Jatkuva kontrollointi ja arvostelu ovat raskaita sietää, ja niiden takana on usein piilotettuja tunteita, sanoo perheneuvoja Nina Kauppinen.

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö.

Kuinka tulisi toimia, kun parisuhteessa on kaksi erilaisia arvoja pitävää aikuista? Vedämme lasten kasvatuksessa muutoin aika yhtä köyttä, mutta miehen mielestä puuro on aamupalalla ainoa oikea vaihtoehto, kun minä taas annan täysjyväleipää. Siitä tulee sanomista. Olen hänen mielestään myös liian lepsu erityislapsellemme.

Meistä toisella on hirveästi sosiaalisia menoja, joista hän nauttii ja saa niistä energiaa. Toinen ei halua käydä kuin töissä, ja joskus jossakin kavereiden kanssa. Sitten hän olettaa, että toinenkin on aina kotona. Ja jos haluaa nähdä kavereita tai käydä kuntosalilla, tulee asiasta riita. Väitetään, että ei välitä perheestä ja elää vain kavereille. Vaikka se on toiselle vain henkireikä ja toiselle punainen vaate. Menemisiä kytätään kello kaulassa ja arvostellaan joka välissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Toinen ei myöskään juo alkoholia kuin ehkä kerran kymmeneen vuoteen, toinen tykkää vähän ottaa ja pitää hauskaa silloin tällöin. Silloinkin pidetään alkoholistina. Olisiko parempi erota kuin koittaa sovittaa elämää yhteen? 

Kiitos kysymyksestäsi! Kertomasi perusteella vaikuttaa tosiaan siltä, että tällä hetkellä ajattelette ja toimitte hyvin eri lailla. Hienoa, että lasten kasvatuslinjat kuitenkin ovat kuitenkin melko samanlaiset. Täysjyväleipä tai puuro lapsille on aika pieni asia, mutta nimittely alkoholistiksi eli toisen persoonan arvostelu onkin jo suurempi asia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Se, että haluaa nähdä ystäviä ja pitää silloin tällöin hauskaa ei tarkoita, ettei arvostaisi parisuhdetta ja perhettä.

Ovatkohan nämä erovaisuudet välillänne olleet olemassa jo suhteenne alussa? Joskus ne asiat, jotka alussa viehättivät, kuten toisen sosiaalisuus, voivat kääntyä häiritseviksi. Joskus tilanne muuttuu aivan toisenlaiseksi, kun kuvioon tulee lapsia. Lapsen saaminen saa jumittumaan vain vastuullisen vanhemman rooliin, unohtamaan itsensä kokonaan. On hyvä pitää yllä niitä asioita, jotka tuovat mielihyvää ja voimaa itselle, vaikka elämä muuttuu lapsen myötä ja aikaa itselle ei samalla tavalla ole. En kuule kiinnostuksissasi mitään pahaa. Se, että haluaa nähdä myös ystäviä ja pitää silloin tällöin hauskaa ei tarkoita, ettei arvostaisi parisuhdetta ja perhettä.

Kokemasi tekemisten kontrollointi ja arvostelu ovat luonnollisesti raskaita sietää. Sinusta varmasti tuntuu, että et saa ollenkaan hyvää palautetta ja ehkä ihmettelet miksi puolisosi haluaa olla kanssasi, jos et tee hänen mielestään juuri mitään oikein. Kerrot, että olette yrittäneet vuosikausia ja kysyt onko parempi erota. Tarkoitatko, että olette vuosikausia yrittäneet sietää tilannetta vai yrittäneet keskustella ja saada muutosta tilanteeseen? Jos ette ole käyneet perusteellisia keskusteluja suhdettanne hiertävistä asioista ja tosissanne työskennelleet muutoksen eteen, eropäätöksen sijaan kannattaa yrittää vielä keskustella tilanteesta avoimesti ja rauhallisesti.

Ärtymyksen takana on todennäköisesti syvempiä tunteita, jotka eivät nyt välity sinulle.

Miehesi ärtymyksen takana on todennäköisesti monenlaisia syvempiä tunteita, jotka eivät nyt välity sinulle. Asioista valittamisellaan hän ehkä on hyvin hädissään siitä, että hän ei ole enää riittävä ja tarpeeksi kiinnostava. Hän ehkä kokee, ettet halua olla hänen kanssaan ja nauti hänen seurastaan. Mieti, onko teillä, kuten monessa pikkulapsiperheessä, parisuhdeaika vähissä? Milloin viimeksi olet pyytänyt miestäsi yhdessä sinun kanssasi häntä kiinnostavan tekemisen pariin tai järjestänyt pienen yhteisen hetken arjen keskelle? Sinun aloitteesi voisi olla tässä kohtaa tärkeä!

Hänen tapansa reagoida tilanteeseen on sinun näkökulmastasi jopa sietämätön. Voisitko jotenkin rauhoittaa hänet siinä tässä ”valitustilassa” ennen kuin hermostut itse? Voisitko rauhallisesti sanoa esimerkiksi ”minusta tuntuu, että olet koko ajan tyytymätön minuun ja se tuntuu minusta tosi pahalta.” Voit myös kertoa olevasi huolissasi hänen tyytymättömyydestään ja ilottomuudestaan. Voit myös sanoa surullisena hänelle olevasi peloissasi, että suhteenne päättyy, koska tunnutte tällä hetkellä olevan joka asiassa eri mieltä. Jos pelkäät, että tilanne ei pysy rauhallisena keskustelutilanteessa, voit kirjoittaa puolisollesi kirjeen tai sähköpostia. Näin saat rauhassa muotoilla tekstiä, hän saa rauhassa sulatella sisältöä ja puhutte siitä sopivana aikana. Jos keskustelut eivät ole rakentavia, rauhoittakaa itsenne ja yrittäkää uudelleen, kun molempien mieli on tyyntynyt.

Jos keskustelut eivät onnistu, kannattaa kokeilla parisuhdeapua.

Jos keskinäiset keskustelut ja parisuhdeajan järjestäminen ei onnistu, kannattaa vielä kokeilla ulkopuolista parisuhdeapua perheneuvolasta tai perheasiain neuvottelukeskuksesta. Pariterapiassa selviää, onko suhteellanne vielä elpymismahdollisuuksia vai lähdettekö miettimään mahdollisimman pehmeää eroa lasten kannalta.          

 

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla