Omien toiveiden ja tarpeiden ilmaiseminen ei ole koskaan huono asia, perheneuvoja Helena Toppari sanoo.

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö.

Olemme puolisoni kanssa olleet pitkään yhdessä ja nyt muutaman viime vuoden aikana kokeneet isoja kriisejä. Olemme saaneet tilannetta käsiteltyä, ja parisuhde voi periaatteessa hyvin. Viimeisin kriisi kosketti minua henkilökohtaisesti, ja oli niin fyysisesti kuin henkisestikin raskaampi minulle kuin puolisolleni.

Minusta on alkanut tuntua, että olemme henkisesti hyvin eri aaltopituuksilla kumppanini kanssa. Toivoisin häneltä enemmän lohdutusta, läheisyyttä ja ymmärrystä siihen, että elämä tällä hetkellä on minulle erittäin raskasta. Minulla on usein olo, että koska jaksan suoriutua arjesta jollain tavoin, puolisoni ei ymmärrä, miten vaikea tilanteeni on. Olen pohtinut sitä, kuinka paljon voi odottaa toisen muokkaavan toimintatapojaan oman hyvinvoinnin vuoksi. Voiko ollenkaan?

Olemme puhuneet henkisestä etäisyydestä, ja puolisoni on sanonut ymmärtävänsä tilanteeni. Silti minusta tuntuu, että mikään suhteessamme ei muutu. Ja koska puolisoni on aina antanut minun olla sellainen kuin olen, eikä ikinä ole esittänyt minulle minkäänlaisia toiveita vaatimuksista puhumattakaan, koen vaikeaksi kertoa aina omia toiveitani. Onko sitä vain tyydyttävä siihen, että toinen on henkisesti kaukana?

Kerrot viestissäsi parisuhteestanne, joka on käynyt läpi isoja kriisejä, mutta jonka sanot voivan periaatteessa hyvin. Samanaikaisesti olet kuitenkin alkanut kokea, että olette puolisosi kanssa henkisesti eri aaltopituuksilla. Toivoisit häneltä enemmän lohdutusta, läheisyyttä ja ymmärrystä, kuin mitä hän osaa tai ymmärtää sinulle antaa.

Joskus kun parisuhteessa tapahtuu isoja asioita jommalle kummalle tai molemmille, niin puolisot saattavat joutua eri maailmoihin, koska tapahtuneen merkitykset ja käsittelytavat ovat kummallakin niin erilaiset. Kun kokemusmaailmat eivät tule yhteisesti jaetuksi, parin välille saattaa jäädä väärinymmärryksiä, väärintulkintoja, erilleen ja yksin jäämisen kokemuksia.

Näytätkö hänelle tukea kaipaavan, ei-pärjäävän puolesi?

Viestiäsi lukiessani huomasin pohtivani, mitä sinulle ja teille on mahtanut tapahtua. On toki ymmärrettävääkin, että et halua avata tässä itsellesi kipeää ja raskasta asiaa. Huomaan kuitenkin miettiväni, oletko voinut kertoa miehellesi siitä, mitä kaikkea tuo fyysisesti ja henkisesti raskas asia on sinulle merkinnyt. Vai tietääkö ja ymmärtääkö miehesi tapahtunutta vain osittain, kuten minäkin nyt tässä? Sanot, että hän näkee arjessa selviävän puolesi, mutta ei näe ponnistelujasi sen alla. Näytätkö hänelle sen ponnistelevan, tukea kaipaavan, ei-pärjäävän puolesi?

Vaatiminen on täysin eri asia kuin toiveiden esittäminen.

Sanot, että koet vaikeaksi kertoa omia toiveitasi, koska puolisosikaan ei toivo sinulta mitään. Tämä pitää sisällään ajatuksen, että se, että puhuminen toiveistamme ja tarpeistamme olisi jotenkin huono asia. Että toista ei saisi kuormittaa omilla toiveillaan tai tarpeillaan. Sillä toiveiden ja tarpeiden ilmaiseminen ei ole huono asia, vaan päinvastoin. Tunteiden, tarpeiden ja toiveiden jakamisesta ja niihin vastaamisesta syntyy parisuhteen tunneyhteys, juuri se, mitä kutsutaan myös henkiseksi läheisyydeksi. Vaatiminen on täysin eri asia kuin toiveiden esittäminen. Toiveiden esittäminen on sitä, että autan toista tuntemaan ja ymmärtämään itseäni. Samalla annan hänelle myös tietoa siitä, mitä tarvitsen ja kaipaan, niin että hänen ei tarvitse sitä arvailla.  

Meidän kuuluukin tarvita lohdutusta, läheisyyttä ja ymmärrystä.

Toivoisit mieheltäsi enemmän lohdutusta, läheisyyttä ja ymmärrystä. Nämä tarpeet ovat hyviä ja ymmärrettäviä. Tietenkin tarvitset. Suurin osa meistä tarvitsee, ja niin kuuluukin tarvita. Miten olen pyytänyt häneltä näitä asioita? Ei riitä, että pyydämme kerran, vaan meidän on opittava sanottamaan tarpeitamme ja toiveitamme myös arjessa. ”Haluaisin jutella hetken. Jaksaisitko kuunnella minua?” , ”Minulla on jotenkin kurja olo. Halaisitko minua?”, ” Olen tosi väsynyt. Pahastutko, jos en nyt jaksa lähteä mukaasi. Olisin mielelläsi hetken yksin”. Tämän liikkeen, toisiamme kohti kääntymisen, tulisi tapahtua parisuhteessa vastavuoroisesti. Ei niin, että vain toinen puolisoista ilmaiseen tarpeitaan. Onko molemmilla teistä lupa ja mahdollisuus ilmaista parisuhteessanne omia tarpeitaan ja vastata toisen tarpeisiin? Ymmärrättekö, miten tärkeää se on parisuhteen tunneyhteydelle? Voisiko siis olla niin, että te tarvitsisitte miehesi kanssa yhdessä apua tähän asiaan, niin että ette jäisi, kaiken tapahtuneen jälkeen, henkisesti kauas toisistanne?


Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.