Jatkuva puolison kokeminen ällöttäväksi on usein selvä merkki parisuhteen loppumetreistä, perheneuvoja Nina Kauppinen sanoo.

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö.

Olemme mieheni kanssa eroamispisteessä. Oikeastaan tällaista on ollut jo yli kolme vuotta, jopa jo ennen esikoisen syntymää. Päätimme kuitenkin kasvattaa lapsen yhdessä. Ongelmat jatkuivat, mutta yhtäkkiä olin taas raskaana, ja toinen lapsi syntyi viime maaliskuussa.

Minua ärsyttää periaatteessa kaikki hänessä ja häntä kaikki minussa. Seksiä harrastamme kerran vuodessa, eikä muuta läheisyyttä ole. Minua ällöttää jo ajatus olla hänen lähellään. Asumme yhdessä, ja välimme vaikuttavat pelottavalla tavalla lapsiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Puolisoni juo melko usein, ja humalassa hän on hetkittäin pelottava. Sanallinen väkivalta satuttaa. Minäkään en ole mikään pyhimys, sillä olen viestetellyt muiden miesten kanssa koko suhteemme ajan ja ollut heidän kanssaan lähekkäin. Seksiä meillä ei ole ollut. Muut miehet herättävät haluni eloon. En tiedä, onko syynä se, että teen jotain kiellettyä vai pelkästään se, että en pidä miestäni haluttavana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suhteemme alkoi noin kuusi vuotta sitten, kun olin baarissa töissä ja mies oli cool ja pop. Kaikki tunsivat hänet, ja päätin, että minä hänet otan. Nyt olen monesti miettinyt, johtuuko haluttomuuteni hormonaalisesta epätasapainosta. Toisaalta kuitenkin tunnen vetoa muihin miehiin. Päätöstä on niin vaikea tehdä. Välimme ovat kylmät, ja riitelemme päivittäin. Keskellä rintamaa on lapset. En halua riidellä tai itkeä heidän edessään, mutta se vain tapahtuu. Mietin monesti, olisivatko lapset onnellisempia, jos asuisimme erikseen. 

Kiitos kysymyksestäsi! Kerrot, että olette eroamispisteessä, mutta eropäätöksen teko on vaikeaa. Kuvaamastasi surullisesta tilanteesta tulee vahvasti sellainen olo, että parisuhteenne ei ole hyväksi kenellekään teistä. Kuten mainitset, välinne todennäköisesti vaikuttavat pelottavasti rintamalla oleviin puolustuskyvyttömiin lapsiin, ja lapset olisivat todennäköisesti onnellisempia, jos asuisitte erikseen.

Toteutatteko jonkun ulkopuolisen vaatimusta, että pienten lasten vanhempien pitää elää parisuhteessa?

Jos tilanne välillänne on todella tämä, mikä teitä pitää yhdessä? Onko taustalla uskomus, että ero on aina kauhea asia lapsille? Toteutatteko näin eläessänne jonkun ulkopuolisen vaatimusta, että pienten lasten vanhempien pitää elää parisuhteessa? Teillä on vajaan vuoden ja kolmen vuoden ikäiset lapset. Olisi ihanaa jos voisitte elää perheenä, jossa kaikilla on hyvä olla. Arjen ja vastuun jakaminen yhdessä on yleensä helpompaa, mutta onko se teidän tapauksessanne? Väkisinkin jää pohtimaan mitkä ovat suhdettanne kantavat hyvät asiat, kertomassasi niitä ei ole miehesi antamaa ensivaikutelmaa lukuun ottamatta.

Puhut siitä, kuinka puolisosi ällöttää sinua ja ärsyynnytte kaikesta toisissanne. Jatkuva toisen ällöttäväksi kokeminen on usein selvä merkki parisuhteen loppumetreistä. Kerrot miehesi juovan usein ja olevan pelottava humalassa sekä käyttävän henkistä väkivaltaa. Hän on sinusta pelottava, mistä väkisinkin herää kysymys: Kuinka pelottava hän on lapsista? Kerrot tunteneesi kokoajan vetoa muihin miehiin eikä teillä ole juurikaan seksielämää. En usko, että kysymys on ainakaan yksinomaan hormonaalisesta epätasapainosta vaan yksinkertaisesti siitä, että et ole sitoutunut suhteeseen, jossa et ole huomioitu ja rakastettu. Puolisollasi on todennäköisesti myös ikäviä tuntemuksia sinua kohtaan. Kuinkahan sitoutunut hän on parisuhteen ja oman elämänsä asioiden parantamiseen? Toivon, että olette molemmat sitoutuneita lapsiinne ja herkistyneitä heidän tarpeilleen!

Jatkossa teidän ei tarvitse olla ystäviä. Riittää, että hoidatte vanhemmuuden kunnialla.

Suosittelen teille lämpimästi apua lasten kannalta mahdollisimman rauhallisen ja sopuisan eron tekemiseen asuinkuntanne perheneuvolasta tai perheasiain neuvottelukeskuksesta. Kolmannen osapuolen eli ammattiauttajan avulla voitte luoda lapsillenne parhaan asumissysteemin, jonka puitteissa teette yhteistyötä lasten vanhempina. Jatkossa teidän ei tarvitse olla ystäviä, jos ette sitä halua, riittää, että hoidatte vanhemmuuden kunnialla. Omissa kodeissanne olette todennäköisesti helpottuneita ja tyytyväisempiä elämäänne, ja se säteilee myös lapsiin. Lapset saavat turvallisemman ja rauhallisemman ilmapiirin kasvaa ja kehittyä. Myös teille molemmille tulee tilaa huolehtia itsestänne ja miettiä, mitä haluatte elämältä ja millaisen parisuhteen haluatte joskus jatkossa. Myös keskinäiset välinne todennäköisesti helpottuvat.

Voitte hakea apua toki yksinkin päätöksenteon avuksi. Myös pariterapia on mahdollista, jos parisuhteestanne löytyy tarpeeksi hyvää, jolle rakentaa, eikä väkivallan uhkaa ole. Parempaa uutta vuotta koko perheelle!

Ope

Arvostan lasten näkökulman puolustamista. Vanhempien riitely on lapsia syvästi haavoittavaa. Siksi tilanne on saatava pikimmiten ratkeamaan.

huh kirjoitti:
Outoa, että 1- ja 3-vuotiaiden lasten vanhempia käsketään eroamaan eikä hakeutumaan pariterapiaan ensisijaisena ratkaisuna. Tuo aika on aivan kaameaa suurimmalle osalle ihmisistä, siis kun lapset ovat noin pieniä. Helppohan se on vieraiden miesten kanssa viestitellä ja etsiä sieltä jännitystä, arjen jakaminen ruuhkavuosien kaameassa kurimuksessa on ihan jotain muuta. Ennen eropäätöstä ainakin kokeilisin pariterapiaa. Ehkä tämä vastaus olikin käänteispsykologiaa terapeutilta, yritys saada kirjoittaja kuohahtamaan että no enkä eroa, eikö muuta apua ole??

Kiitos tästä kommentista! Kukaan ammattiauttaja ei päätä erosta kenenkään puolesta, ihmiset tekevät päätöksensä itse. Tärkeintä on saada tämä perhe avun piiriin, tässä suoraan haastamalla. Pariterapia vaatii motivaatiota saada suhde toimimaan, alkoholiongelma samoin. Tämän kysyjän kuvauksen perusteella asiat ovat jo aika pitkällä. Kun toinen vain ärsyttää ja ällöttää, kunnioitus on kadonnut eikä pariterapia välttämättä onnistu.

Toivottavasti ammattiauttajan luona löytyy apua lasten kannalta parhaaseen ratkaisuun, on se sitten yhdessä pysyminen tai ero. Lasten kannalta tilanne, jossa vanhemmat ovat kuvatulla tavalla omien ongelmiensa pyörteissä, on lastensuojelullisesti erittäin huolestuttava! Ainakin tauko parisuhteesta tai yhdessä asumisesta voisi rauhoittaa tilanteen nopeasti. Pienet, puolustuskyvyttömät lapset eivät voi odottaa heidän kehitystään vaarantavassa tilanteessa kovin kauan vanhempien tilanteen rauhoittumista.     

Nina Kauppinen

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla