Kuva: Piia Arnould
Kuva: Piia Arnould

Riitojen välttely ei ole kestävä eikä riittävä ratkaisu, perheneuvoja Nina Kauppinen sanoo.

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö.

Olen asunut avopuolisoni kanssa yhdessä neljä ja puoli vuotta. Puolisoni juominen on ollut ongelmana koko ajan. Ajan mittaan on kehittynyt paljon muitakin ristiriitoja, joita emme osaa sopia. Puolisoni ei keskustele mistään yhteisestä ongelmastamme, ja riidat jäävät selvittämättä. Yritämme usein aloittaa alusta, ja se toimii ehkä pari viikkoa, kunnes on taas yhteenoton aika.

Tämän vuoden aikana meillä on ollut myös paljon stressiä käytännön asioista, kuten remontista ja yhteisen ajan puutteesta, ja tilanne on kärjistynyt sietämättömäksi. Kumpikaan meistä ei haluaisi erota, mutta emme ole onnellisia yhdessä. Kesän aikana asuimme jonkin aikaa erillämme ja välttelimme näin riitoja, mutta niitä tulee taas tavatessamme. Riitoja on vaikea sopia, koska niitä ei olla koskaan selvitetty keskustelemalla, mies ei yksinkertaisesti osaa keskustella parisuhde asioista ja minä tunne itseni henkisesti hylätyksi ja yksinäiseksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen kaksoiskansalainen ja vierailen kotimaassani kerran pari vuodessa. Olen taas lähdössä kuukauden matkalle ja eroamme hankalassa tilanteessa. Kumpikin on harkinnut eroa, koska meillä ei ole ketään ulkopuolista joka voisi auttaa. Mitä tehdä?

Perheneuvoja Nina Kauppinen vastaa: 
Kiitos kysymyksestäsi, josta tuli kovin surullinen olo. Ei ihme, että tunnet itsesi hylätyksi ja yksinäiseksi. Ehkä puolisosi tuntee samoin. Kuulostaa siltä, että voitte molemmat pahoin tässä parisuhteessa ja elämäntilanteessa kykenemättä muuttaa asetelmaa. Roikutte ikään kuin näkymättömässä oljenkorressa, josta ette voikaan saada kiinni ennen kuin se saadaan näkyväksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Teidän on hyvä pohtia tätä kysymystä: onko riittävä syy parisuhteessa elämiseen se, että kumpikaan ei halua erota? Mikä on se syy, miksi haluatte olla yhdessä? Mitä hyvää suhteessanne on? Oletteko yhdessä lähinnä siksi, että muutos on liian pelottava suhteen hyvien puolien sijaan? Mikä erossa eniten huolestuttaa? Voisiko siinä olla myös hyviä puolia, uusia mahdollisuuksia?

On yksilöllistä, millainen päihteidenkäuttö aiheuttaa kärsimystä parisuhteessa.

Olet kärsinyt puolisosi alkoholinkäytöstä koko nelivuotisen suhteenne ajan. Et kerro tarkemmin, minkälaisesta juomisesta on kysymys. Se, millainen päihteidenkäyttö aiheuttaa kärsimystä parisuhteessa, on yksilöllistä ja riippuu aiemmista elämänkokemuksista. Joskus ongelma voi olla yhden oluen juominen saunoessa, joskus yhden tai kahden ottaminen päivittäin, joskus viikonloppuinen tai päivittäinen humalahakuinen juominen. Yleensä päihteitä käyttävän puoliso näkee asian ongelmana, ja puoliso kiistää sen.

Onko puolisosi huolissaan alkoholinkäytöstään? Pystyykö hän pitämään taukoja juomisesta? Hakeeko hän alkoholinkäytöstä lievitystä stressiin, rentoutumista, pakoa murheista vai jotain muuta? Näkeekö puolisosi parisuhteenne yhtä toivottomana kuin sinä? Millaisen kysymyksen hän olisi kirjoittanut?

Oli miehesi alkoholinkäyttö määrältään runsasta tai vähäistä, se todennäköisesti vie tilaa läheisyydeltä parisuhteessanne. Alkoholinkäyttö turruttaa tunteita ja tuo etäisyyttä vuorovaikutukseen. Seuraavaa lasillista odottava tai krapulasta toipuva kumppani on usein sietämätön seuralainen itsekeskeisyydessään. Juomisen suhteen varuillaan oleva, riitaa pelkäävä tai nalkuttava puoliso ei hänkään ole parhaimmillaan parisuhteessa.

Päihdeongelmaisen puolison on usein hyvin vaikea lähteä suhteesta ristiriitaisten tunteiden vuoksi. 

Olette molemmat harkinneet eroa, vaikka ette sitä haluaisi. Eropäätös on lähes aina vaikea tekijälleen. Päihdeongelma on ns. perinteisesti hyväksytty syy eroon. Päihdeongelmaisen puolison on usein hyvin vaikea lähteä suhteesta ristiriitaisten tunteiden vuoksi. Huolen täyttämä kiintymys pitää kiinni toisessa, vaikka ongelmien kasvaessa järkevä puoli itsessä käskee lähteä. Onko teillä yhteisiä lapsia tai lapsia aikaisemmista suhteista? Jos on, miten he voivat tilanteessa? Monesti lapset antavat kimmokkeen muutokseen ja avunhakuun.

Alkoholi tuo esiin aggressiivisia piirteitä joissain ihmisissä. Millainen rooli alkoholilla on riidoissanne? Onko se useimmiten riitojen syy? Kuinka ylipäätään riitelette? Menevätkö riidat huutamiseksi, nimittelyksi, esineiden heittelyksi tai toiseen tarttumiseksi? Jos alkoholi liittyy keskeisesti riitoihinne, alkoholinkäyttöön on tultava muutos, jotta parisuhteenne voisi paremmin. Muutoksen mahdollisuus ei näytä kovin realistiselta, jos toinen ei halua keskustella ongelmista, kuten kerrot. Riitojen välttely eri paikoissa olemalla ei taida olla kestävä ja riittävä ratkaisu kummallekaan. 

Tuleeko toista ikävä, kun hän on poissa? 

Kerrot käyväsi toisessa kotimaassasi pari kertaa vuodessa. Kuinka etäisyys toimii välillänne? Tuleeko toista ikävä vai onko olo helpottunut? Erossa ollessanne saatte kumpikin miettimisaikaa. Joskus etäisyys toisesta auttaa näkemään tilanteen selkeämmin. Olet huolissasi tulevasta matkastasi, mutta voisiko se tässä tilanteessa olla juuri oikea paikka ottaa aikalisä ja pohtia suhdettanne yksin?

Kerrot, että olette harkinneet eroa, koska ei ole ulkopuolisia, jotka voisivat auttaa. Et mainitse, minkä toisen maan kansalainen olet. Onko kulttuurissasi tapana, että perheen sisäiset ongelmat hoidetaan perheen tai suvun piirissä? Suomessa on apua saatavilla, eli ulkopuolisen avun puute ei ole hyvä syy erota. Voitte saada ilmaista keskusteluapua perheasiain neuvottelukeskuksesta, perheneuvolasta (jos teillä on alaikäisiä lapsia), A-klinikalta ja maksullista apua yksityisiltä pari- ja perheterapeuteilta.

Jos puolisosi kieltäytyy hakemasta apua, mitä aiot tehdä? Suostutko siihen ja jäät suhteeseen? Mitä sinulle tapahtuu, jos jäät kiinni muuttumattomaan tilanteeseen? Älä jättäydy yksin, puhu ystävillesi ja läheisillesi ja hae ammattiapua yksin. Voimia ja muutoksen täyteistä syksyä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla