Onko nyt aika lähteä? Kuva: iStockphoto
Onko nyt aika lähteä? Kuva: iStockphoto

Parisuhteessa menee huonosti. Olisiko parempi erota?

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö.

Niitä hetkiä tulee lähes jokaisessa pitkässä parisuhteessa: mieleen hiipii ero. Kun parisuhteen kestävyys ei tunnu enää itsestään selvältä, kannattaa pohtia kahta kysymystä. 

  1. Mitä hyvää ero toisi, mitä huonoa?
  2. Miten ero vaikuttaisi mahdollisiin lapsiin?

Lapsen näkökulmasta onnistuneita eroja tutkinut perheneuvoja Nina Kauppinen näkee vastaanotollaan paljon pariskuntia, jotka ovat kärsineet parisuhdeongelmista jo pitkään ja miettivät vaihtoehtona eroa. Osa pareista tulee perheneuvontaan rakentamaan hyvää eroa lasten kannalta, ja osa tulee kokeilemaan, auttaisiko pariterapia pitkään jatkuneisiin ongelmiin. 

– Suhteen epäkohdista on hyvä puhua, etteivät erot syyt jää vaivaamaan mahdollisen eron jälkeen. Joskus toinen osapuoli on ollut jo vuosia valmis eroon, ja toinen voi kieltäytyä puhumasta koko asiasta. Tavallista on myös se, että eroon valmis osapuoli ei halua pahoittaa toisen mieltä eikä puhu avoimesti asioista, ja ero tulee toiselle yllätyksenä. Yllätyserot sattuvat kaikkein eniten, joten jo siksikin on tärkeä puhua epäkohdista ajoissa, Kauppinen kuvailee.

Erosta puhuminen voi toimia myös hyvänä metodina parisuhteen vahvistamiseksi. Konkreettinen erokeskustelu voi saada ihmiset tajuamaan, etteivät he halua erota. Siten motivaatio parisuhteen pelastamiseksi voi löytyä. 

– Keskustelut, joissa molemmat osapuolet ottavat vastuun omasta osuudestaan parisuhdeongelmiin, helpottavat tilannetta ja lähentävät pareja. Esimerkiksi tunnekeskeisen pariterapian avulla eron miettiminen on saattanut jäädä kokonaan, ja ihmiset ovat löytäneet toisiinsa kadotetun tunneyhteyden, Kauppinen kertoo.    

Eropäätös on jokaisen oma

Perheneuvoja ei anna ohjeita siitä, koska on hyvä erota, Nina Kauppinen kertoo. Hyviä, ymmärrettäviä eron syitä ovat kuitenkin sellaiset asiat, jotka aiheuttavat jatkuvaa kärsimystä puolisolle tai lapselle.

  • Fyysinen tai henkinen väkivalta. Henkinen väkivalta voi tarkoittaa esimerkiksi alistamista, ystävistä eristämistä ja jatkuvaa kontrollointia.
  • Luottamuksen menetys kumppaniin kokonaan esimerkiksi uskottomuuden seurauksena.
  • Vuosia jatkunut rakkaudeton tila, johon on haettu apua tuloksetta tai johon kummallakaan ei ole motivaatiota hakea apua.
  • Täysin erilaiset tulevaisuuden suunnitelmat, esimerkiksi toinen tahtoo lapsen ja toinen ei.
  • Päihderiippuvuus tai muu riippuvuusongelma, johon ei ole motivoitunut hakemaan apua.

Toisaalta vaikeistakin ongelmista voi selviytyä, jos motivaatiota riittää ja toista vahingoittavasta käytöksestä on valmis ottamaan vastuuta, Kauppinen kertoo.

– Esimerkiksi peliriippuvaisen tai alkoholistin on ensin myönnettävä ongelmansa ja haettava apua siihen. Perusteettomasti mustasukkainen voi saada apua yksilöterapiasta, sillä hän harvoin pystyy itse muuttamaan käytöstään pelkällä päätöksellä, Kauppinen kertoo.

– Toisaalta jos vaikkapa riippuvuusongelmainen ei ole motivoitunut muuttumaan, voi olla suurin mahdollinen rakkaudenosoitus kaikkia kohtaan lähteä suhteesta.

”Huonoon suhteeseen jäävä voi ajatella, että tämä on tuttua ja sitä kautta turvallista.”

Vaikka syyt eroon olisivat ilmeiset, uusi elämä pelottaa. Siksi moni jää. Syyt ovat monimutkaisia, ja taustalla vaikuttaa ihmisen koko kiintymyssuhdehistoria.

– Sillä, millaista rakkautta on itse saanut lapsena, on merkityksensä. Onko lapsena ollut olo, että on tärkeä ja arvokas? Myös lapsuudenkodin parisuhdemalli ja aiemmat parisuhteet vaikuttavat, Nina Kauppinen kertoo.

– Niin hirveää kuin se onkin, huonoon suhteeseen jäävä voi ajatella sisimmässään, ettei hän ansaitse parempaa, että tämä on tuttua ja sitä kautta turvallista.

Kaikissa suhteissa on huonoja aikoja

Huonot ajat kuuluvat jokaiseen pitkään parisuhteeseen, Nina Kauppinen muistuttaa. Klassinen esimerkki on pikkulapsivaihe, josta harva selviää kipuilematta.  

– Pikkulapsivaiheeseen liittyy väsymystä, joka johtuu kuormittavasta tilanteesta eikä pelkästään puolisosta, joka ei osaa tehdä mitään oikein, perheneuvoja sanoo. 

– Tavallista on, että se vanhempi, joka on enemmän poissa kotoa, tuntee olevansa perheen uudessa kuviossa ulkopuolinen. Äkkinäisen eropäätöksen sijaan ongelmiin kannattaa hakea herkästi apua. Usein jo pienet arjen korjausliikkeet auttavat.

Joskus ihmiset hakevat erosta ratkaisua omaan elämänvaihekriisiinsä. Silloin kaikki ongelmat tuntuvat johtuvan huonosta parisuhteesta, ja syitä tyytymättömyyteen voi olla hyödyllistä pohtia kolmannen osapuolen kanssa. 

Toisinaan kuulee sanottavan, että nykyisin erotaan liian helposti. Perheneuvonnan arjessa väite ei näytä pitävän paikkaansa. Vaikka eroaminen on taloudellisesti ja moraalisesti helpompaa kuin aiemmin, apua kriiseihin haetaan usein vasta pitkän kärvistelyn jälkeen.

– Pariterapiaan tullaan usein vuosien viiveellä, ja yhdessä pysytään sitkeästi suuristakin ongelmista huolimatta, Nina Kauppinen kertoo.

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Hyvässä parisuhteessa ei kuulu joutua pelkäämään toisen reaktiota, perheneuvoja Helena Toppari sanoo.

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö.

Olemme seurustelleet avopuolisoni kanssa nyt kymmenen vuotta ja meillä on kaksi lasta. Puoliso on todella mustasukkainen. Käyn ulkona noin kerran vuodessa ilman häntä, ystävieni kanssa. Joka kerta hän suuttuu minulle siitä. Olen joutunut luopumaan vanhoista miespuolisista kavereistani hänen vuokseen. Hän ei voi ymmärtää, että mies ja nainen voivat olla vain kavereita keskenään.

Monta vuotta sitten kuoli kaverini, joka oli mies. Surin, ja puolisoni suuttui siitäkin. Kysyi, miksi en itke koskaan hänen peräänsä. Nyt olin lähdössä siskoni syntymäpäiville, ja puolisoni suuttui, koska juhliin oli tulossa mies, jonka kanssa olin seurustellut 16 vuotta sitten.

Hän ei luota minuun ollenkaan, vaikka seurustelumme aikana minua ei ole koskaan kiinnostanut kukaan muu kuin hän. Hän ei voi hyväksyä, että minulla on ollut entisiä miessuhteita. Tilanne on ahdistava. En enää jaksa riidellä ja pelätä, milloin hän suuttuu seuraavan kerran. Hän ei ole fyysisesti väkivaltainen, mutta henkisesti on. Hän ei myönnä olevansa mustasukkainen.

Kuvaat viestissäsi parisuhdettasi, jossa olet miehesi mustasukkaisuuden takia joutunut mm. luopumaan vanhoista ystävyyssuhteistasi. Käyt vain harvoin ulkona ilman häntä, ja silloinkin miehesi suuttuu sinulle menoistasi. Olet joutunut kapeuttamaan elämääsi välttyäksesi miehesi mustasukkaisuudelta, suuttumisilta ja loukkaantumisilta. Se ei kuitenkaan ole poistanut ongelmaa, mikä on hyvin tavallista. Toteat viestisi lopussa itsekin, että miehesi käyttäytyminen on henkistä väkivaltaa.

Mitä ajattelet, että seuraisi, jos et mukautuisikaan hänen toiveisiinsa ja lakkaisit varomasta hänen suuttumisia ja loukkaantumisia? Sanot, että et enää jaksa riidellä ja pelätä, milloin hän suuttuu seuraavan kerran. Sinä siis joudut pelkäämään häntä ja hänen reaktioitaan. Hyvässä parisuhteessa ei kuuluisi joutua pelkäämään.

Mustasukkaisuudessa on usein kyse omasta epävarmuudesta ja pelosta.

Mustasukkaisuudessa on usein kyse omasta epävarmuudesta, riittämättömyyden, kelpaamattomuuden ja yksin jäämisen pelosta. Tilanteet, joissa parisuhteessa näyttäytyy toisen ihmisen erillisyys, herättävät pelon ja ahdistuksen tunteita. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi juuri toisen omat ystävät tai omat menot. Jos ihminen ei pysty tunnistamaan näitä tunteita itsessään, ne purkautuvat reaktiivisena suuttumisena puolisoa kohtaan ja tämän elämän rajoittamisena. Hänen sisäinen viestinsä on samanlainen kuin symbioosia tarvitsevan vauvan: ”Sinun on oltava maailmassa vain minua ja minun tarpeitani varten”. Turvallinen erillistymis- ja itsenäistymiskehitys on tällöin jäänyt kesken.

Erillisyyden puute parisuhteessa johtaa suhteen kapeutumiseen.

Kumppanin ystävyyssuhteen vastakkaiseen sukupuoleen herättävät joskus menettämisen pelon ja mustasukkaisuudenkin tunteita. Aikuisissa, tasavertaisissa parisuhteissa näistä tunteista pystytään kuitenkin puhumaan yhdessä. Erillisyyden puuttuminen parisuhteessa johtaa ennen pitkään suhteen kapeutumiseen ja hapettomaan tilaan, jossa ei mahdollistu kummankaan kehitys. Tällöin myös parisuhde rakkaussuhteena kuolee vähitellen. Siksikin on hyvä, että olet väsynyt tilanteeseen ja kaipaat muutosta.

Sanot, että miehesi ei myönnä olevansa mustasukkainen. Tilanteen korjaantumisen kannalta on huolestuttavaa, jos mustasukkainen ihminen ei tunnista omaa mustasukkaisuuttaan, vaan pitää reagointiaan ja toisen ihmisen elämän rajoittamista oikeutettuna.

Jos puolisosi ei ole valmis pohtimaan omaa osuuttaan, vaihtoehdoksi jää, että sinä lakkaat vähitellen kaventamasta omaa elämääsi hänen reaktiotaan peläten. Sinun täytyy ikään kuin ottaa itsellesi takaisin niitä alueita, jotka olet luovuttanut vuosien myötä hänelle, kuten oikeus omiin ystäviin ja heidän kanssa vietettyyn aikaan. Eräs tapa aloittaa lienee se, että sanot miehellesi rauhallisesti, että haluat olla hänen kanssa yhdessä, mutta et halua enää elää ja toimia niin kuin olet tähän saakka toiminut, omaa elämääsi rajoittaen.

Omaa toimintaa kapeuttamalla parisuhdekin huononee.

Ei kannata odottaa, että miehesi muuttuisi tai oivaltaisi asioita yhtäkkiä. On myös mahdollista, että hän ei pysty muuttumaan. Parisuhteenne tilanne ei kuitenkaan muutu itsestään, odottamalla. Omaa toimintaasi kapeuttamalla se oikeastaan huononee.  Mustasukkaisuus liittyy usein parisuhteen kokonaisdynamiikkaan, jossa kummankin puolison omat henkilökohtaiset teemat ja reagointi mahdollistavat mustasukkaisuuden ongelman kietoutumisen parisuhteen osaksi. Saattaa olla, että sinä tarvitset myös ulkopuolista apua pohtiaksesi omaa osuuttasi ja niitä syitä, jotka ovat saaneet sinut olemaan osana tällaista vuorovaikutusta.


Vierailija

Puoliso on mustasukkainen – olen joutunut luopumaan ystävistäni hänen takiaan

Vastaus olisi mielestäni ehdottomasti tarvinnut varoituksen fyysisestä väkivallasta ja vangitsemisesta. Kirjoittajan kuvaama tilanne tuskin tulee päättymään muuhun kuin yritykseen vangita puoliso fyysisesti ja kun tämä ei siihen alistu, tulee pahoinpitely ja tapon yritys. Puhun omasta kokemuksesta ja kirjoittajan tilanteessa juoksisin ja lujaa.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Salailu voi olla myös keino olla käsittelemättä vaikeaa asiaa, perheneuvoja Nina Kauppinen sanoo.

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö.

Olemme tilanteessa, jossa halusimme lasta, ja puoliso tulikin raskaaksi. Raskausviikolla 21 vaimoni sai keskenmenon. Hän ei kuitenkaan kertonut minulle siitä kuin vasta sinä päivänä, kun äitiysloman olisi pitänyt alkaa, eli noin 15 viikkoa myöhemmin. 

Keskenmenon jälkeen ostimme yhdessä uuden isomman asunnon sekä auton, jotta rattaat mahtuvat kyytiin. Minulla on todella petetty olo. Tuntuu, että voiko vaimoon enää luottaa. 

Vaimo haluaisi yrittää uudestaan lasta heti, minä taas en. Toisaalta ymmärrän, että asiasta on voinut olla vaikea kertoa. Ehkä vaimoni on pelännyt menettävänsä myös minut? Tilanne on kuitenkin päinvastoin, sillä nyt tuntuu, ettei suhteella ole vankkaa pohjaa. Miten jatkossa, kertooko vaimoni silloin isoista ja tärkeistä asioista? 

Kiitos kysymyksestäsi! Vaimosi salasi tiedon keskenmenostaan noin kolmen ja puolen kuukauden ajan ja kertoi asiasta vasta äitiysloman alkamisajankohtana. Hän jatkoi elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut hankkien kanssasi isomman asunnon ja auton vauvan tuloa ajatellen. On hyvin ymmärrettävää, että luottamuksesi häneen horjuu. Tunnet todennäköisesti itsesi petetyn lisäksi jollain tavalla riittämättömäksi ja arvottomaksi puolisoksi, johon ei voi tukeutua ja jolta ei voi hakea lohdutusta. Voi olla, että epäilet myös vaimosi tunteiden syvyyttä sinua kohtaan. Voi olla, että olet myös huolissasi hänen psyykkisestä voinnistaan.  

Olet pohtinut, että hän pelkäsi sinun hylkäävän hänet, jos saisit tietää keskenmenosta. Et ole ilmeisesti uskaltanut kysyä, miksi hän ei kertonut sinulle asiasta heti. Olisiko hän voinut kokea itsensä jollain tavalla epäonnistuneeksi naiseksi, joka ei kykene synnyttäjäksi? Syvissä hädän, pettymyksen ja huonommuuden tunteissaan hän ei kyennyt jakamaan asiaa ilmeisesti kenellekään. Hän on ollut asian kanssa surullisen yksin.

Huomattiinko vaimosi järkytystä ja ohjattiinko häntä keskusteluavun piiriin keskenmenon jälkeen?

Toinen vaihtoehto voi olla, että hän oli niin järkyttynyt, jopa sokissa keskenmenosta, ettei suostunut uskomaan sen olevan totta ja uskotteli ennen kaikkea itselleen, että kaikki on hyvin vauvan kanssa. Vaimosi tarkoitus ei siis ole ollut valehdella sinulle ja salata tahallaan asia sinulta, vaan se oli jonkinlainen lapsenomainen kieltämismekanismi myöntää tapahtunutta itselleen. Kun hän ei heti myöntänyt asiaa edes itselleen, sen kertominen sinulle tuli päivä päivältä yhä vaikeammaksi.

Prosessiin liittyen mietin, huomattiinkohan hänen järkytystään ja ohjattiinko häntä keskusteluavun pariin keskenmenon jälkeen. Keskenmenot ovat melko yleisiä, mutta niiden kokeminen on hyvin yksilöllistä. Viimeistään nyt hänen olisi hyvä päästä keskusteluavun piiriin!     

Sinun on luonnollisesti vaikea ryhtyä uuden lapsen hankintaan tässä tilanteessa. Toivottavasti olet sen hänelle kertonut. Ymmärtääkö vaimosi sinun tuntemuksiasi, pystyykö hän ajattelemaan tilannetta, jossa sinä salaisit häneltä hyvin tärkeän yhteisen asian? Keskusteluissa hänen kanssaan on hyvä olla hellävarainen, mutta ”häntä hoitaaksesi” et voi ryhtyä miellyttämään häntä ryhtymällä vauvan hankintaan. Asia on hyvä selvittää perinpohjaisesti ennen uutta yritystä.

Vaimosi todennäköisesti tarvitsee apua myös salailun käsittelyyn.

Vaimosi todennäköisesti tarvitsee apua keskenmenosta toipumisen lisäksi tapahtuman salailun tai kieltämismekanismin käsittelyyn yksin esimerkiksi neuvolapsykologin luona. Yhdessä te hyötyisitte pariterapiasta, jossa tapahtunutta käsiteltäisiin ymmärrystä tilanteeseen etsien. Ymmärryksen saaminen auttaa luottamuksen palautumisessa. Suosittelen lämpimästi yhteydenottoa paikkakuntanne perheasian neuvottelukeskukseen tai muiden pariterapiapalvelujen pariin!       


Vierailija

Vaimoni ei kertonut minulle keskenmenostaan – paljasti asian 15 viikkoa myöhemmin

Tässä on kyllä niin myöhäisestä keskenmenosta kyse, ettei tässä voi käyttää sitä iänikuista fraasia: "keskenmenot ovat niin yleisiä". Tässä tapauksessa oltiin jo yli puolivälissä eli raskausviikolla 21. Viikon kuluttua oltaisiin puhuttu jo kohtukuolemasta. Tietysti voi olla, että vauva oli menehtynyt kohtuun jo aiemmin. Joka tapauksessa olisin toivonut, että vastaaja olisi ottanut huomioon tuon keskenmenon myöhäisen ajankohdan paremmin. On todellakin eroa sillä, tapahtuuko keskenmeno esim...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.