Mikä avuksi, kun kotityöt kasautuvat vain toisen puolison harteille? Perheneuvoja Helena Toppari vastaa.

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö.

Perheeseemme kuuluu kaksi alle kouluikäistä lasta, ja minusta tuntuu, että puolisoni ei ole ymmärtänyt perhe-elämän kokonaisvaltaisuutta. Oli kyse sitten ruuanlaitosta, siivoamisesta, lasten uusista vaatteista tai syntymäpäiväjärjestelyistä, mitään ei tapahdu, ellen minä laita asioita liikkeelle. Puolisoni tekee kyllä esimerkiksi kotitöitä kun pyydän, mutta aloitteen täytyy joka kerta tulla minulta. Meillä on molemmilla aivan yhtä vaativa työ.

Taakka tuntuu minusta kohtuuttomalta. Olen ärtynyt siitä, ettei aikuinen ihminen ymmärrä, että asiat eivät tapahdu itsekseen. En ole mielestäni tarkka siitä, mitä meillä syödään tai kuinka keittiö pitäisi siivota – kunhan se pysyisi vain järjestyksessä. Olen yrittänyt puhua tästä, ja silloin hän saattaa olla päivän verran tarmokkaampi, kunnes työnjako luisuu taas samaan vanhaan malliin.

Kaiken tämän jälkeen hänen on vaikea ymmärtää, miksi minulla ei riitä voimia olla samanlainen puoliso kuin olen aikaisemmin ollut enkä esimerkiksi tee aloitetta seksiin. Tosiasia onkin, että kaipaan iltaisin eniten unta. Miten lähtisin purkamaan tilannetta niin, että saisin puolisonkin siihen tosissaan mukaan?

Kerrot valitettavan yleisestä naisten kokemuksesta pikkulapsiperheen arjesta. Tilanne näyttää usein alkavan vauva-aikana, jolloin äidit ovat yleensä äitiyslomalla ja ottavat homman haltuun. Osa miehistä luovuttaa tässä vaiheessa kodin arjen toimitusjohtajuuden naiselle ja ajautuu vähitellen assistentin rooliin. Hyvät, yhteyttä tuovat hetket, kuten muun muassa seksi, alkavat vähetä.

Tämä kuvio on kuormittava kummallekin osapuolelle. Pitkään jatkuessaan se saattaa vahvistua ja etäännyttää parin toisistaan. Siksi on hienoa, että haluat lähteä purkamaan tilannetta niin, että puolisosikin näkökulma on mukana.

Yhteiskunnallisesta näkökulmasta ajattelisin, että perhe-elämän työnjaon ongelmat liittyvät osaksi moniin kohtalaisen uusiin muutoksiin muun muassa tasa-arvon, koulutuksen, työelämän, perhekulttuurin ja asumisen saralla. Näitä muutoksia yhteiskunnassa on tapahtunut melko nopeasti viime vuosikymmenten aikana. Elämme jonkinlaisessa murroskohdassa, jossa perinteinen ja nykyinen kulttuuri, roolit ja toimintatavat eivät ole ihan integroituneet. Saatamme itsekin huomaamattamme vahvistaa perinteistä työnjakoa omalla käyttäytymisellämme. Pyydämme esimerkiksi miestä viemään automme huoltoon tai asentamaan lampun pistorasiaan. Saatamme ohjata poikalasta tekemään miesten juttuja isän kanssa, ja tyttölapsi tekee äidin kanssa tyttöjen juttuja.

Kahden ihmisen tavat hoitaa asioita voivat olla erilaisia. Onnelliset parit ovat hyviä pärjäämään erilaisuuden kanssa.

Käytännön tasolla monet parit ovat pyrkineet ratkaisemaan ongelmaa niin, että he sopivat vastuujaosta. Paras tapa lienee se, että kumpikin ottaa vastuulleen ne alueet, jotka tuntuvat omilta ja loput jaetaan tasan. On kuitenkin mahdotonta, että kaiken pystyisi jakamaan täysin tasan. Olennaista on, että omalla vastuualueellaan voi pääsääntöisesti päättää itse, miten vastuualuettaan hoitaa. Kahden erillisen ihmisen näkökulmat siitä, miten asiat tulee hoitaa, voivat olla aika erilaisia. Onnelliset parit ovat hyviä pärjäämään tämän erilaisuuden kanssa. Jos haluaa elää toisen kanssa yhdessä, on sekä joustettava että pidettävä kiinni omasta näkökulmastaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yhteisen elämän on oltava yhdessä sovittua ja kummankin näköistä.

Kun pari puhuu perheen työnjakoon liittyvistä ongelmista, mietin aina myös sitä, että mistä pohjimmiltaan näiden keskustelujen alla puhutaan. Usein kun menemme pintaa syvemmälle, pääsemme keskusteluihin muun muassa yksinäisyyden tunteesta, pelosta, että ei ole tärkeä toiselle, riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden tunteesta ja pelosta, että toinen kaipaa jotain muunlaista elämää. Joskus nämä alla olevat tunteet ovat niin piilossa, että niitä on vaikea itsekin tunnistaa. Joskus ne saavat voimaa omasta historiastamme. ”Minun piti olla silloin aina reipas, ja nytkin minun pitää jaksaa ja olla reipas”.

Kerrot, että miehesi tekee kotitöitä pyydettäessä. Voimme olettaa, että hän ei ole mikään huono tai vastuuton mies, vaan jostain syystä ottanut roolin, jossa hän tuskin itsekään kokee oloaan hyväksi. Olisiko mahdollista, että pysähtyisitte rauhallisessa, levänneessä hetkessä puhumaan lausumattomia ajatuksia kotitöistä sekä niiden herättämistä oloista ja tunteista? Voisin kuvitella, että sinä saattaisit sanoa esimerkiksi, että : ”Koen jääväni yksin ja kaipaan sitä tunnetta, että sinä olet minun kanssani, että me olemme yhdessä”. Mitäköhän miehesi kokee ja kaipaa?

Pienet hetket toimivat voimavarana joskus niin kovassa arjessa.

Lapsiperheen vaativan elämän keskellä kannattaa etsiä ymmärrystä toisiinne. Kerätkää yhteenliittymisen pieniä hetkiä. Sellaisia ovat esimerkiksi katse, hymy, kiitos, kosketus. Ne toimivat voimavarana ja pehmusteena joskus niin kovassa arjessa.

 

Kylmä suhde omiin vanhempiin on raskas taakka, josta voi kuitenkin selvitä, Parisuhdeneuvolan asiantuntija Anssi Tietäväinen kertoo.

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö.

Kuinka pääsen eroon surullisesta lapsesta sisälläni? En ole kokenut saavani äidinrakkautta missään vaiheessa elämää. Äiti ja isä erosivat kun olin 9. Sain kauheasti vastuuta toisen talouden sekä kaksi vuotta nuoremman pikkusiskoni hoitamisesta. Kaikista sisarusriidoista syytettiin minua. Siskoni sai kaiken, minä en, ja se on jatkunut aikuisikään asti. 

Halusin lukioon, mutta äiti sanoi, ettei minusta ole siihen. Siskoa kyllä kannustettiin. Minut ajettiin 16-vuotiaana pois kotoa, vaihtoehdoiksi annettiin joko adoptio tai muutto. Ensimmäistä poikaystävääni vanhempani eivät hyväksyneet vaan moittivat. Muutenkin äiti ei kasvattanut tai ottanut minua huomioon mitenkään. Ainoa palaute, jota sain, oli ”älä käyttäydy noin, äiti ei jaksa”.

Nyt meillä on neljä lasta. Äitini on haukkunut ja solvannut kotiamme epäsiistiksi. Ennen hän kehui lapsia fiksuiksi, nyt sanoo, etteivät koulutodistukset ole hääppösiä. Samaan aikaan siskoni lapsi voi olla yökylässä, häntä viedään matkoille ja lahjotaan tavaroin ja herkuin.

Olen aina kannustanut äitinäni. Olen yrittänyt olla kiltti. Tuntuu ihmeelliseltä ja oudolta, miten joku voi olla noin kylmä ja julma omaa lastaan  kohtaan.

Kaikilla ihmisillä on tarve tulla rakastetuksi, nähdyksi ja kuulluksi. Erityisesti kaikkein lähimpien ihmisten taholta.

Kirjoitat monista asioista ja tilanteista, jotka olet kokenut epäoikeudenmukaisina. Hyvin ymmärrettävästi sellainen kokemus herättää noita mainitsemiasi tunteita surua, harmia ja kateutta. Ehkä myös vihaa ja katkeruutta.

Kirjassaan Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus Ben Furman esittää kolme peruskysymystä hankalan menneisyyden käsittelyyn. Miten sinä vastaisit näihin kysymyksiin?

  1. Mikä on auttanut sinua selviytymään?
  2. Mitä vaikea lapsuutesi on sinulle opettanut?
  3. Miten olet myöhemmin elämässäsi hankkinut kokemuksia, joita vaille lapsena jäit?

Aikuisena ihmisenä voit päättää siitä, millaista elämää haluat elää ja keitä päästät lähellesi. 

Läheisissäkin ihmissuhteissa on tärkeää, että rajat ovat selkeät. Mikä on minun asiani ja mikä jonkun toisen, mihin voin itse vaikuttaa ja mihin en, mikä on minun vastuullani ja mikä ei? Aikuisena ihmisenä voit päättää ja määritellä sitä, millaista elämää haluat elää, keitä ihmisiä päästät lähellesi ja keiden kanssa haluat jakaa elämääsi.

Tällaisen kypsän itsenäistymisen mielekkyys on siinä, että sinun ei tarvitse olla kiinni epäoikeudenmukaisuuden kokemuksessa. Vaikka oletkin kokenut huonoa kohtelua, voit vahvistua omana itsenäsi ja pikkuhiljaa irrottautua raskaiden kokemusten siteistä.

Kysymyksestäsi tulee myös käsitys, että oma äitisikin on ollut kovin epävarma äitiydestään. Millainen hänen taustansa mahtaa olla ja voisiko se tehdä asioita ymmärrettävämmäksi? Asioiden ymmärtäminen voi avata tietä oman sisäisen rauhan saavuttamiseen.

Äitinä voit kohdata omat lapsesi oikeudenmukaisesti ja tasavertaisesti. 

Löytyisikö elämästäsi joku ihminen, joka voisi auttaa sinua tässä prosessissa kuuntelemalla kokemustasi epäoikeudenmukaisuudesta? Tai olisiko sinun mahdollista purkaa kokemuksiasi kirjoittamalla niistä itsellesi? Kirjoittaminen voi olla hyvin terapeuttista ja auttaa päästämään irti ikävistä kokemuksista.

Sinulla on myös mahdollisuus huolehtia siitä, että kokemasi huonon kohtelun ketju ei jatku. Äitinä voit kohdata omat lapsesi oikeudenmukaisesti ja tasavertaisesti. Tarjota heille kokemuksen, että he ovat kaikki yhtä tärkeitä, rakkaita ja arvokkaita.   

 

Video: Anna Huovinen

Lapsen kannalta hyvin hoidettu ero on aina vanhempien vastuulla, Parisuhdeneuvolan asiantuntija Nina Kauppinen sanoo.

Parisuhdeneuvola on Vauva.fin ja kirkon perheneuvonnan kaupallinen yhteistyö.

Vaikka parisuhde loppuu, vanhemmuus jatkuu, perheneuvoja Nina Kauppinen muistuttaa.

Nina on yksi Parisuhdeneuvolan kolmesta asiantuntijasta, jotka vastaavat ihmissuhdekysymyksiin Vauva.fissä. Hän on perhe- ja psykoterapeutti, erikoissosiaalityöntekijä ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän perheneuvoja. Hän on tehnyt lisensiaatintutkimuksensa yhteistyövanhemmuudesta eron jälkeen.

– Ajattelen, että hyvä ero lähtee siitä, että tehdään yhdessä, Nina sanoo.

– Kun vanhemmat sopivat, että tehdään mahdollisimman hyvä ero lapsen kannalta, se tarkoittaa käytännössä sitä, että pitäisi laittaa omat tunteet ja tarpeet toissijaisiksi ja mietittäisiin koko ajan kaikkia ratkaisuja lapsen kannalta.  

”Lapsen ei missään nimessä tarvitse kuunella toisen vanhemman arvostelua.”

Erokriisin keskellä unohtuu helposti se, että entisen kumppanin huono kohtelu vaikuttaa suoraan lapseen.

– Lapsen ei missään nimessä tarvitse kuunnella toisen vanhemman arvostelua. Se tuntuu lapsesta aina tosi pahalta, Nina kertoo.