Parisuhteessa toisen muutos haastaa myös toisen osapuolen muutokseen, perheneuvoja Anssi Tietäväinen sanoo. 

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö. 

Kumppania ei voi muuttaa, ja miksi pitäisikään. Mutta mitä tehdä, kun hän ei ole tasapuolisesti mukana liitossa ja hyvin pitkälti sanelee mistä asioista puhutaan – eli toisin sanoen ei puhuta ollenkaan – kuinka usein on seksiä, jne.

Onko oikein, että toisen tarpeet ja tunteet sivuutetaan, mutta omista jutuista pidetään kiinni ilman, että niihin on mitään sanomista?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen ollut yksin ja yksinäinen niin kauan, etten pian jaksa enää edes lastemme takia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kysymyksestäsi tulee kovin surullinen olo. Ei ole tietenkään oikein, että parisuhteessa toinen sanelee asiat, joiden kuuluisi olla yhteisesti sovittavia, tai jättää toisen tunteet ja tarpeet huomiotta. Kerrot, että tilanne on jatkunut tällaisena jo pitkän aikaa. Ei ole mikään ihme, että kärsivällisyytesi alkaa olla lopussa.

Kuten toteat, toista ei voi muuttaa. Toinen voi kuitenkin muuttua. Ensin hänen vain täytyy tulla tietoiseksi omasta muutostarpeestaan ja toiseksi täytyy löytyä jokin motivaatio muutokselle.

Puolisosi ei ehkä tiedä tai arvaa, miten vakavasta tilanteesta on sinun osaltasi kyse.

Tämän vuoksi asioiden ottaminen puheeksi on ensiarvoisen tärkeää. Puolisosi ei ehkä tiedä tai arvaa, miten koet asiat tai miten vakavasta tilanteesta on sinun osaltasi kyse. Voi tietysti olla, että olet puhunut ajatuksistasi ja tunteistasi. Sinulla voi olla käsitys, että toinen tietää tarkalleen, mitä ajattelet. Siitäkin huolimatta kannustaisin sinua puhumaan oloistasi, vaikka se saattaa tuntua turhalta. Mutta jos jätät puhumatta, niin toivottua muutosta ei ainakaan silloin tapahdu.

Puheeksi ottamisen rinnalla toinen mahdollinen tie on oman käyttäytymisesi muutos. Mikä olisi se muutos sinussa itsessäsi, joka auttaisi sinua voimaan paremmin? Oman hyvinvointisi parantamiseksi on varmaan mahdollisuuksia. Mitä ne voisivat olla? Usein voi käydä niin, että parisuhteessa toisen muutos haastaa tai pakottaa myös toista johonkin muutokseen. Muutos ruokkii muutosta.

Joskus muutosta voi tapahtua epätoivoiseltakin tuntuvassa tilanteessa.

On hyvin ymmärrettävää, että pitkä yksinäisyyden kokemus parisuhteessa tuottaa tunnetta, ettei tätä jaksa enää pidempään. Me ihmiset olemme kuitenkin monipuolisia olentoja. Joskus oppimista ja muutosta voi tapahtua epätoivoiseltakin tuntuvassa tilanteessa. Silmät saattavat avautua, odottamatonta kykyä yhteiseen sopimiseen saattaakin löytyä, uuden oppimista ja omaksumista onkin mahdollista tapahtua. Mitään takuita tästä ei tietenkään ole. Mutta ainakaan sitä ei tapahdu, jos ei yritä sysätä jotakin muutosta liikkeelle.

Epätyydyttävää parisuhdetta ei tietenkään tarvitse, eikä ole hyväkään, jatkaa loputtomiin. Ei edes lasten vuoksi. Lapset voivat olla hyvä syy tai motivaatio yrittää muutoksen aikaansaamista. Jos kaikesta yrittämisestä huolimatta riittävän hyvää yhdessä elämisen tapaa ei löydy, voi ero olla realistinen vaihtoehto. Silloin keskiöön nousee kysymys, miten ero voidaan tehdä niin, että siitä on lapsille mahdollisimman vähän haittaa. Ja siitä vastuu kuuluu molemmille vanhemmille. Jos erossa lapsiin liittyvistä asioista sopiminen osoittautuu vaikeaksi, apua voi saada perheasioiden sovittelusta.

Itsensä laiminlyomisestä ei seuraa hyvää.

Jos hyvä muutos tuntuu edes jotenkin mahdolliselta, sitä voi vielä yrittää. Huonon tilanteen juuria voi etsiä miettimällä, milloin käänne ei-toivottuun suuntaan on tapahtunut. Mitä siihen elämäntilanteeseen liittyi? Mitä silloin teitte tai mitkä asiat olivat parisuhteessa ajankohtaisia silloin? Mahtaisiko sieltä löytyä vaikka jokin käsittelemättä jäänyt asia, joka on sitten laittanut liikkeelle nykyiseen tilanteeseen johtaneen kehityksen suhteessanne? Tai jokin muu langanpää, joka antaisi jotakin hahmoa sille, mitkä olisivat ne teemat, joita teidän täytyisi käsitellä.

Toivotan sinulle voimia raskaaseen elämäntilanteeseesi. Jotakin muutosta tarvitset, se on selvä. Itsensä laiminlyömisestä ei seuraa hyvää. On tärkeää kuunnella sekä sydäntään että järkeään. Niiden yhteispelillä voi löytää oman hyvän tiensä, vaikka se ei ihan yksinkertaista usein olekaan.


Heikki

Omien kokemuksieni mukaan n. 60 % naisista on narsisteja ja tämä korostuu äitiyden myötä. Pitää määrätä kaikesta ja kukaan muu ei osaa pitä huolta lapsesta kuin hän. Muut tekee kaiken väärin. Narsisti väittämääni tukee moni asia. Vieraannuttajista 80-90% on äitejä. Kyse ei ole kostamisesta. Kyse on siitä, että saadaan sairasta nautintoa toisen henkisestä vahingoittamisesta lapsen avulla. Vieraannuttajilla on aina narsistisia piirteitä vähintäänkin. Uskallan väittää, että suurin osa on narsisteja. Väkivalta naisilla on yleensä henkistä, on sitten kyse koulu - tai työpaikkakiusaamisesta. Henkinen väkivalta on lähes aina pahempaa kuin fyysinen. Riippuu tosiaankin vähän tilanteesta. Naiset osaavat parhaiten manipuloinnin ja kontrolloinnin, kun vertaa sukupuolten välisiä eroja.

Mutta ennen kuin leimaa jonkun narsistiksi, kannattaa asioista kesksustella vaikka parisuhdeterapiassa jonkun sellaisen terapeutin kanssa, joka näkee asiat selkeästi ja on kokemusta.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla