuneelta perheeseenne ja tavallaan myös parisuhteeseenne. Sanon ”tavallaan” siksi, että parisuhde ei oikeasti voi olla ehjä ja hyvä, jos toinen voi niin huonosti kuin kysymyksestäsi ymmärrän sinun voivan.  Parisuhde ei nyt ilmeisesti saa tarvitsemaansa huomiota kummaltakaan teistä.

Entä jos alkaisit ajatella arvostavia asioita puolisostasi?

Kirjoitat rehellisesti, ettet ole nähnyt vaivaa suhteenne eteen, mutta puolisosi on. Ylläpidätkö itsessäsi negatiivista kehää? Ajattelen niin, että ajattelumme ja arvostuksemme vaikuttavat tekoihimme ja tunteisiimme. Itse asiassa tämä on kolmen kehä, jossa kaikki vaikuttavat kaikkiin. Jos siis suhtaudut puolisoosi epäkunnioittavasti, tekosi ja tunteesi seuraavat tätä ajattelutapaa.

Entä jos alkaisit ajatella arvostavia asioita puolisostasi tai tehdä arvostavia parisuhdetekoja? Tämä vaikuttaisi kielteisen ajattelusi purkautumiseen ennen pitkää, ja löytäisit mahdollisesti myös rakastavia tunteita puolisoasi kohtaan. Samalla lisäisit puolisosi turvallisuudentunnetta, kun hän kokisi saavansa arvostusta ja epäonnistumisen tunne ei olisi niin vallitseva. Ehkä hän silloin haluaisi jakaa myös puhumalla hänelle tärkeitä asioita.

Teidän tilanteessanne ei panostus yhteisiin kynttiläillallisiin, leffailtoihin tai muihin vastaaviin auta, sillä vaje on halussa ja kyvyssä olla yhdessä onnellisia, tai niin kuin itse kirjoitat, vaje on tunneyhteydessä. Mitä tiedät tämän vajeen synnystä itsessäsi? Milloin asiat olivat riittävän hyvin?    

Jaksatko vielä uskoa, että onnellisuus voi lisääntyä tässä parisuhteessa?

Mainitset, että unelmasuhteesi ei ole tällainen. Unelmat ovatkin unelmointia, eivät elämää itseään. Elämään kuuluvat pettymykset, erilaiset luonteet, erilaiset toiveet, suostuminen keskeneräisen kumppanin ja keskeneräisen itsensä kanssa elämiseen. Hyvä pitkä parisuhde hioutuu usein vuosien kuluessa vähitellen lähemmäksi unelmasuhdetta. Haluatko suostua hioutumiseen, jaksatko vielä uskoa, että onnellisuus tässä parisuhteessa voi lisääntyä?

Kerrot olevasi tunneihminen, alavireisyyteen ja murehtimiseen taipuvainen, mutta tällä hetkellä olosi on aika hyvä. Olet kuitenkin kovin tyytymätön parisuhteenne tilaan ja huolissasi siitä, millaisen mallin lapset saavat. Tässä on kaksi hyvää asiaa: Tällä hetkellä masennus ei oireillaan kahlitse sinua, vaan jaksaisit tehdä muutoksia. Ja huoli lasten saamasta parisuhdemallista on valtavan hyvä motivaation pohja muutosten tekemiselle.

Erilaiset kasvatustyylit ovat yleinen aihe pariterapiassa.

Sanot, että eniten sinua hiertää puolisosi negatiivinen kasvatustapa. Oletko saanut selitettyä hänelle, mitä siinä pelkäät? Puolisosi on elänyt masennuskausia kanssasi, joten hänellä luulisi olevan hyvä kuva siitä, mitä pelkäät lapsillenne tapahtuvan. Toisaalta tiettyjen perusasioiden vaatiminen, ehkä niistä nalkuttaminenkin, on hyvä teko lapsille, kunhan siihen ei liity arvostuksen puutetta lapsen persoonaa kohtaan. Erilaiset kasvatustavat on varsin yleinen pariterapian keskustelun aihe, ja yleensä siinä saavutetaan hyviä lopputuloksia.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla