Mikä avuksi, kun kotityöt kasautuvat vain toisen puolison harteille? Perheneuvoja Helena Toppari vastaa.

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö.

Perheeseemme kuuluu kaksi alle kouluikäistä lasta, ja minusta tuntuu, että puolisoni ei ole ymmärtänyt perhe-elämän kokonaisvaltaisuutta. Oli kyse sitten ruuanlaitosta, siivoamisesta, lasten uusista vaatteista tai syntymäpäiväjärjestelyistä, mitään ei tapahdu, ellen minä laita asioita liikkeelle. Puolisoni tekee kyllä esimerkiksi kotitöitä kun pyydän, mutta aloitteen täytyy joka kerta tulla minulta. Meillä on molemmilla aivan yhtä vaativa työ.

Taakka tuntuu minusta kohtuuttomalta. Olen ärtynyt siitä, ettei aikuinen ihminen ymmärrä, että asiat eivät tapahdu itsekseen. En ole mielestäni tarkka siitä, mitä meillä syödään tai kuinka keittiö pitäisi siivota – kunhan se pysyisi vain järjestyksessä. Olen yrittänyt puhua tästä, ja silloin hän saattaa olla päivän verran tarmokkaampi, kunnes työnjako luisuu taas samaan vanhaan malliin.

Kaiken tämän jälkeen hänen on vaikea ymmärtää, miksi minulla ei riitä voimia olla samanlainen puoliso kuin olen aikaisemmin ollut enkä esimerkiksi tee aloitetta seksiin. Tosiasia onkin, että kaipaan iltaisin eniten unta. Miten lähtisin purkamaan tilannetta niin, että saisin puolisonkin siihen tosissaan mukaan?

Kerrot valitettavan yleisestä naisten kokemuksesta pikkulapsiperheen arjesta. Tilanne näyttää usein alkavan vauva-aikana, jolloin äidit ovat yleensä äitiyslomalla ja ottavat homman haltuun. Osa miehistä luovuttaa tässä vaiheessa kodin arjen toimitusjohtajuuden naiselle ja ajautuu vähitellen assistentin rooliin. Hyvät, yhteyttä tuovat hetket, kuten muun muassa seksi, alkavat vähetä.

Tämä kuvio on kuormittava kummallekin osapuolelle. Pitkään jatkuessaan se saattaa vahvistua ja etäännyttää parin toisistaan. Siksi on hienoa, että haluat lähteä purkamaan tilannetta niin, että puolisosikin näkökulma on mukana.

Yhteiskunnallisesta näkökulmasta ajattelisin, että perhe-elämän työnjaon ongelmat liittyvät osaksi moniin kohtalaisen uusiin muutoksiin muun muassa tasa-arvon, koulutuksen, työelämän, perhekulttuurin ja asumisen saralla. Näitä muutoksia yhteiskunnassa on tapahtunut melko nopeasti viime vuosikymmenten aikana. Elämme jonkinlaisessa murroskohdassa, jossa perinteinen ja nykyinen kulttuuri, roolit ja toimintatavat eivät ole ihan integroituneet. Saatamme itsekin huomaamattamme vahvistaa perinteistä työnjakoa omalla käyttäytymisellämme. Pyydämme esimerkiksi miestä viemään automme huoltoon tai asentamaan lampun pistorasiaan. Saatamme ohjata poikalasta tekemään miesten juttuja isän kanssa, ja tyttölapsi tekee äidin kanssa tyttöjen juttuja.

Kahden ihmisen tavat hoitaa asioita voivat olla erilaisia. Onnelliset parit ovat hyviä pärjäämään erilaisuuden kanssa.

Käytännön tasolla monet parit ovat pyrkineet ratkaisemaan ongelmaa niin, että he sopivat vastuujaosta. Paras tapa lienee se, että kumpikin ottaa vastuulleen ne alueet, jotka tuntuvat omilta ja loput jaetaan tasan. On kuitenkin mahdotonta, että kaiken pystyisi jakamaan täysin tasan. Olennaista on, että omalla vastuualueellaan voi pääsääntöisesti päättää itse, miten vastuualuettaan hoitaa. Kahden erillisen ihmisen näkökulmat siitä, miten asiat tulee hoitaa, voivat olla aika erilaisia. Onnelliset parit ovat hyviä pärjäämään tämän erilaisuuden kanssa. Jos haluaa elää toisen kanssa yhdessä, on sekä joustettava että pidettävä kiinni omasta näkökulmastaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yhteisen elämän on oltava yhdessä sovittua ja kummankin näköistä.

Kun pari puhuu perheen työnjakoon liittyvistä ongelmista, mietin aina myös sitä, että mistä pohjimmiltaan näiden keskustelujen alla puhutaan. Usein kun menemme pintaa syvemmälle, pääsemme keskusteluihin muun muassa yksinäisyyden tunteesta, pelosta, että ei ole tärkeä toiselle, riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden tunteesta ja pelosta, että toinen kaipaa jotain muunlaista elämää. Joskus nämä alla olevat tunteet ovat niin piilossa, että niitä on vaikea itsekin tunnistaa. Joskus ne saavat voimaa omasta historiastamme. ”Minun piti olla silloin aina reipas, ja nytkin minun pitää jaksaa ja olla reipas”.

Kerrot, että miehesi tekee kotitöitä pyydettäessä. Voimme olettaa, että hän ei ole mikään huono tai vastuuton mies, vaan jostain syystä ottanut roolin, jossa hän tuskin itsekään kokee oloaan hyväksi. Olisiko mahdollista, että pysähtyisitte rauhallisessa, levänneessä hetkessä puhumaan lausumattomia ajatuksia kotitöistä sekä niiden herättämistä oloista ja tunteista? Voisin kuvitella, että sinä saattaisit sanoa esimerkiksi, että : ”Koen jääväni yksin ja kaipaan sitä tunnetta, että sinä olet minun kanssani, että me olemme yhdessä”. Mitäköhän miehesi kokee ja kaipaa?

Pienet hetket toimivat voimavarana joskus niin kovassa arjessa.

Lapsiperheen vaativan elämän keskellä kannattaa etsiä ymmärrystä toisiinne. Kerätkää yhteenliittymisen pieniä hetkiä. Sellaisia ovat esimerkiksi katse, hymy, kiitos, kosketus. Ne toimivat voimavarana ja pehmusteena joskus niin kovassa arjessa.

 

sammukka
Seuraa 
Liittynyt24.2.2003

Miksi puoliso ei ota vastuuta perheen yhteisistä asioista?

Puolisoilla voi tosiaan olla keskenään aivan erilaiset ajatukset siitä, miten tietyt asiat hoidetaan perheessä. Kuitenkaan minusta ei voi ajatella, että kaikki näkemykset ovat keskenään yhtä toteuttamiskelpoiset. Erityisesti lapsiin liittyvät asiat kuitenkin vaikuttavat näihin lapsiin. Lattia ei välttämättä välitä siitä, miten usein se imuroidaan, mutta lapsi voi välittää siitä, annetaanko hänelle mahdollisuus osallistua kaverisynttäreille vai ei. Jos ei olisi minusta kiinni, lapsemme eivät...
Lue kommentti

Jos parisuhteessa ei ole onnellinen, on erotoive oikeutettu, perheneuvoja Nina Kauppinen sanoo.

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö.

Tunnen olevani umpikujassa elämässäni. Tapasimme mieheni kanssa marraskuussa 2008 ja aloimme seurustella, seuraavana vuonna asuimme yhdessä, 2011 kihlat, 2012 häät, 2013 lapsi. Lapsen saannin jälkeen olen huomannut minkälainen puolisoni on enkä ole halunnut olla hänen kanssaan pitkään aikaan. Laitoin ensin sen vain vauvavuosien piikkiin, sillä uskoin, että tilanne paranee, kun lapsi kasvaa ja miehestäni tulisi toisenlainen.

En muista, milloin olisin ollut viimeksi onnellinen. En ole varma, olenko edes tervejärkinen. Sinänsä hän on ns. "hyvä mies". Hänellä ei ole ongelmia alkoholin tms. kanssa eikä hän missään nimessä ole väkivaltainen millään lailla. Muistan kyllä, mihin hänessä ihastuin ja ne puolet ovat edellään tallella. En vain koe haluavani olla enää hänen kanssaan parisuhteessa. Olen vuosia vain pitänyt nämä tunteeni taka-alalla. Kun kysyn häneltä, onko hän onnellinen, hän aina vastaa olevansa.

Tunnen, että vika on minussa ja minun on vain oltava tässä – olenhan 4-vuotiaan lapsen äiti ja moitteettoman miehen vaimo. Onko minulla oikeutta haluta eroa, koska en tunne olevani onnellinen?

Onko minulla päässä vikaa? Keskustelen asiasta piakkoin mieheni kanssa, kun saamme kahdenkeskistä aikaa. Mistä tiedän auttaako pelkkä keskustelu vai tarvitsemmeko apua kolmannelta taholta?

Kuvaamasi tilanne kuulostaa kovin surulliselta. Ensimmäisenä haluan sanoa, että sinulla on oikeus haluta eroa, koska et ole onnellinen. Se, että koet miehesi olevan moitteeton ja hyvä mies, joka ei ole alkoholiongelmainen tai väkivaltainen, ei ole syy olla onnettomassa parisuhteessa. Ennen eropäätöstä on kuitenkin hyvä kertoa ajatuksistasi ja tunteistasi miehellesi, sillä hän on kuvauksesi perusteella lähes tietämätön sinun tyytymättömyydestäsi.

Puolisosi ansaitsee kuulla mietteesi ja olla ajan tasalla suhteessanne.

Hyvä, että olet päättänyt keskustella miehesi kanssa! Voi olla, että hän ei yllättyneenä pysty ottamaan pohdintojasi heti vastaan, torjuu eroajatuksen eikä suostu puhumaan siitä, koska se tuntuu ahdistavalta. Yhdellä keskustelulla nämä asiat eivät selviä. Voi myös olla, että hän hätääntyy ja on valmis tekemään kaikkensa teidän suhteenne pelastamiseksi. Joka tapauksessa hän ansaitsee kuulla mietteesi, olla ajan tasalla suhteessanne. Asioita ei kannata enää kaunistella tai salailla vaan ottaa suoraan puheeksi.

Mitä tarkoitat sillä, että huomasit, minkälainen miehesi on? Kerrot hänessä olevan niitä hyviä asioita, joihin ihastuit. Mikä miehessäsi ärsyttää sinua, mitä piirteitä hänessä et arvosta tai voi sietää? Saatko kiinni siitä, mikä on se ”todellinen” syy, miksi et halua olla hänen kanssaan parisuhteessa? Liittyykö se fyysiseen vetovoimaan, yhteisten kiinnostusten ja tekemisten puutteeseen, siihen ettei hän mielestäsi kanna riittävästi vastuuta kotitöistä tai lapsenhoidosta tai johonkin muuhun? Mitä tunnet häntä kohtaan? Onko rakkauden tunne hävinnyt kokonaan? Kysymykset voivat tuntua sinusta vaikeilta, on ymmärrettävää että aina ei ymmärrä mitä kaikkea ajatuksiin liittyy.

Miltä elämäsi näyttää parisuhteen ulkopuolella? 

Mietit onko sinulla päässä vikaa, oletko tervejärkinen. Mitään sairasta ajatuksissasi ei ole, mutta voi olla, että sinulla on nyt meneillään jokin henkilökohtainen kriisi elämässäsi, jossa kyseenalaistat myös parisuhteen. Miltä elämäsi näyttää parisuhteen ulkopuolella? Oletko tyytyväinen elämäntilanteesi ja itseesi muuten? Olet miettinyt asioita pitkään, joten ihan ohimenevä tämä kriisi ei ainakaan ole. Mietin, oletko puhunut asiasta ystäviesi tai muiden läheistesi kanssa. Jos olet jäänyt ihan yksin asian kanssa, se on kovin raskasta sinulle. Kun kerrot asiasta jollekin ulkopuoliselle, saat uuden näkökulman lisäksi helpotusta oloosi. Salaisuuksien kantaminen on aina raskasta.

Kysyt, tarvitsetteko ulkopuolista apua tilanteeseen. Suosittelen sitä lämpimästi, mutta sitä ennen sinun on puhuttava perusteellisesti miehesi kanssa. Paritapaamisten avulla tilanne voi muuttua ihan eri suuntaan. Jos et ole motivoitunut parisuhteen parantamiseen, on hyvä kuitenkin puhua asiat selväksi. Se auttaa teitä jatkossa yhteistyövanhemmuuden hoidossa ja tulevissa parisuhteissanne. Voitte saada apua lapsen kannalta hyvä eron toteuttamiseen ja tukea tilanteeseen myös yksin asioimalla. Toivottavasti tilanteenne helpottuu!  


Epävarmuus ja epätäydellisyys kuuluvat ihmisyyteen, perheneuvoja Anssi Tietäväinen sanoo.

Miksi olen koko ajan niin hankala ihminen? Vaikutan ulospäin aidolta ja helpolta, mutta sisäisesti minussa kuohuu kaiken aikaa. En osaa valita kahden tai kolmen hyvän väliltä. Tämä näkyy varsinkin kotioloissa. Ihanatkin hetket muuttuvat mielessäni ja muistoissani huonoiksi, koska alan maanisesti kaivella mikä voisi mennä vikaan. Ihan kuin olisin onneton varmuuden vuoksi.

Tämä negatiivisuus tuntuu sisäsyntyiseltä. Muun muassa äitini ja isoäitini toppuuttelevat iloisia kanssaolijoitaan ja huomauttavat aina jotain ikävää. Joskus hyvinä kausina alan oikutella kotona, ja mieheni ja lapseni ovat tälle kaikelle sijaiskärsijöinä. Sen lisäksi että löydän kaikesta jotain väärää, melkeinpä kaikki tuntuu tämän negistelyn takia elämässä vieraalta.

Johtuuko tämä kasvatuksesta, äidin kontrolloinnista vai ilkeydestä? Olen 90-luvun laman lapsi ja aikakauteni tuote, mutta murehdin, millaisen mallin lapsenikin saa, kun äiti ei ole ihan perillä itsestään. Toisena päivänä olen umpiasiallinen sihteeri, toisena päivänä voisin perustaa mafian ja ryhtyä rikolliseksi – ja kolmantena päivänä olen vain hämmentynyt siitä mitä ihmettä oikein mielessäni on edellisinä päivinä liikkunut. Exäni sanoi, että tuntee kaksi täysin erilaista ihmistä samassa paketissa, joista toinen hilluu yökerhoissa ja toinen sipsuttaa jakkupuvuissa. Lapsestani kykenen pitämään huolta täysin, mutta hänen kasvaessaan haluaisin vain antaa selkeämmän aikuisen mallin enkä opettaa häntä samanlaiseksi negatiiviseksi ihmiseksi kuin itse olen. 

Kysymyksestäsi saa sen käsityksen, että olet pohtinut itseäsi ja elämääsi paljon ja syvällisesti. Se on hienoa ja tärkeää. Tuntuu hyvältä ja vastuulliselta, ettet syytä negatiivisuudestasi tai hankalista tunteistasi ketään ulkopuolista, et miestäsi etkä muitakaan. Näin myös muutoksen avaimet pysyvät sinulla itselläsi.

Kykenet selvästi myös ajattelemaan lapsesi parasta. Pidät hänestä hyvää huolta ja pyrit siihen, ettet siirrä omia vaikeuksiasi hänen kannettavakseen. Omien asioidesi käsittelyn kautta sinulla on erinomaiset mahdollisuudet onnistua tässä tavoitteessasi.

Olisiko sinun mahdollista hyväksyä moninaisuus itsessäsi?

Me ihmiset olemme monipuolisia otuksia. Sen ilmeisesti tiedät omasta kokemuksestasi. Saman ihmisen yökerhossa hilluminen ja toisena päivänä jakkupuvussa sipsuttaminen ei tunnu mitenkään poikkeukselliselta eikä ainakaan huolestuttavalta. Meistä on moneksi, onneksi. Olisiko sinun mahdollista hyväksyä tämä moninaisuus itsessäsi? Eri puolet persoonassasi pääsevät esiin eri yhteyksissä, ja päässä saattaa risteillä monenlaisia ajatuksia. Ja ne kaikki voivat olla sulassa sovussa yhdessä paketissa.

Myös epävarmuus valinnoissa ja epäonnistumiset kuuluvat ihmisyyteen. Mokaaminen on sallittua, täydellisyyteen ei kykene kukaan. Ja ”väärien” valintojenkin kanssa pystyy useimmiten elämään, tai monesti tarvittavia korjausliikkeitä voi tehdä jälkeenpäin. Harva osuu aina kerralla oikeaan.

Epätäydellisyyttä ei tarvitse pelätä, se on ihmisen osa joka tapauksessa. Erilaiset elämän kivut ja kärsimykset voi yrittää opetella kohtaamaan ja ottamaan osaksi elämää. Enemmän tai vähemmän rikkinäistä elämää joudumme kaikki elämään.

Oma historiamme kulkee mukanamme, mutta menneisyys ei määrittele tätä päivää.

Pohdit myös kasvatuksen ja lama-ajan vaikutusta itseesi. Ne ovat varmasti jättäneet jälkensä sinuun. Oma historiamme ja kokemuksemme kulkevat mukanamme ja vaikuttavat. Historiamme vankeja emme kuitenkaan ole. Menneisyys ei automaattisesti määrittele tätä päivää tai tulevaisuutta.

Nyt aikuisena voit katsella omaa menneisyyttäsi ja itseäsi lapsena lempein ja ymmärtävin silmin. Voit nähdä sen, että olet jäänyt vaille jotakin sellaista, jota olisit kaivannut. Voisitko antaa sitä itsellesi nyt? Mahtaisiko se olla lohtua ja ymmärrystä vai mitä se olisi? Sinä sen tiedät.

Joskus itsensä pohtimisessa tarvitsee apua. Terapiasta voi olla hyötyä. Terapeutti voi toimia ikään kuin peilinä, jolloin itsensä saattaa nähdä selkeämmin. Toki myös jostakin muusta luotetusta keskustelukumppanista voi olla sama hyöty. Etsi itsellesi tarvitsemasi apu, jos siltä tuntuu.

Mutta olet joka tapauksessa tutkimusmatkalla itseesi. Onnea sille matkalle, se voi olla elämäsi tärkein matka.    


Elämän oppilas

Miksi olen koko ajan niin hankala ihminen?

Oletko jutellut/kertonut lapsellesi tuntemuksistasi? Riippuu tietysti vähän iästä, mutta lapset kyllä ymmärtävät hyvinkin, että vanhemmat eivät ole täydellisiä - ja kun asiasta juttelee, niin osaavat paremmin asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Tätä puolta olen aina ihaillut puolisossani. Lisäksi ajattelen, että kun itse osaa pyytää anteeksi, niin samalla antaa lapselle valtavan arvokkaan mallin ja esimerkin itsensä hyväksymisestä - myös epätäydellisenä.
Lue kommentti